Demarit gallupkärkeen, Kokoomus ja PS tippuvat. Keskusta kirii iskuetäsiyydelle PS:n takana.

Anonyymi-ap

"Kolmen suurimman puolueen kannatus on pysynyt lähes ennallaan, kertoo Helsingin Sanomien tuore gallup. Gallupin merkittävä nousija on puheenjohtajaa vaihtanut keskusta.

Entisen puolustusministerin Antti Kaikkosen johtaman puolueen kannatus on nyt 12,9 prosentissa, kun viime kuussa vastaava luku oli 11,8. Keskustan kannatus on nyt korkeimmillaan yli kahteen vuoteen.

Samaan aikaan hallituksessa vaikuttavien kokoomuksen ja perussuomalaisten kannatus on laskenut yhteensä 1,2 prosenttiyksikköä.

Kannatusmittauksen perusteella Sdp jatkaa maan suurimpana puolueena.

Kahden suurimman hallituspuolueen eli kokoomuksen ja perussuomalaisten kannatus on hieman laskenut kuukauden takaiseen mittaukseen verrattuna.

Jos eduskuntavaalit pidettäisiin nyt, Sdp saisi 20,9 prosentin äänisaaliin ja kokoomuksen kannatus olisi 20,2 prosenttia. Perussuomalaisten kannatus oli nyt 15 prosentissa, kun vielä helmikuussa heitä ilmoitti äänestävänsä lähes 20 prosenttia vastanneista.

Keskusta on mittauksen perusteella Suomen puolueista neljänneksi suurin. Viime viikonloppuna keskustan tuore puheenjohtaja Kaikkonen ilmoitti HS:n haastattelussa, että puolue tulee jatkossa ajamaan entistä enemmän palkansaajan asiaa.

Viidentenä on vasemmistoliitto 10,1 prosentin kannatuksella ja kuudentena vihreät, joka on onnistunut pysäyttämään kannatuslaskunsa. Vihreitä äänestäisi nyt kahdeksan prosenttia vastanneista.

Hallituspuolueiden yhteenlaskettu kannatus on tällä hetkellä 43,7 prosenttia. Heinäkuussa vastaava luku oli 44,8 ja kesäkuussa 43,7 prosenttia."

https://www.hs.fi/politiikka/art-2000010641867.html

Hallituksen "toivotaan toivotaan"-politiikan uskottavuus ohitti taitepisteensä ja on siirtymässä kohti vapaapudotusta?

5

83

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Korjaus otsikkoon. Siis iskuetäisyydelle.

    • Anonyymi

      Persujen alamäki paras uutinen tälle aamulle.

    • Anonyymi

      Hyvä juttu. Enää vajaa 3 vuotta että saadaan Persuille ennätys huono tulos.
      . Menkää töihin menkää töihin, Persut.
      Kaikkien aikojen huonoin hallitus, mitä meillä on ollut

      • Anonyymi

        Ei tarvitse odottaa noinkaan kauan. Ensi kevään alue- ja kuntavaalit tulevat olemaan persuille uusi katastrofi EU-vaalien jatkeeksi. Sen jälkeen hallituksella alkavat "liskojen yöt".


    • Anonyymi

      Kun ei muuta keksitty, niin lopetettiin hallitukseen tyytyväisyyskyselyt. Mutta käyhän tyytyväisyys näinkin ilmi.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomi on täysin sekaisin

      Jo ties monettako päivää hirveä itku ja poru jostain helvetin nilviäisistä. https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000010
      Maailman menoa
      445
      4778
    2. Ensimmäisestä kohtaamisesta saakka

      minulla on ollut hämmentynyt olo. Miten voit tuntua siltä, että olisin tuntenut sinut aina? Sinun kanssasi on yhtä aikaa
      Ikävä
      15
      1702
    3. Aivan täysin tahallinen teko

      Ei mitään puolusteluja, eikä selittelyitä. Kuljettajalle kerrottiin asiasta siinä paikanpäällä, mutta silti hän ajoi ves
      Suomussalmi
      93
      1438
    4. Suomussalmi saatu vihdoin maailmankartalle!

      Nyt kun Suomussalmi on vihdoin viimein saatu ennennäkemättömällä tavalla maailman tietoisuuteen niin voitaisiin järjestä
      Suomussalmi
      53
      1339
    5. Olet saanut minut sekoamaan

      Tunteiden ristiaallokossa vellominen on ollut melkoinen kokemus. Ei kukaan ole saanut minua niin raiteiltaan kuin sinä.
      Ikävä
      22
      1296
    6. Mainehaitta metsäkonefirmalle

      Hukkajoen tapahtumista liikkuu paljon huhuja. Eikö kannattaisi julkaista raakkuja tuhonneen metsäkoneyrityksen nimi, kos
      Suomussalmi
      50
      1171
    7. Oho! Maajussi-Kallelta pakit saanut morsioehdokas Miss Suomi -kisoissa! Tunnistaisitko hänet nyt?

      Hmm, tunnistaisitko?!? Onnea missihulinoihin! Lue lisää ja katso kuvat: https://www.suomi24.fi/viihde/oho-maajussi-
      Suomalaiset julkkikset
      0
      1065
    8. Myönnän sinulle nyt

      Että olen erittäin mustasukkainen sinusta jo nyt. Ikävä on tämä tunne, kun tietämättömyyden solista nousee myrkkyä miele
      Ikävä
      54
      980
    9. Pysytäänkö nainen

      edelleen yhtä viileän tyynenä kun nähdään. Uskotko että tahtoessani saisin murettua tyyneytesi hyvin helposti.
      Ikävä
      57
      865
    10. Olen käyttäytynyt ristiriitaisesti

      eikä minusta varmaankaan ota mitään selvää. Se johtuu siitä, kun järki sanoo ei, ei, ei ja sydän sanoo kyllä, kyllä, kyl
      Ikävä
      60
      839
    Aihe