Norjan Märtha Louise

Anonyymi-ap

Prinsessa Märtha Louisen edustamat järjestöt ja yhdistykset halusivat lopettaa yhteistyön hänen kanssaan, koska he eivät pitäneet hänen enkelihoito jutuista eikä ilmeisesti myöskään tämän amerikkalaisen shamaanin julkisuudelle antamistaan mielipiteistä, esim. että joku yli 200 euroa maksava koru voi parantaa. Niinpä prinsessa Märtha Louisen omat vanhemmat, kuningas Harald ja kuningatar Sonja tekivät päätöksen, ettei Märtha Louise edusta enää kuningashuonetta, eikä hän ole siis enää hänen kuninkaallinen korkeutensa.
Tällaiset enkelihoidot ja shamanismi ovat täyttä humpuukia, ne ovat vastoin kristinuskoa. Jokaisen maan kuningashuone edustaa omaa valtiollista kristillistä kirkkoa, ainakin täällä Euroopassa. Märtha Louisen oli tehnyt isälleen, kuningas Haraldille lupauksen, ettei hän käytä enää prinsessan titteliä kaupallisiin tarkoituksiin, mutta hän on kuitenkin käyttänyt eli hän on pettänyt lupauksen isälleen.
Prinsessa Märtha Louise on myynyt omat häät kaupallisesti Netflix kanavalle ja englantilaiselle Helou lehdelle ja espanjalaiselle Hola-lehdelle. Eli hän on alkanut toimimaan ihan samoin tavoin kuin prinssi Harry ja herttuatar Meghan, jotka eivät hekään ole mitään kuninkaallisia korkeuksia, vaan ovat menettäneet sen aseman.

37

840

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Sanokaa mun sanoneen. Näistä häistä ei hyvää seuraa. Märtha Louiselle tulee käymään kuten prinssi Harrylle, ehkä vielä huonommin.

      Harrya ja brittihovia varoitettiin ennen häitä Meghanin oman veljen taholta. Märtha Louisea on varoittaneet shamaanisulhasen äiti sekä kaksi exää.

      On tervetullutta, että Euroopan hoveihin tulee väriä. Mutta olisivat Harry ja Märtha Louise valinneet mukavat, kunnolliset biracial puolisot. Meghan ja shamaanisulho kun eivät ole mukavia ja kunnollisia.

      • Anonyymi

        Harryllahan on kaikki hyvin , elää onnellista elämää sekä voi vapaasti myös keskittyä työhönsä , hieno,hyvä vaimo antaa miehelle tilaa ja tuohan on normaalia
        Meghanin velihän on linna kundi , eikös ollut rahan ahneuksissaan ruikuttanut sisarpuoleltaan rahaa ! Ja kun ei sitä herunut nii alkoi solvaukset
        Velipuoli kyllä kunnostautui siltä osin että julkisesti pyysi useita kertoja Harrylta ja Meghanilta anteeksi valheitaan
        Sun mielestä voi olla tervettullutta kauniit tummaihoiset ihmiset mutta Brittihovissahan eräs nainen esitti huolensa kuinka tämä sopii virallisiin kuviin
        Meghan on aina ollut kunnollinen , sivistynyt rohkea nainen


    • Anonyymi

      Nämähän toimii samalla logiikalla kuin Härry ja sen mummovaimo. Eli vihaavat maansa mediaa. Shamaanihan hyökkäsi norjalaismediaa vastaan ja sanoi, että se on rasisti. Sitten myyvät näihin ei-kriittisiin höpömedioihin satukuvakirjamaista elämäänsä. Aivan kuten Harry ja Meghan tekee.

      • Anonyymi

        Kyllä! Ja nämä rakkaudesta hullaantuneet ongelmainen Harry ja keski-ikäkriisinen Märtha Louise eivät ole suostuneet järkipuhetta kuuntelemaan. Astuvat suoraan ansaan.


    • Anonyymi

      Oma valinta joten kestäkööt ruikuttamatta seuraukset. Tuo shamaani on sen näköinen etten nukkuisi samassa huoneessa vaan lukkojen takana muualla.

    • Anonyymi

      Martha on aina kulkenut omia polkujaan jo paljon ennen kuin Meghan alkoi edes seurustella Harryn kanssa , heillä on ollut täysin eri syyt monarkiasta eroamiselle . Harryhan halusi sieltä itse pois , Marha ei
      Myös puolisoita ei voi edes verrata toisiinsa
      Myös prinsessa on käyttänyt nimitystään erillailla kuin Harry ja Meghan . Hehän ovat poistaneet siittä sen minkä piti , he saavat käyttää arvonimeään
      Harry on prinssi , arvonimi kuuluu hänelle
      Myös vaimolle
      Marha on toiminut eri tavalla ja seuraukset on nähty

      • Anonyymi

        Herttuapari sopi kuninkaallisen perheen kanssa, että he eivät muutoksen myötä jatkossa käytä julkisuudessa hänen kuninkaallinen korkeutensa -arvonimiään, mutta titteliä ei ole virallisesti otettu pois heiltä.
        Hän on edelleen prinssi kerta on kuninkaan poika
        Nämä on periytyviä nimityksiä mitkä ei häviä
        Ainoastaan he eivät käytä tuota Kuninkaallinen korkeutensa
        Eivätkä sitä ole käyttäneet


    • Anonyymi

      Heillä on oikeus valita lehdet kenelle myyvät häänsä
      Syykin tiedetään miksi se meni ulkomaalaiselle lehdelle
      Tuossa ei ole mitään uutta ja ihmeellistä
      Häissäkin Marthan vaate merkkiä oli myynnissä

    • Anonyymi

      Harry ja Meghan lähtivät omasta halustaan
      Martha menetti kuninkalisen korkeutensa käytön muusta syystä
      Myös Wiliam uskoo muuhun kuin kristinuskoon
      On puheita ollutkin siittä ettei voisi aikanaan toimia kirkon päänä

      • Anonyymi

        Harry on todella onneton ihminen nykyään. Se loistaa hänen olemuksestaan kilometrien päähän. Lisäksi ainoa jäljellä oleva brittikaveri oli lipsauttanut, että Harry myöntääkin tämän ja kertoo viesteissään kaipaavansa entisiä aikoja Britanniassa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Harry on todella onneton ihminen nykyään. Se loistaa hänen olemuksestaan kilometrien päähän. Lisäksi ainoa jäljellä oleva brittikaveri oli lipsauttanut, että Harry myöntääkin tämän ja kertoo viesteissään kaipaavansa entisiä aikoja Britanniassa.

        Kyllä oli levollisen , iloisen oloinen
        Saahan sitä huonoista kuvakulmasta vaikka mitä juoruja


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä oli levollisen , iloisen oloinen
        Saahan sitä huonoista kuvakulmasta vaikka mitä juoruja

        Missä rinnakkaistodellisuudessa elää ihminen, jonka mielestä miljonäärimies, joka on viisi vuotta putkeen vaimonsa kanssa uhriutunut ja vinkunut ja vollottanut julkisuudessa. Mies, joka työkseen haastaa oikeuteen eri tahoja. Mitään levollista ja iloista en löydä tuollaisen miehen toiminnasta.


    • Anonyymi

      Ingrid sanoi: "Uskon, että Harryn elämä Amerikassa vaimon ja perheen kanssa poissa kuninkaallisesta maailmasta on elämää, jonka Diana halusi itselleen ja olisi erittäin ylpeä Harrystä, että hän todella onnistui saamaan tämän elämän.

      • Anonyymi

        Diana kunnioitti monarkiaa ja brittihovia loppuun asti. Aviomiehensä ja avioliittonsa olivat ne, mihin hän pettyi. Hänen myöhempi miesystävänsäkin kertoi kirjassaan, että Diana rakasti edelleen Charlesia ja puhui tästä jatkuvasti. Diana olisi tahtonut olla Charlesin rinnalla ja tulla kuningattareksi. Koska tämä ei onnistunut, hän saattoi yhtenä vaihtoehtona pohtia siirtyvänsä Amerikkaan asumaan.

        Poikiaan hän kasvatti loppuun asti kuninkaallisiksi. Hänen toiveensahan nimenomaan oli, että hänen pojastaan Williamista tulee kerran kuningas ja toinen poikansa Harry tukee veljeään tässä vaativassa tehtävässä. Tämän tietävät kaikki, jotka oikeasti tunsivat Dianan. Hän ei koskaan menettänyt kunnioitustaan brittihovia kohtaan. Vain Charlesia kohtaan.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Diana kunnioitti monarkiaa ja brittihovia loppuun asti. Aviomiehensä ja avioliittonsa olivat ne, mihin hän pettyi. Hänen myöhempi miesystävänsäkin kertoi kirjassaan, että Diana rakasti edelleen Charlesia ja puhui tästä jatkuvasti. Diana olisi tahtonut olla Charlesin rinnalla ja tulla kuningattareksi. Koska tämä ei onnistunut, hän saattoi yhtenä vaihtoehtona pohtia siirtyvänsä Amerikkaan asumaan.

        Poikiaan hän kasvatti loppuun asti kuninkaallisiksi. Hänen toiveensahan nimenomaan oli, että hänen pojastaan Williamista tulee kerran kuningas ja toinen poikansa Harry tukee veljeään tässä vaativassa tehtävässä. Tämän tietävät kaikki, jotka oikeasti tunsivat Dianan. Hän ei koskaan menettänyt kunnioitustaan brittihovia kohtaan. Vain Charlesia kohtaan.

        Diana kyllä kertoi , paljasti juuri huonoa kohtelua hovista häntä kohtaan
        Häntä todella kohdeltiin huonosti juurikin niin että ummista silmät jos on ongelmia ja ole hiljaa
        Hän ei saanut tukea eikä apua kun sitä olisi tarvinnut omien sanojensa mukaan


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Diana kyllä kertoi , paljasti juuri huonoa kohtelua hovista häntä kohtaan
        Häntä todella kohdeltiin huonosti juurikin niin että ummista silmät jos on ongelmia ja ole hiljaa
        Hän ei saanut tukea eikä apua kun sitä olisi tarvinnut omien sanojensa mukaan

        Nämä kommentit hän sanoi Bashir-haastattelussa, jonka julkisesti ja virallisesti Dianan oma veli on kertonut olleen valheellinen. Koska Bashir oli ennen haastattelua valehdellut Dianalle, että hovin taholta olisi suunnattu Dianaa kohti vihamielisiä toimenpiteitä. Tämä sai Dianassa aikaan pelkoja, jopa vainoharhoja, joiden pohjalta puhui Bashirille.

        Bashir sai tämän Dianan veljen julkisen lausuman jälkeen potkut ja kyseinen haastattelu on bannattu niin ettei sitä esitetä enää koskaan missään. Dianan veli ei edes ole mikään brittihovin fanittaja, joten antoi tämän lausunnon puolustaakseen totuutta, ei brittihovia.


    • Anonyymi

      Vähempi elätettäviä veronmaksajalle.

    • Anonyymi

      Häät myytiin Hello lehdelle , kerta oman maan lehdistö on kirjoittanut asioita mistä perhe ei ole tykännyt !
      Tuonut julki liikaa asioita , kulissit kaatuu ja kaatui kun kävi ilmi kuinka tulevan kuningattaren lapsi on elänyt , rikollisuusessa ja tuleva kuningatar on perustanut sekä suojeliana naisten turvakodeissa

      Onhan Charlesinkin pakko suosionsa takia ottaa
      Andylta etuja pois muuten asema heikkenee ja sehän on jo alhainen tuolla muutenkin
      Harry uskalsi kertoa raakasti totuuksia ja sai vihat päällensä , Ellu aikanaan kielsi kaikki aamupala kuvat perheestä ettei heitä pidetä taviksena ja näytetä sitä että heilläkin on ongelmia ja elämää niiden kanssa
      Ruotsin kuningas perhe suojeli rikollista
      Daniel yrithi ostaa rahalla opiskelu paikan kun muuten ei päässyt korkeakouluun , Marius matkaa Diplomaatti pasdilla
      Voih , kyllä noissa sattuu ja tapahtuu
      Mut noi hyväntekeväisyys järjestöt ja niiden tukeminen on hyväksi , sitä täytyykin arvostaa

      • Anonyymi

        Harry ja totuudet ovat kyllä nykyään niin kaukana toisistaan kuun itä on lännestä. Missä ihmeen Meghanlandiasss asuu ihminen, joka luulee Harryn höpinöitä totuuksiksi!!!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Harry ja totuudet ovat kyllä nykyään niin kaukana toisistaan kuun itä on lännestä. Missä ihmeen Meghanlandiasss asuu ihminen, joka luulee Harryn höpinöitä totuuksiksi!!!

        Kaiken lisäksi Harry on ihan itse kertonut käyttäneensä huumeita nuoresta asti. Sekä että on pössytellyt Amerikassakin iltaisin, kun Meghan on mennyt jo nukkumaan.

        Mistä asti huumeita vuosia käyttäneen ihmisen epätoivoiset rahastusyritykset sukulaisten avulla ovat olleet totuuksia! Vasta siinä vaiheessa kun sokaistuneiden Meghan-fanaatikkojen mielestä brittihovi on paha, kun ei antanut Meghanin vapaasti kiusata ja terrorisoida alaisiaan hovissa.


    • Anonyymi

      kruununprinsessa oli tavannut seksirikoksista syytetyn monimiljonääri Jeffrey Epsteinin useaan otteeseen tämän saaman rikostuomion jälkeen.

      Asiasta uutisoineen norjalaislehti Dagens Næringslivin mukaan Norjan hovi on vahvistanut tapaamiset. Lehden mukaan Epstein ja Mette-Marit tapasivat vuosien varrella myös Epsteinin kotona Yhdysvalloissa ja Oslossa vuosina 2011 ja

      • Anonyymi

        Marthan hääpuku ei sopinut hänelle lainkaan
        Tuon ikäisellä kun on jo allit , ylipaksut käsivarret näkyi pahasti hän kun on mahtava persoona odotettii jotain erikoista , säväyttävää
        Tuo huntu oli ihan liikaa vanhalle naiselle
        Mette tarvitsisi stylistin , aivan kauheita rytkyjä päällä
        Mut sulhasen asut oli upeita


    • Anonyymi

      Ihanaa katsella onnellisia ihmisiä. Iloisia ja vapautuneita. Ihailen Marttaa, vaikka onkin syntynyt prinsessana, niin on elänyt omannäköistä elämää.

    • Anonyymi

      Kyllä Meghan ja Harry olisivat olleet kateellisia. Martta sai sellaiset häät kuten he olisivat halunneet. Vieraat joutuivat maksamaan itse juomansa ja tilaisuudessa myytiin Martan vaatemerkin ylijäämävaatteita. Häät myytiin hello lehdelle ja netflixille. Nuo häät olivat vain markkinointikikka aivan kuten Marklen häät olivat.

      • Anonyymi

        Sillå eroituksella että toiset häät oli kuninkaaliset
        Ei kaupalliset


    • Anonyymi

      Minusta tuntuu että Harry ja Martha olisivat sopiva pari. Samoin shamaani ja Meghan.
      Parin vaihto siis olisi paikallaan.

      • Anonyymi

        En kyllä näe tuota asetelmana ,
        Meghan ja Harry ovat edelleen rakkaus liitossa
        Ja porskuttaneet hyvin läpi kaiken loan minkä niskaansa ovat saaneet


      • Anonyymi

        Miksei Kate , hmmmm
        Sehän halailee puita
        Wiliamista ei kuulemma oikein kunkuksi ois kun ei sovi kirkon päämieheksi
        On kallellaan johonkin muuhun uskoon
        Ai nii Prinsessahan ei oikein huoli tummaa kun on huolestuttavaa kuin se sopii valokuviin
        Näin lehdissä


    • Anonyymi

      Jaahas, omituinen sensuuri siis jatkuu täällä. Shamaania syytetään seksuaalisesta ahdistelusta, oli tarttunut hoidettavan miehen siihen ja alkanut hieroskella sitä. Kyseessä oli vielä ruotsalaismies.

    • Anonyymi

      Prinsessa Märtha Louise ja Durek Verrett:
      - Rahaa velkaa häiden jälkeen
      Useat tavarantoimittajat odottavat edelleen maksua kolme kuukautta prinsessan mahtavien häiden jälkeen. Lasku on mennyt perintään, summa on suuri peräti miljoonan
      Jos lehdessä oleva tieto pitää paikkaansa

      • Anonyymi

        Veronmaksajat joutuvat lopulta maksamaan rästiin jääneet laskut. Hienoa käytöstä hääparilta ja tytöille esimerkkiä miten juhlitaan velaksi.
        Kuningas ja Kuningatar niin väsyneitä ja häpeissään jälkeläistensä touhuista etteivät jaksa edes mennä edustamaan Nobelin rauhanpalkintotilaisuuteen.


    • Anonyymi

      Martta ja shaamni jättäneet laskunsa maksamatta. Shamaani varmaan syyttää rasismista. Norjan kuningasperhehän ne sitten lopulta joutuu maksamaan. Mutta eikö ne saaneet joltain kenelle ne häänsä myivät sitten rahaa vai menikö shamaanin liiveihin nekin rahat.

      • Anonyymi

        Yhtiön johto ei kommentoi Se og Hørin viimeisintä tietoa - että lasku on vihdoin


    • Anonyymi

      Eiks toi ihana shamaani tykkää miehistäkin?
      Mahtava "prinssi".

    • Anonyymi

      Rasputin venäjän hovissa ja shamaani norjan hovissa.

    • Anonyymi

      Onko tuo shamaani noita? Märtha Louise erosi miehestään vuonna 2016 ja tapasi shamaanin ensi kerran vuonna 2018. Sinä vuonna sairastui tuleva kuningatar Mette-Märit keuhkofibros tautiin. Samana vuonna 2018 joutui prinssi Haakon surffausonnettomuuteen ja sai pysyvän kuulovamman.
      Vuonna 2018 kuningas Harald joutui sairauden takia lomalle jalkansa vuoksi ja sen jälkeen ei ole juuri tervettä päivää nähnyt, sydänleikkaus ym...
      Kuningatar Sonja puolestaan oli usein sairaana vuonna 2019.
      Mette-Märitin poika Maurius jäi koukkuun huumeisiin jo vuonna 2018 ja vaikeudet senkuin kasaantuvat hänelle.
      Märtha Loiusen ex-mies Ali tappoi itsensä joulupäivänä 2019, hänen piti viettää joulu lastensa ja ex vaimonsa kanssa kanssa, Mutta Durrek tuli myös viettämään joulua Märtha Louisen kanssa Norjaan.

    • Anonyymi

      Kruununprinssipariskunta maksaa laskuni
      Julkaistu 4.12.2024 klo 23.01
      Norjan kruununprinssipariskunta maksaa Marius Borg Høibyn laskut.

      Poliisin kuulusteluissa 27-vuotias Marius selittää olevansa työtön ja saa vanhemmiltaan kymmeniä tuhansia kruunuja kuukaudessa

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      136
      4215
    2. Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.

      Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda
      Maailman menoa
      323
      2126
    3. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      3
      1944
    4. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      248
      1851
    5. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      106
      1780
    6. IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!

      Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel
      Maailman menoa
      446
      1739
    7. Nyt kun Pride on ohi 3.0

      Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
      Luterilaisuus
      477
      1594
    8. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      55
      1375
    9. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      464
      1300
    10. Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa

      Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat
      Suomalaiset julkkikset
      44
      1296
    Aihe