Maalaisliiton suuret seikkailut osa 1 Mäntsälän kapina

Maalaisliiton kovin "voimanponnistus" oli Mäntsälän kapina. Sen jälkeen kaikki onkin ollut pelkkää alamäkeä. Useat Lapuan liikkeen johtajat olivat Maalaisliittolaisia.


Kepulaiset muistelee kaiholla Mäntsälän kapinaansa, sitä suurinta voimannäyttöään.


Aseistautunutta kapinoitsijajoukkoa pidettiin laulattamalla "rauhallisena".
Voi Sianpää mitä sakkia: veisasivat Jumala ompi linnamme ja Kytösavun aukeilla, johtomiesten ryypätessä.


Mäntsälän kapinajohtajien suurin rikos näkyy olleen viinan juonti Kieltolain ollessa voimassa! Siihen se kapinakin sammui yhdessä Kosolan ja Walleniuksen kanssa.

Pian tuon kapinan jälkeen Elmo Kailakin riemuitsi kolmen huutomerkin verran legendaarista 5.4.-32 klo 10 -hetkeä!

Alkio pyöri haudassaan kapinan lässähtäessä alkumetreilleen johtosakin ryypätessä nimismiehen takavarikkopirtua päiväkaudet. Olihan Maalaisliiton ja Alkion runnoma Kieltolaki vielä tuolloin voimassa. Sekin oli eräs Alkion suurimpia saavutuksia...


Keitäpä muita ne Laihian profeetan seuraajat ja vuoden 1918 lahtarit olivat, kuin maalaisliittolaisia ja siihen vielä rantaruottalaiset mukaan. Kelpasi Kosolan leikkiä suurta vaskistia ja tanssia Mussolinin patsaan ympärillä "kukkonsa kanssa". Etelä-Pohjanmaan rosvojoukkohan oli aseisteittua sakkia Suojeluskuntien kalustolla.


Väitöskirja Lapuan liike ja kyyditykset käsittelee psykologisesta perspektiivistä 1930-luvun alkupuolen joukkoliikettä.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Juha_Siltala

Siltalan kirja yhdessä Martti Ahdin Kaappaus? -kirjan kanssa antaa aika hyvän kuvan Maalaisliiton silloisesta "voimanponnistuksesta" eli Mäntsälän kapinasta.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Mäntsälän_kapina


Kun Kekkosen konsteilla yritettiin lakkauttaa IKL ja sitä väitettiin Lapuan liikkeen seuraajaksi, niin mitä siitä olisi seurannut?

Mikko Uola: Sinimusta veljeskunta, Isänmaallinen kansanliike 1932-1944, Otava 1982

Luku XI Kekkosen konstit s. 339-357 1. Lakkautusyritys, 2. Konstien jälkeen ja 3. Lakkautusyrityksen motiivit

Sivulla 345 on eräs kohta jota esim. SDP kavahti: "Kares totesi edelleen, että jos lähdetään sille tielle, että katsotaan IKL:n olevan Lapuan liikkeen jatko, voi tulla aika, jolloin huomataan se tosiasia, että sosiaalidemokraattinen puolue on kapinan tehneen sosiaalidemokraattisen puolueen jatko."


Oliko kyseessä oikeiston vallankaappausyritys Mannerheimin nostamiseksi Suomen diktaattoriksi?

Yrityksiä oli esiintynyt jo aiemmin mm. Suojeluskuntaselkkauksena tunnetun tapahtumasarjan yhteydessä 1921 ja ns. Fasismin aave - tapahtuman yhteydessä 1927. Nyt Ohkolan työväentalon puhetilaiuuden lopettamisesta alkoi tapahtumasarja, jossa Andersson alias Mannerheim oli taustalla ja hänen vuoden 1918 päämajoitusmestarinsa "Sota-Hanneskin" katseli jo tiloja esikunnalle läheltä Mäntsälää.

Kapina kuivui kirjaimellisesti johtajien kostukkeisiin. Kapinoitsijat pääsivät naurettavan olemattomilla tuomioilla, vaikka osa johtajista pelkäsi vuoden 1918 kapinassa jaettuja nappitomioita ja ankaria vankeustuomioita.

Perinpohjainen kirja aiheeseen liittyen on

Martti Ahti Kaappaus?

Otava 1990




Laki on sama kaikille, vain tuomiot vaihtelee!

1918 kapinasta piti vangita ja tappaa rivimiehetkin ja tapettiinkin lähes 30 000. Mäntsälän kapinasta ei rangaistu edes johtajia muuten kuin nimellisesti. Erilaista on lain tulkinta riippuen siitä kuka tekee kolttosen.

Svinhuvud eli Sianpääkin sanoi että joitain on tukistettava.

Akka-Pekaksi kutsuivat sen jälkeen.
6195
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Lukekaa pojat niin saatte lisää vettä puromyllyynne.


Ahti Martti Salaliiton ääriviivat - Oikeistoradikalismi ja hyökkäävä idän politiikka 1918-1919
Weilin Göös, 1987, 383 s., painos: 2


Ahti Martti Kaappaus?
Otava, 1990, 379 s., painos: P1


Ahti Martti Elmo Kaila - ryssänvihassa
Wsoy, 1999, 525 s., painos: p1

Äänestä

Oisko syytä palata tälle vuosituhannelle?

Äänestä
  • Kepulien pitää ensin tehdä pesäero näihin vanhoihin synteihin ja sitten seuraavaksi vaikkapa Kekkoseen ja yya-Nl -vehkeilyyn.

    Äänestä

  • Ihan liikaa vaadittu päänsä hajoittaneelta palstapölhöltä.

    Äänestä

  • Miksi maalaisliitossa häpeillään Lapuan Liikettä? Ihana Susanna Koski poseerasi mustapaidassa pyssy kädessä.
    Elmo Kaila muuten halusi työväestön mukaan suojeluskuntiin.
    Kapinahan epäonnistui sen takia kun Wallenius oli lärvit.

    Äänestä

  • Maalaisliitto.on.ongelma kirjoitti:

    Miksi maalaisliitossa häpeillään Lapuan Liikettä? Ihana Susanna Koski poseerasi mustapaidassa pyssy kädessä.
    Elmo Kaila muuten halusi työväestön mukaan suojeluskuntiin.
    Kapinahan epäonnistui sen takia kun Wallenius oli lärvit.

    Siksi koska maalaisliito ja kokoomus olivat ideologialtaan jo 1930-luvulla hyvin erilaiset.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Maalaisliiton kovin "voimanponnistus" oli Mäntsälän kapina. Sen jälkeen kaikki onkin ollut pelkkää alamäkeä. Useat Lapuan liikkeen johtajat olivat Maalaisliittolaisia.


Kepulaiset muistelee kaiholla Mäntsälän kapinaansa, sitä suurinta voimannäyttöään.


Aseistautunutta kapinoitsijajoukkoa pidettiin laulattamalla "rauhallisena".
Voi Sianpää mitä sakkia: veisasivat Jumala ompi linnamme ja Kytösavun aukeilla, johtomiesten ryypätessä.


Mäntsälän kapinajohtajien suurin rikos näkyy olleen viinan juonti Kieltolain ollessa voimassa! Siihen se kapinakin sammui yhdessä Kosolan ja Walleniuksen kanssa.

Pian tuon kapinan jälkeen Elmo Kailakin riemuitsi kolmen huutomerkin verran legendaarista 5.4.-32 klo 10 -hetkeä!

Alkio pyöri haudassaan kapinan lässähtäessä alkumetreilleen johtosakin ryypätessä nimismiehen takavarikkopirtua päiväkaudet. Olihan Maalaisliiton ja Alkion runnoma Kieltolaki vielä tuolloin voimassa. Sekin oli eräs Alkion suurimpia saavutuksia...


Keitäpä muita ne Laihian profeetan seuraajat ja vuoden 1918 lahtarit olivat, kuin maalaisliittolaisia ja siihen vielä rantaruottalaiset mukaan. Kelpasi Kosolan leikkiä suurta vaskistia ja tanssia Mussolinin patsaan ympärillä "kukkonsa kanssa". Etelä-Pohjanmaan rosvojoukkohan oli aseisteittua sakkia Suojeluskuntien kalustolla.


Väitöskirja Lapuan liike ja kyyditykset käsittelee psykologisesta perspektiivistä 1930-luvun alkupuolen joukkoliikettä.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Juha_Siltala

Siltalan kirja yhdessä Martti Ahdin Kaappaus? -kirjan kanssa antaa aika hyvän kuvan Maalaisliiton silloisesta "voimanponnistuksesta" eli Mäntsälän kapinasta.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Mäntsälän_kapina


Kun Kekkosen konsteilla yritettiin lakkauttaa IKL ja sitä väitettiin Lapuan liikkeen seuraajaksi, niin mitä siitä olisi seurannut?

Mikko Uola: Sinimusta veljeskunta, Isänmaallinen kansanliike 1932-1944, Otava 1982

Luku XI Kekkosen konstit s. 339-357 1. Lakkautusyritys, 2. Konstien jälkeen ja 3. Lakkautusyrityksen motiivit

Sivulla 345 on eräs kohta jota esim. SDP kavahti: "Kares totesi edelleen, että jos lähdetään sille tielle, että katsotaan IKL:n olevan Lapuan liikkeen jatko, voi tulla aika, jolloin huomataan se tosiasia, että sosiaalidemokraattinen puolue on kapinan tehneen sosiaalidemokraattisen puolueen jatko."


Oliko kyseessä oikeiston vallankaappausyritys Mannerheimin nostamiseksi Suomen diktaattoriksi?

Yrityksiä oli esiintynyt jo aiemmin mm. Suojeluskuntaselkkauksena tunnetun tapahtumasarjan yhteydessä 1921 ja ns. Fasismin aave - tapahtuman yhteydessä 1927. Nyt Ohkolan työväentalon puhetilaiuuden lopettamisesta alkoi tapahtumasarja, jossa Andersson alias Mannerheim oli taustalla ja hänen vuoden 1918 päämajoitusmestarinsa "Sota-Hanneskin" katseli jo tiloja esikunnalle läheltä Mäntsälää.

Kapina kuivui kirjaimellisesti johtajien kostukkeisiin. Kapinoitsijat pääsivät naurettavan olemattomilla tuomioilla, vaikka osa johtajista pelkäsi vuoden 1918 kapinassa jaettuja nappitomioita ja ankaria vankeustuomioita.

Perinpohjainen kirja aiheeseen liittyen on

Martti Ahti Kaappaus?

Otava 1990




Laki on sama kaikille, vain tuomiot vaihtelee!

1918 kapinasta piti vangita ja tappaa rivimiehetkin ja tapettiinkin lähes 30 000. Mäntsälän kapinasta ei rangaistu edes johtajia muuten kuin nimellisesti. Erilaista on lain tulkinta riippuen siitä kuka tekee kolttosen.

Svinhuvud eli Sianpääkin sanoi että joitain on tukistettava.

Akka-Pekaksi kutsuivat sen jälkeen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu