Oulun joukkoliikennepäällikkö Väliaho lähdössä muualle

Anonyymi-ap

Oulun kaupungin joukkoliikennepäällikkö näyttää olevan lähtöaikeissa kun hakee uutta pestiä Kempeleestä.

Entinen työmaa hänellä taisi olla Ruskon jätekeskus eli ns. Roskakukkulan kuningatar. Siellä ei suuria töppäyksiä pystyne kukaan suhmutoimaan, onhan kaikki jo valmiiksi hylättyä, pilaantunutta ja roskaa!

Oulun kaupungin kyseenalainen ennätys lienee se 20 miljoonan euron "vaatimus" Oulun taksipalvelut Oy:n, eli OTP:n konkurssipesältä. Summa koostunee osin teoreettisesti niistä kuluista, jotka aiheutuivat OTP:n liikennöintisopimuksen irtisanomisen takia loppuneen bussiliikenteen väliaikaisesta uudelleenjärjestelystä, vieläpä huomattavasti kalliimmalla hinnalla. Konkurssipesältä vaadittiin 20 miljoonaa ja taisipa vähän murusia tulla.

Moni OTP:n entinen kuljettaja, ja heidän ammattiliittonsa AKT, sen sijaan jäi nuolemaan näppejään mm. riitautettujen irtisanomisten ja niiden käsittelyssä syntyneiden oikeuskuluvaatimuksien osalta. Usealla kuljettajalla oli kymmenien tuhansien eurojen summia konkurssipesän vaatimuslistalla. He kaikki muistavat kaiholla Väliahoa ja ratkaisevan, konkurssiin johtaneen, kaatoäänen antanutta SDP:n edustaja Joni Meriläistä, joka on Oulun kaupunginvaltuuston SDP:n valtuustoryhmän varapuheenjohtaja ja Oulun Joukkoliikennejaoston puheenjohtaja.

Huvittavinta koko OTP:n konkurssiin johtaneessa episodissa oli, että mikään ei Oulun joukkkoliikenteen, ja etenkin matkustajien osalta, muuttunut kahden vuoden siirtymäaikana toistenkaan liikennöitsijöiden tullessa remmiin. Samat seurantalaitteet aikataulunäyttöineen toimivat yhtä kehnosti. Matkustajat saivat kyytiä, OTP:n uusien autojen sijasta, nuhruisilla ja lähes museoautoilla. Niistä ei vaikerrettu, ei sanktioitu, eikä Kalevassa revitty sensaatio-otsikoita. Olihan kyse jonkinlaisesta "SDP:n erikoisoperaatiosta".


Tämä yksi nimi nousi esiin 25 hakijan joukosta. Siinä ei taida tradenomin papereilla pärjätä, vaikka kuinka olisi talousosaamisesta "20 miljoonaa näyttöjä". Vitsiltähän tämä lähinnä vaikuttaa.

Kempeleen hallintojohtajan avoimeksi tullut pesti kiinnosti 25 hakijaa. Hakuaikaa päätettiin aiemmin jatkaa, ja se päättyi maanantaina 5. elokuuta.
Hakijoiden joukossa oli muun muassa Oulun kaupungin joukkoliikennepäällikkö, tradenomi YAMK Helena Väliaho Kempeleestä.


Aiheesta enemmän:

https://www.rantalakeus.fi/kempeleen-hallintojohtajaksi-25-hakijaa-katso-kaik/11282262

Jotain sentään on saatu aikaan.
Saavutuksena mainittakoon nimen, nettiosoitteen ja logon muuttaminen, eli lyhyesti OSL. Entinen olikin joutavan pitkä rimpsu.

11

968

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      "Jotain sentään on saatu aikaan.
      Saavutuksena mainittakoon nimen, nettiosoitteen ja logon muuttaminen, eli lyhyesti OSL. Entinen olikin joutavan pitkä rimpsu.:

      Nyt logon osalta käynee kehnosti kun tuo vanhalta Kotivaran makkaramainokselta näyttävä kuvatus, vajaa pinkkiympyrä irtopallukalla, muuttunee osaltaan paikkansapitämättömäksi. Jos tuo vajaa ympyrä kuvaa Oulun seutua kaupungin ympäristöä ns. merestä mereen ja irtopallukka Hailuodon saarta, niin muuttuuko Hailuodon saaren status sillan myötä? Pitääkö siis lisätä ohut viiva?

      Eipä mene Oulullakaan hyvin kun Kulttuuripääkaupunki 2026 painaa päälle ja kulttuuripalvelupäällikkö nosti kytkintä elokuussa


      Onneksi tuo seuraava höpötys on jo kuopattu:

      Oulu Capital of Northern Scandinavia

    • Anonyymi

      Toivottavasti tämä kävelevä katastrofi tulee valituksi Kempeleeseen!

      • Anonyymi

        Tuskin on jakoa siihen toimeen: kuvittele nyt tradenomi 😂

        Katso linkistä muiden hakijoiden koulutukset ja kokemukset.


    • Anonyymi

      Kaksi kertaa jo sensuroitu, mikä mättää?

      Väliaho ei päässyt edes " välieriin", joihin valittiin haastateltavaksi 6 hakijaa.

      Näin siis kävi:

      "Kempeleen kunnan uudeksi hallintojohtajaksi on valittu kuuden kuukauden koeajalla FM Laura Kantomaa Ylitorniolta.

      Kunnanhallitus teki päätöksen yksimielisesti. Perusteluiden mukaan Kantomaalla on virassa edellytettävä kelpoisuus ja lisäksi hän on haastattelun perusteella tehtävään niin osaamisensa kuin henkilökohtaisten ominaisuuksiensakin puolesta soveltuvin."

    • Anonyymi

      Aika noloa. Millä ihmeen eväillä mimmi on päässyt joukkoliikennepäälliköksi? Sopivan puolueen jäsenkirjallako?

    • Anonyymi

      Tais lentää Helenan hakemus ensimmäisen joukossa ö-mappiin. On vain sellaiset "meriitit" Oulun kaupungin joukkoliikennepäällikkönä. Varsinainen miljoonapomo! :)

    • Anonyymi

      Onkohan kukaan muu kaupungin päällikkö aiheuttanut läheskään yhtä suurta +10 miljoonan euron vahinkoa kaupungille kuin tämä Väliaho?!

    • Anonyymi

      Ei tietääkseni?

    • Anonyymi

      Onneksi ei tarvi tehdä minkäänlaista yhteistyötä tämän Väliahon kanssa. Ei ole ihme että postilaatikko ei pysy ehjänä.

    • Anonyymi

      Ilotulitus ja juhlinta pystyyn jos Väliaho saadaan pois kaupungista, se olis kaikkien oulullaisten veron maksajien etu

      • Anonyymi

        Kylläpä tästä voi vain olla samaa mieltä. Todella epäasiallisesti käyttäytyvä henkilö, joka ei osaa pahoitella rumia puheitaan.


    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Persuja ei aluevaltuustoissa näy

      Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.
      Maailman menoa
      60
      3729
    2. Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni

      Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j
      Maailman menoa
      87
      3118
    3. Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa

      Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin
      Maailman menoa
      69
      2326
    4. Mikä ihme teitä savolaisia tuossa

      p*rs*reiässä niin kiinnostelee? Että siitä pitää päntönnään huutaa.
      Tuusniemi
      14
      1530
    5. Laita tunniste josta kaivattusi tietää sun kirjoittavan täällä

      Joku yksilöity yhteinen juttu joka on sun ja kaivattusi välillä. Tuntomerkkinä esim. punainen pipopää, tonttu-ukko tai m
      Ikävä
      65
      1319
    6. Mikä tekee naisesta

      Seksikkään ja viehättävän? Entä miehestä?
      Ikävä
      87
      1179
    7. Varusmiehen kuolema

      Ei ollut vahinko, ei aiheuttanut vaaraa muille, eikä ollut rikos, mitä jää jäljelle? Oliko kyseessä oman käden kautta lä
      Kajaani
      29
      1039
    8. Kumpaan rahat, mummojen vaippoihin vai Nalle WahIroosille?

      JOS siis sinä saisit päättää?
      Maailman menoa
      1
      1001
    9. Huippu, kaupunki ostaa hotellin

      Hyvä juttu meillä on oma hotelli iloitsi Pirtihirmukin. Nyt vaan rekryt päälle ja uusi henkilökunta. Tarvitaan tekijöitä
      Ähtäri
      55
      975
    10. Mitä ajattelet rakkaastasi tällähetkellä?

      Itse haluaisin jo hänen viereen..
      Ikävä
      47
      962
    Aihe