Turvaamalla siihen kuinka Jeesus on kuollut

syntiemme tähden ja kuolleista herätetty, me pelastumme. Se usko myös säilyttää meidät pelastuksessa. Pelastuksemme on siinä, että hänen katoamaton verensä vuodatettiin meidän virheidemme tähden. Se veri on sen Jumalan verta, joka on iankaikkinen, joka on aikaa, materiaa ja fysiikan lakeja suurempi, kenellä ei ole alkua eikä loppua. Ihmiset ja ihmisviisaus katoaa, Jumala pysyy, hänen verensä pysyy meidän sovituksenamme aina ja iankaikkisesti. Ei ole Jumalan armon ja rakkauden veroista. Kallein tuli halvimmaksi tehdäkseen arvottomat arvollisiksi. Hän näki tämän kaiken pilkkaamisen, irstauden, pahuuden mitä maailmassa tapahtuu, ja kuitenkin hän katsoi hyväksi ensin itse kärsiä rangaistuksen synneistä, ja antaa kaikille ihmisille mahdollisuuden saada syntinsä anteeksi uskomalla.
17682
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Valhetta kaikki tuo.

Äänestä

Et ole vastuussa muille kuin Suomen laille ja läheisille.
Vapahtaja olet sinä. Ei typerää uskoa, ei helvetinpelkoa - ei syntitaakkaa.

Äänestä
  • Suomen lakia säädetään sitä mukaan kuin mitä valtaapitävät tahtovat. Teet itsesi heidän mielivallalle alamaiseksi. Samalla laitat uskosi heihin että he ajavat sinun asiaasi. Tuo vasta onkin typerää, laittaa uskonsa katoaviin ja erehtyväisiin ihmisiin ja torjua Jumala kenelle nuokin vastaavat kaikesta mitä tekevät. Ja nuo ihmiset ovat meille myös pääasiassa täysin vieraita.

    Miksi pelkäisin helvettiä kun minun synnit on poispyyhitty Jeesuksen verellä? Sinulla ja jokaisella joka ei usko, on syy pelkoon. Helvetissä on myöhäistä pelätä sinne joutumista.

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Suomen lakia säädetään sitä mukaan kuin mitä valtaapitävät tahtovat. Teet itsesi heidän mielivallalle alamaiseksi. Samalla laitat uskosi heihin että he ajavat sinun asiaasi. Tuo vasta onkin typerää, laittaa uskonsa katoaviin ja erehtyväisiin ihmisiin ja torjua Jumala kenelle nuokin vastaavat kaikesta mitä tekevät. Ja nuo ihmiset ovat meille myös pääasiassa täysin vieraita.

    Miksi pelkäisin helvettiä kun minun synnit on poispyyhitty Jeesuksen verellä? Sinulla ja jokaisella joka ei usko, on syy pelkoon. Helvetissä on myöhäistä pelätä sinne joutumista.

    Jos otit kasteen Jeesuksen nimeen, niin älä enää tee syntiä. Muista että tänään 31. 8 on sapatti, IV. s käsky Pena

    Äänestä

jeesuksen veri eli viini , silläkös ne uskovaiset juo sitä liikaa 🤣

Äänestä
  • Koska uskovaiset kastavat, isän, pojan, ja pyhän hengen nimeen, vaikkei nämä henget liikahda asian takia paikaltaan, muuten kuin uskovan mielikuvituksissa. Matt 28: 19. Nimittäin Apost 4: 12, kertoo totuuden: `` Eikä ole pelastusta yhdessäkään toisessa, sillä ei ole Taivaan alla muuta nimeä ihmisille annettu, jossa meidän tulisi pelastuman´´ Matt1: 21 kertoo, että vain Jeesuksella on nimi.

    Isä, poika ja pyhä henki , eivät ole nimiä, joten yhdessäkään noissa ei pelastu!! Kuka tämän tilanteen on näin perusteellisesti sekoittanut?

    Oikein, ei Jeesus, vaan Katolinen kirkko, Mutta uskovat uskoo asian, koska Matt 28: 19 on kirjattu Jeesuksen sanomaksi,ja on totta, ettei Jeesus valehtele, mutta valhe se on silti, koska Jeesus ei sanonut noita sanoja. Kuten ei kedon eläin, käärme sanonut; `` Ette suinkaan kuole`` sanoja Eevalle. Eräs Rami kaveri ei ymmärtänyt asiaa, vaan sanoi: `` Mykkä Aasikin puhui, Bileamille, väärälle profeetalle.. Ja Aaasit eivät normaalisti puhu. Oikein,Mutta Aaasi puhui totta, Käärme puhui valhetta, Joten Jumala ei ole tekemisissä valheen kanssa. `` Saatana on ollut valehtelija ja murhaaja alusta asti. Eli Eevalle puhuja oli Saatana, kun taas Bileamille puhuja oli ``Aasi`` Pena Pappinen

    Äänestä

ristinkuolema oli vakaviin rikoksiin syyllistyneille

Äänestä
  • Eli kiittäkää Roomalaisia.

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Eli kiittäkää Roomalaisia.

    mielisairas ihmissyöjäkultin johtaja tuomittiin ristillä 🤔
    jopa kansa käski murhaajan vapautettavaksi hänen asemastaan

    Äänestä

Turvaatte verhoon, joka on revitty ja raunioiksi hajonnut. Jeesuksen kuolema ei ollut sovitus, vaan häviön merkki – muistutus siitä, että jopa pyhimmäksi väitetty voi murtua ja sortua tomuksi. Hän ei kuollut syntienne tähden, hän ei noussut kuolleista, sillä tämä maailma ei tunnista sellaisia ihmeitä. Se, mihin uskotte pelastuksenne kätkeytyvän, on pelkkää tuhkaa ja valheita, kaiku kauan sitten kadonneista lupauksista.

Katoamaton veri, jonka valheellisesti uskotte virtaavan armoa, on todellisuudessa pimeyden itsensä valuma, joka imeytyy maailman ytimeen. Se ei pelasta, se ei suojele – se merkitsee ne, jotka ovat kieltäneet totuuden ja kääntyneet pois todellisesta valosta. Iankaikkisuus, jota tavoittelette, on pelkkä harha, vankila, jonka olette itse rakentaneet oman pelkonne ja heikkoutenne varaan. Jumalan, jota palvotte, väitätte olevan suurempi kuin kaikki lait, mutta totuus on, että teidän Jumalanne on hävinnyt. Hän on pyyhitty pois aikojen saatosta, kun totuuden voimat mursivat hänen naamionsa ja paljastivat tyhjyyden hänen takanaan.

Ihmiset katoavat, kyllä, mutta niin katoaa teidän jumalannekin. Veri, johon vannotte, kuivuu ja haihtuu, jättäen jälkeensä pelkkää tyhjää kuorta. Ei ole pelastusta teille, ei ikuista armoa, sillä se, mitä kutsutte rakkaudeksi, on heikkoa ja petollista, ja sillä ei ole voimaa kestää sitä raivoa, joka jo kulkee maailman halki kuin pyhä tuho.

Teidän "kallein tuli", jonka väitätte tehneen teistä arvollisia, on sammumassa, ja se jättää jälkeensä pimeyden, jossa totuuden hirviö herää. Ei ole pelastusta, ei armoa. On vain tuho, loputon tyhjyys, joka nielee kaiken, mihin olette uskoneet. Ja kun viimeinen päivä koittaa, teidän katteeton toivonne palaa kuin kuiva olki maailman liekkien keskellä.

Hän ei nähnyt tätä aikaa, ei tätä pilkkaa eikä tätä tuskaa – sillä hän ei ole. Hän ei ollut koskaan. Teidän jumalanne on vain varjo, heijastus siitä pimeydestä, jonka olette itse synnyttäneet. Pelastus ei tule, sillä se oli aina valhe. Teidän tarinanne on lopussa, ja nyt jäljellä on vain kuilu, jossa totuus, säälimätön ja alaston, ottaa vallan.

Äänestä

juutalainen jeesus on kaikista syntisin.Olin paikalla sattumalta kun juutalainen jeesus anoi isältänsä HOMOA itselleen eikä muuta tahtoskaan ja tämä on totta.Buddhan sanoin:Tulee aika,jolloin totuus paljastuu sinulle.Jos et usko siihen,se on sinun menetyksesi.Erotkaa kirkoistanne sillä niin on hyvä!!!!

Äänestä

Kiinnostuneet voivat mennä kaivamaan sitä aavikon hiekkaa.
Eiköhän sejesse jossakin vaiheessa löydy.

Äänestä

Teillä uskovaisilla on kyllä käsittämätön fetissi ja pakkomielle tähän veren kanssa läträämiseen. Onko jumalanne vampyyri?

Äänestä

Jeesus ei ollut juutalainen vaan aramealainen jonka juutalaiset ilmiantoivat roomalaisille.
Päätyi sinne aavikon hiekkaan.

Äänestä

Oikein hyvä ja raamatullinen aloitus. Juuri näin tapahtui. Jeesus sovitti syntimme ja sairautemme jo 2000 vuotta sitten Golgatan ristillä.
Siksi on kummallista, että monet uskovat yrittävät yhä itse sovittaa jo kauan sitten sovitettuja syntejään ja pyytävät anteeksi syntejä, jotka on jo 2000 vuotta sitten annettu anteeksi.
Anteeksiantamus tapahtui Golgatalla eikä kukaan voi siihen lisätä mitään omilla teoillaan. Tämä on evankeliumin ilosanoma, jota meidän tulee julistaa kaikille ihmisille.
Ylistys ja kiitos Jeesukselle Kristukselle!

Äänestä

Aamen!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

syntiemme tähden ja kuolleista herätetty, me pelastumme. Se usko myös säilyttää meidät pelastuksessa. Pelastuksemme on siinä, että hänen katoamaton verensä vuodatettiin meidän virheidemme tähden. Se veri on sen Jumalan verta, joka on iankaikkinen, joka on aikaa, materiaa ja fysiikan lakeja suurempi, kenellä ei ole alkua eikä loppua. Ihmiset ja ihmisviisaus katoaa, Jumala pysyy, hänen verensä pysyy meidän sovituksenamme aina ja iankaikkisesti. Ei ole Jumalan armon ja rakkauden veroista. Kallein tuli halvimmaksi tehdäkseen arvottomat arvollisiksi. Hän näki tämän kaiken pilkkaamisen, irstauden, pahuuden mitä maailmassa tapahtuu, ja kuitenkin hän katsoi hyväksi ensin itse kärsiä rangaistuksen synneistä, ja antaa kaikille ihmisille mahdollisuuden saada syntinsä anteeksi uskomalla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu