Kokoomus ei tule saamaan Suomen kasvu-uralle ilman Lindtmania ja SDP:tä sekä Kaikkosta ja Keskustaa!

Anonyymi-ap

EK:n viesti on selvä:

"Elinkeinoelämän keskusliitto (EK) pitää hallituksen suunnitelmia työperusteisen oleskelun ehtojen kiristämisestä vakavana virheenä Suomen kansantaloudelle.

– Jo nyt Suomen maakuva täällä työskentelevien ulkomaalaisten silmissä on julkaistuissa kyselyissä romahtanut. Suunnitelma on lisännyt merkittävästi ulkomaalaisten haluttomuutta jatkaa työntekoa Suomessa. Tämä on tullut esiin useissa keskusteluissa Suomessa toimivien yritysten kanssa, sanoo EK:n johtaja Ilkka Oksala tiedotteessa.

Hän lisää, ettei EK:sta löydy minkäänlaista ymmärrystä esitykselle, jonka mukaan maahan­muuttajan pitäisi kolmen kuukauden kuluessa työsuhteen päättymisestä löytää uusi työsuhde tai poistua maasta.

– Kolme kuukautta on lyhyt aika uuden työn löytämiseen myös suomalaisille. Maahan­muuttaja­perheen lapset ja puoliso ovat erityisen haavoittuvassa asemassa.

EK korosti lausunnossaan hallituksen asiaa koskevaan esitykseen, että Suomi tarvitsee aktiivista maahanmuuttopolitiikkaa, jolla lisätään työ- ja koulutusperusteista maahan­muuttoa. Se katsoo, että Suomea tulisi markkinoida ulkomailla kiinnostavana työnteko­maana ja palkitsevana opiskelu- ja tutkimusympäristönä.

– Suomi kamppailee muun Euroopan tavoin osaavasta työvoimasta, ja nyt hallitus on hankaloittamassa yritysten mahdollisuuksia rekrytoida ulkomailta ja menestyä kansainvälisillä markkinoilla. Maahanmuuttopolitiikan kiristäminen vaikeuttaa myös investointien saamista Suomeen, Oksala toteaa."

https://www.is.fi/politiikka/art-2000010632618.html

Miten tämä onneton ja ponneton vastavirtaan uiminen näkyy hallituksen sisällä?

"Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jani Mäkelä tyrmää hallituskumppani RKP:n vaatimuksen hallitusohjelmasta poikkeamisesta, kertoo Helsingin Sanomat.

– Pidän huonosti harkittuna, että lähdetään käynnistelemään istuntokautta tällaisella tarkoituksellisella provokaatiolla. He itsekin tietävät, ettei vaatimus tule etenemään. Erikoista, että uusi puheenjohtaja lähtee tällaiselle linjalle. Se ei edusta hyvää hallitusyhteistyötä, Mäkelä sanoo.

RKP:n puheenjohtaja Anders Adlercreutz sanoi eduskuntaryhmän kesäkokouksessa Vaasassa, että hallituksen tulisi hänen mukaansa pyrkiä 40 000 nettomaahanmuuttajaan vuosittain.

Mäkelä epäilee, että RKP:n sisäinen kipuilu hallitusyhteistyöstä perussuomalaisten kanssa ja puolueen heikosti kehittynyt kannatus ”luovat paineita profiloitua hallituksessa.

– Kyllähän tästä itse kukin voisi alkaa huudella saamelaiskäräjälaista, ruotsinkielisten asemasta tai joidenkin sairaaloiden asemasta. Mutta me emme näe tarkoituksenmukaisena sellaiseen lähteä."

https://www.suomenmaa.fi/uutiset/hs-perussuomalaisten-makela-pitaa-rkpn-maahanmuuttovaatimusta-tarkoituksellisena-provokaationa/

Perusuomalaisten kanssa ei onnistu kuin leikkauspolitiikka, joka pitkittyessään ja talouden kyntäessä yhä syvemmälle johtaa Suomen ennennäkemättömän vakaviin ongelmiin. Muistetaanpa samalla, että istuva hallitus on ottamassa toimikaudellaan 56 miljardia uutta velkaa. Tilanteen on turha kuvitella kaunistuvan, kun PS pakottaa samalla Suomen hallituksen potkimaan talouskasvun edellytyksiä suoraan käkättimeen. Signaalit eivät ole positiivisia, mutta milloin Kokoomuksessa alettaisiin heräämään tosiasiaan, ettei käänne voi tapahtua niin kauan, kuin PS istuu hallituksessa? Nyt tarvitaan suunnanmuutosta ja vanhat rakentajapuolueet ihmiskammoisten perussuomalaisten tilalle. Perussuomalaista ei siis ole kuin kiristämään hallitus sisältäkäsin toimintakyvyttömäksi.

"SDP:n keinot: Näin Suomen talous saadaan kuntoon – Erityisesti kaksi ihmisryhmää avainasemassa

Antti Lindtman esittelee SDP:n keinoja Suomen heikon taloustilanteen paikkaamiseksi. Puolue haluaa lisää ikääntyneitä ja maahanmuuttajia töihin."

https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/5ea7a7b2-a95a-4fc2-ac0c-860c8568f93a

https://www.sttinfo.fi/tiedote/70410282/kaikkonen-purran-budjettiehdotus-pettymys-kasvutoimien-sijaan-leikkauskierre-jatkuu?publisherId=69819789

0

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Hyvästi, mies

        Tulen nyt tänne harvoin. Lakkasin unelmoimasta meistä. Päästin irti tästä meidän välisestä tilanteesta. Vaikka mitään ei
        Ikävä
        27
        2351
      2. Sä saisit kenet

        Sä vaan haluaisit
        Ikävä
        79
        1736
      3. Oikein hyvää perjantai päivää

        Hyvää huomenta ja kaikkea hyvää. ☺️🤍🍁✨🧡
        Ikävä
        222
        1062
      4. Hiihtäjälegenda Juha Mieto avautuu Farmin "leidien" käytöksestä - Tämä yllätti: "Me miehet oltiin.."

        Juha Mieto on mukana Farmi Suomi: Revanssi -realityssä. Tsemppiä Farmille, Mietaa! Lue Juha Miedon haastattelu: https:
        Suomalaiset julkkikset
        18
        989
      5. Semmonen juttu, että..

        ..ikävä iski. Mietin kaikkea sitä, mitä sä antaisit mulle ja mitä mä antaisin sulle. Millasta meillä olisi yhdessä, kos
        Ikävä
        28
        934
      6. Nuorempi mies, vanhempi nainen

        Olen aivan sekaisin itseäni n. 20 vuotta vanhemmasta naisesta. En saa häntä mielestäni millään, vaikka olen yrittänyt. E
        Ikävä
        61
        911
      7. Parisuhteettomuus- kyse valinnasta, kelpaamisesta vai siitä ettei osaa hakea

        Parisuhteettomuus- kyse valinnasta, kelpaamisesta vai siitä ettei osaa hakea? Ikivanhan aloituksen provosoimana mietin m
        Sinkut
        122
        891
      8. Mennäänkö sitten mies

        Naimisiin joskus? Haluaisitko?
        Ikävä
        43
        829
      9. Mietin vain sua

        Kuinka saat pään ihan pyörälle. Oltaisiin hyviä yhdessä. Joku uskomaton kemia meidän välillä. Ulkopuolisista varmaan näy
        Ikävä
        11
        771
      10. On ilta jälleen joten

        Uusi iltaketju tähän. Mukavaa iltaa vaan. Susi se täällä aina yksin tallustaa. 😊🐺🌃🌙☕🧡
        Ikävä
        118
        720
      Aihe