Niin. Onneksi. Mäkinen, Mehtälä, Niemelä ym. saivat kylän kahtia hyökkäämällä talkoovoimin venerampin rakentaneta jaramppia vastaan. Kytökylä ei tule vuosikymmeniin olemaan entisensä.
Ei tullut Kytökylästä vuoden kylää
Anonyymi-ap
421421
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 42
Vanhimmat
Jaa
Temmeksestä tuli ykkönen. Kytökylä somasti hyvä kakkonen.
Eivät edes riidan aiheuttajat osaa hävetä, vaan Elvistelevät kuin kuninkaita olisivat.
Ei ole riitelijöitä vaan asiat vasiten riitelevät. Luvat ei lupaa
Niin no kannattaako rakentaa luvatta? Ihan oma syy ja sitten uhriudutaan.
Kyllä riitelyn maailmanennätys ainakin kytökyläsille kuuluu, kun siellä on saatu hirvittävä riita aikaan ilman mitään todellista syytä ja aihetta!!
Saihan ne kunniamaininnan.
Kylläpä Kytökylän väki oli oikeassa venerampin suhteen. Joutas siirtää kokonaan pois. Eihän se palvele ketään. Kuka oli se isäntä joka sen toteutti? Ei ollut isännällä mitään tietoa ja taitoa rampin tekemisestä.
Yritin tänään laskea venettä vesille, ei puhettakaan että rampille pääsis autolla peruuttamaan. Täysi susi koko ramppi. Kaikkea sitä näkee. Kyllä raha on mennyt hukkaan.
Mikä vitun raha, ramppi on tehty talkoilla joka ei kelvannut kylän keskusta vaikuttajille.
Totuus rampin rakentamisesta.
Rampin talkoilivat ukot kytökylästä, niin kuin Haapavesi-lehdessä julkaistu lukijan kuvakin kertoi. Raha mikä siihen käytettiin tuli jakokunnalta. Jakokunnan sihteeri Risto Pekkala oli esittänyt avustushakemuksen jakokunnan johtokunnalle, joka sen myönsi kyläyhdistyksen nimissä. Kyläyhdistyksellä ei valitettavasti ole ollut osaa eikä arpaa tämän asian kanssa.
Vääryyksistä ja laittomuuksista joutuu joku vastaamaan.
Pitää sopii eri kokoisia ja laisia persoonoita kylälle. Pieniä ja isoja. Lapsia ja vanhoja.
muttei lapsellisia kytöäijiä
Eihän sinne sovi, kuin yksi leuhka ukko ja sille muutama akka !
Sovinnon kättä kyläläiset ja kunnon kaffeet päälle!
Mäkiselle ja Keskustavaikuttajille kytöset ei koskaan anna sovinnon kättä, aiheutti Mäkinen yhdessä keskustalaisten kanssa niin suuret vahingot Kytökylään ja sitäkautta kaikkia kuntalaisia kohtaan.
Eikö jo taputella juttu joutuin edesMenneitten tapahtumain kirjoihin ja kansiin. Uusi reilu alku!
Pientä se on yksi mitätön veneramppi siihen nähden ettei sinne noussut pumppuvoimalaa..
Syyn voi jokainen lukea Eero Rönkön lastenkirjasta ku Piipsanojasta nosteltiin haravalla haukia...
Kirja ja kirjailija on toki tuttu niin ex kuin nykyisille naisvaltuutetuille puoluerajat ylittäen.
Täsmennäppä vähän nuo suuret vahingot kaikkia kuntalaisia kohtaan!
Mäkiselle ja keskustavaikuttajille kytöset ei koskaan anna sovinnon kättä........
Mitä sinä hourit?
Kytöset puuttui virheeseen minkä entinen rakennustarkastaja laittomasti toteutti.
Ilman kyläläisten aktiivisuutta ei asia olis korjaantunut.
luiska on siirretty ja uimaranta on kunnossa.
Mitä ne suuret vahingot ovat kaikkia kuntalaisia kohtaan.
Herää jo pahvi!
