Ilta-Sanomat kertoo "huojentavan " uutisen tunninjunan rahoituksesta

Anonyymi-ap

Orpon "luottomies" Matias Marttinen vakuuttaa, että tunninjunaa varten ei oteta lainaa: "Nämä hankkeet eivät lisää senttiäkään valtion lainanottoa eli ne tehdään valtion taseen kautta tyhjentämällä valtion rahastoja tai myymällä valtion omaisuutta"

Että silleen.

15

116

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Talousihme puhuu rahastojen tyhjentämisestä ja valtion omaisuuden myymisestä kuin se olisi ilmaista rahaa.

      Jos rahalla lyhennettäisiin velkaa, korkomenot pienenisivät ja siten lisävelan määrä pienenisi.

      Lisäksi Orpo kehuu, että nyt rakennetaan vain osa ja valtion osuus on vain 460 miljoonaa. Budjetti ylittyy taastusti. Kunnilla ei ole rahaa.

      Lisäksi Orpo sanoi päättäneensä, että seuraava hallitus rakentaa oikoradan , mikä maksaakin 4 miljardia.
      Kannattamattoman ratahankkeen tavoitteena on valtion omaisuuden myynti sijoittajille.

      Kokoomus halusi hankkeen hallitusohjelmaan.

      • Anonyymi

        Häeällistä. Suomi tuhotaan tarkoituksella. Sotaa lietsotaan tahallaan. Tätäkin maata valmistellaan ottamaan vastaan maailmanhallinto(YK) ja sen johtaja antikristus. Katastrofin kautta.

        Onneksi he eivät voi estää sitä, että juuri viimeisellä hetkellä uskovat kristityt temmataan turvaan seitsemäksi vuodeksi.


    • Anonyymi

      Hyvin kykypuoluemainen ratkaisu myydä valtion omaisuutta ulkomaalaisomistukseen...

      Tällä kertaa viellä kaiken lisäksi matalan "Tyyris Tyllerö"-naaman älyvapaisiin mu... eikäkyn siis juna-agendoihin...

    • Anonyymi

      Valtion omaisuuden myynti on kuin alleen kasteleminen pakkasella: lämmittää hetken, mutta sitten tulle entistäkin kylmemmät paikat...

      • Miksi noin? Eikö omaisuus ole kuin rahaa tilillä, sitä viksummat käyttävät kun tarve vaatii ja lisäähän voi hankkia kun taas kassa pullottaa!


      • Anonyymi

        Tämähän se on ollut hyvinkin suosittu tapa saada rahaa... suomessahan ei enää juuri muita yrityksiä ole kuin valtion omistamia... muut on jo aikoja sitten myyty mm. kovien palkkojen, verotuksen ja kalliiden kustannusten takia. Kaikki uudet mitä ovat tulossa, kaipaavat ILMAISTA sähköä ja/tai ILMAISIA malmeja ja vettä.


      • Anonyymi
        YXKAXEX kirjoitti:

        Miksi noin? Eikö omaisuus ole kuin rahaa tilillä, sitä viksummat käyttävät kun tarve vaatii ja lisäähän voi hankkia kun taas kassa pullottaa!

        Heh heh. Mikä selitys extyökkäriltä


      • Anonyymi
        YXKAXEX kirjoitti:

        Miksi noin? Eikö omaisuus ole kuin rahaa tilillä, sitä viksummat käyttävät kun tarve vaatii ja lisäähän voi hankkia kun taas kassa pullottaa!

        Sinäkin varmasti ostaisit tuottavilla osakkeilla tuottamattoman siltarummun takapihallesi ja ihmettelisit sitten, miksi tulot pieneni.

        Mistä näitä tulee?


      • Anonyymi kirjoitti:

        Sinäkin varmasti ostaisit tuottavilla osakkeilla tuottamattoman siltarummun takapihallesi ja ihmettelisit sitten, miksi tulot pieneni.

        Mistä näitä tulee?

        Vain jos siltarummulla olisi tarvetta! Silloin näet ei edes tulisi mieleen ihmetellä. Miksi yleensäkään investoisin tuottamattomaan/tarpeettomaan? Esimerkkisi oli perin huonosti valittu!


    • Anonyymi

      Kannattaako raha käyttää tappiolliseen tunninjunaan ?

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Perskokkarit eivät siis olisi tilanneet arviointia kyseisestä ratahankkeesta, jonka alkutahdit on muuten lyönyt tulille Sipilän PersKeKo-hallitus? Marin suhtautui nuivasti kyseiseen ratahankkeeseen ja ymmärrän ainakin itse varsin hyvin, kun maassa oli vähän vakavampiakin asioita tuolloin menossa, kuin Turun pikkumiehen himoama junaratansa.


      • Anonyymi

        Niin, Sipilä aloitti 2016 Tunnin juna hankkeen.
        Marinin hallitus teki selvityksen.
        Orpo rakentamispäätöksen ns Länsiradalle. Orpo kuitenkin sanoi, että seuraava hallitus jatkaa oikoradan tekemistä, mikä maksaa budjetin mukaan 4 miljardia eli käytännössä kuusi.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin, Sipilä aloitti 2016 Tunnin juna hankkeen.
        Marinin hallitus teki selvityksen.
        Orpo rakentamispäätöksen ns Länsiradalle. Orpo kuitenkin sanoi, että seuraava hallitus jatkaa oikoradan tekemistä, mikä maksaa budjetin mukaan 4 miljardia eli käytännössä kuusi.

        Valtion omaisuuden myynnillä on tarkoitus rahoittaa kannattamaton hanke.

        Kokoomuksen selkeä tavoite on siis myydä valtion omaisuus.

        Joku "fiksu" voi sanoi, että voihan valtio omaisuuden ostaa takaisin. Miksei sitten osteta sähköverkkoja takaisin? Nyt myynnistä saaduilla rahoilla ostetaan kannattamatonta toimintaa, niin kyllä Suomi köyhtyy.


    • Anonyymi

      Orpon onneksi puheenaihe kääntyi Haltireissuun, niin Kokoomus saa valmistella valtion omaisuuden myyntiä rauhassa.

      Ehkä Orpo "lipsauttaa" jotakin "en muuta keksinyt" tyyppistä tai keskustelee rasismista, niin puheenaihe ei käännyt Kokoomuksen havittelemaan valtion omaisuuden myyntiin.

      Sillä Suomen tulot pienenevät.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hyvästi, mies

      Tulen nyt tänne harvoin. Lakkasin unelmoimasta meistä. Päästin irti tästä meidän välisestä tilanteesta. Vaikka mitään ei
      Ikävä
      27
      2351
    2. Sä saisit kenet

      Sä vaan haluaisit
      Ikävä
      79
      1736
    3. Oikein hyvää perjantai päivää

      Hyvää huomenta ja kaikkea hyvää. ☺️🤍🍁✨🧡
      Ikävä
      222
      1062
    4. Hiihtäjälegenda Juha Mieto avautuu Farmin "leidien" käytöksestä - Tämä yllätti: "Me miehet oltiin.."

      Juha Mieto on mukana Farmi Suomi: Revanssi -realityssä. Tsemppiä Farmille, Mietaa! Lue Juha Miedon haastattelu: https:
      Suomalaiset julkkikset
      18
      989
    5. Semmonen juttu, että..

      ..ikävä iski. Mietin kaikkea sitä, mitä sä antaisit mulle ja mitä mä antaisin sulle. Millasta meillä olisi yhdessä, kos
      Ikävä
      28
      934
    6. Nuorempi mies, vanhempi nainen

      Olen aivan sekaisin itseäni n. 20 vuotta vanhemmasta naisesta. En saa häntä mielestäni millään, vaikka olen yrittänyt. E
      Ikävä
      61
      911
    7. Parisuhteettomuus- kyse valinnasta, kelpaamisesta vai siitä ettei osaa hakea

      Parisuhteettomuus- kyse valinnasta, kelpaamisesta vai siitä ettei osaa hakea? Ikivanhan aloituksen provosoimana mietin m
      Sinkut
      122
      891
    8. Mennäänkö sitten mies

      Naimisiin joskus? Haluaisitko?
      Ikävä
      43
      829
    9. Mietin vain sua

      Kuinka saat pään ihan pyörälle. Oltaisiin hyviä yhdessä. Joku uskomaton kemia meidän välillä. Ulkopuolisista varmaan näy
      Ikävä
      11
      771
    10. On ilta jälleen joten

      Uusi iltaketju tähän. Mukavaa iltaa vaan. Susi se täällä aina yksin tallustaa. 😊🐺🌃🌙☕🧡
      Ikävä
      118
      720
    Aihe