Formula 1

vituttaa.

Minäpä pelasin formuloita sunnuntaina, vaikka tiesinkin, että on mahdollista, että Michelin-kuskit eivät aja. Luotin siihen, että jos niin kävisi saisin panokseni takaisin. Niin ei sitten käynytkään, koska ne pöntöt ajoivat kuitenkin sen lämmittelykierroksen. Kukaan heistä ei ollut starttiruudussa lähdön sattuessa, mutta heidät laskettiin kuitenkin startanneiksi.
Aikaisemminkin on ollut sekoilua näissä Formula1-vedonlyönneissä ja kilpailuissakin sääntöjä muutellaan aivan mielivaltaisesti.
Eikö olisi aika pistää boikottiin koko formula 1, ainakin ne, jotka ovat menettäneet peleissä rahansa.
Tuo lämmittelykierroksen ajaminen ihmetyttää muutenkin, eikö siellä ole joku sellainenkin sääntö, että jos ne (Michelin-tallit) eivät olisi lähteneet lainkaan liikkeelle, niin kukaan ei olisi saanut pisteitä. Tällä tavalla Schumille pedataan taas mestaruus.

13

1624

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Peluri

      Luultavasti Ferrari pelasi siinä aikaa jotta sai pakotettua autot ruutuihin ja liikkeelle asti ennen kuin virallinen päätös tuli ettei shikaania rakenneta. Jos päätös olisi tullut muutaman minuutin aikaisemmin, niin koko kisaa ei olisi ajettu, koska osallistujia pitää olla vähintään kahdeksan.
      Veikkauksen olisi pitänyt olla tietoinen, kuin epävarmakohde heillä on auki ja sulkea se ajoissa. Käytännössä peliaikaa ei ollut lainkaan.
      Itse haen tuohon päätökseen muutosta valtionvarainministeriöltä, tarvittavia kaavakkeita siihen saa veikkausasiamiehiltä.

      10 Euroa meni mutta vituttaa sekin, varsinkin kun kisakin jäi näkemättä;)

      • meni

        22€. Mut mua oikeesti vituttaa eniten se, optimistina oletin Kimin kurovan Alonsoa kiinni, koska Renault on menossa alaspäin ja Alonson johto johtuu vain Kimin epäonnesta.
        Mielelläni olisin nuo rahatkinmenettänyt, jos Kimi olis' voittanut. Nyt tuo rahan menetys kruunasi päivän tapahtumat.

      • Peluri

        Mun valtionvarainmisisteriö on siis sisäasianministeriö:) Olisin itsekin maksanut tuon 10 Euroa Kimin voitosta mutta mutta...

        "Veikkauksen näkökulmasta kyseisen ottelun tulos on loppuunkäsitelty. Asiakkaana sinulla on oikeus olla eri mieltä. Veikkauksen toimintaa valvoo sisäasianministeriö ja pelaajan on mahdollista tehdä ratkaisusuositushakemus, joka lähetetään sisäasiainministeriöön. Hakemuksia saa pelimyyjiltä"

        Siinä lainaus minulle tulleesta vastauksesta..

      • vastaus
        Peluri kirjoitti:

        Tuon vastauksen minäkin sain kun annoin palautetta.
        No ei se mitään, minä pelaan vastedes vain Lottoa, joten häviän tulevaisuudessa vähemmän ja senkin himopeluri osaa laskea voitoksi.

      • KUN SCHUMI KATKOI

        JALKANSA EKALLA TAI TOISELLA KIERROKSELLA RENGASVALLIIN, KILPAILU ALOITETTIIN UUDESTAAN JA SCHUMI KATSOTTIIN POISSAOLIJAKSI. TÄMÄ PUDOTTI REILUSTI OIKEIN PELANNEIDEN KERROINTA, KOSKA VEIKKAUS PALAUTTI VARMAAN PUOLET VAIHDOSTA SCHUMIA PELANNEILLE.

      • muistavinani
        KUN SCHUMI KATKOI kirjoitti:

        JALKANSA EKALLA TAI TOISELLA KIERROKSELLA RENGASVALLIIN, KILPAILU ALOITETTIIN UUDESTAAN JA SCHUMI KATSOTTIIN POISSAOLIJAKSI. TÄMÄ PUDOTTI REILUSTI OIKEIN PELANNEIDEN KERROINTA, KOSKA VEIKKAUS PALAUTTI VARMAAN PUOLET VAIHDOSTA SCHUMIA PELANNEILLE.

        samanlaisia tapauksia, joltakin on jäänyt auto ruutuun tai tullut lähtökolari ja lähtö uusittu, jonka jälkeen kuski on katsottu poissaolevaksi.
        Eilen lauantaina selostajatkin sanoivat, että Indianapoliksessa tehtiin harvinaisia ennätyksiä: vain kuusi autoa starttasi, ja toinen ennätys oli se, että keskeyttäneitä ei ole koskaan ollut niin vähän. Veikkauksen mielestä kaikki starttasivat paitsi yksi kuski ja keskeyttäneitä oli ennätyksellisen paljon. Mikä on se virallinen totuus noiden ennätyksien suhteen, millaisena tapauksena FIA käsittelee Michelin-tallien poistumista kilpailusta? Mistä se rankaisee, siitäkö, että kuskit keskeyttivät kisan, vai etteivät startanneet?

    • uygugy

      EI voi mitään, virallisesti kisassa oli mukana 20 kuljettajaa. ite menetin 10 euroa. veikkasin oikean tuloksen , mut kerroin vain 18 joten voitin 3 euroa jäin tappiolle 7 euroa. Kerroin oli puolituntia ennen kisaa reilusti yli 100 ja parituntia ennen kisaa 200-300

    • 1___

      10e meni kimin mukana.. varmasti paskin näkemäni f1-kisa ikinä!

    • vitutttaa myös

      Takkiin tuli 32 euroa. Jotkut jankuttaa, että olis kannattanut jättää vetojen tekeminen viime tippaan. Käsittääkseni veto oli jo sulkeutunut kun lämppäri alkoi, eikä silloin ollut kellään tietoa että ne ei aja! Miten voidaan järjestää vedonlyöntiä ilman että ei edes tiedetä ajaako ne vai ei? Jos tällainen tilanne on, niin pitäisi Veikkauselta tulla tiedote ennen kisan alkua, että mikäli suurin osa talleista jää pois, niin panokset palautetaan. Se olisi mun mielestä ollut paras ja reiluin ratkaisu.

      • ollut.

        Mutta mekin voidaan maksaa potut pottuina, eikä enää pelata formuloita. Ja taitaa ne kisatkin jäädä katsomatta, kun näyttää aivan siltä, että Schumi voittaa taas mestaruuden, siinä on sellainen Hannu-hanhi. Ja jollei tuurit riitä sille, niin tuomaristo auttaa sitä aina.

      • prkl
        ollut. kirjoitti:

        En unohda sitä koskaan, kun scumi voitti erään kilpailun. Meni kärsimään stop and go rangaistusta varikoille viimeisellä kierroksella juuri ennen maaliin tuloa. Voitti kilpailun ollessaan varikolla. Ei otettu lainkaan huomioon, että radalle paluu olisi myös vienyt aikaa, joten rangaistus olisi pitänyt kärsiä aiemmin. Joten scumi olisi pitänyt hylätä koko kilpailusta, koska näin ei käynyt. Kukaan ei ollut siitä kuitenkaan moksiskaan ja täydet pisteet scumille. Ihmettelen vieläkin.

      • KILPAILUN
        prkl kirjoitti:

        KLAARASI SCHUMILLE KISAN TUOMARISTO, JOKA VIIVYTTELI MONTA KIERROSTA STOP AND GO RANGAISTUKSEN ANTAMISTA HÄNELLE. (VARMAANKIN PIKKU E:N KÄSKYSTÄ)

    • Mr XX

      Toisaalta ne jotka ennen peliajan päätyttyä vetivät Bridgestoneja todella isolla rahalla myös ottivat tietoisen riskin että Michelinit eivät 100% varmuudella kurvaa lämmittelykierrokselta varikolle. Jos kaikki panokset palautetaan niin he häviävät ehkä tuhansia. Muutenkin tuo panosten palauttaminen on aika erikoista veikkaukselle, kaikki muut vedonvälittäjät yleensä eivät maksa panoksia takaisin jollei joku osallistu. Tämä on taitovedonlyöjälle paljon parempaa, koska silloin voi käyttää hyväkseen tiedon että joku saattaa jäädä pois.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ikävöin sinua kokoyön!

      En halua odottaa, että voisin näyttää sinulle kuinka paljon rakastan sinua. Toivon, että uskot, että olen varsin hullun
      Ikävä
      51
      3585
    2. Näen jatkuvasti Sompasaunalla alastomia miehiä ja naisia

      jotka menevät siihen viereiseen rantaan myös uimaan alasti. Sompasaunat on siis Mustikkamaalla Helsingissä, ja kuljen si
      Maailman menoa
      114
      2480
    3. Kova karman laki

      Karman lain kautta pahantekijä tehdessään pahaa toteuttaa koston ja rangaistuksen sille jolle pahaa on tehty. Tämä tarko
      Hindulaisuus
      593
      2273
    4. Päivieni piristys, missä olet?

      Toit iloa ja valoa mun elämään ☀️ Nyt mennyt kohta viikko ettei ole nähty. Kaipaan nähdä sua silti ja pelkään vaikka tei
      Ikävä
      19
      2026
    5. KALAJOEN UIMAVALVONTA

      https://www.kalajokiseutu.fi/artikkeli/ei-tulisi-mieleenkaan-jattaa-pienta-yksinaan-hiekkasarkkien-valvomattomalla-uimar
      Kalajoki
      76
      1730
    6. Jos sinä olisit pyrkimässä elämääni takaisin

      Arvelisin sen johtuvan siitä, että olisit taas polttanut jonkun sillan takanasi. Ei taida löytyä enää kyliltä naista, jo
      Tunteet
      43
      1658
    7. Älä mahdollisesti ota itseesi

      En voinut tietää. Sitäpaitsi.. niin
      Ikävä
      20
      1648
    8. Helena ja Mikko Koivun ero jatkuu edelleen ja loppua ei näy.

      Voi eikä, miksi menee noin vaikeaksi avioero ja sopua ei tää ex- pari vaan saa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      137
      1546
    9. Ota nainen yhteyttä ja tee Tikusta asiaa?

      Niin sitten minä teen Takusta asiaa.
      Ikävä
      28
      1446
    10. Millainen kaivattusi luonne on?

      Millaisia luonteenpiirteitä arvostat kaivatussa? Oletteko samanlaisia luonteeltanne?
      Ikävä
      94
      1427
    Aihe