Bella Marie - omaelämäkerta, traumaryhmä

https://www.facebook.com/share/g/G5oCDajGjUAgufGu/

Kiinnostaako erään tytön tarina? Tarinassa tyttö on vanhempiensa pahoinpitelemä läpi elämänsä kunnes aikuisuuden kynnyksellä hän herää unesta ja alkaa henkisesti kasvamaan ja työstämään ongelmiaan. Tytön elämä seitsemäntoistavuotiaasta eteenpäin on rankkaa henkistä kasvua ja traumojen purkua. Tyttö alkaa lopulta kokemaan elämän valoisana ja oppii miten nauttia arkisista asioista. Tyttö tahtoo kertoa tarinansa ja sitä kautta vaikuttaa maailmaan ja lopulta oman elämän kuntoon saatuaan tahtoo auttaa muita. Minä olen tuo tyttö ja ryhmässäni jaan matkaani kohti eheyttä.

Itse tarinaan. Suosittelen lukemaan tämän tekstin ajatuksella loppuun asti ja jos järkytyt pahimmasta osuudesta, parhain osuus on lopussa. Lupaan, että tämä tragedia on myöhemmin voitto. Kiitos ja kumarrus.

"Mitä pimeämpi yö, sitä kauniimpi aamu. Mitä vaarallisempi taistelu sitä loistavampi voitto."
-Z. Topelius

Tässä ryhmässä jaan toipumisen matkaani traumoista piirroksin, pohdinnoin, runoilla, jaan musiikkia myös sekä kuulumisia. Pointti on seurata elämääni kohti eheyttä ja terveyttä ja käsitellä monenlaisia traumoja herkkyydellä ja hienotunteisesti.

Olen kiitollinen siitä että viisisataa ihmistä on kiinnostuneita ryhmästäni. Toivon, että voin antaa sinulle, lukijani, mielenkiintoista ajateltavaa, ehkä elämänkokemuksellani opettaa jotain, tai ihan vaan antaa perspektiiviä asioihin - saada sinut tajuamaan oma onnekkuutesi jos elämäsi on ollut helpompi - tai jos olet yhtä traumaattinen kuin minä, toivon että voin antaa rohkeutta ja luottamusta että kaikki järjestyy. Että aina on toivoa.

Olen Bella Marie. Olen monenlaisen traumatisaation uhri: insesti, raiskaus, henkinen ja fyysinen väkivalta, koulukiusaaminen, muutamia luetellakseni. Olen selviytyjä. Valon soturi.

Lopulta sairastuin. Katselin ikkunasta yöhön. Silloin tein päätöksen: korjaan kaikki epäkohdat elämässäni. Sen jälkeen olen työstänyt ongelmiani vuosien ajan. Sairastuin 2009 kun olin seitsemäntoistavuotias, silloin matkani kohti eheyttä alkoi, ja matka jatkuu. Olen päättänyt tervehtyä. Pitkä matka kuljettu, pitkä edessä, mutta selviän. Vielä jonain päivänä nautin elämästä viisaana, terveenä, kauniina sieluna. Voin kääntää masennuksen iloksi, pelon rohkeudeksi, herkkyyden voimaksi, ja eheyttää ja integroida kaikki nuo eri osat persoonaani yhdeksi eheäksi minäksi. En ole selviytyjä, olen vittu soturi!

En voi edes sanoin kuvata sitä iloa kun tervehtyy lopulta ja löytää oman itsensä. Sitä onnea, kun näkee miten paljon myös hyvyyttä ja rakkautta maailmassa on. Saa rakkautta viimeinkin itse osakseen. Rakastaa muita. Ja rakastaa ehdoitta itseään.

Haluan osoittaa sen myös tällä tarinalla: pahuudessa ei ole mitään mieltä. Ei järkeä. Hyvyys on ainut oikea vaihtoehto. Siihen tulisi kaikkien pyrkiä. Pahuus on vain tuhoa mutta hyvyydellä rakennetaan tuhotusta jotain vieläkin kauniimpaa.