Hallituksen monet toimet ovat älyvapaita

Nykyisen hallituksen toimet hyödyttävät vain ja ainoastaan rikkaita ja suuria yrityksiä esim. yksityisiä terveyspalvelu yrityksiä , kuten Kela korvausten nosto 8 eurosta 30 euroon. Mitään hyötyä siitä ei ollut . Nyt asia on tutkittu ja todettu .
Myöskään Ansiosidonnaisen päivärahan pienentäminen ei tuo työpaikkoja eikä auta ihmisiä saamaan työtä yhtään nopeammin, koska työtä ei ole. Sen sijaan yhä useammat työttömät työntekijät joutuvat taloudelliseen ahdinkoon ja turvautumaan toimeentulotukeen.
Alvin nosto taas on aiheuttanut ongelmia pienille yrityksille. Ja hintojen nousu pistää ihmiset yhä enemmän suitsimaan kulutustaan, ainakin pieni - ja keskituloiset. Rikkailla näyttää rahaa riittävän edelleen , sen osoittaa esim kokaiinin lisääntynyt käyttö.
Hyvinvointialueiden yhdistämistä Orpo uhittelee. Miten tappiollisten alueiden yhteen liittäminen tuo säästöjä ? Sitä Orpo ei ole kertonut.
Näistä päätöksistä ja niiden seurauksista vastaa vain ja ainoastaan Orpo-Purra hallitus. Näistä ei voi syyttää edellistä hallitusta, vaikka se on ollutkin ,varsinkin Purran , selitys kaikelle negatiiviselle.
292
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Kyky puolue + älyvapaa puolue + tekopyhät+ svenska talande bättre folk = Orpon oikeistohallitus = katastrofi !

Äänestä

Joko Toholammin isopyllyisin mies opettelit käyttämään lapiota ?

Demarin pitäisi päästä heti johtajaksi, vaikka kansakoulukin jäi kesken.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Nykyisen hallituksen toimet hyödyttävät vain ja ainoastaan rikkaita ja suuria yrityksiä esim. yksityisiä terveyspalvelu yrityksiä , kuten Kela korvausten nosto 8 eurosta 30 euroon. Mitään hyötyä siitä ei ollut . Nyt asia on tutkittu ja todettu .
Myöskään Ansiosidonnaisen päivärahan pienentäminen ei tuo työpaikkoja eikä auta ihmisiä saamaan työtä yhtään nopeammin, koska työtä ei ole. Sen sijaan yhä useammat työttömät työntekijät joutuvat taloudelliseen ahdinkoon ja turvautumaan toimeentulotukeen.
Alvin nosto taas on aiheuttanut ongelmia pienille yrityksille. Ja hintojen nousu pistää ihmiset yhä enemmän suitsimaan kulutustaan, ainakin pieni - ja keskituloiset. Rikkailla näyttää rahaa riittävän edelleen , sen osoittaa esim kokaiinin lisääntynyt käyttö.
Hyvinvointialueiden yhdistämistä Orpo uhittelee. Miten tappiollisten alueiden yhteen liittäminen tuo säästöjä ? Sitä Orpo ei ole kertonut.
Näistä päätöksistä ja niiden seurauksista vastaa vain ja ainoastaan Orpo-Purra hallitus. Näistä ei voi syyttää edellistä hallitusta, vaikka se on ollutkin ,varsinkin Purran , selitys kaikelle negatiiviselle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu