Kysyisin vain yhden kysymyksen

Haluatko häntä, kaivattuasi, enää oikeasti elämääsi?
1302485
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 130

Vanhimmat

Tottakai haluaisin sen ihmisen, ketä kaipaan.

Äänestä
  • Eipähän tuossa sinun mielipide ollutkaan vaan toisen.

    Äänestä

Tietenkin haluaisin. Olen ihminen, jonka tunteet syttyvät hitaasti ja sammuvat vielä hitaammin.

Äänestä

Haluaisin halata häntä vaikka heti elijoo

Äänestä

Kyl!

Äänestä

Voisi kait sen nähdä. Luultavasti se helpottaisi oloa kun kaikki mitä kuvitellut on vaan kuvitelmaa.

Äänestä

Kun aikaa menee riittävästi ja hän ei pidä yhteyttä, niin se antaa jonkinlaista signaalia, että jän ei ainakaan kaipaa. Ehkä minunkaan ei pitäisi. 💔

Äänestä
  • Tällaista olen ajatellut myös. Tosin ymmärrän hänen asemansa, joka aiheuttaa sen, että täytyy pitää sordiinoa yllä.
    xxtx

    Äänestä

En halua

Äänestä

Enemmän kuin mitään.

Äänestä

Et sinä halua edes nähdä.

Äänestä

En saisi haluta, mutta haluan.

Äänestä

En varmaan enää. Olen niin paljon muuttunut eikä hänkään ole samanlainen kuin silloin. Keväällä itkin ikävääni, mutta nyt itkut on itketty.

Äänestä

Mikäs kaivattu mulla olisi miksi ihmeessä minun tarvitsisi ilkeää ihmistä enää nähdä kyllä tämä on nyt loppu en jaksa enää tuollaista pelleilijää

Äänestä

Tahtoisin.

Äänestä

Miksi kaipaisin ellen haluaisi ? HALUAN!

Äänestä

Haluaisin ainakin koskettaa häntä ja tuntea sen tunteen jonka hän tuottaa. Ehkä myös vapautuneen kokemuksen tuntemuksilleen, jotka kertoisivat kaiken sen olleen hyvin ainutlaatuista ja peruuttamatonta. Hän mahtuisi ehdottomasti elämääni, ehkä se jokin tekee hänestä sen täysin oikean, ja luonteeltaan ja muilta ominaisuuksiltaan rakastettavan ja hellän kumppanin.
https://youtu.be/VZ1zFtqzLcI

Äänestä
  • Kun sinä laulat nään meren jossa ajelehdimme mutta kuka mahdat olla ?

    Äänestä

  • Oli aika jolloin toivoin, että saisin edes tutustua häneen. Kertoa omasta elämästäni ja kuunnella häntä. Mitä kaikkea hän on kokenut ja miten hänen elämänsä on mennyt. Ehkä olisimme kuunnelleet toisiamme vilpittömästi.

    Enää emme ole yhteydessä ja oma elämäni särkyi monella tavalla. Luottamus ja rehellisyys ovat olleet vaakalaudalla koko ajan. Ne ovat perusarvojani elämässä enkä luovu niistä.

    Minusta kommunikointi täällä on perseestä. Jätin tänne kirjoittamisen sattunaisiin oloihin ja hetkiin.
    Tänään oli hetki muistoissa.

    Paikallisen laulajan putiikki on tullut tutuksi.
    Jos ap joskus haluaa kysyä asiaa kasvotusten niin silloin vastaan siihen. En täällä. Muutoin jatkan elämääni yksin.
    🍁

