Te tiuskijat, kertokaapa:

Piilottele todellista persoonaas niin pitkään ku mahdollista ja toivo parasta?

Tämä on hieman yleistävää joten lukekaa suodattimen kanssa.

Epävakailla nämä raivokohtaukset monesti toimivat kuin paniikkikohtaus. Eivät välttämättä edes muista koko episodia yöunien jälkeen. Silloin jos olet rakastavassa suhteessa epävakaan kanssa, niin vain ne pärjää jotka oppivat toimimaan näiden raivokohtauksien aikana niin, että eivät ota niitä kamalia puheita ja provosointeja tosissaan. Epävakaa häpeää muutenkin käytöstään ja riitelemään lähteminen saattaa vain eskaloida. Kannattaa kohdata toinen tunteessa eikä tarttua niihin juttuihin. Sitten heti halata ja lohdittaa kun tilaisuus koittaa ja toinen rauhoittuu.
Tiedän, tämä voi olla todella vaikeaa kun toinen räksyttää ja vaikuttaa purevan jos koittaa koskea. Monesti epävakaat tuhoavat kasapäin ihmissuhteita elämänsä aikana koska se todella vaatii toiselta osapuolelta paljon ymmärrystä ja vahva itsetuntoa. Moni rikkoo itsensä kun rakastuu epävakaaseen.

Terveisin, kokemusta on. En ollut tarpeeksi vahva ja rikoin itseni. Nyt alkaa taas olla tasapainoa ja normaalia tunne-elämää sen sirkukseen jälkeen. En jaksa itseäni syyllistää siitä, että en riittänyt. Hän kuitenkin myös petti ja kaikenlaista muuta "mukavaa" ja jäi hieman narsistinen vaikutelma koko naisesta.

Ylipäätänsä oli ihminen kuka tahansa diagnoosilla tai ei, niin riitelemään kannattaa opetella. Se on tärkeä elämäntaito.

En lähde riitelyyn mukaan. En halua sanoa asioita mitkä kaduttaa jälkikäteen. Niiden sanominen ahdistaisi todella pitkään itseä.
Tämä ollut aina. Pohdin muutenkin omia sanojani tosi pitkään, rakkaalle en halua kiukutella .olen mielelläni hiljaa hetken.

En ole ikinä saanut kohtauksia, mutta musta on ihan ok mennä vähän rauhottumaan, jos tilanne sitä vaatii. Tarkotan kuitenki, että menee oikeesti vain hetkeksi rauhottumaan ja ottamaan vaikka happea, kävelee korttelin ympäri tai jotain. Sellanen, että lähtee "rauhottumaan" ja tulee aikasintaan huomenna takasin, ei oo ok.

Aina syyllistetään sitä joka kiukustuu. Tosiasiassa toisen käytös pitkällä aikavälillä monesti ajaa siihen. Lopulta ei vaan jaksa kun toinen ei osaa keskustella. Yrität puhua. Ei vastata ja mökötetään ja vetydytään. Sitten kun siihen palaa hermot. Sitten aletaan syyttää ettei sun kanssa voi puhua kun oot tuollainen.

Kilahtelen milloin mistäkin potenttiaalisille kumppaneille ja sietävät sitä suhteettoman kauan. Koska olen ihana.

Jaa-a. Kuulostaa tosi hankalalta, sillä en itse koe itseäni tiuskijaksi tai kilahtelijaksi, vaikka olenkin sellaista sorttia, joka kiihtyy hetkessä nollasta sataan ja rauhoittuu sitten yhtä nopeasti. Mua ei myöskään haittaa se, vaikka toinenkin hermostuisi, joten kestän kyllä toiselta ihan samanlaista käytöstä. Mä en siis ajattele sitä asiaa sen kummemmin, sillä minusta on ihan normaalia tuntea myös ärsyynnystä ja vihaakin, eikä sitä tarvitse multa piilottaa. Sen sijaan siihen mulla palaisi kyllä hyvin nopeasti käämi, jos toinen käyttäisi tuollaisia kuvauksia kuin aloituksessa on käytetty, tai olisi jotenkin muuten alentuva mua kohtaan.

Nämä kaksi ovat musta ihan ok:
- toinen häippäsee, kunnes rauhotut
- toinen tulee sinun tasollesi ja alkaa niin ikään rähjätä"
En voi kuitenkaan sanoa mikä olisi ihanteellista, sillä sehän nyt on ihan tilanteesta kiinni. Toisinaan on hyvä käydä puhaltamassa isoimmat höyryt pois ja jatkaa rauhallisempana. Tosin kuten joku jo tossa edellä totesi, niin se ei kata mitään päiväkausien poissaoloa. Kuten tossa edellä totesin, niin mulle saa kyllä myös hermostua takaisi. Ei siihen maailma kaadu. Sitäpaitsi mä rauhotun niin nopeasti, että ei se vaihe kauaa kestä. Siinä kohtaa on syytä huoleen, kun mä en enää hermostu mistään, enkä välitä sanoa asioista. Siinä kohtaa on kaikki jo kunnolla päin percettä.

Tosin siinä mielessä tämä aloitus ei taida koskea minua, sillä mä pyydän aina anteeksi.

En minäkään ymmärrä.

Saatan tiuskahtaa, jos tarpeeksi kauan tökitään ja provosoidaan tai ei ymmärretä henkilökohtaisten rajojen merkitystä vaan pusketaan lähelle vaikka olen antanut ymmärtää, ettei ole okei lähestyä juuri sillä hetkellä tai kyseisen henkilön taholta. Tosin parisuhteessa tai tapaillessa tuskin syntyy kyseisiä tilanteita, koska tuskin olisin yhdessä miehen kanssa, joka kokee tarpeekseen tökkiä tai tölviä provosointi tarkoituksessa.

Viimeisin virhe olisi ryhtyä leikkimään äiti tai isähahmoa vaan paras ratkaisu on antaa tilaa ja ottaa hetken hengähdystauko.

Pyydän kyllä anteeksi heiltä joista välitän, jos tiuskahdan, mutta harvemmin tiuskimiset edes nousevat esiin läheisissä suhteissa.

Jos minulle tiuskitaan niin harvemmin hätkähdän. Puhiskoon höyrynsä ulos ja katsotaan myöhemmin mikä on tunnelma. Riippuu kyllä varmaan kiintymyssuhdemalleistakin kuinka suhteen dynamiikka riitatilanteissa toimii. Itselleni satunnainen suutahdus ei ole maailmanloppu ja usein ärtymyksen eivät edes liity kumppaniin vaan on ollut ns. huono päivä tai, jotakin on mennyt mönkään tms.