Jankuttaminen, takertuminen yksityiskohtiin.

Mulle vällillä huomautetaan, että jään jankuttamaan jotakin asiaa, vaikka jo sanottiin niin ja niin. Joskus myös huomaan, että joku vähän hermostuu, kun jään tinkaamaan jotakin tietoa, yksityiskohtaa jostakin aihepiiristä, kunnes saan siihen vastauksen. Toinen antaa kuin ymmärtää, että asia on turha ja että olen nyt vähä bimbo, mutta itse en sitä sellaiseksi koe, vaan koen asian, josta haluan tietää ja jota haluan ajaa takaa, niin koen sen tärkeänä. Ok, minä olen kokoikäinen, vanha kunnon neurootikko, noin yleisesti, mutta joskus ajattelen, että onhan pyrkimykseni ihan mielekkäitäkin. Vain minulleko?

Onko tämmöinen luonteenpiirre pakko-juttua. Varsinkaan tuota jankuttamista en koskaan ole itse tajunnut, ennen kuin siitä joku huomauttaa, sitten suljen suuni sekä vähän masennun.

Olenhan minä yksityiskohtainan, mutta puolutelen sitä sillä, että koska olen herkkä ja ns. laajapsyykkinen, laajasieluinen; pää toimii älykkäästi, vilkkaasti ja luovastikin, näen ja koen eri tavalla kuin yleisesti ihmiset. Joku ei sitä jotakin ns. yksityiskohtaa edes tajua, jota minä mietin.
Ok, joskus huomaan, että takerrun ja jään johonkin asiaan sitä kuin jankkaamaan pääsemättä eteenpäin, se ei ole kivaa, siitä sitten haluan kyllä eteenpäin, kun huomaan jonkun vihjaavan niin.

Onko tämä tyyppikuvaus pakkoneuroottisesta luoneesta ja ahdistuneisuudesta? Tyypillisiä, pahoja pakko-oireita mulla ei ole, saatika ritualisointeja. Tämäkin 'taso' ollee lähimmäisille rasittava? Oon alunperin masennus-ahdistuneisuus-tyyppi.

Hyvää, pakotonta päivää kaikille