Työ"kaverini" kuoli

Anonyymi-ap

Työyhteisöstäni kuoli tapaturmaisesti ja yllättäen eräs henkilö. Erittäin pidetty "seurapiiriliihottaja", josta "kaikki" tykkäsivät. Töitään ei kylläkään ehtinyt kunnolla tehdä, kun kaikki aika meni juttujen kertomiseen ja tyhjännauramiseen, mutta muut tuntuivat ihan mielellään "jeesaavan hyvää tyyppiä".

Koko loppuviikko on työpaikalla mennyt siihen, kuinka tätä erinomaista työkaveria on muisteltu, pidetty hiljaisia hetkiä hänen muistolleen, jopa esimiesporras laskeutui kuolevaisten pariin nyyhkimään ja muistelemaan tätä poikkeuksellisen lahjakasta työntekijää ja pidettyä työtoveria.

Olen tässä nyt viikonlopun ajan miettinyt. Miksi se en voinut olla minä? Olen muutenkin jo pitkään halunnut pois tästä surkeasta yksinäisestä maailmasta, jossa kukaan ei minua kaipaa. Miksi piti kuolla tyypin, jolla on ystäviä ja kavereita sekä töissä, että työn ulkopuolella?

En voi olla miettimättä, että miten minua muisteltaisiin töissä, jos yllättäen kuolisin...? Pahoin pelkään, että samanlaisia surijaisia ei todellakaan tulisi. Olenhan vain tällainen näkymätön puurtaja, tunnollinen työmuurahainen, jonka olemassaoloa ei monikaan muista. Kävisi kuten sille eräälle Helsingin kaupungin työntekijälle, joka oli päiväkausia virunut kuolleena työpaikan vessassa, eikä kukaan muistanut kaivata. Eikä minua kukaan kaipaisi kyllä vapaa-ajallakaan. Voisin yhtälailla virua asunnossani päiväkausia, kunnes haju alkaisi vaivata naapureita.

12

382

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Voi hyvä ihminen, meitä kaltaisiasi on monta! Mutta oma vika, kun ei tehdä itseämme näkyviksi ja kuuluviksi.

    • Anonyymi

      Viisas aloitus. Sama täällä. Orpo ottaa meidät pian hengiltä.

    • Anonyymi

      Yli vuoden jo sairaslomalla.

      Yksikään työkavereista ei ole kertaakaan ottanut yhteyttä kysyäkseen yhtään mitään mistään.

      • Anonyymi

        Niinhän se tapaa olla , ennen oli toista jos jokunsqirastui niin yksi nimitettiin puhemiehksi joka piti yhteyttä siihen joka oli sairas ja kotona. Kukkia myös lähetettiin jantoivottin pikaista paranemista . Nykyään kuulee usein että ” nyt hänkin on siirtynyt niiden laiskojen joukkoon”:
        Kun yksi mies sai syövän eikä selitellyt muuta kun että on sairas , niin voi sitä juttujen tulvaa hänestä. Sitten kun menehtyi sairauteensa niin silmät pyöreinä että oliko se tosissaan kipeä siltikin”:
        Se kertoo aika paljon ihmisistä ja millainen yhteiskunta on. Ei saisi tuomita ketään ,,kun kukaan ei koskaan kuitenkaan tiedä asioiden oikeaa laitaa


    • Hei,

      Itsetuhoisista ajatuksista kannattaisi keskustella ammattilaisen kanssa.

      On olemassa myös monia matalan kynnyksen auttavia tahoja, joista voi saada tukea elämän eri kriisitilanteissa. Alla tiedoksi tahoja joihin voi olla yhteydessä anonyymisti ja maksutta:

      - Tukinet.net - Tukipisteesi netissä https://tukinet.net/

      Tukinetistä saa itselleen tukihenkilön, jonka kanssa voi keskustella kahden kesken mistä tahansa hankalasta elämäntilanteesta tai mielessä olevasta huolesta. Tukihenkilö löytyy esimerkiksi MIELI Tukisuhteesta. https://tukinet.net/teemat/mieli-tukisuhde/tukisuhteet/

      Lisäksi ma-ke klo 15-19 ja to klo 15-21 on aikuisten kahdenkeskinen MIELI Kriisichat, jossa voi jutella päivystäjän kanssa mistä tahansa mielessä olevasta huolesta tai hankalasta elämäntilanteesta.

