Ollaan siskon kanssa aikas

Anonyymi-ap

Olen 25 vuotias mies ja siskoni on 23. Vietämme aika paljon lomia ja vapaaaikaa yhdessä ja ystäviemme kanssa. Olimme viime talvena Levillä siskoni ja kaksi hänen ystäväänsä ja minä. Yhtenä iltana palasimme kaikki kämpille aikas saatanan kännissä ilman että kukaan oli ottanut mitään yhen illan juttua. Kämpällä ekana lisää juomaa ja sauna päälle. Saunaa odotellessa musaa ja sitten yksi mimmeistä keksi pullon pyörityksen. Eka perus kysymyksiä ja tehtäviä mutta sitten toinen siskoni ystävä päätti alkaa kokeilemaan kuinka pervoja juttuja hän saa menemään läpi. Siskoni piti pussata minua, ei ollut ongelma sisko pussasi minua kunnolla. Hetken päästä sain tehtävän kouria siskon rintoja. Asetuin siskoni taakse ja hyväilin oikein kunnolla tissejä. Hetken päästä kävin katsomassa joko sauna olisi valmiina ja sehän oli. Kun tulin takaisin ja ilmoitin saunan olevan valmis sain kuulla minulla olevan vielä tehtävä. Siskoni aavistuksen pervo ystävä mietti hetken ja sanoi että kun kerran ollaan saunaan menossa ni sun pitää riisua sun sisko käyttäen vaan suuta. En moisesta säikähtänyt vaan aloin hommiin. Paita ja housut olivat melko hankalat mutta sain ne pois sitten sain sukat pois ja huomasin että siskoni valkoiset varpaan kynnet kiihoittivat minua. Sitten aloin yritttää saada rintsikoita pois mutta siinä en onnistunut. Jonkun ajan päästä siskoni ystävä avasi siskoni rintsikat ja heitti ne tuolille. Pyysin siskoni nousemaan seisomaan ja otin hampailla kiinni pikkareiden yläreunasta ja aloin vetämään niitä alas niin että nenäni kosketti hänen häpykumpuaan ja kun sain housut alemmas tunsin että hän oli märkä. Pikkarit pois ja sisko nakuna tehtävä tehty ja tytöt lähtivät kikattaen saunaan. Minun oli pakko mennä vessaan vetämään käteen. Kun tulin vessasta tytöt huutelivat minua saunaan. Heitin kuteet pois ja menin nopean suihkun kautta saunaan. Missä kolme upeaa naista odotti. Katselin etten mahdu lauteille ja silloin siskoni ystävä ilmoitti et kelattiin jos tuut tohon alemmas ja nuolet pillua? No se sopi minulle ja aloin nuolla toisen naisen pillua ja kyrpä oli kovana. Hetken päästä siirryin toiseen pilluun. Meni hetki ja siskoni ystävä sanoi että yks vielä. Sanoin et se on mun systeri? Naiset sanoivat ettenkö uskalla? Siskoni levitti jalkansa ja paljasti kauniin pillunsa. Painoin pääni sinne ja nuolin siskon huomattavan märkää pillua ja maistui ihanalta. Pian saunassa alkoi olla liian kuuma ja menimme kaikki suihkuun. Siskoni ystävät suutelivat minua ja runkkasivat kunnes sain. Lähdimme pyyhkeet päällä takas yläkertaan. Istuimme sohvilla ja pian tytöt heittivät pyyhkeet pois. Siskoni ystävät katselivat minua ja kysyivät haluanko naida heitä. Vastasin että tottakai ja minulla seisoi taas. Sitten he sanoivat että haluavat ensin nähdä kuinka nussin siskoani. Ensin järkytyin mutta sitten kuulin kuinka siskoni nauroi ja sanoi että kyl mulle käy. Haluun kyrpää ja te lehmät saatte kattoo. Nousin ylös ja astelin siskoni eteen ja tiputin pyyhkeen ja paljastin seisovan mulkkuni. Nappasin kiinni siskon hennoista nilkoista ja aloin sovittaa kyrpää sisään. Hänen ystävänsä tulivat viereen katsomaan kun työnnyin siskooni. Siskoni huusi et täst ei sit vittu puhuta? Ja sitten huusi että pane mua

2

1686

    Vastaukset 2

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kerrothan loputkin.🥰

    • Anonyymi

      Huh miten kiihottavaa ☺️

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      106
      2205
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      886
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      66
      823
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      46
      790
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      21
      736
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      517
      716
    7. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      640
    8. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      64
      615
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      580
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      551
    Aihe