Käräjät siirtyi

Anonyymi-ap

Haapavesi-lehdessä ja lehden facebook sivuilla on juttu sylkemiskäräjien siirtymisestä. Jutussa annetaan ymmärtää, että käräjät siirtyi koska Repo on antanut uutta tietoa ja nimennyt uusia todistajia juttuun. Lehen facebokissa on Hannu Aholan kommentissa iavan erilainen tieto. Repo olisikin saanut haasten vasta heinäkuussa ja antanut vastineensa 7.8. oikeuden antamassa määräajassa.

Hannu Ahola
Mielestäni lehden artikkeli ei ole kaikiltaosin paikkaansa pitävä. Juttelin Revon kanssa asiasta ja hän kertoi, että Mattila on saanut tiedon syytteestä jo 15.3. ja Revolle on syyte toimitettu vasta toinen päivä heinäkuuta. Repo on kertomansa mukaan jättänyt vastineensa Mattilan syytteeseen käräjäoikeuden määräämään määräpäivään mennessä 7.8. Repo ei siis ole toimittanut mitään uutta tietoa ja todistajia, vaan on antanut vastineensa 7.8. koska hänelle toimitettiin syytekin vasta toinen heinäkuuta. Repo kertoi myös, että hän on tehnyt syyttäjä Ville Rutasesta kantelun valtakunnansyyttäjälle Rutasen julkisuuteen antamistaan lausumista jo huhtikuussa lehtikirjoitusten ilmestyttyä. Repo kertoi myös, että 7.8. vastineessaan hän on vaatinut syyttäjä Ville Rutasen jääväämistä asian käsittelystä hänen julkisuuteen antamiensa lausuntojen takia. Tästä syystä ilmeisesti käsittelypäivä on peruttu toistaiseksi

53

1725

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Repoko kerto? Hän on suu vaahdosa vaahdonnut, että mitään ei saa puhua ei mittään kertoa kaikki on niin salasta. Nytkö saa. on tainnut tapahtua jotain.

      • Anonyymi

        Mitä salasta tuossa? Jos tiedot on jo annettu niin hyvä kun mekin kuullaan. Jäähäänpäs odottelemaan lisätietoa. Mitäköhän mieltä se valtakunnan syyttäjä on.


      • Anonyymi

        Nii että salat julki ja julkisuuteen:)
        Tästä saa sen vaikutelman että hyvin hyvin läheiset välit tällä Aholalla ja Revolla..??


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nii että salat julki ja julkisuuteen:)
        Tästä saa sen vaikutelman että hyvin hyvin läheiset välit tällä Aholalla ja Revolla..??

        Niinkö ajattelit. Eikö tullu mieleen että toisella puolella olis jotaki väärin ?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niinkö ajattelit. Eikö tullu mieleen että toisella puolella olis jotaki väärin ?

        Yhdet ja samat väittelyt omien sivupersoonien kanssa 365vrk vuodessa..


      • Anonyymi

        Juu, suu vaahdossa 😄. Suu toimii ennen ajatusta.


    • Anonyymi

      Tuttua teatteria jälleen.

      Kohta Ilkka uhriutuu, mieli pahoittuu, sitten alkaa lässytys ajojahdista, maalittamisesta ja kaikesta muusta höpöhöpöstä.

      Sitten kepu on syyllinen kaikkeen.

      🥱🥱

      • Anonyymi

        Just näin.


      • Anonyymi

        Tuttu kaava toistuu ;)


      • Anonyymi

        Mitenkä ne edelliset käräjät. Toistuuko kaava.


    • Anonyymi

      Keput niitä kaavoja piirtelee. Samaa vanhaa ja taattua kepujyräämistä.
      Joku uskaltaa tuoda esiin asioita, niin jatkuvasti on tuttua kaavaa. Sinäpä sen sanoit. Tämähän on haapavetisille tuttua.

      • Anonyymi

        Ei parane sylkeä sanoja, kun siitä oi joutua käräjille.

        Sinunkin kannattas lukea aina aloitus mihin vastaat, kun nytkin meni vähän överiksi vastaamisesi.


    • Anonyymi

      Sika sylkee. Sitä ei voi kauniimmin sanoa.

    • Anonyymi

      Entäpä jos kaupan videolls ei näy sylkemistä? Mitenkä sitten selität asian? Ei pitäisi toimittajsnkaan sylkeä mitä sattuu.

      • Anonyymi

        Entä sitten, jos näkyy?


      • Anonyymi

        Voihan tilanteesta olla nauhote toimittajasta, kun on kyse. Mitäpä siihen sanot? Tai persumaisesti sylkäset?


      • Anonyymi

        otetaampa alusta.kyllä sitä jo yläasteen aikoihin tyttöjä oli liian vähän että kaikille niitä ei riittänyt.syrjäkylien linja-autot kun tuolivat koulun yläkentälle ja seiskaluokkalaiset söivät vielä ala-asteen ruokalassa.
        Mahto se vituttaa ku jopa Konvassa haisi selekeä lehemänpaska ja kirkonlylän tyttäret eivät perustaneet..Hollan nikas jalassa sai naista,taittovartinen kontio ei.
        ajan tavan mukaan jopa alaikäisiä pantiin paksuksi mutta jo silloin rääväsuiset tyttärien itkettäjät jäivät iliman..
        aika on muuttunut ja Pyhäjoen varren Karjalaiskylät tyhjentyneet Haapaveeltä Pyhäsalameen

        Körttien hallinnoimassa Kalajokilaakossa asiat lienevät paremmin,mutta ei sieläkään huonokäytöksinen rääväsuu akkaa saa ees Tuiskulan takaa..


    • Anonyymi

      Entäpä jos ei näy? Sitä on toimittajan vaikeaa sitten selittää.
      Tuota minä ihmettelen, että miten toimittaja levitti syyttäjän kanssa julkiseen levitykseen ennen oikeudenkäyntiä ja asian laillista käsittelyä, että syytetty on syyllinen. Eikö käräjät ole sitä varten, että siellä asia ratkotaan? Hyväksyykö Suomen oikeuslaitos tällaisen tavan jakaa lausuntoja ja tuomita ihminen julkisuudessa ennen oikeuden päätöstä? Mietippä omalle kohdallesi jos olisit syytetyn asemassa. Ja syyttäähän voi ketä vaan mistä vaan. Kenttäoikeuden harjoittamisessa on se vaara, että tuomiot tai vapautukset eivät perustuisikaan Suomen lakiin, vaan syyttelijän omaan agendaan ja intohimoihin.
      Etukäteen kirjoittelu ja lööpit myy lehtiä. Minusta lehtoen ja journalismin uskottavuus on niin matalalla, että en tilaa tämän tasoista "journaalismia".

      • Anonyymi

        Minäpä asetun syytetyn asemaan.. olisin nielassu sanat julkisella paikalla ja lähestynyt toimittajaa yksityisesti jossain sivummalla. Samalla olisin nielassu sylyn suusta.

        Kummallisesti täällä leviää nuo kunnanhallituksen esityslistatkin ilman lehdistöä ihan hallituksen jäsenen omasta toimesta. Onko se laillista? Eihän hallituksen kokouksia edes videoida meille kuntalaisille, joten onko hallituksen kokoukset tarkotettu julkisiksi asioiksi?


      • Anonyymi

        Seli seli.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minäpä asetun syytetyn asemaan.. olisin nielassu sanat julkisella paikalla ja lähestynyt toimittajaa yksityisesti jossain sivummalla. Samalla olisin nielassu sylyn suusta.

        Kummallisesti täällä leviää nuo kunnanhallituksen esityslistatkin ilman lehdistöä ihan hallituksen jäsenen omasta toimesta. Onko se laillista? Eihän hallituksen kokouksia edes videoida meille kuntalaisille, joten onko hallituksen kokoukset tarkotettu julkisiksi asioiksi?

        Pölökkykö oot. Kunnanhallituksen esityslistta on julkisia ja kuka tahansa voi ne käydä lukemassa. Etkö osaa mennä kaupungin sivulle.


      • Anonyymi

        Käsittääkseni vastapuolella oleva henkilö ei ole tehnyt yhtään juttua aiheesta.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pölökkykö oot. Kunnanhallituksen esityslistta on julkisia ja kuka tahansa voi ne käydä lukemassa. Etkö osaa mennä kaupungin sivulle.

        Onhan ne esityslistat esillä yhdellä lauseella, mutta onko niihin selitettä kuntalaisille. No ei, jos ei tämä yksi hallituslainen niitä postais ympäri nettiä. Ihan omine selitteineen ja mielipiteineen.


    • Anonyymi

      Onko syytetty Haapaveden inhotuin henkilö?

      • Anonyymi

        Pullero on. Kyllä


      • Anonyymi

        Soinilaiseksi sinun persuvainosi jaksaa aina ihmetyttää pyh järven trolli?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Soinilaiseksi sinun persuvainosi jaksaa aina ihmetyttää pyh järven trolli?

        Sinimustien fanittaja jotka ei saa edes kannattajakortteja kasaan kun persut kiristyksillään mamupolitiikkaan hallituksen kautta tekee niistä sinimustista tarpeettomia. Siksi itkee persujen perään.


    • Anonyymi

      Persu sylkee, persu tönii poliisia, persu ampuu.

      Miksi persu ei osaa käyttäytyä?

    • Anonyymi

      Jollakin on persuista paha pakkomielle. Kannattais hakeutua keskusteluavun piiriin. Mahtuu sitten päähän muitakin ajatuksia. Kepuvassareilla menee heikosti.

      • Anonyymi

        Niinhän sinulla on pyhäjärven trolli paha pakkomielle persuihin. Joka siitä tällä kertaa kepuvassareita syytät.


    • Anonyymi

      Herra varjele kepuvassareita, etteivät toistuvasti iskisi päätään karjalan mäntyyn.

      Se parhaiten nauraa, joka toiselle kuoppaa kaivaa. Mutta joka toiselle kuoppaa kaivaa, se itse siihen lankeaa.

      • Anonyymi

        Ilakka on ainua väriläiskä Hoopolan harmauvessa.
        Eikai soo teheny kellekkää mittää, saatikka pahhaa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ilakka on ainua väriläiskä Hoopolan harmauvessa.
        Eikai soo teheny kellekkää mittää, saatikka pahhaa.

        Paitsi haukkunut, uhkaillut ja räkinyt.


      • Anonyymi

        Milloin se nauru alkaa, vuosikausia luvattu että kyllä sitte naurattaa ku "totuus voittaa"....ei oo vielä naurattanu. Paitsi että hiljaa häntä koipien välissä vetäydytty nuoleen haavojaan.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Milloin se nauru alkaa, vuosikausia luvattu että kyllä sitte naurattaa ku "totuus voittaa"....ei oo vielä naurattanu. Paitsi että hiljaa häntä koipien välissä vetäydytty nuoleen haavojaan.

        Eipä tuo ole kellekään uutinen, että kesken oikeusprosessin ei ole lupaa kommentoida. Tai voihan se olla uutinen kepuvassareille.


    • Anonyymi

      Joko on ministerilehmät teurastettu?

    • Anonyymi

      On se jännä miten yhdelle miehelle sattuu kaiken maailman vastoinkäymisiä. Milloin joku toinen kirjoittelee facet täyteen törkeyksiä jopa niin että myöntää ne itsensä kirjoittamiksi mut muistiki sitten toisin, milloin s.postit yms. yhteydenotot ei miestä tavoita niinkuin muut tavoittaa. Millon tallenteet on miestä vastaan, milloin puolesta. Ja kokousten aikataulutkin tahallaan ajoitetaan liian aikaisiksi. Lisäksi verottajaki huijaa kun ei maksa työmatkoista.

      • Anonyymi

        Ei siinä ole mistään jännästä kyse kun hoitokokoustajat aloittaa joukolla sovitusti ajojahtinsa heidän varpaille astuneiden poliittisen vihollisensa poistamiseksi esim. kuntapolitiikasta jne. Samat toimintatavat alusta loppuun jokaisen tapauksen kohdalla naapurikunnissakin.


      • Anonyymi

        Vassarit jne osaa saman mikä nähtiin viimeksti rasismikohussa jonka vassarimediat loi. Scripta kirjoituksista vuodelta kivi ja kirves jne. kun eivät muuta löytäneet. Samat jotka Englannin puukotukset lapsiuhreineen onnistuivat kääntämään sodaksi äärioikeistoa vastaan. Niiden tehdessä tapauksesta saman tempun kun vassarit Suomessa Oulun puukotuksista.


      • Anonyymi

        Pullero on melko possu.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vassarit jne osaa saman mikä nähtiin viimeksti rasismikohussa jonka vassarimediat loi. Scripta kirjoituksista vuodelta kivi ja kirves jne. kun eivät muuta löytäneet. Samat jotka Englannin puukotukset lapsiuhreineen onnistuivat kääntämään sodaksi äärioikeistoa vastaan. Niiden tehdessä tapauksesta saman tempun kun vassarit Suomessa Oulun puukotuksista.

        Kertoisitko mikä on vassarimedia ja perustele.

        On irvokasta heitellä ja syytellä.


      • Anonyymi

        Viesti missä kerrottiin kuinka hoitokokoustajat päivystää palstaa kellon ympäri..


      • Anonyymi

        Miten niin ei maksa työmatkoista? Ajelee Haapavesi-Yppäri-Haapavesi koulupäivinä. Miten voi olla maksamatta työmatkoja?


      • Anonyymi

        H-kokoustaja pitää hyvän huolen ylläpidon edustajana siitä, ettei persujen mustamaalaamista häiritä Haapavesi palstalla.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        H-kokoustaja pitää hyvän huolen ylläpidon edustajana siitä, ettei persujen mustamaalaamista häiritä Haapavesi palstalla.

        Vain sika räkii.


      • Anonyymi

        tekevät mm selvityksiä ihmisten henkilöllisyyksistä jotka suoli4 palstoilla uskaltautuu jumalan valittuja arvostelemaan


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        tekevät mm selvityksiä ihmisten henkilöllisyyksistä jotka suoli4 palstoilla uskaltautuu jumalan valittuja arvostelemaan

        Hupisa kullaki, eikös sitä nii sanota?


      • Anonyymi

        Yks hoopo kyssyy enämpi mitä kymmenen viisasta ehtiipi vasttaammaan!


      • Anonyymi

        Taidat olla se sama homottelija joka nyt on vaihtanut toiseen aiheeseen käräjien pelossa. Jatka vaan niin olet vielä itsekkin syytettyjen penkillä


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Taidat olla se sama homottelija joka nyt on vaihtanut toiseen aiheeseen käräjien pelossa. Jatka vaan niin olet vielä itsekkin syytettyjen penkillä

        heh heh kukahan siellä on?


      • Anonyymi

        Tiettävästi en ole räkinyt kenenkään päälle.


    Ketjusta on poistettu 26 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Muovikassikartelli

      Kauppaketjut ovat yhdessä sopineet muovikassin yksikköhinnaksi 59 senttiä. Milloin viranomaiset puuttuvat tähän kartell
      Talousrikokset
      32
      2078
    2. Aidon persun tunnistaa Marinin palvonnasta

      Oli kyse sitten Halla-ahosta tai Putinista. Ensimmäisenä aidolle persulle tulee mieleen Marin.
      Maailman menoa
      46
      1695
    3. Hallintooikeus..

      "Asemakaavapäätös pysyy voimassa.Poikkeamista ja rakentamista koskevat luvat hylättiin" kertoo Pyhäjärven Sanomat netti.
      Pyhäjärvi
      110
      1450
    4. Olen rakastunut

      varattuun joka ei eroa. Miten tunteista eroon? Tämä ei ole tavanomaista. On elämäni suuri rakkaus.
      Ikävä
      104
      1196
    5. Ootko A-nainen vielä vihainen?

      Siitä että en uskaltanut kohdata itseäni silloin kun olit kukassa? Olen tajunnut että tein tosi tökerösti sua kohtaan ja
      Ikävä
      104
      994
    6. Jos se joskus oli molemminpuolista

      niin hyvin me molemmat onnistuttiin pitämään toinen epätietoisena.
      Ikävä
      74
      924
    7. Mikä on kaivattusi

      ammatti?
      Ikävä
      59
      815
    8. Laita nyt se viesti

      Tiedän että haluat tavata. Kirjoitat, pyyhit, kirjoitat... Lähetä se viesti 😗
      Ikävä
      52
      769
    9. Teit yllättävän siirron

      Olet tähän saakka ollut tietyllä tapaa varovainen. Voi kai sanoa, että olemme kunnioittaneet toistemme rajoja. Tiedän,
      Ikävä
      26
      708
    10. Kaipaatko nainen

      Semmoista tosi hankalaa ja arkaa miestä? Pitäisitkö hänet aina omanasi jos saisit hänet? Miten huomioisit hänen herkkyyd
      Ikävä
      99
      699
    Aihe