Olen heikkolahjainen sosiaalisissa suhteissa. Opin puhumaan vasta 5vuotiaana, olen aina leikkinyt yksin. Peruskoulu meni lähinnä kiusaajia paetessa. Muutin peruskoulun jälkeen mummon luo toiselle paikakunnalle ja kävin sen vanhan kauppaopiston. Siellä sain olla oma itseni.
Sitten olin vuoden töissä ja päätin lähteä lukemaan kauppatieteelliseen. Keväällä luin illat ja hain lukiottomien kiintiöstä pääsykokeella, pääsin sisään, minusta tulee maisteri!
Opiskelu itsessään oli kivaa, mutta opiskelukaverit oli juoppoja, jestas sitä hajua bileiltojen jälkeen. En osallistunut yhteenkään tilaisuuteen luentojen ulkopuolella. Suoritin kursseja ja haalin opintopisteitä.
Sitten tuli harjoitteluaika ja aivan ihana työpaikka. Aivan ihana työkaveri ja syyskuun alussa huomasin olevani raskaana. YTHS, vanhemmat ja mies suosittelivat aborttia mutta en halunnut. Keväällä syntyi ihana poika.
Haaveissa oli suorittaa kuitenkin maisterin paperit, mutta se jäi, poika kasvoi, ripillekin juuri kesällä pääsi. Yksinhuoltajana olen ollut myyjänä paikallisessa Prismassa. Yhtään miestä (enkä kyllä naistakaan) en enää huoneistooni ota.
Olen aina ollut eristäytynyt enkä puhu oikeastaan kuin ne pakolliset. Ei nuoruudessani ollut näin hurjasti erilaisia dignooseja, mihinköhän lokeroon minä sovin, tyhmäkin saatan olla tai heikkolahjainen ainakin sosiaalisissa suhteissa...
Mikä diagnoosi tälle naiselle?
Anonyymi-ap
1
167
Vastaukset 1
- Anonyymi
En ole lääkäri eikä täällä lääkäreitä liiku, mutta tuskin tuossa mistään sairaudesta on kyse. Diagnoosia ei tarvita. Oletpahan vain yksi lukemattomista ajautujista. Heikolla tahdolla ja hataralla itsetunnolla varustettu. Siinä kaikki. Mutta olet sentään hoitanut lapsesi ja omat asiasi. Se riittää!
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 931567
- 721244
- 901212
Jasmin vauhdissa
Kyllä pitää Jassulla kiirettä, kun yhtenään menoa mun äidin, isäpuolen ja Markon kanssa Ossianin ollessa tietysti sulois275987- 95929
- 40904
- 49777
- 80765
- 55743
- 45695