Sairastan 1-tyypin diabetesta. Olen käynyt muutaman vuoden Helsingin diabetesklinikalla pumppuhoidon aloituksesta saakka, mutta hoitotarvikkeet noutanut Vantaalta, sillä olen valinnut Vantaan hoitopaikakseni aikoinaan. Nyt minun pitäisi valita, siirrynkö takaisin Vantaalle vai pitäydynkö Helsingissä, sillä Vantaallakin on näköjään pumppuhoitoa ja vain aloitukset on järjestettävä Helsingissä. Kaipailisin muiden Helsingin ja Vantaan asiakkaiden mielipiteitä.
Plussaa Vantaalla on ainakin ollut hoitotarvikejakelun mutkaton toiminta, kun Maisan kautta hoitotarvikkeet saa tilattua lähimpään pakettipisteeseen muutamassa päivässä. Olen ymmärtänyt että Helsingissä hoitotarvikkeet tulee tilata huomattavasti etukäteen, osaako joku kerota omia kokemuksiaan?
Haaveilen automaattipumpusta tulevaisuudessa, enkä tiedä saisiko sellaisen "helpommin" Helsingissä vai Vantaalla. Ennen pumppuhoidon aloitusta viihdyin Vantaan puolella diabeteshoidossa todella hyvin, mutta näiden hyvinvointialueuudistusten jälkeen, en tiedä onko tilanne muuttunut esimerkiksi resurssien suhteen?
Helsingin hoitajat ja lääkärit ovat olleet ammattimaisia ja ystävällisiä, mutta esimerkiksi hoitouupumuksen hoitoon heillä ei ole resursseja.
Diabeteksen hoidon siirto Helsinkiin tai Vantaalle
2
433
Vastaukset
- Anonyymi
Minua myös ykkösenä kiinnostaisi pääkaupunkiseudun (Helsinki, Espoo, Vantaa) erot hoidossa ja hoitotarvikkeiden saatavuudessa. Oletko saanut apua hoitouupumukseen Vantaalta?
- Anonyymi
OP tässä!
En ole pitkään aikaan ollut Vantaalla hoidossa, joten en tiedä kuinka hoitouupumuksen tukeen siellä olisi suhtauduttu, enkä ole aiemmin tarvinnut vastaavaa. Meinasin nyt sinne Vantaalle vaihtaa loppujen lopuksi.
Sekä VaKE- että Hki-alueiden hoidossa on varmasti tulossa säästöjä, mutta tällä hetkellä taidan kallistua tuohon Vantaan puolelle ihan hoitotarvikejakelun toimivuuden puolesta. Juuri tänään kävin diabeteshoitajalla ja -lääkärillä, ja satuin odotusaulassa näkemään Helsingin hoitotarvikejakelun muistutuksen tarvikkeiden tilaamisesta vähintään 2-3 vk aiemmin, vaikkakin jopa 4 vk voi tarvikkeiden toimitus kestää. Toistaiseksi olen saanut omani Vantaalta parissa päivässä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
IL - Patteriauto syttyi parkkihallissa Tampereella - 50 autoa LUNASTUKSEEN!
"Palon aikaan parkkihallissa oli 90 autoa, joista noin 50 tuhoutui palossa korjauskelvottomiksi. Lisäksi palo vaurioitti24945399Kristillisistä Siionisteista asiallista tietoa Hesarissa.
KD ja Persut ovat kaiken takana avoimesti!3311272Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %
Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy21110902Sanna Marin saa ylistystä Hillary Clintonilta
Jos joku ei tiedä kuka tämä rouva Hillary Clinton on, niin kerrottakoon "fun fact", eli hän on se keneltä Donald Trump369731Ja jälleen uusi latauksessa olleen sähköauton palo! Nyt Keravan Prisman parkkihallissa.
IS 3.10.2025 Latauksessa ollut sähköauto syttyi yöllä tuleen Keravan Prisman parkkihallissa, Keski-Uudenmaan pelastusla858538Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija
https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua2306539Pirjo sanoi Esalle
Painu sinä Esa hevonvittuun... johon Esa? Laittakaapa ehdotuksia. # ==================== # APUFUNKTIO: satunnainen kok03230Jos mä joisin
Itteni känniin nyt, voi olla että mä tunnustaisin sulle kuinka ihastunut oon ollu suhun viimeiset 2 vuotta. Eikä mua pys302269- 391747
Koulu-uhkaus.
Meinaatteko päästää lapsenne kouluun, niin kauan kun tämä uhkaaja siellä myös on? Tekijä on kaikilla tiedossa.261540