Jos median ja poliitikkojen muisti kestää alle viikon, tulee kansallisesti tärkeistä keskusteluista loputonta kulttuurisodan toisintoa.
Tutustuin hallituksen rasismin vastaiseen kampanjaan, ja minut valtasi outo tunne
Kolumni|Jos median ja poliitikkojen muisti kestää alle viikon, tulee kansallisesti tärkeistä keskusteluista loputonta kulttuurisodan toisintoa.
Ne ovat outoja ja kiehtovia. Usein aikuiset ja ja nuoremmat riitelevät keskenään jostakin sanasta tai tilanteesta, josta on kovalla etsimisellä löytynyt jotakin, joka loukkaa toisen elämäntapaa tai ajattelua.
Raivostuttavuudestaan huolimatta internetin yölliset nälvimiset, parahdukset ja väännöt palvelevat joskus jaloa tarkoitusta. Riidat antavat suomalaisille keinoja määritellä itseään, asenteitaan ja ajatuksiaan sellaisissa kysymyksissä, jotka eivät arkielämässä ole läsnä usein lainkaan. Monet kulttuurisota-aiheet koskevat lähinnä pientä marginaalia, kuten transkysymykset, tai ovat muuten vaan valtaosalle valtaväestöstä näkymättömiä, kuten rasismiin liittyvä hienojakoisuus.
Usein itsestäänselvältä näyttävä kysymys saadaan riitelemällä vieläpä absurdin monimutkaiseksi.
Viime aikoina on esimerkiksi kiistelty verissäpäin muun muassa siitä, onko Kouvolan lakritsin laatikossa esiintyvä lippispäinen musta lakupatukka rasistinen a) jo sellaisenaan, vai b) vasta kun laku-ukolle lisätään punahuulet, vai c) tuleeko hahmosta rasistinen vasta, jos punahuulet lisätään erityisesti persujen puoluekokousta varten.
Entä onko tietokonepeli rasistinen, jos a) jokainen sen pelihahmoista edustaa vain valtaväestöä? Entäpä b) jos valtaväestö onkin "etnistä", no entäpä jos se etnisyys on c) kiinalaista?
Ja tietenkin tällä hetkellä viihdyttävin on suursota, eli kysymys siitä, onko kahden mustan suomalaismiehen kuvan käyttäminen HSL:n mainoksessa ilman heidän ihonvärinsä erityistä huomioimista a) rasistista, vai onko b) nimenomaan siitä huomauttaminen rasistista, vai onko c) päinvastoin rasistista ajatella, että muut voivat ajatella kuvan olevan rasistinen.
Kulttuurisodan kiistat ovat typeriä ja nerokkaita yhtä aikaa. Ne ovat ajanvietettä, sanatarkastelua ja napojen kaivelua. Niissä haetaan aukkoja vastustajan logiikassa tai argumentaatiosta aihetta, jonka täräyttää pilkkaavaksi meemiksi. Työ- ja opiskelupäivän ratoksi riidellessä tulee kenties oppineeksi jotain, vaikka useimmiten ei.
Miellän, että netin kulttuurisota on sukua sille, kun lapset usein leikeissään kyselevät toisiltaan erilaisia jännittäviä mielikuvitusskenaarioita. "Jos sun olis pakko (hihitystä) mennä naimisiin jonkun tytön kanssa (yökkäilyä), kenen kanssa menisit? (hihitystä)"
Hauskaa ja tarpeellista ajanvietettä, jonka aikana saattaa oppia itsestään jotakin uutta.
Sanon tämän lähinnä sen vuoksi, etten seuraavaksi vaikuttaisi liian tosikolta, kun kirjoitan hallituksen rasismin vastaisen kampanjan avauksesta tällä viikolla. Aiheesta keskusteltiin myös tämän viikon Uutisraportti-podcastissa. Voit kuunnella sen tästä.
Kampanjaa vaivasi heti lähtölaukauksesta outo mietous.
Pääministeri Petteri Orpo (kok) esitteli tällä viikolla noin vuoden mittaisen valmistelutyön tuloksena syntyneen Me puhumme teoin -kampanjan. Idea kampanjan taustalla on se, että erinäköiset organisaatiot voivat sitoutua kannattamaan kaikenlaista toivottavaa, jolla toivottavasti vähennetään rasismia jotenkin. Kampanjan puitteissa saattoi esimerkiksi sitoutua lisäämään anonyymiä rekrytointia, kuten valtioneuvosto tekikin. Valtioneuvosto sitoutui myös vähentämään rasismia sisäisissä keskusteluissaan, mikä herätti minussa kysymyksiä siitä, minkälaisia ne keskustelut ovat sitten aiemmin oikein olleet.
Tutustuin hallituksen rasismin vastaiseen kampanjaan, ja minut valtasi outo tunne
Kolumni|Jos median ja poliitikkojen muisti kestää alle viikon, tulee kansallisesti tärkeistä keskusteluista loputonta kulttuurisodan toisintoa.
Ne ovat outoja ja kiehtovia. Usein aikuiset ja ja nuoremmat riitelevät keskenään jostakin sanasta tai tilanteesta, josta on kovalla etsimisellä löytynyt jotakin, joka loukkaa toisen elämäntapaa tai ajattelua.
Raivostuttavuudestaan huolimatta internetin yölliset nälvimiset, parahdukset ja väännöt palvelevat joskus jaloa tarkoitusta. Riidat antavat suomalaisille keinoja määritellä itseään, asenteitaan ja ajatuksiaan sellaisissa kysymyksissä, jotka eivät arkielämässä ole läsnä usein lainkaan. Monet kulttuurisota-aiheet koskevat lähinnä pientä marginaalia, kuten transkysymykset, tai ovat muuten vaan valtaosalle valtaväestöstä näkymättömiä, kuten rasismiin liittyvä hienojakoisuus.
Usein itsestäänselvältä näyttävä kysymys saadaan riitelemällä vieläpä absurdin monimutkaiseksi.
Viime aikoina on esimerkiksi kiistelty verissäpäin muun muassa siitä, onko Kouvolan lakritsin laatikossa esiintyvä lippispäinen musta lakupatukka rasistinen a) jo sellaisenaan, vai b) vasta kun laku-ukolle lisätään punahuulet, vai c) tuleeko hahmosta rasistinen vasta, jos punahuulet lisätään erityisesti persujen puoluekokousta varten.
Entä onko tietokonepeli rasistinen, jos a) jokainen sen pelihahmoista edustaa vain valtaväestöä? Entäpä b) jos valtaväestö onkin "etnistä", no entäpä jos se etnisyys on c) kiinalaista?
Ja tietenkin tällä hetkellä viihdyttävin on suursota, eli kysymys siitä, onko kahden mustan suomalaismiehen kuvan käyttäminen HSL:n mainoksessa ilman heidän ihonvärinsä erityistä huomioimista a) rasistista, vai onko b) nimenomaan siitä huomauttaminen rasistista, vai onko c) päinvastoin rasistista ajatella, että muut voivat ajatella kuvan olevan rasistinen.
Kulttuurisodan kiistat ovat typeriä ja nerokkaita yhtä aikaa. Ne ovat ajanvietettä, sanatarkastelua ja napojen kaivelua. Niissä haetaan aukkoja vastustajan logiikassa tai argumentaatiosta aihetta, jonka täräyttää pilkkaavaksi meemiksi. Työ- ja opiskelupäivän ratoksi riidellessä tulee kenties oppineeksi jotain, vaikka useimmiten ei.
Miellän, että netin kulttuurisota on sukua sille, kun lapset usein leikeissään kyselevät toisiltaan erilaisia jännittäviä mielikuvitusskenaarioita. "Jos sun olis pakko (hihitystä) mennä naimisiin jonkun tytön kanssa (yökkäilyä), kenen kanssa menisit? (hihitystä)"
Hauskaa ja tarpeellista ajanvietettä, jonka aikana saattaa oppia itsestään jotakin uutta.
Sanon tämän lähinnä sen vuoksi, etten seuraavaksi vaikuttaisi liian tosikolta, kun kirjoitan hallituksen rasismin vastaisen kampanjan avauksesta tällä viikolla. Aiheesta keskusteltiin myös tämän viikon Uutisraportti-podcastissa. Voit kuunnella sen tästä.
Kampanjaa vaivasi heti lähtölaukauksesta outo mietous.
Pääministeri Petteri Orpo (kok) esitteli tällä viikolla noin vuoden mittaisen valmistelutyön tuloksena syntyneen Me puhumme teoin -kampanjan. Idea kampanjan taustalla on se, että erinäköiset organisaatiot voivat sitoutua kannattamaan kaikenlaista toivottavaa, jolla toivottavasti vähennetään rasismia jotenkin. Kampanjan puitteissa saattoi esimerkiksi sitoutua lisäämään anonyymiä rekrytointia, kuten valtioneuvosto tekikin. Valtioneuvosto sitoutui myös vähentämään rasismia sisäisissä keskusteluissaan, mikä herätti minussa kysymyksiä siitä, minkälaisia ne keskustelut ovat sitten aiemmin oikein olleet.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.