Kytköset on hyviä
Ahkerat ja oppivat
Pelloil paljon jyviä
Kätensä myös kätevät
Rakentavat majoja
Pieniä että suuria
On siel joitain pajoja
Tulisijat ympär muuria
Ahkeruudesta kiitosta
Satamäärin satamalla
Tukosta heinän niitosta
Plakkariinkin kaatamalla
Ahkeruudesta kiitosta
Satamäärin satamalla
Tulosta heinän niitosta
Plakkariinkin kaatamalla
Virheetön Kytösruno
Kytöset on hyviä
Ahkerat ja oppivat
Pelloil paljon jyviä
Kätensä myös kätevät
Rakentavat majoja
Pieniä että suuria
On siel joitain pajoja
Tulisijat ympär muuria
Ahkeruudesta kiitosta
Satamäärin satamalla
Tulosta heinän niitosta
Plakkariinkin kaatamalla
Alkaen Kytökylästä muutetaan kunnan suuntaa. Vahvoin airon vedoin
Vastavirtasta myötävirtaan on nyt venheen meno. Rakennamme pala palalta parempaa tulosta.
Kytökylä tulee oleman seuraavien vuosien voittajia!
Mitä onnea sinulle palkinnon meno muualle toi? Hyvää mieltä ja yhteisöllisyyttä vissiin.
Kukaan ei oo mikään.
Kytökylän maine on mennyt pölvösti änkyröoden aiheuttamana!
Veneenlaskuluiskan rakensi kaupungin entinen rakennustarkastaja Risto Pekkala Kytöukkoineen. Valitettavasti ukot luotti rakennustarkastajaan, joka väitti, että lupa on kunnossa. Ei ollut lupaa. Rahoituksen rakennustarkastaja haki jakokunnalta Kytökylän Maamiesseuran nimissä. Sekin oli laiton. Mitään sopimuksia eikä anomuksia maamiesseura ei ollut tehnyt. Pekkalan toiminta haisee petokselta.
Nyt on veneenlasku luiska siirretty ja uimaranta kunnossa.
Kuten amiraal sanoi nyt on kaikki kunnossa. Ollaan tyytyväisiä kun on saatu hyvää aikaan. Ei ole syytä kellään huoleen.
ketä kusetettiin vai haiseekos tässä suoranainen sonta?
Kiitos ! Kerrankin oikea totuus tulee julki .
Niinpä. Naapuri maksaa satasen siitä ettei toinen naapuri saa 50:ä.
Vielä voisaan petrata! Kunniamaininta kirjoineen on sama kuin kakkostila. Haetaan uudesttaan ykköstilaa seuraavaksi.
eiköhän se oo seuraavaksi Humalojan vuoro koittaa tuota titteliä? Siellähän on Pyhäjokiseudun mukaan sellanen jehu päällikkönä et luvattomat hämärähommat on mahdottomia.
Kuinka pienet pitää niitten ympyröitten olla missä pyöritään?
Pitääkö tämmösen pikku nyppylän kuten Haapavesi vielä lokeroitua kylä ja nurkkakunniksi..meijän kylä..meijämpä kylällä..eipäs ku meijän ?
Koitappa anonyymi-ap ymmärtää asiat oikein.
Veneramppi tehtiin luvatta kyläläisiä kuulematta. Tekijän tiedätkin. Tekijä rahoitti rampin virheellisillä ja laittomilla keinoilla jakokunnalta. Siinähän on petoksen ainekset.
Ei ole hyökätty rampin tekijöitä kohtaan. Kaupungin kantahan julkistettiin, että toimenpide olisi tarvinnut maanomistajan luvan.
Rampin tekijä joutui nöyrtymään ja siirtämään sen kauemmaksi.
Nyt on uimaranta mallillaan.
Ei tässä sen kummempaa ole. Karavaani kulkee ja koirat haukkuu.
40 järvee ja yks ramppi aiheuttaa tämmösen.huhhuh.
Missä on nämä 40 järveä??
Kysykää kunnantuvalta.
Mauron mielestä tyhjän jauhamista.
Kateus se on, joka pani ramppihommat sekasin, kun leuhkaukko ei ollut mukana, niin sehän nosti metakan ja vietätti koko rampin pois, kun ei saanutkaan leikkiä siinä niitä kuuluisia hiekkaleikkejään