Miljoonia terveysjäteille

Anonyymi-ap

Kiitos persut, lahojoititte 50 milj. hyvätuloisille ja terveysjäteille puolessa vuodessa?
YLE
Kelan tiedot: Vain harva on siirtynyt yksityiselle sen jälkeen, kun hallitus nosti lääkärikäyntien Kela-korvausta

”Muutokset ovat vähäisiä, mutta eivät odotuksetkaan kovin suuria olleet”, sanoo Kelan tutkimusprofessori.

Hallituksen yritys purkaa hoitojonoja nostamalla yksityisten lääkärikäyntien Kela-korvauksia ei vaikuta tepsivän ainakaan kovin tehokkaasti.
Kela julkaisi tänään tiedot siitä, paljonko Kela-korvauksia yksityisistä lääkärikäynneistä maksettiin alkuvuoden aikana eli tammi–heinäkuussa.
Korvausten yhteissumma oli 50,6 miljoonaa euroa, kun se viime vuonna samalla ajanjaksolla oli 19,3 miljoonaa euroa. Kustannukset ovat siis aiempaan verrattuna yli 2,5-kertaiset.
Korvauksen saajien määrä nousi sen sijaan melko vähän: korvauksia sai 1 063 000 suomalaista. Se on noin 13 000 viimevuotista enemmän, eli kasvua oli runsaan prosentin verran.

55

243

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kokoomuksen ja Persujen tavoite taas toteutettu. Onneksi olkoon !
      TAAS lisää rahaa varakkaille ja ylikansallisille terveysjäteille !
      Kyllä te olette hyviä. Kuppaatte Suomen tyhjäksi.

    • Anonyymi

      Rikkaat rikastuu. Köyhät kuolkoot. Terv. Purra ja hänen rattopoikansa orpo Petteri.

      • Anonyymi

        Vihervasuista ei niin väliä.

      • Anonyymi

        Miten persuista voi muodostua tuollainen elämää hallitseva pakkomielle mikä naulaa sinut ap tietokoneen ruudun ääreen 18-22h/365vrk vuodessa? Sinun itkiessä lähes kellon ympäri persujen perään s24 palstoilla käsittämättömällä ahkeruudella. Persujen jotka toteuttaa teidän sinimustien omia poliittisia tavoitteita se sairain asia tuossa sinun persuvainossasi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Ennen natsit juoksi mamujen perässä niitä potkimassa nykyisin ne juoksee persujen perässä vasara kädessä."

        ...ja puolueesta pihalle potkittu ääliöoikeistolainen vainoaa&mustamaalaa persuja pakkomielteisesti 18-22h/365vrk vuodessa suoli24:lla Iuotsinpestin suojista ("Roskaväellä on roskaväen huvit").

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miten persuista voi muodostua tuollainen elämää hallitseva pakkomielle mikä naulaa sinut ap tietokoneen ruudun ääreen 18-22h/365vrk vuodessa? Sinun itkiessä lähes kellon ympäri persujen perään s24 palstoilla käsittämättömällä ahkeruudella. Persujen jotka toteuttaa teidän sinimustien omia poliittisia tavoitteita se sairain asia tuossa sinun persuvainossasi.

        "Varsinaisen harhaluuloisuushäiriön tärkein oire on pysyvä harhaluulo, joka muistuttaa lähinnä päähänpinttymää eli pakkomiellettä.

        Häiriö (PERSUPAKKOMIELLE) on psykoottinen tila,

    • Anonyymi

      Suomi on kaupan. Persut ja Kokoomuslaiset myyvät eniten tarjoaville !

      • Anonyymi

        Perskokkarehallitus peri korkean työllisyyden ja yhteiskuntarauhan,
        mutta tuhosi ne muutamassa viikossa.

      • Anonyymi

      • Anonyymi

      • Anonyymi

        Hei kelan duunari, täytyy olla paljon enemmän hassunhauskoja kuvia jos aiot olla uskottava.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hei kelan duunari, täytyy olla paljon enemmän hassunhauskoja kuvia jos aiot olla uskottava.

        Pakko käyttää kuvia kun sinä pyh järven vttuileva luotsi et f-hattuna ymmärrä lukemaasi.

    • Anonyymi

      Kokkarit tekee mitä on aina tehnyt. Siirtelee julkista rahaa eturyhmilleen. Ja petospersuillehan tämä käy.

      • Anonyymi

        Kokoomuksen hyypiöille on varmaan luvattu yhteiskuntasuhteista vastaavan johtajan ja muita hyväpalkkaisia hommia pörriäisfirmoissa hallituskauden jälkeen se se . Mitähän persut tulevat saamaan?

      • Anonyymi

        Jep. sinun Soisi silitellessä salkkuaan audin takapenkillä kuin Klonkku sormustaan (My precious..KLONK!) seuraten katseella vierestä kun kepu ja kokoomus lapioi varoja omille sidosryhmilleen kurmuuttaen vähävaraisia, duunareita, työttömiä, opiskelijoita jne jne jne jne. Soinin tänäkin päivänä syytellessä Halla persuja puolueen kaappamisesta kun itse sitä ennen loistavilla johtamistaidoillaan oli onnistunut jytkyt sulamaan alle 10%:n kannatukseen. Herran jokaisessa tv ohjelmassa johon osalliseksi pääsee toitottaessa minkälainen suurmies ja politiikana asiantuntija hän on viittauksineen jytkyihin. Joiden lopputulos oli hillotolppien lisäksi puhdas nolla. Ei edes huvikuunariveroaan saanut läpi antaen periksi Sipilälle ja Stubille kaikessa jopa hallintarekisterilaissa. Joista nyt syyttää siis Halla persuja joilla niiden kanssa ei ole mitään tekemistä.

    • Anonyymi

      Punikkipaskiaiset ohittavat sen tosi-asian, että koko sotepaska on sdp:n ja Marinin luomus. Turpaan tulee että tukka lähtee.

      • Anonyymi

        Suomessa on ollut julkinen terveydenhuolto jo ainakin 70 vuotta. Ei se Marinin
        hallituksen keksintö ole.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suomessa on ollut julkinen terveydenhuolto jo ainakin 70 vuotta. Ei se Marinin
        hallituksen keksintö ole.

        marinin hallitus sen vtuiksi kuitenkin laittoi maakuntamallillaan. Toivottavasti esim demarit ja kepulaiset ovat seuraavassa hallituksessa liittämässä maakuntia yhteen nyt itkiessä orpon hallituksen perään maakuntien leikatessa sotepalvelujaan heidän mahtikäskystään?

        Sote soppaa on hämmentänyt useat hallitukset.

        Marinin hallitus sai jotain valmista aikaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sote soppaa on hämmentänyt useat hallitukset.

        Marinin hallitus sai jotain valmista aikaan.

        Harva se ihastelee tuotostaan ja itseään siitä kehuu kun pskan vääntää mutta ihan vapaasti..

    • Anonyymi

      Mksi ihmeessä noita kelakorvaukseen meneviä miljoonia ei suunnattu perusterveydehoitoo?
      Korkman ja Hiilamo kertoivat A-studiossa totuuden hallituksen sotesekoiluista ja Kangasharju yritti puolustella hallitusta.
      Korkman sanoi, että Ruotsin talous on maahanmuuttajien ansiosta paljon paremassa kunnossa kuin Suomen talous.
      Kaikissa Pohjoismaissa terveydenhoito maksaa paljon enemmän henkeäkohti kuin Suomessa.

      • Anonyymi

        Pieni ilkeä mies Aki K. oli harvinaisen "sopuisa" tänään. Sehän aiemmin ehdotti
        mm. että v a r a k k a i t t e n veroja
        pitäisi pitäisi alentaa e n e m m ä n, koska se kannustaa tekemään enemmän töitä.

        Pienituloisia hallitus kannustaa potkimalla päähän.

        Sellainen se sinun Soinisi oli Sipilän hallituksessa.

      • Anonyymi

        Sinimustaksi rotuopin julistajaksi joka haluaa kaikki mamut ulos Suomesta olet hämmästyttävän kova poika vaatimaan rajoja auki mamuille vuoden jokaisena päivänä,,,😂😂😂

    • Anonyymi

      Persuhallitus jakaa yksityisille lääkärikeskuksille ainakin puoli miljardia
      hallituskautensa aikana !!!

      • Anonyymi

        Sinun Soinisi ap olisi avannut Suomem sotemarkkinat kansainvälisille pörssipelureille. Jotka makuutti vanhuksia paskoissaan voiton maksimoimiseksi ja nosti hinnat pilviin kun saivat hoivakoti kerrallaan markkinat vallattua. Samat pörriäiset joille vaadit oman kotikaupunkisi sotepalvelut luovutettavan eron jälkeen kuntayhtymästä.

      • Anonyymi

        Soini, Orpo ja Sipilä oli määräämässä maakunnille kiintiöpörriäiset jotta ne olisi varmasti päässeet ottamaan osansa Suomen sotemiljardeista joten... Miten tyhmä sinä ap olet?

    • Anonyymi

      Jos Orpon fasistipersuhallitus edes lakkaisi leikkaamasta rahaa
      terveydenhuollosta, kun on varaa neljän miljardin ikuisesti tappiolliseen tunninjunaankin !

      • Anonyymi

        Mitenhän ne sotemenojen leikkaukset estetään koko maakuntamallin perusidean ollessa sotemenojen leikkaukset? Maakuntien joutuessa jo Marinin hallituksen aikana aloittamaan maakuntamallin pakottamina laatimaan säästölistansa. Toteuttamisajankohdan niille osuessa Orpon hallituksen ajalle huulipunalaisten nyt itkiessä oppositiossa leikkausten perään Orpoa niistä syytellen vaikka itse ne aiheuttivat. Irvokkainta Orpon hallituksen syyttäminen terv.keskuksien sulkemisilla ja palveluiden keskittämisillä. Sen jälkeen kun itse kumosivat huulipunassa lait jotka esti terv.keskuksien sulkemiset. Noloimmillaan opposition edustajan syyttäessä Juusoa palveluiden keskittämisestä joka pilkkaajansa nolasi vastauksella syytöksiin kuinka ne keskittämiset ovat kirjattu opposition maakuntamalliin.

    • Anonyymi

      Köyhät ei mene heille edelleenkin liian kalliille yksityisille ja julkisiin pääsy vaikeutui. Rikkaat yksityispalvelun käyttäjät sai taas yhden lisähuojennuksen. Orpopurra on tuhoisa parivaljakko Suomen kansan enemmistölle. Purra persuineen sen eliitin asialla, jota persut oppositiossa populistisesti kritisoivat. Persu pettää pahemmin kuin kepu.

      • Anonyymi

        Kepu olisi avannut Suomen sotemarkkinat näille pörriäisille Sipilän hallituksessa. Onneksi meni vatuloimiseksi huh huh?!?!?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kepu olisi avannut Suomen sotemarkkinat näille pörriäisille Sipilän hallituksessa. Onneksi meni vatuloimiseksi huh huh?!?!?

        Nyt sen teki Orpo pojan hallitus.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nyt sen teki Orpo pojan hallitus.

