Hallituksen työllisyystoimet tehoavat

Työllisten määrä on kasvanut yli 50.000 henkilöllä.

Työttömien määrän kasvu ei johdu siitä, että työttömyys olisi lisääntynyt vaan siitä, että moni sellainen, joka ei ole hakenut töitä, on ryhtynyt hakemaan.
Kehitys on juuri sellainen, mitä haluttiin.

On hienoa, että on tapahtunut ryhtiliike ja työvoiman ulkopuolella olevat ovat rohkeasti ryhtyneet osallistumaan heitä hoivaavan yhteiskunnan rahoittamiseen.

https://www.temtyollisyyskatsaus.fi/TextBase/Tkat/Prs/Tkat_fi.htm
74698
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 74

Vanhimmat

Et sitten osaa lukea? Työttömiä työnhakijoita 53 tuhatta enemmän kuin vuosi sitten!?

Tai no joo, kyseessä on Persu jolla vaikeuksia ymmärtää tekstiä.

Äänestä
  • Kyllä! Uusien avoimien työpaikkojen määrä väheni 25 tuhatta.

    Ihan sama. Perseelleen menee!!

    Äänestä

Aloittaja on joko Purran ja Satosen aivopesemä tai lukutaidoton. Luulisin, että molempia.

Äänestä

Lukutaito on ilmeisesti heikentynyt.

Työllisten määrä on kasvanut 53.000 hengellä.
Siis niin monta ihmistä on enemmän töissä kuin edellisen vuoden aikana.

Työvoiman määrä on myös kasvanut koska hallitus on saanut ihmiset hakemaan töitä.
Se on hyvä juttu.

Koska entiset työvoiman ulkopuolella olevat ovat ryhtyneet kantamaan vastuuta joukolla, myös työn hakijoiden määrä on kasvanut.

Kuten täällä on monesti todettu, hallituksen toimet ovat saaneet ihmiset niin epätoivoisiksi, että ne ovat hakeneet töitä.

Tosi hyvä juttu.

Äänestä
  • Totta.

    Työttömien ja työllisten määrät voivat molemmat kasvaa, jos useampi ryhtyy hakemaan töitä. Se oli tavoitteenakin.

    Äänestä

  • Jos lukutaito on noin heikko, niin kannattaisi seurata uutisia. Nytkin klo 17.00 uutisissa Orpo ensin puolusteli lomaansa kriisiaikana ja heti seuraavaksi kerrottiin työttömyyden syventymisestä. Ett niin kuin ihan vinkkinä vaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Jos lukutaito on noin heikko, niin kannattaisi seurata uutisia. Nytkin klo 17.00 uutisissa Orpo ensin puolusteli lomaansa kriisiaikana ja heti seuraavaksi kerrottiin työttömyyden syventymisestä. Ett niin kuin ihan vinkkinä vaan.

    Aivan, mutta yhtä hyvin olisi voinut puhua työllisyyden paranemisesta koska molemmat pitävät paikkansa.

    Viime vuoteen verrattuna:

    Työllisten määrä on kasvanut 54.000 hengellä
    Työttömien määrä on kasvanut 27.000 hengellä.

    Työllisten määrä on kasvanut tuplasti sen, minkä työttömien, joten sen pitäisi olla uutinen.

    Kokonaisuutena työhaluisten määrä on kasvanut 81.000 hengellä, joista kaksi kolmesta on jo saanut töitä. On vaikea nähdä sitä huonona kehityksenä.

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Aivan, mutta yhtä hyvin olisi voinut puhua työllisyyden paranemisesta koska molemmat pitävät paikkansa.

    Viime vuoteen verrattuna:

    Työllisten määrä on kasvanut 54.000 hengellä
    Työttömien määrä on kasvanut 27.000 hengellä.

    Työllisten määrä on kasvanut tuplasti sen, minkä työttömien, joten sen pitäisi olla uutinen.

    Kokonaisuutena työhaluisten määrä on kasvanut 81.000 hengellä, joista kaksi kolmesta on jo saanut töitä. On vaikea nähdä sitä huonona kehityksenä.

    YLE puhuu opposition suulla.
    Sen tehtävä ei ole vapaa tiedonvälitys.

    Äänestä

  • Huh hei ja hymyä pyttyyn. Huumoria ei ole koskaan liikaa.

    Äänestä

Töit on mahtavat ja saa tehä ko päivä vielä on. Kohta ei kukaan voi näitä tehä enää.

Äänestä

työttömyys on 8 prosenttia,

Äänestä
  • Entä työllisyys?

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Entä työllisyys?

    Työlliset vähenevät koko ajan, vaikka kuinka väitettäisiin päinvastaista. Miten työllistyisi, kun solkenaan tulle konkursseja ja firmoja lopettaa toimintansa muuten kannattamattomina. Työttömiä on kohta yhtä paljon kuin 90-luvunn laman aikana. Käsittämätöntä tuo päiden pensaaseen tunkeminen, kun ei veroja maksavia työssä käyviä ole tarpeeksi ja työttömien määrä sen kun lisääntyy.

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Työlliset vähenevät koko ajan, vaikka kuinka väitettäisiin päinvastaista. Miten työllistyisi, kun solkenaan tulle konkursseja ja firmoja lopettaa toimintansa muuten kannattamattomina. Työttömiä on kohta yhtä paljon kuin 90-luvunn laman aikana. Käsittämätöntä tuo päiden pensaaseen tunkeminen, kun ei veroja maksavia työssä käyviä ole tarpeeksi ja työttömien määrä sen kun lisääntyy.

    En minä väitä vaan Työ- ja elinkeinoministeriö.
    https://www.temtyollisyyskatsaus.fi/TextBase/Tkat/Prs/Tkat_fi.htm

    Jos sinä olet suurempi tietäjä, niin kerro, mitä muuta osaat kuin kirjoittaa tänne?

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    En minä väitä vaan Työ- ja elinkeinoministeriö.
    https://www.temtyollisyyskatsaus.fi/TextBase/Tkat/Prs/Tkat_fi.htm

    Jos sinä olet suurempi tietäjä, niin kerro, mitä muuta osaat kuin kirjoittaa tänne?

    Päättäjät ja vastuussa olevat nojautuvat tilastoihin. Tilastot voivat olla mitä vaan, riippuen siitä miltä kantilta ne tilastot tehdään tai mikä taho on ne tilannut. Totuutta pitää katsoa silmiin eikä paeta todellisuutta.

    Äänestä

Ukrainalaisia on tullut 58.000 viime vuonna. Jos niistä puolet hakee töitä, niin se lisää työttömien määrää jo 24.000:lla ja samalla työllisyys on kasvanut 54.000 ihmisellä.

Äänestä

Työttömiä työnhakijoita heinäkuussa
306 000.

Työttömien työnhakijoiden määrä nousi 27 200 henkilöllä viime vuoden heinäkuusta!

Uusia avoimia työpaikkoja ilmoitettiin
25 100.
Kaikkiaan heinäkuussa oli avoinna 48 200 työpaikkaa, mikä on 53 500 vähemmän kuin vuosi sitten.

Eikös tämä ole FAKTAA!

Äänestä
  • Työttömien määrä on yli 30 000 enemmän kuin vuosi sitten ja lisää tulee kiivaasti Orpo Onnettoman hallituksen toimesta.

    Äänestä

  • Anonyymi00019 kirjoitti:

    Työttömien määrä on yli 30 000 enemmän kuin vuosi sitten ja lisää tulee kiivaasti Orpo Onnettoman hallituksen toimesta.

    Ja työllisten määrä 54000 enemmän

    Äänestä

  • Anonyymi00021 kirjoitti:

    Ja työllisten määrä 54000 enemmän

    Työttömien määrä kasvaa hirvittävästi ja lapsiperheitä tippuu toimeentulotuelle.
    Sitä ihanaa äärimmäisen oikeistolaista ideologiaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00022 kirjoitti:

    Työttömien määrä kasvaa hirvittävästi ja lapsiperheitä tippuu toimeentulotuelle.
    Sitä ihanaa äärimmäisen oikeistolaista ideologiaa.

    Työttömien määrä kasvaa koska työvoima kasvaa.
    Kaikille niille, jotka ovat päättäneet elättää itsensä työllä tukien sijaan, ei löydy heti töitä.

    Äänestä

  • Anonyymi00024 kirjoitti:

    Työttömien määrä kasvaa koska työvoima kasvaa.
    Kaikille niille, jotka ovat päättäneet elättää itsensä työllä tukien sijaan, ei löydy heti töitä.

    Voihan sitä katsoa tilannetta tuoltakin kantilta. Minnekä ne työllistyvät menevät töihin, kun työpaikat vähenevät huimaa vauhtia? Olen realisti ja minulla on korvat ja silmät , sekä järkeä päässäni, enkä mene lankaan hallituksen sumutuksiin.

    Äänestä

  • Anonyymi00022 kirjoitti:

    Työttömien määrä kasvaa hirvittävästi ja lapsiperheitä tippuu toimeentulotuelle.
    Sitä ihanaa äärimmäisen oikeistolaista ideologiaa.

    Huomioidaan esim. Tampereen kasvaneet häädöt Petterin jallituksen toimien johdosta.

    Äänestä

  • Anonyymi00019 kirjoitti:

    Työttömien määrä on yli 30 000 enemmän kuin vuosi sitten ja lisää tulee kiivaasti Orpo Onnettoman hallituksen toimesta.

    Ja lisäksi heidän ansiostaan myöskin, jotka haluavat konellistaa
    kaiken minkä ikinä vain voi.

    Äänestä

RiikkaPetterin touhu on enemmän kuin alhaista.

Äänestä

Petterin persuhallitus rikastuttaa
rikkaita ja köyhdyttää köyhiä.

Äänestä
  • Ei se rikastuta ketään.

    Äänestä

Aloitus ole mitään muuta kuin oikeiston syytämää propagandaa. Ja sitä myöten pelkkää potaskaa.

Äänestä
  • On aina kutkuttavaa huomata, kun osaamattaomat ihmiset vaihtavat puheenaihetta, kun huomaavat olevansa tyystin väärässä.

    Järkevä oppii, mutta tyhmä syyttää muita omasta imkompetenssistaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00029 kirjoitti:

    On aina kutkuttavaa huomata, kun osaamattaomat ihmiset vaihtavat puheenaihetta, kun huomaavat olevansa tyystin väärässä.

    Järkevä oppii, mutta tyhmä syyttää muita omasta imkompetenssistaan.

    Ja sinä olet hyväuskoisuuttasi uponnut Purran ja Orpon ulkoa opeteltuun jargoniin.

    Äänestä

Höpö höpö persu mene hoitoon heti

Äänestä
  • En voi, sä olet jos siellä.

    Äänestä

  • Kyllä sinne kuuluu muistakin puolueista monien mennä.

    Äänestä

54.000 uutta työllistä ei ole niin iso juttu, kun 2,6 miljoonaa ihmistä tekee töitä.

Toisaalta, jos sitä vertaa työttömiin, niin 54.000 on yli neljäsosa 200.000 työttömästä.

Jos joku väittää, ettei töitä ole, niin se ei pidä paikkaansa.

Äänestä

PERSUT = SUOMEN SYÖPÄ !

Äänestä

Ei ihme jos Persut menestyivät vaaleissa kun apinat eivät ymmärrä edes mitä lukevat ja valehtelevat kuin Trump ja toiset apinat vielä uskovat sokeasti noita valheita.
TikTok pojat saivat paljon ääniä ja kouluttamattomina ja osaamattomina menivät puhtaasti läpi, eli sekin kertoo äänestäjien tyhmyydestä.

Äänestä
  • Samat sinun apinaksi kutsumasi henkilöt äänestävät vuoron perään demareita ja persuja. Nyt apinoiden planeetta kallistuu demareita kohden.

    Äänestä

  • Anonyymi00038 kirjoitti:

    Samat sinun apinaksi kutsumasi henkilöt äänestävät vuoron perään demareita ja persuja. Nyt apinoiden planeetta kallistuu demareita kohden.

    Jos tuo on totta, niin miksi SDP haluaa lukutaidottomien tyhmien apinoiden äänestävän sitä seuraavissa vaaleissa?

    Sehän tarkoittaisi sitä, että sen jälkeen demareiden kannattajat ovat tyhmiä apinoita.

    Äänestä

  • Anonyymi00039 kirjoitti:

    Jos tuo on totta, niin miksi SDP haluaa lukutaidottomien tyhmien apinoiden äänestävän sitä seuraavissa vaaleissa?

    Sehän tarkoittaisi sitä, että sen jälkeen demareiden kannattajat ovat tyhmiä apinoita.

    Se on arvovalinta

    Äänestä

  • Anonyymi00039 kirjoitti:

    Jos tuo on totta, niin miksi SDP haluaa lukutaidottomien tyhmien apinoiden äänestävän sitä seuraavissa vaaleissa?

    Sehän tarkoittaisi sitä, että sen jälkeen demareiden kannattajat ovat tyhmiä apinoita.

    Demareiden keski-ikä on 68 vuotta.
    Apina puolestaan ei elä juuri 35 vuotta kauempaa.

    Demarit tarvitsevat apinoita osoittamaan, että ei tarvitse olla eläkkeellä äänestäkseen SDP:tä. Riittää, että on apinan älykkyys.

    Äänestä

  • Anonyymi00041 kirjoitti:

    Demareiden keski-ikä on 68 vuotta.
    Apina puolestaan ei elä juuri 35 vuotta kauempaa.

    Demarit tarvitsevat apinoita osoittamaan, että ei tarvitse olla eläkkeellä äänestäkseen SDP:tä. Riittää, että on apinan älykkyys.

    Erittäin loukkaavaa apinoita kohtaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00039 kirjoitti:

    Jos tuo on totta, niin miksi SDP haluaa lukutaidottomien tyhmien apinoiden äänestävän sitä seuraavissa vaaleissa?

    Sehän tarkoittaisi sitä, että sen jälkeen demareiden kannattajat ovat tyhmiä apinoita.

    No niinhän he ovat.

    Äänestä

Hallituksen työllistämistoimista parhain (ja ainoa?) taitaa olla työttömäksi joutuneiden maahanmuuttajien poismuuttopakko maasta.

Toimii kahdella tapaa: työttömät ulos ja uusi työpaikan viejiä ei tule.

Ikärakenne hoitanee työttömyysongelmia mukavasti seuraavan tai sitä seuraavan hallituksen aikana.

Äänestä
  • Työllistämisen ydinkysymys on, että saadaan verotuloja, joilla voidaan kustantaa ikärakenne.

    On hyvä, jos sosiaaliturvalla elävien työkykyisten määrä laskee, mutta vielä parempi on, että he menevät töihin. Jokainen töissä käyvä kustantaa keskimäärin puolentoista ihmisen elämisen.
    Jos kaksi työtöntä menee töihin, sillä elätetään yksi vanhus niiden kahden lisäksi.

    Äänestä

  • Anonyymi00045 kirjoitti:

    Työllistämisen ydinkysymys on, että saadaan verotuloja, joilla voidaan kustantaa ikärakenne.

    On hyvä, jos sosiaaliturvalla elävien työkykyisten määrä laskee, mutta vielä parempi on, että he menevät töihin. Jokainen töissä käyvä kustantaa keskimäärin puolentoista ihmisen elämisen.
    Jos kaksi työtöntä menee töihin, sillä elätetään yksi vanhus niiden kahden lisäksi.

    Edellyttää että päätöksenteko muuttuu ja suhtautuminen työllisyyden hoitamiseen eli näiden maata suorastaan terrorisoivien politiikkojen vaihtoa.

    Äänestä

Lähettäkää KREIKKAAN ITALIAAN APUA LAPPUJA SAATTE 200 MRD pian mafia maksaa nopsaan

Äänestä

hyvin näyttää tehoavan:

https://www.ku.fi/artikkeli/5223417-orpon-hallitus-loi-suomeen-100000-tyopaikan-sijasta-yli-80000-uutta-tyotonta-minja-koskela-vertasi-valikysymyskeskustelussa

On leikattu ansiosidonnaista ja sen piti olla työllistämistä edistävä toimi. Tuo on tulos .Millaisia tumpeloita nämä meidän päättäjät oikein ovat. Vievät ihmisiltä jotka ovat jo vaikeuksissa toimeentulon ja nostavat sosiaalisia kustannuksia toimiensa kautta vaikka pitäisi saada säästöjä. Näet ihmiset kun putovat peruspäivärahalle nousee sosiaailiset kustannukset ,sen sijaan että toimeentulo tulisi liiton päivärahoista jotka eivät ole valtiollisia menoja. Kun sitten on toimittu miten on toimittu koetetaan hillitä menoja leikkaamalla viimesijaista toimeentuloa joka on valtiollinen ihmisoikeus rikos.

Äänestä

Täällä suomessa on se ongelma että tavallinenkin työntekijä ja opiskelija äänestää kokoomusta. Ja ihmisille on tärkeetä kuka ehdokkaista on hoikka,kaunis ,muuten hyvän näköinen ja ehkä julkkis ,joka on ollut jossain realitysarjassa tai salatuissa elämissä. Mutta aivoja ei tarvitse olla yhtään. Raha puhuu ja huijaa ihmistä. Ne turhat vaalipuheet on ihan paskaa . Ja eduskunnassa on samat naamat puhumassa potaskaa ja nostamassa hyvää palkkaa. Mistään hallitusta ei saada vastuuseen vaikka kuinka tekisivät vahinkoa suomelle ja SUOMALAISILLE!

Äänestä
  • Isä sanoi minulle kun olin nuori ja lähdettiin äänestämään ,että äänestä ketä vaan kunhan et ikinä äänestä kokoomuslaista.

    Äänestä

  • Anonyymi00053 kirjoitti:

    Isä sanoi minulle kun olin nuori ja lähdettiin äänestämään ,että äänestä ketä vaan kunhan et ikinä äänestä kokoomuslaista.

    Isäsi on varmasti hankkinut hyvän koulutuksen ja menestynyt elämässään.
    Jos ei, niin kannattaako muustakaan ottaa esimerkkiä 🤭🤣😜

    Äänestä

Hallitus on onnistunut.

Työllisyys on parantunut.

Lisää työttömiä on sen sijaan ryöminyt esiin piiloistaan.
Niille ei ole vielä ehtinyt hankkia töitä.

Äänestä

Orpolla ja Kokoomuksella onkin alusta asti ollut tarkoitus tehdä Suomesta työttömien valtakunta. Kokoomus säikähti kun Marinin Hallituksen jälkeen oli työvoima pula, Satonen lähti hakemaan ulkomailta Suomeen työntekijöitä, näin mukamas nimelliseti. Kokoomuksella on ollut koko ajan tarkoitus näyttää ,että työväki kyykkyyn. Ei Orpolla ja Puralla ole hätää, kolmellasadalla tuhannella on hätä, saada leipä rahaa. Työpaikathan on Kokoomuslaisila.

Äänestä
  • Miksi muka olisi?
    Eihän siinä ole mitään järkeä edes teoriassa. Ainoastaan jollain anarkistiryhmällä voisi olla tavoitteena kurjuus ja niilläkin vain muiden kurjuus.

    Äänestä

Kyllähän Kokoomuksella on tarkoitus tehdä Suomesta taas luokkayhteiskunta, esikuvanaan 1920-30 Suomi, jossa oli rikas 5-10% kansanosa ja loput oli alistettua työväkeä joka pidettiin kurissa pelolla ja leivänpuutteella. Ja varmaan persut on ihan samaa ajamassa, kiihkoilevat vieläkin isänmaallisuuttaan. Hirveää ajatellakin milloin tämä jakautunut systeemi alkaa kiehua, kun alistetuilla ihmisillä tulee mitta täyteen.

Äänestä
  • Ainoastaan äärivasemmistoa kiinnostaa luokkajako.
    Muut ovat kasvaneet siitä ulos jo vuosisata sitten.

    Äänestä

  • Oletko kuulut sellaisesta tieteestä kuin historia?

    Perehdypä siihen, niin yllätyt.

    Esimerkiksi Suomessa 1920-1930 välillä maanviljelys oli ylivoimaisesti suurin elinkeino. Silloin torpparilaitoksen jälkeen oli syntynyt paljon pientiloja ja suuri osa kansasta oli maatalousyrittäjiä. Peräti 60-70% ihmisitä sai elantonsa maanviljelyksestä.
    80 % ihmisitä asui maalla.
    Teollisuuden ja kaupan työpaikkoja oli yhteensä vain 15% eli työväestön määrä oli hyvin pieni.


    Oletko edes tajunnut, että paskanpuhujat jäävät nykyään aina kiinni?
    Sinun kannattaa vaihtaa alaa, mustutat ihan sitä DNA:n mainosta, jossa huijari on kuin pikkulapsi.

    https://www.doria.fi/bitstream/handle/10024/69243/stv_1925.pdf?sequence=1

    Äänestä

Höpö Höpö Älä nyt narraile! Kyllä se laskutapa on ollut suunnilleen sama jo kauan.
Siis työttömien määrä -nimenomaan- Ei siitä pääse mihinkään - Suomessa on EUROOPAN ENNÄTYS työttömien määrässä- Kyllä se pitää laskea tämän hallituksen merkittävimmäksi saavutukseksi. Se saavutus on negatiivinen - siis huono asia!
Kyllä silloin katse pitää kääntää nykyiseen hallitukseen! Siellä se vika on! Minä knnatan hallituksen vaihtoa. Ei tässä muu auta! Hallitus vaihtoon - Se on jo näyttönsä antanut! ETTÄ TÄTÄ MIELTÄ!

Äänestä

Kun kansalaisten määrä on melko vakio, niin on täysi mahdottomuus, että sekä työttömien, että työllistettyjen määrä voisi yhtä aikaa kasvaa. Äly hoi, älä jätä!!

Äänestä

Ei nuo leikkaukset ansiosidonnaiseen tai työntekijöiden irtisanomiseen mitään työllisyystoimia ole .Palkansaajan aseman heikentämiseen tähtääviä toimia joiden takana on EK. Hallitus on työnantaja liiton asialla. Siitä kertoo se että yrittäjien vastaaviin etuihin ei ole puututtu, vaan päinvastoin mm heidän työttömyysturvaa on vahvistettu samaan aikaan .Hallituksen toimien motiivi käy ilmi kokoomuksen sidonnaisuudesta yrittäjiin ja tuo edunvalvonta on nyt tuotu Kokoomuksen toimesta valtakunnan politiikkaan jonne se ei kuulu, sillä valtakunnan politiikassa hoidetaan valtion asioita ja niihin ei kuulu työmarkkina asiat. Nuo kuuluvat yksityisen sopimisen piiriin ja niin ollen etujärjestöjen eli liittojen toimipiiriin. Toisin sanoen Ek ,yrittäjä ja työntekijäliittojen välisiin sopimiseen.

Hallituksen asioiden ajo tulee ollen lähtökohtaisesti oikeudellisesti puolueetonta ja riippumatonta ,koska päätöksenteko pohjautuu oikeuskäytäntöön ja tasapuolisuuteen kansalaisen asemasta riippumatta, kuten yleinen oikeus järjestelmä toimii ja eduskunta edustaa ja toimii oikeusjärjestelmämme ylimpänä tahona, Nykyinen hallitus on siis hylännyt oikeus käytännön toteuttamisen päätöksenteossa ja siirtynyt edunvalvontaa harjoittavaksi tahoksi ,asemaansa hyödyntäen.

Kyseisenkaltaisessa päätöksenteossa on toiminnan laadusta johtuen säätötoimet kohdistettu puhtaasti heikompiosaisiin ja muihin tahoihin kuin edunvalvonnan piirissä oleviin jolloin myöskin säätötoimiin osallistuu kaikki muut paitsi nuo tahot. Tuollaisessa toiminnassa ei ole kyse valtion talouden nostamisesta vaan pikemminkin talous toimien kautta varojen ohjaamisesta tahoille joita on lähdetty edustamaan valtion hallinnon toimien kautta. Toimia voidaankin pitää valtion varojen ohjaamisena edellä mainituille tahoille ja katsoa toimien olevan myöskin oman aseman väärinkäyttöä taloudellisen hyödyn tavoittelemiseksi .

Äänestä

Vuonna 2025 verrattuna vuoteen 2024
- työllisyysaste väheni
- työttömyys kasvoi
- työvoiman määrä kasvoi

2024, % 2025, % Muutos, 2024 - 2025, %-yksikköä

Työllisyysaste, 20-64-vuotiaat 76,7 76,0 -0,7
Työttömyysaste, 15-74-vuotiaat 8,4 9,7 1,3
Työvoimaosuus, 15-74-vuotiaat 68,4 68,8 0,4

Eli työttömyys kasvoi, koska työpaikat vähenivät ja työvoiman määrä kasvoi.

Luvut tilastokeskus haettu 13.2.2026
https://stat.fi/fi/julkaisu/cmfpdadi40gsg07un1urfrm3q

Äänestä

paska

Äänestä

Hallitus huijaa työpaikkoja ei ole
Niitä ovelta ovelle myyiä Ei kunnon
Työpaikkoja Vaali kikka samaa valehtelu kun viime vaaleissa Älä mene halpaan

Äänestä

Hallitus kusettaa taas Älä usko
Työntekijän edut viety
Herätkää hölmöt

Äänestä

Älä usko enää toista kertaa
Tätä hallitusta suoraan sanottuna ne valehtelee yritä jo tajuta
Tyhmä suomalainen

Äänestä

Yrittävät saada kansaa kuluttamaan
Heillä viiminen tilaisuus
Yrittää saada vielä valheet läpi
Tämä valehtelioitten klupi on
Nyt nähty

Äänestä

Suomessa on paska Hallitus
Orpo Purra saa mennä Helvettiin

Äänestä

Kuinkahan monta työtä hakenutta onkaan tässä ajassa päässyt eläkkeelle?

Asia joka myös siivoaa tilastoja.

Äänestä
  • Nostivat eläkeikää tässä muutama vuosi sitten ja varmistivat että ihmiset pysyvät työttöminä.

    Äänestä

Ne, jotka aikaisemmin perustelivat puheitaan työllisyystilastoilla, pitävät nyt tilastoja humpuukina koska ne eivät tottele heidän halujaan😁😂🤣

Äänestä
  • Ovat perehtyneet kurjuuden maksimointiin siitä voisi tehdä oikein valtiotieteen oppikirjan kuinka hallituksen toimin kurjuus maksimoidaan ja käännetään kaikki negatiivinen ajatusvirta positiiviseksi kasvuksi.

    Äänestä

Kokoperse tulkitsee taas lukuja kuten koijarit aina tekevät.

Äänestä
  • Miksi ne koijareiden luvut kelpasivat työllisyyden heikentyessä?

    Paitsi se ei kelvannut, että työllisyys heikeni Marinin hallituksen aikana.
    Miksi niin?

    Taitaa olla, että liikkeellä on koijari, mutta se ei ole hallitus...

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Työllisten määrä on kasvanut yli 50.000 henkilöllä.

Työttömien määrän kasvu ei johdu siitä, että työttömyys olisi lisääntynyt vaan siitä, että moni sellainen, joka ei ole hakenut töitä, on ryhtynyt hakemaan.
Kehitys on juuri sellainen, mitä haluttiin.

On hienoa, että on tapahtunut ryhtiliike ja työvoiman ulkopuolella olevat ovat rohkeasti ryhtyneet osallistumaan heitä hoivaavan yhteiskunnan rahoittamiseen.

https://www.temtyollisyyskatsaus.fi/TextBase/Tkat/Prs/Tkat_fi.htm

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu