238 republikaania on asettunut demokraattien presidenttiehdokkaan Kamala Harrisin tueksi!

Anonyymi-ap

"Kirjeen allekirjoittajat ovat työskennelleet entiselle presidentille George W. Bushille, entiselle senaattorille John McCainille sekä istuvalle senaattorille Mitt Romneylle.

Muun muassa Bushin entinen kansliapäällikkö Jean Becker allekirjoitti kirjeen.

– Meillä on tietenkin paljon selkeitä ideologisia erimielisyyksiä varapresidentti Harrisin ja kuvernööri [Tim] Walzin kanssa. Se on täysin odotettavissa. Heidän kilpakumppaninsa on kuitenkin yksinkertaisesti kestämätön, kirjeessä kuvaillaan.

– Neljä lisävuotta [republikaaniehdokas] Donald Trumpin johtajuutta, tällä kertaa keskittyen vaarallisen Project 2025:n edistämiseen, satuttaisi tavallisia kansalaisia ja heikentäisi pyhiä instituutioitamme.

Project 2025 on konservatiivisen Heritage Foundation -ajatushautomon suunnitelma sen varalle, että Trump voittaa marraskuun vaalit. Suunnitelma esimerkiksi keskittäisi valtaa presidentille ja rajoittaisi aborttioikeutta. Trump on pyrkinyt ottamaan etäisyyttä suunnitelmaan.

Myös vuoden 2020 presidentinvaalien alla 150 entistä Bushin, McCainin ja Romneyn työntekijää asettui tukemaan nykyistä demokraattipresidenttiä Joe Bidenia."

https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000010658634.html

Rokotevastaisen salaliitto-Kennedyn asettuminen diktaattoriksi pyrkivän Trumpin tueksi sai reilusti vastapainoa siis. Osalla republikaaneista löytyy siis selkärankaa myöntää, että oman republikaanipuolueensa ehdokas Trump on kelvoton valinta presidentiksi.

"Varmaa on kuitenkin se, että Harris edustaa demokraattien linjaa Naton suurena kannattajana, joka tukee Ukrainaa Venäjän hyökkäyssodassa ja suhtautuu tiukasti Venäjään, tutkijatohtori Oscar Winberg Turun yliopiston Pohjois-Amerikan tutkimuksen John Morton -keskuksesta sanoo.

– Harris edustaa puolueensa linjaa, jossa Eurooppa on Yhdysvaltojen tärkeä liittolainen. Nämä ovat tärkeimpiä asioita suomalaisten kannalta, Winberg näkee.

Suomelle Harrisin presidenttiys merkitsisi Bidenin hallinnon linjan jatkumista, Winberg arvioi.

– Eli vahvaa liittolaista, joka tukee Eurooppa ja on selkeästi lännen puolella. Demokraatit ovat tehneet hyvin selväksi, että he haluavat säilyttää nämä suhteet, Winberg sanoo."

https://www.suomenmaa.fi/uutiset/asiantuntija-tata-harrisin-presidenttiys-tarkoittaisi-suomen-kannalta/

"Yhdysvaltain demokraattipuolueen presidenttiehdokkaan Kamala Harrisin valitsema varapresidenttiehdokas Tim Walz on sosiaali- ja ympäristöpolitiikkaa ajava luterilainen kuvernööri suoraan Yhdysvaltain ”kymmenentuhannen järven maana” tunnetusta Minnesotasta.

Kuulostaako tutulta? Ei ihme.

Minnesota on 5,78 miljoonan ihmisen asukasluvullaan asukkaiden määrässä mitattuna noin Suomen kokoinen osavaltio. Osavaltiossa on myös suurin suomalaisen syntyperän omaava väestö Yhdysvalloissa. Vuonna 2022 yli 97 000 osavaltion asukasta kertoi olevansa suomalaista syntyperää.

Suuri osa minnesotalaisista on Walzin tapaan Suomen valtauskontoon kuuluvia luterilaisia."

https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/882bb113-2148-4ca6-a3c6-c4d280ee587c

"Minnesota tunnetaan kiekko-osavaltiona, jonka NHL-joukkueessa on pelannut useita suomalaisia. Kulttuurin puolella tunnetuin suomalainen Minnesotassa on kapellimestari Osmo Vänskä, joka johti vuosien ajan Minnesotan orkesteria.

Osavaltioon muutti 1900-luvulla paljon suomalaisia siirtolaisia muiden pohjoismaalaisten ohella.

Myös edellisen hallituksen elinkeinoministeri Mika Lintilä (kesk) kokousti Tim Walzin kanssa tämän Suomen-vierailulla. Muistikuvat ovat myönteiset.

”Mieleen jäi samaa, mitä hänestä olleissa analyyseissä on nyt ollut. Helposti lähestyttävä, hyvin kansanomainen. Kun hänen kanssaan keskusteli, tuntui että puhuttiin samalta silmän tasalta.”

Walz kävi delegaatioineen myös yritysvierailuilla. Suomalaisista yrityksistä muun muassa Rapalalla ja UPM:llä on toimintaa Minnesotassa.

”Hän tuntee Suomen elinkeinorakenteen ja järjestelmän verrattain hyvin”, Lintilä sanoo."

https://www.hs.fi/politiikka/art-2000010614678.html

Harris/Walz-kaksikko on siis selkeästi parempi vaihtoehto Suomen kannalta kuin niljakasTrump/Vance-kaksikko.

8

175

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Taisit unohtaa ettei suomalaisilta kysytä?

      Ja USA:n kansalaisten kannalta Kamala-Walz on hyvin puhdas vasuri, eli suomeksi hyvin huono vaihtoehto.

      • Anonyymi

        Kukas niin väitti, että suomalaisilta kysyttäisiin? Kirjoitettiin vaan Suomelle paremmasta vaihtoehdosta.

        Taidatkin itse olla noita MAGA-idiootteja ihaileva hoopo.


      • Ei persu kauheasti tiedä Yhdysvaltain sisäpolitiikasta.
        Demokraatit ovat 10. kertaa kokoomusta oikeammalla.
        Jos joku on vasurin se on suojatulleja ja protektionismia ajava Trumppi.
        Kennedyn suvun vessa en oikeasti ymmärrä.
        Trumppia viedään väittelyissä sata nolla.


    • Anonyymi

      Hienoa, trumppia ja suomen persuja turpaan, mutta eihän tämä liity tämän palstan aiheeseen mitenkään.

      • Ei liity mutta äärioikeistolaisia idiootteja vastaan on käytävä sotaa kaikilla rintamilla.
        On ehkä tärkeämpi asia kuin Maalaisliiton puoluevaltuuston pöytäkirjat
        Niistä saa ihan vapaasti tehdä avauksen jos ne jotakuta kiinnostaa.


    • Anonyymi

      Ei auttanut. Seuraava otsikko: 238 republikaania käänsi takkinsa kepulaisten oppien mukaan?

    • Anonyymi

      Aivan palstan aiheeseen liittymättömätöntä, loistavaa "keskustelua" palstan aiheen vierestä.

      • Anonyymi

        Sie olet kyllä varsinainen palstamilliisi, sie!


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Alahan tulla paikkaamaan tekojas

      Ja lopeta se piilossa oleminen. Olet vastuussa mun haavoista. Vien asian eteenpäin jos ei ala kuulumaan.
      Suhteet
      32
      7027
    2. Ei tunnu, että välität yhtään

      Tuntuu, että et edes muista minua koko ihmistä. 😢
      Ikävä
      42
      4321
    3. Ketä tietää

      Missä ammuttiin pyssyllä.
      Kotka
      24
      3705
    4. Onko kenellekään muulle käynyt niin

      Että menetti tilaisuutensa? Kaivattu oli kuin tarjottimella, osoitti kiinnostusta vahvasti, silmät ja olemus täynnä rakk
      Ikävä
      184
      3440
    5. Näytitpä taas niin hyvältä!

      Nautit tilanteesta täysin rinnoin. Sinä olet kuin
      Tunteet
      12
      2487
    6. Veikeä Satu

      Tuu jutteleen, kaipaan sua. Oot kuuma nainen.
      Ikävä
      30
      2445
    7. Oletko nyt

      Onnellinen mies naisesi kanssa?
      Ikävä
      43
      2084
    8. Onko kaipaamallasi

      Naisella silikonit 🤔
      Ikävä
      26
      2034
    9. Tietääkö kaivattusi että

      olet häneen ihastunut? 🤠
      Ikävä
      164
      1983
    10. Terveiset kaivatullesi

      kesän aluksi tähän ketjuun.
      Ikävä
      105
      1402
    Aihe