      Tukinetissä on llisäksi monenlaisia ryhmächattejä ja keskusteluryhmiä, joista voi saada vertaistukea sekä ammattilaisten neuvoja.

      Tukinetin kaikki palvelut saa käyttöönsä rekisteröitymällä palveluun anonyymisti. Osaa palveluista voi käyttää ilmankin rekisteröitymistä.

      Keskusteluapua kriisissä on mahdollista saada matalalla kynnyksellä myös seuraavilta tahoilta:

      - MIELI Kriisipuhelin

      Kriisipuhelin päivystää24/7 numerossa 09 2525 0111.

      - Kriisikeskukset

      Ympäri Suomea toimii myös kriisikeskuksia, joihin voi mennä keskustelemaan paikan päälle. Myös etävastaanotto on mahdollista osassa paikoista. Kriisikeskusten yhteystiedot löytyvät mm. MIELI Suomen Mielenterveys ry:n nettisivuilta: https://mieli.fi/tukea-ja-apua/keskusteluapua-kriisivastaanotoilla/

      Ystävällisin terveisin
      MIELI Kriisikeskus Helsinki/Kata

      • Anonyymi

        Hei sos-kriisikeskus,
        minulla ei siis ole itsetuhoisia ajatuksia. Ehkä tekstistäni sai sen kuvan..? Mutta en ole missään vaiheessa ajatellut ottavani itseäni hengiltä. Kunhan nyt leikittelin ajatuksella, miten työpaikalla mahdettaisiin suhtautua, JOS sattuisin kupsahtamaan.
        En koe, että minulla on sellaista "kriisiä", että haluaisin lähteä mihinkään kriisikeskukseen keskustelemaan, tai edes soittaa kriisipuhelimeen. Olen vain yksinäinen ja huomaamaton, harmaa tyyppi.
        -AP


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hei sos-kriisikeskus,
        minulla ei siis ole itsetuhoisia ajatuksia. Ehkä tekstistäni sai sen kuvan..? Mutta en ole missään vaiheessa ajatellut ottavani itseäni hengiltä. Kunhan nyt leikittelin ajatuksella, miten työpaikalla mahdettaisiin suhtautua, JOS sattuisin kupsahtamaan.
        En koe, että minulla on sellaista "kriisiä", että haluaisin lähteä mihinkään kriisikeskukseen keskustelemaan, tai edes soittaa kriisipuhelimeen. Olen vain yksinäinen ja huomaamaton, harmaa tyyppi.
        -AP

        Joo, aika ikävää, että jos jotain joskus sanoo, niin heti tulkitaan, että nyt se on päättämässä päiviään.

        Ei. En ole.
        Mä katon tän loppuun.
        Ette te musta niin helpolla ja halvalla pääse.


    • Anonyymi

      Meidänkin työmaalla koettiin järkytys kun kolleega kuoli vapaa ajalla.Hyvin pidetty tyyppi ja kaikkien kaveri.Suru,tuska,ahdistus ja jopa viha miksi näin kävi.Tapaus kosketti monia ja työkaverien kanssa keskustelu oli parasta apua.Aikaa on kulunut siitä joitakin vuosia mutta tapauksesta ei enää puhuta. Kuolema koskettaa montaakin ihmistä eri tavoin.

      • Anonyymi

        Muistan kun meidän työmaalla oli kolme joillakuilla syöpä samaan aikaan siinä 50 ikäisiä kaikki. Kaksimielistä kuoli se kolmas onnistui saamaan itselleen sopivan hoidon ja elää vieläkin . Oli se kamalaa aikaa ja me muut oltiin masennuksissa, samalla tuli mieleen ajatus että onko työmaalla jotain mikä olisi aiheuttanut että niin monta sairastui saman aikaisesti . Kai sitä tutkittiin vaan siitä ei saatu mitään viitteitä että olisi vika työmaalla
        Ainoastaan että oli huono ilman vaihto talossa


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Muistan kun meidän työmaalla oli kolme joillakuilla syöpä samaan aikaan siinä 50 ikäisiä kaikki. Kaksimielistä kuoli se kolmas onnistui saamaan itselleen sopivan hoidon ja elää vieläkin . Oli se kamalaa aikaa ja me muut oltiin masennuksissa, samalla tuli mieleen ajatus että onko työmaalla jotain mikä olisi aiheuttanut että niin monta sairastui saman aikaisesti . Kai sitä tutkittiin vaan siitä ei saatu mitään viitteitä että olisi vika työmaalla
        Ainoastaan että oli huono ilman vaihto talossa

        Taas tämä tabletti muuttaa sanoja .oikea sana oli kaksi heistä eikä —- kaksimielistä.
        Ja joillakuilla piti olla —— joilla oli


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Taas tämä tabletti muuttaa sanoja .oikea sana oli kaksi heistä eikä —- kaksimielistä.
        Ja joillakuilla piti olla —— joilla oli

        Niitäkin on, jotka luulee, että syöpä tarttuu ja siksi välttelevät.

        Ei helpota töihin paluuta.


    • Anonyymi

      Meillä on töissä tapana, että on sellainen muistokirjoitus ja sen saa infossa käydä allekirjoittamassa.
      Samassa paikassa on myös lahjalistoja, jos jotakuta halutaan muistaa syystä tai toisesta, saa käydä allekirjoittamassa ja antamassa muutaman euron.

      Ikinä en yhtään muistamista saanut työpaikan taikka -kavereiden puolesta.

      Tuskin tulee nimiä addressiinkaan, jos edes laitetaan.
      Onkohan pomon pakko vaivautua?

      Lippukin on on ollut tapana laskea ja nostaa, kun joku on kuollut. Tuosta nyt olisi aivan liikaa vaivaa!

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. On ikävä sua

      Koko ajan
      Ikävä
      29
      2394
    2. Vielä kerran.

      Muista että olet ihan itse aloittanut tämän. En ei silti sinua syyllistä tai muutenkaan koskaan tule mainitsemaan tästä
      Ikävä
      370
      2012
    3. M nainen tiedätkö mitä

      Rovaniemellä sataa nyt lunta, just nyt kun lähden pohjoiseen. Älä ota mitään paineita tästä mun ihastumisesta sinuun, ti
      Ikävä
      18
      1494
    4. Pelkään suunnattomasti

      Että olet toiseen ihastunut. Se on lähes sietämätön ajatus koska koen että meidän tilanne on auki, selvittämättä. Eikä k
      Ikävä
      52
      902
    5. Parempi suorituskyky Urheiluharrastajien suosimasta lisäravinteesta hyötyisivät todennäköisesti kaik

      Parempi suorituskyky Urheiluharrastajien suosimasta lisäravinteesta hyötyisivät todennäköisesti kaikki muutkin. Se on ed
      Maailman menoa
      10
      871
    6. Mies, etko ole miettinyt

      että voit menettää yhteytemme ja minut lopullisesti, jos et tee mitään?
      Ikävä
      52
      783
    7. Olet ihan sairaan

      Kylmä mua kohtaan.
      Ikävä
      54
      711
    8. Shellin omistajan vaihdos.

      Uutta tuulta purjeisiin.Uuden yrittäjän toimesta .
      Kuhmo
      18
      710
    9. Mitä kuuluu

      Elämänirakkaus, sielunkumppani, peilikuvani 😘
      Ikävä
      25
      689
    10. Olette kyllästyneet

      Mutta hyvää huomenta kuitenkin. Mukava päivä tämäkin. 😊⚜️🦌🎄✨❤️
      Ikävä
      135
      623
    Aihe