Vihreät kuistilla, ei ole rahaa olla maailman KELA

Vihreiden rasismiväite ihmetyttää: ”Että voi kokonainen puolue olla täydellisen kuistilla”
Vihreän puolueen mukaan pakolaiskiintiön tai vastaanottorahan laskeminen on rasistinen teko. Puolueen julkaisu asiasta herättää ihmetystä sosiaalisessa mediassa ja sitä kommentoidaan etenkin hallituspuolue kokoomuksen riveistä.

Alla vihreät listaa näitä rasistisiksi katsomiaan maahanmuuttopolitiikan linjauksia.
– Pakolaiskiintiö on laskettu alhaisimmalle tasolle mitä koko 2000-luvulla on nähty.
– Vastaanottoraha on pienennetty minimiin, vaikka YK on suositellut sen nostamista.
– Hallitus rajoittaa paperittomien oikeutta välttämättömään terveydenhuoltoon.

Puolue viittaa myös muun muassa kehitysyhteistyörahojen supistamiseen sekä maahanmuuttajien kotouttamispanostuksista leikkaamiseen.

”Jos hallitus todella haluaa vähentää rasismia, sen pitää lopettaa ulkomaalaisvihamielisen politiikan tekeminen ja perua päätöksensä”, vihreät linjaa.


Sosiaalisessa mediassa ihmetellään vihreiden linjausta, jossa maahanmuuttopolitiikan kiristykset nähdään rasismina. Kantaa ottavat muun muassa kokoomuspoliitikot.

”Hyvän tähden, että voi kokonainen puolue olla täydellisen kuistilla. Ei sillä, että maahanmuuttajia velvoitetaan opettelemaan suomen kieli, kannustetaan töihin ja vaaditaan sopeutumaan suomalaiseen kulttuuriin, ole mitään rasistista”, kirjoittaa kokoomuksen kansanedustaja Tere Sammallahti vastauksena vihreiden julkaisuun.

”Vihreiden takia rasismi kärsii merkittävää inflaatiota. Millä logiikalla tämä on rasismia, vihreät?” kysyy kokoomuksen paikallispoliitikko Seida Sohrabi.
5172
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Eikös tämä olekaan Suomen Keskustan palsta?

Äänestä
  • Kepulien metsäpalsta on siellä Raakkujoella.

    -

    Koko juttu täällä:


    Vihreiden rasismiväite ihmetyttää: ”Että voi kokonainen puolue olla täydellisen kuistilla”

    3.9.202412:12

    https://www.uusisuomi.fi/uutiset/vihreiden-rasismivaite-ihmetyttaa-etta-voi-kokonainen-puolue-olla-taydellisen-kuistilla/ad4a5370-ebf1-49a1-a67f-79377e8b664e


    Vihreän puolueen mukaan pakolaiskiintiön tai vastaanottorahan laskeminen on rasistinen teko. Puolueen julkaisu asiasta herättää ihmetystä sosiaalisessa mediassa ja sitä kommentoidaan etenkin hallituspuolue kokoomuksen riveistä.


    Oppositiopuolue vihreät ottaa kantaa Orpon hallituksen rasisminvastaiseen kampanjaan listaamalla hallituksen tekoja, joita puolue pitää rasistisina.
    Hallituksen kampanja kulkee nimellä Puhumme teoin, ja tähän nimeen vihreät tarttuu.


    ”Hallitus todellakin puhuu teoin! Ikävä kyllä nämä teot eivät kerro rasismin vastustamisesta, vaan jostain aivan muusta”, vihreät kirjoittaa Instagram-julkaisussaan.


    Julkaisuun liitetyn kuvan mukaan ”hallitus puhuu rasistisin teoin”. Alla vihreät listaa näitä rasistisiksi katsomiaan maahanmuuttopolitiikan linjauksia.
    – Pakolaiskiintiö on laskettu alhaisimmalle tasolle mitä koko 2000-luvulla on nähty.
    – Vastaanottoraha on pienennetty minimiin, vaikka YK on suositellut sen nostamista.

    – Hallitus rajoittaa paperittomien oikeutta välttämättömään terveydenhuoltoon.
    Puolue viittaa myös muun muassa kehitysyhteistyörahojen supistamiseen sekä maahanmuuttajien kotouttamispanostuksista leikkaamiseen.
    ”Jos hallitus todella haluaa vähentää rasismia, sen pitää lopettaa ulkomaalaisvihamielisen politiikan tekeminen ja perua päätöksensä”, vihreät linjaa.


    Sosiaalisessa mediassa ihmetellään vihreiden linjausta, jossa maahanmuuttopolitiikan kiristykset nähdään rasismina. Kantaa ottavat muun muassa kokoomuspoliitikot.
    ”Hyvän tähden, että voi kokonainen puolue olla täydellisen kuistilla. Ei sillä, että maahanmuuttajia velvoitetaan opettelemaan suomen kieli, kannustetaan töihin ja vaaditaan sopeutumaan suomalaiseen kulttuuriin, ole mitään rasistista”, kirjoittaa kokoomuksen kansanedustaja Tere Sammallahti vastauksena vihreiden julkaisuun.
    ”Vihreiden takia rasismi kärsii merkittävää inflaatiota. Millä logiikalla tämä on rasismia, vihreät?” kysyy kokoomuksen paikallispoliitikko Seida Sohrabi.


    Vihreät piikittelee julkaisussaan pääministeripuoluetta toteamalla, että ”kokoomus kuvittelee olevansa järkevä talouspuolue, mutta hallituksen maahanmuuttolinjasta on kansantaloudelle massiivista haittaa”. Sitä ovat kritisoineet myös Keskuskauppakamari ja EK, vihreät huomauttaa viitaten työperäisen maahanmuuton kiristyksiin.


    Tere Sammallahti kuittaa takaisin.
    ”Teiltä muuten unohtui taas keinot tasapainottaa 12,2 miljardia euroa alijäämäinen valtion talous, jos kaikki säästöt perutaan. Mitä luulette, lisääkö vai vähentääkö se rasismia, jos julkinen talous romahtaa?” hän kirjoittaa.
    Vihreiden kannanottoa kommentoi myös valtiovarainministeri, perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra. Hän ylpeilee hallituksen tekemillä maahanmuuttopolitiikan kiristyksillä.
    ”Jaan mielelläni vihreiden esiinnostamia hallituksen toimia: Pakolaiskiintiö alhaisimmalle tasolleen. Vastaanottoraha minimiin. Laittomasti maassa olevien palveluita leikataan. Kehitysavusta leikataan ennätyspaljon. Kotoutumisesta leikataan, mamujärjestöiltä leikataan”, ministeri Purra kirjoittaa.

    Äänestä

Kehitysapu nyt leikata kokonaan, yksinkertainen syykin -ei ole rahaa siihen.
Tuntuu hassulta Palestiinalasikin tukea, kun nyt juuri kahtakin isoa säiliölaivaa nimiinsä Huthit pommittaneet, joista toinen vuotaa, ja tulipalo. Uhkasivat Palestiinalaiset alaivan auttajiakin pommittavan. USA iski eilen muutamaan Huthi kohteeseen jossa tuhoutui Venäläis - iranilaisia ohjuksia.

Äänestä
  • USA vei lentotukialuksia ym paikalle. Palestiinan tukijat saa siipeensä, Venäjä auttaa heitä.
    Siitä kiertyy punavihreitten tuki Venäjälle ja iraniin.

    Äänestä

Nyt otetaan lainaa näiden elintasopakolaisten elättämiseksi, ihan kauheaa rasismia. Vihreiltä on mopo karannut aikoja sitten, ainoastaan rasismikorttia käyttävät taitavasti, mutta se vielä kostautuu. Saksasta tuli jo myrskyvaroitus ja sama toistuu vielä skandinaviassakin.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Vihreiden rasismiväite ihmetyttää: ”Että voi kokonainen puolue olla täydellisen kuistilla”
Vihreän puolueen mukaan pakolaiskiintiön tai vastaanottorahan laskeminen on rasistinen teko. Puolueen julkaisu asiasta herättää ihmetystä sosiaalisessa mediassa ja sitä kommentoidaan etenkin hallituspuolue kokoomuksen riveistä.

Alla vihreät listaa näitä rasistisiksi katsomiaan maahanmuuttopolitiikan linjauksia.
– Pakolaiskiintiö on laskettu alhaisimmalle tasolle mitä koko 2000-luvulla on nähty.
– Vastaanottoraha on pienennetty minimiin, vaikka YK on suositellut sen nostamista.
– Hallitus rajoittaa paperittomien oikeutta välttämättömään terveydenhuoltoon.

Puolue viittaa myös muun muassa kehitysyhteistyörahojen supistamiseen sekä maahanmuuttajien kotouttamispanostuksista leikkaamiseen.

”Jos hallitus todella haluaa vähentää rasismia, sen pitää lopettaa ulkomaalaisvihamielisen politiikan tekeminen ja perua päätöksensä”, vihreät linjaa.


Sosiaalisessa mediassa ihmetellään vihreiden linjausta, jossa maahanmuuttopolitiikan kiristykset nähdään rasismina. Kantaa ottavat muun muassa kokoomuspoliitikot.

”Hyvän tähden, että voi kokonainen puolue olla täydellisen kuistilla. Ei sillä, että maahanmuuttajia velvoitetaan opettelemaan suomen kieli, kannustetaan töihin ja vaaditaan sopeutumaan suomalaiseen kulttuuriin, ole mitään rasistista”, kirjoittaa kokoomuksen kansanedustaja Tere Sammallahti vastauksena vihreiden julkaisuun.

”Vihreiden takia rasismi kärsii merkittävää inflaatiota. Millä logiikalla tämä on rasismia, vihreät?” kysyy kokoomuksen paikallispoliitikko Seida Sohrabi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu