Alan uskoa että sydänsuruihin voi kuolla
Nainen miksi pidät sydäntäni otteessasi
Anonyymi-ap
23536
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 23
Vanhimmat
No siksi kun minulla on järkyttävän suuria tunteita sinua kohtaan.
Ei tästä tule mitään pakko on kohta tapahtua jotakin. 😂
No U. Uvatti on hyvä ja tekee asialle jotain muutakin kuin kirjoittelee itselleen täällä.
Ja jos ei mitenkään pysty niin se on voivoi.
En ole edelleenkään kiinnostunut sinusta mies 60+ kera kiiltävän kuulan.
Voi apua 🤣🤣🤣
…🥲 hell no.
Ei kaikki ole kulta joka kiiltää. Olen saanut yhteydenottoja 65+, kuulemma hankittu jo riippukeinu, mielessä rattoisat eläkepäivät.
Minä voisin ottaa juuri tuollaisen miehen. Olisihan se vähän itseäni vanhempi mutta ei haittaa. Lisää 60+ kuulapäivä meidän naisten elämään, kiitos.
Taidat itse pitää toista
Niihin voi oikeasti kuolla. Moni vanhus kuolee hyvin lähekkäin toisiaan, koska sen toisen sydän ei kestä surua ja toisen menetystä. Sellaista rakkautta tuntuu olevan harvassa.
Kuka sanoi että olen vanhus en ole sielläpäinkään.
Et ymmärtänyt pointtia.
Haluatko, että päästän irti?
No kuolen jokatapauksessa.
Eli saan jatkossakin pitää siitä kiinni? En halua päästää irti. Olet niin tärkeä minulle♥️
Joo piä kii vaa. Et järkyty sitten jos joskus kohdattais IRL 🤣😵💫 -sivusta
älä sönkötä S tuollaista et mitenkää näytä sitä. turhaa palsta jargonia!
Näin vakavalla asialla ei tulisi tietystikään leikkiä.. Mutta herran tuntien hän vaan nauttii matkasta :”).. Pienesti sairas päästänsä on niinkuin allekirjoittanutkin. Näillä mennään. Muuhunkaan pystytä.
Kumpa painaisit kädelläsi sydämeni kohdalla, ehkä se rauhoittuisi ja siirtäisi väistämätöntä hauskojen hetkien jälkeen.
Kerro kuka nainen, äläkä manipuloi massoja. Osa täällä on oikeasti harhaisia eikä heitä saa johtaa harhaan yhtään lisää.
Ei voi. Me too, u know.
https://sydan.fi/fakta/sarkyneen-sydamen-mysteeri/
https://www.terveyskirjasto.fi/dlk01202
Voihan siihen kuolla,
että ihan oikein onkin jos alat uskoa niin.
Tv nainen jolla taitaa näin käydä
Ei ole parempaan päin menty. Kyl tää menoa on.
Sama