Rahaa on vaikka lampaat söisi.

Anonyymi-ap

Kyllä meillä rahaa on, mitä se hallitus oikein valittaa?
Ei yhtään tee tiukkaa. Turun tunnin juna, nykyisin nimeltään Länsirata-hanke nielee 3 miljardia, nimenvaihto siksi kun juna ei millään ehdi tunnissa Turusta Helsinkiin, vaan ottaa aikaa tunnin ja 19 minuuttia.
Tai Turkuun rakennettava 90 miljoonan euron musiikkitalo. Olenkin aina halunnut laittaa veromarkkani musiikkitaloihin. Niistä kun on pirusti hyötyä meille jotka sen joudumme maksamaankin. Ihmetystä kuitenkin herättää, että näin rakentajaosakkaana, tai osaomistajana, mennessäni kuulemaan ehkä joskus jotain konserttoa, joudun vielä lipustakin maksamaan hirveän hinnan.

7

423

    Vastaukset 7

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Musiikkitaloahan ei kukaan tarvitse.Se, ja monet muut turhat kuten esimerkiksi guggenheim museota koitettiin saada alkuun, rakennetaan vain siksi että kaupungin päättäjät on voideltu rahasummilla jotta kansan rahat saadaan rakennusfirman persziiseen syvälle.

    • Anonyymi

      Kyllä Bonkin pitää saada myös arvoisensa rakennus. Ei alle kymmenen miljuunan pömpeliä voi ajatellakaan.
      Jyrki Käteinen olisi pelimies kilpailuttamaan hinnat, kokemusta kun löytyy.

    • Anonyymi

      kalliiksi on tullut EU aika suomelle , paljon vaatimuksia esin vihreä ajatusmaailma ja muut maat suoltaa paskaa mereen suoraan raakana putkista ja laivoista ilman mitään velvoitteira,samoin tehtaat sellaiset pöhötykset savupiipuista että ihmisten todella vaarallista HENGITTÄÄ ILMAN MASKEJA.
      Kaikenlaisia määräyksiä ja nootteja ja suomi maksaa itsensä kipeäksi pelastaessaan maailman
      samoin olemme lainanneet eu määrätessä espanjalle ja muille maille miljadreja joita emme koskaan tulee samaan takaisin ja ne maat porskuttaa komjasti , suomen talouden tila ihan suossa ja alamäki jatkuu konkurssien , työttömyyden lisääntyessä, irtisanotttuja valtavat määrät.onnneksi suomen hallitus hoitaa johtajille esim hussin sairaalan johtajille kovat bonukset samaan aikaan kun henkilökuntaa irtisanotaan ja ministereille suuremmat palkat ja lisäksi kokousrahat päälle jotka vastaavat siivojien kuukausipalkkaa. nato tulee viemään ihan hirveöästi rahaa kun täytyy tehdä lokoisat olot ja olla vieraanvaraisia naton päällystölle.
      matuille maksetaan samoin enemmänkuin siivojille että täällä heillä lokoisat olot, on sitten työttöminä taikka opiskelijoita ei huolta kyllä suomi hoitaa heille kaiken hyvän suomalaisten taviksien tietty pitää maksaa veroja lisää ja velkaa ottaa taas miljardeja lisää että tämä kaikki herrojen hyvinvointi on mahdollista , rikkaat rikastuu ja köyhät köyhtyy, vanhukset ja vammaiset jätetään hoitamatta ja heidän omaishoitajat voidaan jättää ilman hoitokorvauksia ihan silmää rapäyttämättä .

    • Anonyymi

      Suomen päättäjät ovat todella tyhmiä. Siis TODELLA TYHMIÄ.

    • Anonyymi

      Valtion rahat loppu, onhan se selvä vähemmänkin laskentoa oppineena kun kaikkien sote johtajien määrää nostettiin ja heidän palkkojensa nostot ja sen lisäksi palkkot ja muut edut . kulkeminen , puhelin ja ravintoedut
      hussi tarjosi valtavat bonukset johtajille ja samalla pistetään väkeä ulos
      samoin esimiehien kohdalla palkat nostettiin
      eli hallinnon kulut nousivat valtavia summia
      KUN AINA ON PUHUTTU ETTÄ JULKISEN PUOLEN PALLKAKUSTANNUSTEN MÄÄRÄSTÄ.....niin miten voi olla yllätys tilanteesta
      eli soten toiminnan alkaminen laski palvelutasoa , saatavuutta, ihmisten tyytymättämyys sekä työntekijöiden että asiakkaiden kannalta lisääntynyt ja usko tulevaisuuden hoitotasoon vähemmän kuin vuosiin
      ja aiheutti valtavat kustannuspaineet sekä valtiolle ja asiakkaiden maksamat palvelumaksut nousseet samalla kun vähävaraisten kustannukset muissakin asioiden ja palveluiden kohdallla

      joka syksy eduskunnan väki nostaa palkkansa ja kokouspalkkiot nousee, matkakustannukset hirveät monella kansanedustajalla
      palkataan lisää avustajia korkeilla palkoilla
      monet entiset eleevät sopeutusrahoilla vailla omantunnontuskia ja työssäkäymisen velvoitetta
      suomi maksaa edelleen eu touhuista valtavasti kun palkat siellä n. 30 000 per kk per pää ja sen lisäksi kaikki tuet esimerkiksi ukrainaan
      samoin matujen elättäminen miljadrien luokkaaa vuosittain
      nyt alkoi nato kulut viemään suomen varoja kun pitää olla esimerkillisen vierasvarainen

      otetaan taas köyhiltä ja vammasilta sekä vanhuksilta joiden hoito itä euroopan tasolla eli heitteillä , sääliksi käy heitä jotka raskaat työvuodet takana ja tässä suomalaisten vanhusten arvostus näkyy vertaa matut ja hyvinvointi ja avunanto aulius

      politiikot, valtion firmojen johtajat, elelevät reteesti suuruuden hulluilla palkoilla, palkkioilla ja muilla eduillaan ja verotuksen ollessa minimissä vaikka kaikki tietävät velan ja niiden korkojen mahdottomaksi kertyneet summat eli ollemme kusessa kuin kreikka silloin kuin sinne annettiin rahaa " lainaksi"<

    • Anonyymi
    • Anonyymi00008

      Hmmm?

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ei käy sääliksi sitä miestä

      Sitä saa mitä tilaa.
      Ikävä
      176
      1540
    2. Muistakaa pojat tämä.

      Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.
      Ikävä
      99
      748
    3. En ehkä onnistu siinä

      Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.
      Ikävä
      58
      725
    4. Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin

      Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset
      Ikävä
      203
      588
    5. Oletko päättänyt

      Että luovutat minun suhteeni
      Ikävä
      48
      546
    6. Mies,oletko koskaan...

      Käyttänyt maksullista naista?
      Ikävä
      126
      536
    7. Kirjoita kolme sanaa

      mistä kaivattusi voisi sinut tunnistaa.
      Suhteet
      37
      526
    8. Pahoin pelkään nainen

      että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus
      Ikävä
      50
      518
    9. Viesti jonka haluaisit lähettää...

      hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä
      Ikävä
      15
      500
    10. toivottavasti kohta jo kohdataan

      😍😍😍😍😍 sinua olen odottanut varmasti koko elämäni
      Ikävä
      25
      483
    Aihe