Muikkukukko muslimille

Anonyymi-ap

Taikinaan
8 desiä vettä
3 teelusikallista suolaa
6 desiä vehnäjauhoja
6 desiä ruisjauhoja

(Itse käytän yleensä pelkästään ruisjauhoja, mutta silloin pitää olla hyvin huolellinen, jotta kukko tulee kunnolla suljettua. Pelkistä ruisjauhoista tehty taikina ei ole yhtä sitkeä, kuin ruis-vehnäjauhoseoksesta tehty.)

Täyte
noin 2,5 kiloa puhkottuja tai perattuja muikkuja
neljänneskilo voita
2–3 teelusikallista suolaa (tämä on vähäsuolainen kukko; tavallisesti pannaan tuplamäärä suolaa)

Vesi isoon kulhoon ja suola joukkoon.
Lisätään jauhot ja alustetaan taikinaa, kunnes se on kiinteä ja sitkeä.
Jaetaan taikina kahtia ja kaulitaan puoliskot noin puolen sentin vahvuisiksi pyöreiksi levyiksi. Taikinalevyt pannaan leivinpapereille.
Kummankin levyn keskelle ladotaan kerroksittain muikkuja ja voipaloja. Suola ripotellaan aina väliin.
Käännetään taikinalevyjen reunat täytteen päälle niin. että täytettä ei pilkota mistään kohden esiin. Saumakohdat siloitetaan kostutetuilla sormilla.
Käännetään ympäri ja pyöristetään limppumaiseksi.
Pannaan uuniin ja paistetaan 250 asteessa n. puoli tuntia.
Jos kukot laulavat eli jos niihin tulee reikiä, joista tulee höyryä, kukot otetaan välillä uunista ja reiät ummistetaan varalle jätetyllä taikinalla.
Lopuksi kääritään kukot leivinpaperiin ja leivinpaperin päälle pannaan tiiviisti alumiinifolio,
Pannaan uuniin ja paistetaan 4 tuntia n. 150 asteessa.


Kukot otetaan uunista, voidellaan kevyesti voilla (margariinilla), annetaan olla pyyhkeen alla pehmenemässä parikymmentä minuuttia.

Syödään voin kanssa lämpimänä tai kylmänä.

Toinen kukko annetaan ystävälle. Jos pannaan pakastimeen, syötävä parin kuukauden sisällä.

0

58

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. En usko et meistä tulee jotain

        Se ei kuitenkaan estä toivomasta et tulisi. Toivon et voitas suudella ja se sais asioita loksahtamaan paikoilleen. Jutel
        Ikävä
        10
        2640
      2. Kuvaile itseäsi

        Kaivatullesi, niin että hän sinut tunnistaa.
        Ikävä
        91
        1976
      3. Eini paljastaa nuorekkuutensa salaisuuden - Tämä nousee framille: "Se on pakko, että jaksaa!"

        Discokuningatar Eini on täyttänyt upeat 64 vuotta. Lavoilla ja keikoilla nähdään entistä vapautuneempi artisti, joka ei
        Suomalaiset julkkikset
        39
        1511
      4. Huomenta keskipäivää

        Kivaa päivää mukaville ja söpösille. 🐺🫅❤️☕☀️
        Ikävä
        260
        1398
      5. Yli puolella maahanmuuttajalapsista ei ole tietoja ja taitoja, joilla selviää yhteiskunnassa

        Miksi Suomeen otetaan väkeä jolla on älyvajetta? https://www.hs.fi/politiikka/art-2000010730220.html
        Maailman menoa
        273
        1038
      6. Oletko koskaan katunut kun

        elämäsi tilaisuus jäi käyttämättä? 💔
        Ikävä
        67
        933
      7. Olen J-mies

        Jos kerrot sukunimeni alkukirjaimen, ja asuinpaikkakuntani. Lupaan ottaa yhteyttä sinuun.
        Ikävä
        47
        891
      8. Sinusta näkee että

        Kaipaat paljon.
        Ikävä
        55
        864
      9. Ei sitten, ei olla enää

        Missään tekemisissä. Unohdetaan kaikki myös se että tunsimme. Tätä halusit tämän saat. J miehelle. Rakkaudella vaalea na
        Ikävä
        77
        860
      10. Haluaisin ottaa sinut syleilyyni mies

        Olet suloinen...
        Ikävä
        44
        775
      Aihe