Vaikka Sote on susi. https://www.verkkouutiset.fi/a/sote-uudistus-on-keskustan-ikiaikaisen-unelman-ilmentyma/#01f6d6cb
Maakuntasoten epäkohdista ei saa puhua!
21
289
Vastaukset
Kuuntelen parhaillaan Radio-Suomi jossa perataan Sote-kysymystä. THL:n Tynkkysen mielestä se on hyvin tarpeellinen mutta ei osaa kertoa mistä rahat.
Kuusitoista vuotta tätä on pyöritetty eikä vielä saatu toimimaan - ent. terveysasema-palvelu olisi ollut ihan hyvä - hölmöläisten touhu.- Anonyymi
Se entinen järjestelmä ei kelvannut yhdellekään puolueelle. Kaikki halusivat sote-uudistuksen.
Turha sitä vanhaa järjestelmää onkaan romantisoida. Siinä oli valtavasti päällekkäistä hallintoa ja potilaiden pompottelua lähetteineen paikasta toiseen. Anonyymi kirjoitti:
Se entinen järjestelmä ei kelvannut yhdellekään puolueelle. Kaikki halusivat sote-uudistuksen.
Turha sitä vanhaa järjestelmää onkaan romantisoida. Siinä oli valtavasti päällekkäistä hallintoa ja potilaiden pompottelua lähetteineen paikasta toiseen.Ei se pompottelu tähän loppunut - meikäläistä on juoksutettu samassa sairaalassa useita kertoja missä lääkäri kerrallaan tekee sen minkä (ehkä) osaa.
Vanhan systeemin aikana kerta riitti ja asiat hoituivat.
- Anonyymi
Sote ja keskustan maakuntahimmeli kusee alleen pahamman kerran. Suomessa joudutaan tekemään suuremmat leikkaukset menoissa, kuin Kreikassa. Nouse riennä kepulainen.
- Anonyymi
Kepulaiset teki isoimman virheen Suomessa sotien jälkeen!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kepulaiset teki isoimman virheen Suomessa sotien jälkeen!
SDP teki, sanoivat Marin ja Kiuru, kun mukaansa muut ei saanet sitä tehtyä.
Sotekin jäi demareilta muiden harmiksi
Susi-soten seurauksia... Marin ja Kiuru kehuivat sitä omaksi työkseen, nyt kun ei ollutkaan hyvä, sosialistit sanoo ettei he sitä tehneetkään...hehe.
-kuin Putin "emme hyökänneet Ukrainaan"
Julkiseen terveydenhoitoon on tulossa irtisanomisaalto, koska Demarit eivät susi-soten käyttöönotossa ottaneet huomioon mm. hallintoalueiden TÄYSIN kuralla olevaa taloustilannetta. Toki jo se, että susi-soten pääideassahan sairaanhoitopiirejä yhdistetään, poistaa ainakin pienemmiltä paikkakunnilta palvelut kokonaan....
"Onnekseen" demarit tekivät päätökset hallituskautensa ihan viime töikseen, eivätkä siten itse joutuneet tekemään juuri muuta kuin palkata kovapalkkaiset sote johtajat. Nyt sitten oppositiosta syyttävät Orpon hallitusta!!! Siis AIVAN KÄSITTÄMÄTÖNTÄ touhua demareilta (ja sisar-puolueilta vasuilta ja vihreiltä)!!!
Ymmärrän todella hyvin, miksi Susi-soten pääarkkitehdit ovat "paenneet" muihin hommiin... - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
SDP teki, sanoivat Marin ja Kiuru, kun mukaansa muut ei saanet sitä tehtyä.
Sotekin jäi demareilta muiden harmiksi
Susi-soten seurauksia... Marin ja Kiuru kehuivat sitä omaksi työkseen, nyt kun ei ollutkaan hyvä, sosialistit sanoo ettei he sitä tehneetkään...hehe.
-kuin Putin "emme hyökänneet Ukrainaan"
Julkiseen terveydenhoitoon on tulossa irtisanomisaalto, koska Demarit eivät susi-soten käyttöönotossa ottaneet huomioon mm. hallintoalueiden TÄYSIN kuralla olevaa taloustilannetta. Toki jo se, että susi-soten pääideassahan sairaanhoitopiirejä yhdistetään, poistaa ainakin pienemmiltä paikkakunnilta palvelut kokonaan....
"Onnekseen" demarit tekivät päätökset hallituskautensa ihan viime töikseen, eivätkä siten itse joutuneet tekemään juuri muuta kuin palkata kovapalkkaiset sote johtajat. Nyt sitten oppositiosta syyttävät Orpon hallitusta!!! Siis AIVAN KÄSITTÄMÄTÖNTÄ touhua demareilta (ja sisar-puolueilta vasuilta ja vihreiltä)!!!
Ymmärrän todella hyvin, miksi Susi-soten pääarkkitehdit ovat "paenneet" muihin hommiin...Sotesta tulee susi, kun perskokkarit vievät siltä rahat. Keskusta on kritisoinut myös sotesta leikkaamista, persu-urpo!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sotesta tulee susi, kun perskokkarit vievät siltä rahat. Keskusta on kritisoinut myös sotesta leikkaamista, persu-urpo!
Kepu kehitteli sote-uudistuksesta niin kalliin, ettei Suomella ole varaa siihen. Kepuli on aina käsi toisten taskuissa, ei ymmärrä talousasioista mitään!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kepu kehitteli sote-uudistuksesta niin kalliin, ettei Suomella ole varaa siihen. Kepuli on aina käsi toisten taskuissa, ei ymmärrä talousasioista mitään!
Kokkareet ja persut olis voineet olla hyväksymättä tuota 21 mallia, mutta se hillotolppa.... Nyt jälkeenpäin on kiva syytellä marinia, heh,heh.
- Anonyymi
Keput! Teitä oli varoitettu etukäteen moneen kertaan maakunnat edellä viedyn soten ongemista ja myös sotekeskusten määrän arvoitte kannatusromahduksenne vapauttaminen eduskuntapaikkojen mukaisesti.
- Anonyymi
Oman edun tavoittelua, niinkuin kepuleilla on aina ollut. Keskusta-puolue ei ole koko historiansa aikana ajanut kertaakaan Suomen etua!! Joutaa lopettaa turhana ja haitallisena puolueena!

Amen
- Anonyymi
Orpon/Purran hallituksen touhu on ihan hölmöläisen hommaa, tarkoitus on ilmeisesti torpedoija koko Sote uudistusta ja saada rahat pörriäisille. Varhan johtaja totesi juuri TV:ssä (3.5.-24) ettei Sotea voi saada valmiiksi näin lyhyessä ajassa, esim Varhassa on 34 eri organisaatiota ja niiden hitsaaminen yhteen ja päällekkäisyyksien karsiminen vie aikaa, ei sitä tehdä 1-2 vuodessa kuten Orpo/Purra olettaa . Tyhmintä on nyt juuri leikata valtion avustuksia kun hommaa ei ole saatu edes kunnolla alkamaan ja hallitus laittaa rahahanat kiinni, seurauksena on katastrofi ja sotepalvelujen vararikko ja sairaat ja avuntarvitsijat kärsivät ja sairaaloita suljetaan roppa kaupalla!
- Anonyymi
Perskokkareet antoi yksityisille terveysasemille 500 miljoonaa mutta sote ajettu vaikeuksiin ja tämä vain kakojen ideologian takia.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Perskokkareet antoi yksityisille terveysasemille 500 miljoonaa mutta sote ajettu vaikeuksiin ja tämä vain kakojen ideologian takia.
Nimenomaan kepulaisten ideologian takia! Hallintohimmeli on täysin ylimitoitettu!
- Anonyymi
Harkimo sanoi jo aikaisemmin että Sote ei tule toimimaan. Siellä on suuri portaikko mitkä rahat vie...
- Anonyymi
Kerrankin Harkimo oli oikeassa. Keskusta on syyllinen koko sotkuun.
- Anonyymi
Kadutta kyllä oikein kovasti, että sovin Rinteen kanssa tuon kokopaskan.
Terv. J. Sipi - Anonyymi
Rehulasta piti tulla Maakuntasotekeskushallintoyksikönpääjohtaja, mutta onnistui pakenemaan pikkukunnan iohtajaksi. Se oli kuitenkin hänen pelastuksensa ottaen huomioon mikä on maakuntasoten tilanne nyt ja varsinkin huomenna. .
- Anonyymi
Se on pääkallonpaikoilla keskustalaisten ura lopuillaan ja he pakenevat joukottain takaisin maakuntiinsa.
- Anonyymi00021
Kepulaisuus on pahaksi maamme hyvinvoinnille.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Orpo räyhää: kansan on muututtava
Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san2633291Muovikassikartelli
Kauppaketjut ovat yhdessä sopineet muovikassin yksikköhinnaksi 59 senttiä. Milloin viranomaiset puuttuvat tähän kartell201819Aidon persun tunnistaa Marinin palvonnasta
Oli kyse sitten Halla-ahosta tai Putinista. Ensimmäisenä aidolle persulle tulee mieleen Marin.241489- 811334
- 1371028
- 81984
Hallintooikeus..
"Asemakaavapäätös pysyy voimassa.Poikkeamista ja rakentamista koskevat luvat hylättiin" kertoo Pyhäjärven Sanomat netti.61799Olen rakastunut
varattuun joka ei eroa. Miten tunteista eroon? Tämä ei ole tavanomaista. On elämäni suuri rakkaus.86736Jos se joskus oli molemminpuolista
niin hyvin me molemmat onnistuttiin pitämään toinen epätietoisena.60658Laita nyt se viesti
Tiedän että haluat tavata. Kirjoitat, pyyhit, kirjoitat... Lähetä se viesti 😗50626