        Hyttysenpaska Kela korvausten palauttaminen yksityisillä asioidessa verrattuna siihen, että Suomen sotemiljardit olisivat menneet kansainvälisille pörssipelureille suurelta osin. SIpilän panikoidessa kepukentän hänelle suuttuessa soolosta (sotemarkkinat auki pörssipelureille) lupauksineen kuinka hän laittaa ne ainakin maksamaan veroja Suomeen. Mikä jäi tietenkin kirjaamatta lausuntakierrokselle lähteneestä lausunnosta koska se ei ollut mahdollista. Valtaisa onni tälle maalle kuinka Sipilän hallitus maakuntineen kaatui. Minkä KPA keput junttasi huulipunassa siihen riittäessä lisäys aluevaaleista millä demokratia vaje muka korjattiin mihin se edellisen hall. aikana kaatui. Kepujen ihmetellessä vieläkin kuinka pääsisi vihervassari apupuolueleimasta eroon minkä tiedostetusti itselleen hankki maan jakamiseksi valtaosin kepuvetoisiin pikkuvaltioihin valtion sisällä. Meni mm SIpilällä pupu pöksyyn eikä kehdannut ottaa hallintaansa omaa pikku valtioaan kuten olivat suunnitelleet huulipunassa - KPA.

      • Anonyymi

        minkä vesittivät hintakorotuksilla minkä seurauksena köyhät eivät mene edelleenkään yksityisille eikä rikkaatkaan aikaisempaa enemmän koska kela korvausten palauttamisen pörriäiset vesitti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hyttysenpaska Kela korvausten palauttaminen yksityisillä asioidessa verrattuna siihen, että Suomen sotemiljardit olisivat menneet kansainvälisille pörssipelureille suurelta osin. SIpilän panikoidessa kepukentän hänelle suuttuessa soolosta (sotemarkkinat auki pörssipelureille) lupauksineen kuinka hän laittaa ne ainakin maksamaan veroja Suomeen. Mikä jäi tietenkin kirjaamatta lausuntakierrokselle lähteneestä lausunnosta koska se ei ollut mahdollista. Valtaisa onni tälle maalle kuinka Sipilän hallitus maakuntineen kaatui. Minkä KPA keput junttasi huulipunassa siihen riittäessä lisäys aluevaaleista millä demokratia vaje muka korjattiin mihin se edellisen hall. aikana kaatui. Kepujen ihmetellessä vieläkin kuinka pääsisi vihervassari apupuolueleimasta eroon minkä tiedostetusti itselleen hankki maan jakamiseksi valtaosin kepuvetoisiin pikkuvaltioihin valtion sisällä. Meni mm SIpilällä pupu pöksyyn eikä kehdannut ottaa hallintaansa omaa pikku valtioaan kuten olivat suunnitelleet huulipunassa - KPA.

        Kaikki sijoitti pörriäisten osakkeisiin kun Sipilä ilmoitti kuinka ne pääsee tekemään tiliä Suomen sotesektorilla. Saman sankarin jatkaessa puitelakia joka esti kuntia tekemästä sopimuksia pörriäisten kanssa maakuntamallin seuraamuksien välttämiseksi. Logiikka huipussaan ja jälki sen mukaista. Onnistui lähes tuhomaan koko kepu puolueenkin siinä sivussa. Joka on hänen jäljiltään edelleen pallo hukassa olisiko lintu vai kala. Ihan kuin se selviäisi puheenjohtajia vaihtamalla puolueen todellisissa ohjaksissa ollessa edelleen kaappikokoomus lestakeput.

        Vaihtoi alkion liike-elämän pomojen taloudellisten etujen ajamiseen kokoomuksen tavalla. Vanhasenkin kalastellessa vihervassarien vesillä ajankohdassa missä keput ei pääse vihervassarien apupuolueleimasta millään eroon jostain ihmeen syystä. Saarikonkin aivopieruillessa eurovaalien alla kuinka kepu ei tee yhteistyötä EU:ssa laitaoikeisto persujen kanssa. Jonka kepulaiset käsittömättömällä viiveellä ymmärsi potkia puolueen johdosta pihalle. Vaikka ei saanut edes oppositiossa kannatusta kasvuun kepujen osalta. Mihin ei suurissa määrin yllä Kaikkonenkaan. Sipilän laivan jättäessä rottien tavalla enempi vähempi kaikki fiksut keput jäljelle jäädessä mitä sun sattuu. Kurvista jne. puutu enää kuin että Kärnä on taas ehdolla seuraavissa ek vaaleissa?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kepu olisi avannut Suomen sotemarkkinat näille pörriäisille Sipilän hallituksessa. Onneksi meni vatuloimiseksi huh huh?!?!?

        Sipilän hallituksessa oli myös PS. Hyväkyen kaiken, ehdoitta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sipilän hallituksessa oli myös PS. Hyväkyen kaiken, ehdoitta.

        Sellainen prseenmyyjä se sinun Soinisi oli ap. Ehdoitta..

    • Anonyymi

      Yksityiset terveysjätit ovat vuodessa nostaneet hintojaan saman verran kuin hallitus pumppasi julkiselta sektorilta säästettyjä varoja yksityiselle. Vuosi sitten käynti erikoislääkärillä 109€ ja tänä vuonna 139€ + 19,90 toimistomaksu. Että se Kela-korvauksen korotuksen hyöty asiakkaalle on pyöreä NOLLA.

      • Anonyymi

        Siksihän niille yksityisille ei ole valtaisaa yleisöryntäystä pörriäisten vesittäessä Orpon pyrkimykset lyhentää hoitojonoja Kela korvausten palauttamisella yksityisille. Jää itselle hiukan kysymysmerkiksi mikä sai yksityiset pelaamaan itsensä ulos yleisöryntäykseltä hintoja korottamalla?

    • Anonyymi

      Sijoittajat kiittää ja kumartas.

    • Anonyymi

      Purra avasi rahakirstun ulkomaisille terveysjäteille, köyhät odottavat Juuson aloitteesta 3kk jonossa se vuoksi. Jos Kela korvauksen noston sijasta rahat olisivat menneet alueille olisi hoitotakuu voitu pitää 2vko:ssa.

      • Anonyymi

      • Anonyymi

        soita ap paranoid yksityiset ovat aina olleet kokoomukset lempilapsia. Sipilän hallituksesta niitä loikkiessa myötähäpeään asti pörriäisten leipiin massia takomaan. Kun olivat sitä ennen hallituksessa niille markkinoita avaamassa kuten Räty aikoinaan.

    • Anonyymi

      Edellisen hallinnon luoma sote ei kykene tuottamaan riittäviä palveluita . Miksi
      , heikko henkilökuntako vai mikä jarru ?

      • Anonyymi

        Nappula loppui heti kättelyssä.

      • Anonyymi

        Sote soppaa hämmensi useat hallitukset, Marinin hallitus sai jotain valmista aikaan.

      • Anonyymi

        Sote ei ole edellisen hallinnon luoma. Sitä kokonaisuutta on väännetty viimeiset 20 vuotta kaikkien hallitusten toimesta.

      • Anonyymi

        Mitä nykyinen hallitus tekee soten kehittämiseksi: Odottaa.

    • Anonyymi

      Se on ainakin tosi asia, että terveysjätit nostivat laskutuksen hintaa, omakanta hintaa ja joitenkin muienkin palvelujen hintaa niin paljon kun kelakorvaus nousi. Nostot tehtiin kohteisii jotka eivät ole yritykselle verotetavia tuloja vaan vähennettviä kuluja.

      • Anonyymi

        Talouselämä selvitti, miten Mehiläisen ja Pihlajalinnan lääkärit kerryttävät omaisuuksia ja minimoivat veronsa.

        Suurissa terveysyrityksissä työskentelevät lääkärit optimoivat verojaan osinkojen avulla. Talouselämän selvityksessä löytyi noin 80 lääkäriyhtiötä, joista nostettiin palkan sijaan pelkästään osinkoja.

    • Anonyymi

      Kekkä vähä älyse ääsnestivä Kokoomukse valtaa. Sitä saa mitä tilaa .Terveyspalveluide yksityistäminen on Kokoomuksen pitkä aikainen päivä uni.

      Ny menee sitte kunnallise terveydehuollon työpaikkoja ja suunnitelmissa edetään ,Kokoomuksen toivomalla tavalla. Oma toive olisi että noilta pölvästeiltä jotka tuon mandaatin antoi Kokoomuslaisille otettaisiin äänioikeus kokonaan pois omaksi parhaaksi kun eivät omaa etuaan raukat ymmärrä ja vetävät muutkin mukanaan suohon.

    • Anonyymi

      Purra vie puoluetta todella oikealle, näin oikealla meillä ei ole ollut mikään puolue sitten Perustuslaillisen kansanpuolueen.
      Vain rikkaat ovat ihmisiä ja muut ovat roskaa rataissa.

    • Anonyymi

      Puolella miljardilla eli 500 miljoonalla on tarkoitus tukea.

      Väkeä ei siirry ja tuli valuu hyväosaisille ja yksityisille lääkäriasemille.

      Siksi on mietinnässä pakottaminen eli ajokortin lääkärintarkistuksen saanti olisi jatkossa mahdollista vain yksityisen kautta.

      Kokoomus toteuttaa yksityisten lääkäriasemien kaikki toiveet.

      • Anonyymi

        Persujen linja, rahat "pörriäisille" ja tavallinen kansa kuusen juurelle kitumaan viimeiset aikana. Julmia nuo hallapurrat.

    Ketjusta on poistettu 13 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomi on täysin sekaisin

      Jo ties monettako päivää hirveä itku ja poru jostain helvetin nilviäisistä. https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000010
      Maailman menoa
      448
      4795
    2. Ensimmäisestä kohtaamisesta saakka

      minulla on ollut hämmentynyt olo. Miten voit tuntua siltä, että olisin tuntenut sinut aina? Sinun kanssasi on yhtä aikaa
      Ikävä
      15
      1712
    3. Aivan täysin tahallinen teko

      Ei mitään puolusteluja, eikä selittelyitä. Kuljettajalle kerrottiin asiasta siinä paikanpäällä, mutta silti hän ajoi ves
      Suomussalmi
      93
      1448
    4. Suomussalmi saatu vihdoin maailmankartalle!

      Nyt kun Suomussalmi on vihdoin viimein saatu ennennäkemättömällä tavalla maailman tietoisuuteen niin voitaisiin järjestä
      Suomussalmi
      53
      1349
    5. Olet saanut minut sekoamaan

      Tunteiden ristiaallokossa vellominen on ollut melkoinen kokemus. Ei kukaan ole saanut minua niin raiteiltaan kuin sinä.
      Ikävä
      22
      1306
    6. Mainehaitta metsäkonefirmalle

      Hukkajoen tapahtumista liikkuu paljon huhuja. Eikö kannattaisi julkaista raakkuja tuhonneen metsäkoneyrityksen nimi, kos
      Suomussalmi
      50
      1181
    7. Oho! Maajussi-Kallelta pakit saanut morsioehdokas Miss Suomi -kisoissa! Tunnistaisitko hänet nyt?

      Hmm, tunnistaisitko?!? Onnea missihulinoihin! Lue lisää ja katso kuvat: https://www.suomi24.fi/viihde/oho-maajussi-
      Suomalaiset julkkikset
      0
      1075
    8. Myönnän sinulle nyt

      Että olen erittäin mustasukkainen sinusta jo nyt. Ikävä on tämä tunne, kun tietämättömyyden solista nousee myrkkyä miele
      Ikävä
      54
      990
    9. Pysytäänkö nainen

      edelleen yhtä viileän tyynenä kun nähdään. Uskotko että tahtoessani saisin murettua tyyneytesi hyvin helposti.
      Ikävä
      57
      875
    10. Olen käyttäytynyt ristiriitaisesti

      eikä minusta varmaankaan ota mitään selvää. Se johtuu siitä, kun järki sanoo ei, ei, ei ja sydän sanoo kyllä, kyllä, kyl
      Ikävä
      60
      839
    Aihe