Ollila, Kolehmainen, Vuorenmaa ja Pekkala eivät kehtaa myöntää lähtevänsä ehdokkaiksi

Anonyymi-ap

Ollila, Kolehmainen, Vuorenmaa ja Pekkala eivät kehtaa myöntää lähtevänsä ehdokkaiksi. Taas yhdenlainen vedätys ja sirkus edessä. Odotellaan rauhassa, milloin Ollila itkee taas mediassa, miten sitä kiusataan ja ei lähde ehdolle. Ja taas viime hetkellä lähteekin, kun on kerännyt säälipisteitä. Näin ne keppanat ja vasurit toimii. Toista Haapavesi-ryhmässä ja perussuomalaisissa. Pitkälä ja Repo kertovat avoimesti jo hyvissä ajoin lähtevänsä ehdolle.

17

630

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Koskee, koskee. Eikö olekin vaikeaa. Miettivät varmaan, että lähteäkö vai ei, haukuttavaksi. Lähtisivät.

    • Anonyymi

      Evvk

    • Anonyymi

      Toivottavasti eivät lähdekkää..

    • Anonyymi

      Haapavesi olisi ansainnut uuden alun. Tasapuolisesti monia puolueita valtaan ja aitoon neuvotteluun Haapaveden tulevaisuuden visioimiseksi.
      Äänestetään kaikkia muita puolueita,mutta ei kepuja. Siinä on muutoksen avaimet.

      • Anonyymi

        Ja ei myös persuja. Siinä on muutoksen avaimet kun Kepu ja Persut saa pois nokittelemasta.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja ei myös persuja. Siinä on muutoksen avaimet kun Kepu ja Persut saa pois nokittelemasta.

        Eipä tarvitse Persujen nokitella kunhan koputa poistuu. Koputa näyttävät toimivan ylimielisesti,kun ovat tottuneet toimimaan jyräämällä.


    • Anonyymi

      Ei tuu vahinkoa vaikkeivat lähekkää ehdolle...jopa parempi ku jäävät pois!!

    • Anonyymi

      Ainoa järkevä teko on, etteivät lähde ehdolle, pysyisivät mahdollisimman kaukana päätöksienteosta.

    • Anonyymi

      Toivottavasti Humalojan vekkuli ei lähde, kyllästyttää se mesoaminen.

      • Anonyymi

        Tämä olis monen toive.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tämä olis monen toive.

        Suurimman osan toive on ettei Ollila lähde. Muille aivan sama


      • Anonyymi

        Olisi iso säästö pitäjälle, jos osaisi olla pois.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suurimman osan toive on ettei Ollila lähde. Muille aivan sama

        Ääniharava oli edellisellä kerralla ja luultavasti jatkossakin. Asiallinen, tolkun ihminen.


    • Anonyymi

      Kepujen toiminta on tullut esille niin valtakunnan kuin paikkakunnan tasolla esille kaikessa karmeudessaan. Vieläkö joku oikeasti antaa äänensä maaseudun ja sote palvelujen tuhoamiselle?

      • Anonyymi

        Miten Mäntti-Kaisan tekeminen liittyy Kepuun?


    • Anonyymi

      Heinoaha ei saa sieltäkää pois vaikka kepillä ajais...varmasti ehdolla vaikkei tarviskaa!!

    • Anonyymi

      Joku äänestää räkijää. hih hih

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En usko et meistä tulee jotain

      Se ei kuitenkaan estä toivomasta et tulisi. Toivon et voitas suudella ja se sais asioita loksahtamaan paikoilleen. Jutel
      Ikävä
      10
      2880
    2. Kuvaile itseäsi

      Kaivatullesi, niin että hän sinut tunnistaa.
      Ikävä
      115
      2145
    3. Eini paljastaa nuorekkuutensa salaisuuden - Tämä nousee framille: "Se on pakko, että jaksaa!"

      Discokuningatar Eini on täyttänyt upeat 64 vuotta. Lavoilla ja keikoilla nähdään entistä vapautuneempi artisti, joka ei
      Suomalaiset julkkikset
      43
      1554
    4. Huomenta keskipäivää

      Kivaa päivää mukaville ja söpösille. 🐺🫅❤️☕☀️
      Ikävä
      260
      1398
    5. Oletko koskaan katunut kun

      elämäsi tilaisuus jäi käyttämättä? 💔
      Ikävä
      70
      1013
    6. Olen J-mies

      Jos kerrot sukunimeni alkukirjaimen, ja asuinpaikkakuntani. Lupaan ottaa yhteyttä sinuun.
      Ikävä
      47
      911
    7. Sinusta näkee että

      Kaipaat paljon.
      Ikävä
      55
      884
    8. Ei sitten, ei olla enää

      Missään tekemisissä. Unohdetaan kaikki myös se että tunsimme. Tätä halusit tämän saat. J miehelle. Rakkaudella vaalea na
      Ikävä
      77
      880
    9. Haluaisin ottaa sinut syleilyyni mies

      Olet suloinen...
      Ikävä
      44
      795
    10. Ma 30.9 tosiko tv klo 18 suorana Tikkalanmäeltä

      Virastolta suorana. Äänestyksistä sitten puhutaan illalla ja huomenna, onko kepuvasemmisto kuntalaisten tahdon mukaan to
      Pyhäjärvi
      93
      736
    Aihe