Olikohan isäni piilo narsisti?

Anonyymi-ap

Jo edes mennyt isäni oli välillä melko ilkeä minua kohtaan. Moitti eri asioista, mutta juuri koskaan ei kehunut tai kiittänyt, vaikka olen ainoa lapsi. Vieraampia ihmisiä kohtaan hän olikin sitten joviaali ja mukavan miehen maineessa. Tuskin kukaan perheen ulkopuolelta tiesi tai näki hänen pimeää puoltansa. Itsekkään en silloin ymmärtänyt asiaa koska en tiennyt oikein narsismista. Mutta nyt myöhemmin, kun olen lukenut asiasta enemmän olen alkanut epäilemään tätä. Tälläisiä piilo narsisteja todella vaikea havaita, jos ei ole heidän aivan lähipiirissä ja näe myös sitä toista puolta luonteesta.

8

532

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Ei vaan olit niin lähellä häntä, että näit hänen ahdistuksensa joka johtui muista asioista.
      Aikuisilla on monenlaisia ahdistuksia ja murheita. Älä isääsi syytä. Hän teki parhaansa mitä osasi. Harmi jos sinulla on jäänyt kurjia muistoja. Hän ei varmaan ole tarkoittanut sitä. Kasvatuksellisia asioita voi olla josta ei tykkää mutta jotka on pakko käydä läpi.

      • Anonyymi

        Ilkeys ei ole kasvatusta. Julma sadisti pitää olla jos purkaa ahdistuksen lapseen. Ei ole todisteita että isä teki parhaansa. Miten pahuudesta voisi jäädä muita kuin kurjia muistoja.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ilkeys ei ole kasvatusta. Julma sadisti pitää olla jos purkaa ahdistuksen lapseen. Ei ole todisteita että isä teki parhaansa. Miten pahuudesta voisi jäädä muita kuin kurjia muistoja.

        AP

        Minustakaan se ei ollut ahdistusta, koska mikään näistä ei sopinut hänen käytökseen. Kyllä se näin jälkeen päin ajateltuna vaikutti niin sanotulta piilo narsismilta.

        https://mielenihmeet.fi/5-ahdistuneiden-ihmisten-tapaa/


    • Anonyymi

      Heikko itsetunto saa ihmiset kohtelemaan muita huonosti. Kun ei pysty käsittelemään omia heikkouksiaan, ne projisoidaan muihin. Läheiset ovat yleensä ensimmäinen kohde, lojaaleja vaikka saisivat paskaa niskaan. Vieraammille ollaan se mukava, menestyvä ja joviaali koska heikkoitsetuntoinen tarvitsee kipeästi huomiota ja hyväksyntää.

      Narsismi on myös heikkoa itsetuntoa, oikeastaan olematonta. Kun "muuten vaan" heikkoitsetuntoinen pystyy jollain tasolla tajuamaan ja jopa katumaan huonoa käytöstään, narsisti ei pysty. Narsistin minuus on niin totaalisen olematon, ettei se pysty käsittelemään mitään heikkoutta. Narsistin maailma on niin vinksallaan, että jopa tavallisuus on heikkoutta. Narsistin itsensä ylentäminen ja muiden alentaminen on patologista. Hän pystyy esittämään "normaalia" eikä mitään välttämättä huomaa ellei ole lähemmin tekemisissä.

      Mutta ei tietenkään vanhemman satuttava käytös ole ok koskaan, oli narsisti tai ei. Uskon, että narsistin lapset eivät koskaan voi luottaa vanhempaansa. He elävät varuillaa kuin saaliseläin, yrittäen varautua narsisitin mielialan heittelyihin. Lähipiirin narsistin lapset suhtutuvat epäluuloisesti ihmisiin yleensä ja ovat oppineet piilottamaan tunteet, niitä kun ei ole kotona sallittu.

      Töissä on muutama narsisti ja heidät kyllä erottaa myös somessa. Kaikki on upeeta ja mahtavaa. Töissä tehdään upeita ja mahtavia asioita. Työkaverit on upeita ja mahtavia ja narsistille ropisee heiltä kiitosta. Harrastuksissa on upeaa ja mahtavaa. Perhe on upea ja mahtava. Tarkoitus selvästikin kertoa, että kaikki tuo yhteenlaskettuna on se upeuden ja mahtavuuden määrä, mitä narsisti itse on. Kaikki on niin överiä että se menee kauas naurettavuuden puolelle. Me, jotka olemme päässet näkemään kulissin taakse, tiedämme että sieltä paljastuu kyttäämistä, juoruilua, ilkeilyä, opportunismia, osaamattomuutta, työsuojeluasioita jne. Kaikkea muuta kuin upeaa ja mahtavaa.

    • Anonyymi

      Kaikki ikävät ja ilkeät ihmiset eivät ole narsisteja.

      Minunkaan isäni ei koskaan kehaissut minua eikä tekemisiäni. Aina olin kelvoton lapsi. Isäni ei silti ollut narsisti, olipahan vain v-mäinen tyyppi ainakin minua kohtaan, vaikka kodin ulkopuoliset tietävät kertoa lupsakkaasta ihmisestä.

      Ystäväpiirissäni on ollut yksi selvästi narsisti. Hänen ilkeytensä on ihan omanlaistaan ja siihen liittyy aina vahva itsetehostus ja reipas valehtelu omista saavutuksista, muiden väheksyminen ja härski hyväksikäyttö. Ei kuulu enää ystäväpiiriini, koska en suostunut toistuvaan (taloudelliseen) hyväksikäyttöön enkä viitsinyt jatkuvasti kehua hänen "erinomaisuuttaan". Narsistille on elintärkeää loputon kehumisen saaminen.

      • Anonyymi

        tuo on tuttua , eräältä psyykkisesti sairaalta .
        > toisten ihmisten hyväksikäyttö ja muiden ihmisten härski väheksyminen <


      • Anonyymi

        Kun on kerran päässyt/joutunut tutustumaan narsistin sielunelämään kunnolla, tyypin erottaa tavallisista k-päistä. Tavallisesta k-päästä yleensä jossain vaiheessa pilkahtaa jonkinlainen katumus, hätääntyminenkin kun tajuaa menneensä liian pitkälle. K-pää välittää pohjimmiltaan edes vähän myös muista ihmisistä, narsisti ei oikeastaan ollenkaan.

        Jossakin vaiheessaa tajusin, ettei narsisti esim. välitä lastensa turvallisuudesta. Narsisti panostaa lapsiinsa vain sen verran ettei jää heitteillejätöstä tai vamman tuottamuksesta kiinni. Ainoa motivaatio on oman kulissin ylläpito, ei lapsen paras. Myöhemmin on selvinnyt, että perheessä olisi ollut lastensuojelulle paljonkin tekemistä, mutta narsisti osasi salata tilanteen, eikä muu perhe uskaltanut puhua. Tai no, lapsille kaikki taisi olla arkea, eivät tienneet millaisessa vaarassa olivat. Heille oli myös arkea, ettei perheen asioista saanut puhua.

        Narsisti on huomionarkkari. Mielellään tietysti mainetta ja kunniaa, mutta lopulta kaikki käy. Pääasia että saa ihmisissä reaktion aikaiseksi, se on merkki omasta olemassaolosta. Koska narsistille kaikki huomio on nannaa, hän voimaantuu kunnon taisteluista. Taisteluissa narsisti usein pääsee niskan päälle koska ei uuvu, päinvastoin.

        Pahinta narsistille on olla nobody. Pahinta on, kun ihmiset katsoo läpi, eivät kuule, eivät edes provosoidu. Kun narsisti ei saa toisesta tunnereaktiota irti, ei edes vihaa, hän alkaa epäillä, onko häntä olemassakaan. Narsistilla ei ole minuutta joka kannattelisi, siihen hän tarvitsee muita.


    • Anonyymi

      Tämähän kuulosti ihan omalta isältäni. Omassa porukassa aina oikeassa, kertomassa miten asiat pitää/olisi pitänyt tehdä. Mutta kun ratkaisuja olisi sitten pitänyt tehdä oli hiljaa takarivissä.

      Jos päätös ei miellyttänyt alkoi jälkeenpäin se naruna ja haukkuminen.

      Ulkopuolisille kuitenkin aina kohtelias, nauravainen.
      Itse päädyin lopulta siihen johtopäätökseen, että suurin syy arvosteluun, pilkkaamiseen ja iän ikuiseen neuvomiseen oli hänen oma saamattomuus. Se myös paistoin jutuista läpi hyvin vahvasti, miksi tuo sai tuon ja miksi tuo tuon.
      Heikkoluonne, jota piti pönkittää meidän perheen haukkumisen. Vaikka talousasiat, alkoholin käyttö yms. meni hänen oman itsensä vituiksi.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?

      Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta  – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,
      Maailman menoa
      83
      4483
    2. Olit ihan

      Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu
      Ikävä
      24
      3248
    3. Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?

      Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt
      Maailman menoa
      39
      2904
    4. Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?

      "Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu
      Maailman menoa
      117
      2707
    5. Kaipaamasi miehen nimi?

      Ja maakunta tai kaupunki?
      Ikävä
      16
      2630
    6. Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue

      se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod
      Maailman menoa
      17
      2549
    7. Oletko keskustellut kaivatustasi muiden

      Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka
      Ikävä
      43
      2547
    8. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      113
      2285
    9. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

      TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
      Suomalaiset julkkikset
      14
      2085
    10. Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle

      Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S
      Maailman menoa
      28
      1737
    Aihe