Nyt tuli varoitus Suomen susi- ja karhutilanteesta

Hesan vihreätkö ?
”Kuka ottaa vastuun, kun suurpeto hyökkää ihmisen kimppuun?”, kysyvät metsästäjät.
Metsästäjäliitto perustelee varoitustaan nostamalla esiin suurpetohyökkäykset Hollannissa ja Romaniassa.
Karhu hyökkäyksiä. Romaniassa karhukanta on räjähtänyt käsiin, kun eläimen metsästys on ollut kiellettyä.

Suomen Metsästäjäliitto varoittaa Suomen suurpetotilanteen olevan kestämätön. Liiton mukaan metsästäjät arvioivat suurpetojen määrän olevan merkittävästi suurempi kuin Suomen Luonnonvarakeskus (Luke) arvioi.

Lasku vihreille, katsotaan miten edetään.
12336
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Kaikki suurpetojen puolustajat asuvat kehäkolmosen sisäpuolella ja kulkevat taksilla töihin ja töistä kotiin,ei sillä matkalla törmää suurpetoihin eli niitä täytyy olla hälyttävän vähän.

Äänestä
  • Älä valehtele!

    Äänestä

Onko Perho saanut uuden jahtipäällikön sinusta? Muista miten Ekin kävi....

"“Lauantaina pelkotila kasvoi”, Antti muistelee. “Eki sanoi, että heitä kuunneltiin koirien tutkapannan kautta. Yritettiin tyynnytellä. Mutta silmät sillä oli jo tyhjinä, ei se kuunnellut.”

Lauantain ja sunnuntain välisenä yönä Ekin ahdistus kasvoi yli äyräiden. Puoli yhdeltä laukaus kajahti navetan takana pellolla. Taina oli mennyt tuntia aikaisemmin nukkumaan. Perheen 18-vuotias poika juoksi heti paikalle ja soitti hätänumeroon.

Taina-vaimon mukaan Eki jätti Halsuan metsästysseuralle kirjeen ennen kuin ampui itsensä."

https://suomenkuvalehti.fi/kotimaa/katkera-kapina-pohjalaisten-susijahti-johti-kohuun-ja-kuolemaan/

1Äänestä
  • Jalo teko. Harva meistä tykkää metsästäjistä. Jotka oikein kirjeen halusivat jälkeensä jättää, ei niinkään omaisille kuin metsästysseuralle. Buahahahahhaaaa.

    1Äänestä

Mutta persutrolli, mites tää liittyy palstan aiheeseen?

Äänestä

Minua myös pelotta Suomen karhunkannan kasvu. Olen joskus 3 vuotta sitten sattunut polkupyörällä karhun lähelle kuka alkoi jahtaa minua tuli seillaiset 5 kilometriä perässä. Onneksi pääsin tilanteesta pois ilman naarmuja vaikka aluksi meinasin jo luovuttaa. Ajoin 20 kilsa ihan täysillä veren maku suussa kyse oli elämästä. Vaikka siitä on jo 3-4 vuotta niin minua aina pelottaa kun menen metsä , että ei sattuisi uudestaan karhun lähelle. Tykkään myös retkeillä välillä ja nukkua yön metsässä , mutta karhuja on jo paljon Keski - Suomessa. Kohta ei uskaltaa enää mennä es kävelle kylille illalla pimeällä. Miksi Suomesta halutaan tehdä vaarallisten eläinten petopuisto. Eikö vois Saksasta ottaa mallia kaikki karhut kaadetaan kuka ylittää rajan.

Äänestä

Susia minä en pelkää , mutta karhu on kun takiainen , kenestä on vaikea päästä eroa , kun tilanne on päällä.

Äänestä

Yleisimmin suurpedon saa kimppuunsa petoa taitamattomalla laukauksella vahingoittanut metsästäjä.

Syyttäkööt siis itseänsä.

1Äänestä
  • Höpsistä, et näistä tiedä mitään.
    Hesan vihreä tallustaa asvaltilla, istuukin ajorajalla, ei itsekkään tiedä miksi.
    Kotieläiminä pidettyjen porojen villiintyneitä jälkeläisiä. Vihreätkin tuontikamaa
    DDR.stä.

    Äänestä

Taas pitäs junttieinarin päästä tappamaan...

1Äänestä

Jos kannanhoidollista metsästystä ei ole edessä on suuria ongelmia. Onko tämä maa idioottien hallinnassa ?

Äänestä

Älykkäämpien yksilöiden ( ei metsästäjissä) ei ainakaan tarvitse tappaa eläimiä sukupuuttoon ! Ja sitäpaitsi suden metsästys loppuu just tänään.

1Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Hesan vihreätkö ?
”Kuka ottaa vastuun, kun suurpeto hyökkää ihmisen kimppuun?”, kysyvät metsästäjät.
Metsästäjäliitto perustelee varoitustaan nostamalla esiin suurpetohyökkäykset Hollannissa ja Romaniassa.
Karhu hyökkäyksiä. Romaniassa karhukanta on räjähtänyt käsiin, kun eläimen metsästys on ollut kiellettyä.

Suomen Metsästäjäliitto varoittaa Suomen suurpetotilanteen olevan kestämätön. Liiton mukaan metsästäjät arvioivat suurpetojen määrän olevan merkittävästi suurempi kuin Suomen Luonnonvarakeskus (Luke) arvioi.

Lasku vihreille, katsotaan miten edetään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu