Keskusta ryhtyy ajamaan enemmän palkansaajien asiaa!

Anonyymi-ap

Duunarit saavat nyt lisää vaihtoehtoja, kun aitojen duunaripuolueiden eli SDP:n ja Vasemmistoliiton kanssa samalle kentälle saapuu nyt myös Keskusta.
”Meillä on syytä osoittaa jatkossa aikaisempaa enemmän kiinnostusta myös palkansaajapuolen kysymyksiin. Me olemme olleet hiljaa niistä lähihistoriassa”, Kaikkonen sanoi.
Kaikkosen mukaan keskusta on viime vuosina puolustanut voimakkaasti pienyrittäjiä, mitä keskustan myös pitää hänen mukaansa jatkaa. Samalla palkansaajien kysymykset ovat kuitenkin jääneen jalkoihin."
Oppositiossa löytyykin nyt keskusta lisänä meljän palkansaajien intresseistä kiinnostunutta puoluetta. SDP ja vesmmistoliitto SAK alkanut romahduksen. YTK ajoi jo edelle, vaikka kekssuta saisi SAK:sta puolet se olisi hyvä alku duunari hoitoon. Vasemmisto kituuttaa AY johtajien palkkojen takia liitto lakoillaan.

15

162

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Armonlaukaus "työväenpuolue SD:lle ja vasemmistoliitolle! Keskusta ryhtyy ajamaan enemmän palkansaajien asiaa! Ei yksin AY johtajien palkkoja.

      • Anonyymi

        Armonlaukaus "työväenpuolue SDP:lle ja vasemmistoliitolle! Keskusta ryhtyy ajamaan enemmän palkansaajien asiaa!


    • Anonyymi

      Keskusta ajaa ainoastaan kommunistien asiaa, niinkuin aina ennenkin

      • Anonyymi

        Saarikon mies Papunen on eliittidemari ja kesk ja SDP yhdistyvät 2027 vaalitappion jälkeen


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Saarikon mies Papunen on eliittidemari ja kesk ja SDP yhdistyvät 2027 vaalitappion jälkeen

        Voin lisätä, että Perussuomalaiset ja Kokoomus eivät yhdisty, mutta keskinäinen johtavan puolueen asema siirtyy Perussuomalaisille.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Saarikon mies Papunen on eliittidemari ja kesk ja SDP yhdistyvät 2027 vaalitappion jälkeen

        Maalsisliitto yhdistyy demsreista erotettaviin kuutosiin ja vasemmistoliittoon!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Voin lisätä, että Perussuomalaiset ja Kokoomus eivät yhdisty, mutta keskinäinen johtavan puolueen asema siirtyy Perussuomalaisille.

        Khihi buaah!!

        Persutrolli satuilee.


      • Anonyymi
        Maalaisliitto.on.ongelma kirjoitti:

        Maalsisliitto yhdistyy demsreista erotettaviin kuutosiin ja vasemmistoliittoon!

        Khihi buaah!!
        Ei ole lääkitys kunnssa.
        Persutrolli satuilee.


    • Anonyymi

      SAK on pelinsä pelannut menneen ajan kähmintäjärjestö, ELÄÄ TULONSIIRTOJA varastamalla

      Sen pörssiyhtiön Kojamon taustalla väijyy historia ay-liikkeen omistuksista, mutta ennen kaikkea liikevaihdon tekemisestä TULONSIIRROILLA.

      Asiantuntija-salkunhoitajan haastattelueliittidemarien porukka elää tulonsiirroista ja syö köyhien asumistuet

      Eli kiinteistöyhtiö Kojamo on pörssissä, mutta sen imemistä sosiaalisista tulonsiirroista tulee paha mainehaittasalkunhoitajan haastattelu

      https://www.lehtiluukku.fi/esikatselu/viisas_raha/06-2021/290654.html

      Tulonsiirroista mainehaitta, sivu 24

      -Meillä vuokra-asumista tuetaan paljon asumistuella, joka on rahansiirtoa valtiolta vuokranantajille, ja joka kerta kun nostat vuokraa, automaatti tietyllä tavalla maksaa sen yhteiskunnan varoista. Ja niinhän sen ei pitäisi olla, vaan se pitäisi pystyä luomaan itse, Mika Heikkilä sanoo

      Onko yhtiöllä sitten keinoa puuttua tällaiseen MAINEHAITTAAN?

      - Vähän pelkään, ettei kauhean paljon. Ei se halua lakkauttaa asumistukijärjestelmää, koska se todennäköisesti näkyy yhtiön vuokralaisten maksukyvyssä merkittävästi  Heikkilä sanoo

      • Anonyymi

        Teidän leirissähän palkanmaksukin on tulonsiirtoa ja varastamista


    • Anonyymi

      Tänään se on vesmmisto, saas nähä mikä huomenna?

    • Anonyymi

      Niin kunnes pääsevät päättäjän pallille ,jolloin unohtuu kene asialla olivat enne vaaleja .Kepu pettää aina ,sillä on pitkät perinteet.

      • Anonyymi

        Ei kepu ole hallituskessa,ja Sipilä enää joita luulet.


    • Anonyymi

      SDP voi yrittää tulla kekssutan kupeelle kun duunarit alkaa kepuliitossa olemaan, ei käy "sanottiin pankissa" sossut ei pääse tätäkin pilaamaan lakoillaan.

    • Anonyymi

      YTK ajoi jo edelle, vaikka kekssuta saisi SAK:sta puolet se olisi hyvä alku

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      243
      4223
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      118
      2681
    3. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      41
      2432
    4. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      82
      1477
    5. Vaikea tilanne

      Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
      Ikävä
      116
      1466
    6. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      48
      1189
    7. Kehtaisitko näyttäytyä

      kaivattusi seurassa?
      Ikävä
      78
      1107
    8. Ne viimeiset kerrat

      Kun katsoit minua niin lämpimästi. En unohda sitä ❤️
      Ikävä
      59
      983
    9. Missä kunnassa kaivattusi asuu

      Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
      Ikävä
      45
      976
    10. Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!

      Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En
      Maailman menoa
      171
      951
    Aihe