    Äänestä

Joo haluaisin mutta kaikki on turhaa tää kaipailu ei mitään koskaan tuu tapahtumaan ikinä näköjään. Turhautunut kaikkeen ja kaikkiin. Nää on niin jo koluttu nää palstat ihan yhtä tyhjän kanssa. Täytyy tehä jotain ratkaisevaa ei tästä muuten tuu mitään tästä elämästä yhtä junnaamista päivästä toiseen. Kun kuitenkin on elämää vielä jäljellä, no ainakin toistaiseksi ja en koe itseäni vielä niin vanhaksi. Täytyy pistää haisemaan ja alkaa elämään en kyllä vielä tiedä koska, missä , minne jne. Päätöksiä on vaikea tehdä mutta nyt aion tehdä niitä todellakin....en suunnittele mitään menen ja teen mikä tuntuu mieluiselta nyt js tulevaisuudessa....😇😚

Äänestä

Tietysti haluan. En vaan jaksa enää uskoa että hän haluaa mun elämään. Sen verran pitkään olen hänestä haaveillut.

Äänestä
  • Olet haaveillut pitkään ja ihmettelet ettei mitään tapahtunut.

    Äänestä

  • Anonyymi00045 kirjoitti:

    Olet haaveillut pitkään ja ihmettelet ettei mitään tapahtunut.

    Olen tehnyt kaikenlaista muutakin kuin haaveillut. Mutta vttuako se sulle kuuluu kitisevä kakara. Huolehdi omat suhteesi joita tuskin selvinpäin ollut ensimmäistäkään. Vtun invavessapanijat hyi.

    Äänestä

Ei pää kestäis toista kertaa...

Äänestä

En oikein taida enää odottaa mitään. Mulle rakastuminen oli tärkeetä, enkä sitä häpeä. Hän pysytteli aina kauempana kun yritin lähestyä, joten mun vaihtoehdot on käytetty.

Äänestä

Haluan enemmän kuin mitään muuta!

Äänestä

Ei ole kaivattua oltaispa edes kavereita.

Äänestä

J-naisen haluaisin, mutta hiljaisuus satuttaa.

Äänestä

Kyllä, ei se ole muuttunut miksikään. Ensin tuntui, ettei voi kuvitella aikaa, jolloin ei olisi tekemisissä. Sitten sitä yrittää sopeutua tilanteeseen. Kaikki, mitä jäi itselle mieleen ja tunteisiin on yhä tallessa.

Äänestä

Pitäs kaivata jotakuta voidakseen vastata rehellisesti ja kaivattu ei aina ole joku joka on jo elämässä jotenkin ollu

Äänestä

Vastaus on kyllä. Kaikki mitä haluan. Muita en tahdo. Sielunkumppani ja kaipaus on hänen luokseen ikuinen. Minun rakkain hän.. lämmön tunnen tänne asti nytkin. ❤️❤️❤️❤️❤️

Äänestä
  • Noi sydämet naurettavii. 15-vuotias?

    Äänestä

  • Anonyymi00036 kirjoitti:

    Noi sydämet naurettavii. 15-vuotias?

    "Noi" ja "naurettavii"? Kirjoitat itse kuin teini.


    sivusta

    Äänestä

  • Anonyymi00036 kirjoitti:

    Noi sydämet naurettavii. 15-vuotias?

    Onko huono päivä, älä pura sitä palstalle. Sydämet on ihan kivoja. Normaalit ihmiset käyttää niitä rakkailleen AIKUISINAKIN. sivusta

    Äänestä

Ärsyttää kun iso osa ajattelee määrityksen kaivattu tietynlaiseksi suhteeksi.
Ja se Ärsyttää että jos kaipaa niin ei saisi sanoa vahingossakaan että kaipaa elämäänsä muitakin kuin vain yhtä ihmistä.
Ei se kaipaus ja kaivattu ole aina
"siinä mielessä" olevaa.
Itse ainakin oon kaivannut ihmisiä menneisyydestä joihin ei ole olemassa muuta yhteysväylää, ystäviä, sukulaisia, sekä muitakin.
Kaivannut myös sellaisia jotka eivät ole aiemmin kuuluneet elämään mutta halusin Kuuluvan.

Mutta ei täällä saa edes kaivata ketään muutakuin epämääräisesti ilman tunnisteita muutoin saa vaan sontaa kaikilta.

Edes ystävänä ei koska sekin on jonkun mielestä
väärin ja teki kaikkensa että sai sotkettua sen.

Ja sit joku kuvitteli että kaivattiin samaa
ja mitäs sitten tapahtuikaan?
Ja huomio sanaan kuvitteli!

Äänestä
  • En todella ymmärrä tällä sivustolla kaipaamista, jos ystävää tai tuttavaa etsii !!! Haloo yhteydet on olleet, mutta jos ei pidä yllä yhteyksiä puhelimitse, niin ystävät ha tuttavat saatikka perheeseen kuuluvat saattavat luulla ettei halua olla yhteydessä ?Ja parisuhteessa elävällä ei mielestäni tarvitse olla salaisia ystäviä ja jos tarvitsee niin miksi koskaan mennyt avioon. Itselläni ollut vuosien saatossa paljonkin ystäviä miehiä, naisia. Itse lopetin yhteydenpidon kun menin naimisiin, en ole kaivannut muistellut kyllä. Matkanvarrella tullut uusia ystäviä yhteisiä. Nyt suosittelen kirjoittajaa menemään itseensä ja ottamaan yhteyttä mutta ei salaa puolisolta.

    Äänestä

  • Anonyymi00065 kirjoitti:

    En todella ymmärrä tällä sivustolla kaipaamista, jos ystävää tai tuttavaa etsii !!! Haloo yhteydet on olleet, mutta jos ei pidä yllä yhteyksiä puhelimitse, niin ystävät ha tuttavat saatikka perheeseen kuuluvat saattavat luulla ettei halua olla yhteydessä ?Ja parisuhteessa elävällä ei mielestäni tarvitse olla salaisia ystäviä ja jos tarvitsee niin miksi koskaan mennyt avioon. Itselläni ollut vuosien saatossa paljonkin ystäviä miehiä, naisia. Itse lopetin yhteydenpidon kun menin naimisiin, en ole kaivannut muistellut kyllä. Matkanvarrella tullut uusia ystäviä yhteisiä. Nyt suosittelen kirjoittajaa menemään itseensä ja ottamaan yhteyttä mutta ei salaa puolisolta.

    Missä mulla on puoliso?
    Kerro se mulle kun kerran niin väität.

    Haloo!!!!

    Tiesitkö että useiden kymmenien vuosien jälkeen ei ole niitä yhteystietoja olemassa kaikilla vaikka ne on joskus olleet.
    Sillon kun ne esim joidenkin kanssa oli niin oli käytössä lankapuhelin, puhelinkoppi, lällärit...
    Sukunimet muuttuu joillain ja muitakin syitä on miksi yhteyttä ei ole aina.

    Ei mulla ole myöskään tarvetta salaystäville.

    Suosittelen sulle nyt ittees menemistä sekä miettimään että mitähän sä sanoit.

    Äänestä

Yritän olla ajattelematta sitä. Emme tee enää yhteistyötä, ei ole mitään syytä kommunikoida. Hän on varattu, ja niin olen minäkin. Tänään tulee kuluneeksi tasan vuosi tapaamisestamme. On pelottavaa lähestyä häntä, enkä aio, saatan joutua vaikeuksiin. Luulin, että hänkin piti minusta…Ehhh

Äänestä
  • Eikös se oo kirkossa kuulutettu

    Äänestä

  • Anonyymi00029 kirjoitti:

    Eikös se oo kirkossa kuulutettu

    🙄🙄🙄 kom.ap

    Äänestä

  • Oliko tapaaminen jonkinlaisella mäellä?

    Äänestä

  • Anonyymi00041 kirjoitti:

    Oliko tapaaminen jonkinlaisella mäellä?

    Ei ollut 😅

    Äänestä

  • Anonyymi00041 kirjoitti:

    Oliko tapaaminen jonkinlaisella mäellä?

    Oli aikoinaan Kaivopuistossa❤️

    Äänestä

  • Huh teillä ei sitten minkään tason moraalia tsi ainakaan kirjoittajalla kun olet varattu ja tiedät toisenkin olevan varattu. Luuletko saavasi luottamusta, kunnioitusta koska toimit puolisosi seläntakana, todella alhaista ja epäkypsää toimintaa. Epärehellisyys on pahinta kaikessa ihmisen toiminnassa.

    Äänestä

Joo joo tänne vaan äkkiä. Ostan hänelle oman tyynyn sitten.

Äänestä

En tiedä. Ahdistaa ajatus että nainen ei halua minusta mitään ja jos on vaikka löytänyt rakkaan. En halua haluta sellaista joka ei halua minua ainoaksi ja omaksi. Olen siksi aika toivoton kun en ole koskaan edes tehnyt häneen minkäänlaista vaikutusta millään. En ole hurmannut häntä. Olen pelkkä mörrimöykky. Tietysti jos hän haluaisi olla kanssani, niin en epäröisi. Mieheltä, ei keltään kovin aktiiviselta kirjoittelijalta.

Äänestä
  • Oletteko olleet jotenkin tekemisissä?

    Äänestä

Tulee jos aidosti haluaa tulla, mutta en pidätä hengitystä oottaessani vaikka taisin hänelle joskus sanoa että jaksan oottaa. Ehkä joskus käy haudalla kun jostain putkahdan mieleensä.

Äänestä
  • .. Kun muistelee miten rikkoi hyväuskoisen miehen käytöksellään ja valehtelemalla lähes kaiken, piti pilkkanaan ja nauraa höpöukon kanssa että meni selitys läpi, on se tyhmä. Niin tyhmä kun en aiemmin ottanut selvää.

    Äänestä

  • Vaimoko tai mies tai miesystävä ei kelpaa haudalle, toivotko mirluummin tämän lähes ventovieraan haudallesi outoa ? Korvienväli onko ihan kunnossa. Yleensä kertaalleen eronneet eivät osaa elää uusissakaan suhteissaan.

    Äänestä

oon antanu nii vtun monta viikkoo tälle.. et kyl se menis tunteisiin jos en häntä näe.

Äänestä
  • Viikkoa? 😅

    Äänestä

  • Anonyymi00043 kirjoitti:

    Viikkoa? 😅

    eiku sori.. vuosi .. 😂

    Äänestä

Kyllä mä mun rakkaimman ja tärkeimmän pupun haluaisin viel joskus nähä <3

Äänestä

HALUAN Takuulla! ❤️

Äänestä

Mikäs sen halun olis Poistanut?
Tai mikä nyt olis muuttanut mitään?

Tuota ei kyllä tarttis edes kysyä .... MieleniTaisinPahoittaaTurhaanMurrrPöh...

Vastataan nyt silti...
Tahdon tietenkin.

En vaa enää usko mihkään ihmeisiin
enkä jaksa toivoa mitään turhaan
vaikka haluaisinkin ...
Enemmän ku mitään muuta.
Mä tarviin häntä ...

PARAS OSA MUA ....


Ps Vastaan kuten jollekin muulle ku aloittajalle.
En siis yritä omia aloitusta.
Soriiiii.

Äänestä
  • Et näytä edes tietävän mitä haluat,niin sekavalta kuulosti.

    Äänestä

  • Anonyymi00066 kirjoitti:

    Et näytä edes tietävän mitä haluat,niin sekavalta kuulosti.

    Mikä tossa oli niin sekavaa että tollein sanot?
    Selvästi siinä lukee haluan. Tahdon ja tarvitsen.

    Äänestä

  • Anonyymi00066 kirjoitti:

    Et näytä edes tietävän mitä haluat,niin sekavalta kuulosti.

    Et vaikuta itsekään provoilevaa nettimiestä älykkäämmältä kun takerrut ylipäätään näihin teksteihin. Kai haet syytä miksei suksi luista ja haluat nähdä yksipuolisten tunteidesi kohteen viallisena, että olisi parempi fiiling

    Äänestä

  • Anonyymi00074 kirjoitti:

    Mikä tossa oli niin sekavaa että tollein sanot?
    Selvästi siinä lukee haluan. Tahdon ja tarvitsen.

    Esität naisia usein mies kuin olisimme henkisesti niin kolmentoista, mitä se kertookaan intresseistäsi? Niin. Siinä reflektoitavaa

    Äänestä

  • Anonyymi00076 kirjoitti:

    Esität naisia usein mies kuin olisimme henkisesti niin kolmentoista, mitä se kertookaan intresseistäsi? Niin. Siinä reflektoitavaa

    Se on kyllä erittäin mielenkiintoista kuinka sä tarraat AINA mun kirjotuksiin.
    Oli ne sitten nikillä tai anona.
    Okei tosta tunnistaa kyl mutta miten ihmeessä
    Silloinkin jos kirjoitan tyyliin anona
    hyvää yötä ja kauniita unia tai muuta vastaavaa.
    Jostain syystä mieheksluulija näät kuka
    sanoo ja mitä. Sinä voit olla henkisesti mitä oletkaan.
    Mä olen nainen vaikka sanoisit mitä.
    Tule prkl ja tarkista.
    Jos et muuten usko.

    Äänestä

  • originalpieninainen kirjoitti:

    Se on kyllä erittäin mielenkiintoista kuinka sä tarraat AINA mun kirjotuksiin.
    Oli ne sitten nikillä tai anona.
    Okei tosta tunnistaa kyl mutta miten ihmeessä
    Silloinkin jos kirjoitan tyyliin anona
    hyvää yötä ja kauniita unia tai muuta vastaavaa.
    Jostain syystä mieheksluulija näät kuka
    sanoo ja mitä. Sinä voit olla henkisesti mitä oletkaan.
    Mä olen nainen vaikka sanoisit mitä.
    Tule prkl ja tarkista.
    Jos et muuten usko.

    Kirjoitahan mies ehtyvää yleisöäsi ajatellen, että tissit ja tussut löytyy ym hullunkurista ja rekkautuminen auttaa aina tietysti

    Äänestä

  • Anonyymi00082 kirjoitti:

    Kirjoitahan mies ehtyvää yleisöäsi ajatellen, että tissit ja tussut löytyy ym hullunkurista ja rekkautuminen auttaa aina tietysti

    Noni, taas meni tähän. ☹️

    Äänestä

  • Anonyymi00082 kirjoitti:

    Kirjoitahan mies ehtyvää yleisöäsi ajatellen, että tissit ja tussut löytyy ym hullunkurista ja rekkautuminen auttaa aina tietysti

    Mua kiinnosta mikään yleisö yhtään.
    Miksi sä et anna mun olla täällä edes vttu paria kommenttia viikossa enää???????????????⁉️

    Tajuatko että mä tarviin et voin johkin ees sanoa jotain⁉️❓‼️

    Äänestä

  • Anonyymi00082 kirjoitti:

    Kirjoitahan mies ehtyvää yleisöäsi ajatellen, että tissit ja tussut löytyy ym hullunkurista ja rekkautuminen auttaa aina tietysti

    Sun ei tarvii mua enää vainota mä en enää ole tekemisissä kenekään sun palstamiehen
    kanssa irl enkä viemässä ketään täältä.

    Äänestä

  • Tarviiko sinun yrittää uskoa hysteerisesti näihin miehen hahmoihin? Huomaa että et ole kovin älykäs miesoletettu

    Äänestä

  • originalpieninainen kirjoitti:

    Sun ei tarvii mua enää vainota mä en enää ole tekemisissä kenekään sun palstamiehen
    kanssa irl enkä viemässä ketään täältä.

    Just joo, et ole mies ikävä kyllä edes ainoa lapsen tasolle jäänyt joka ajattelee tähän tapaan enemmän tai vähemmän tai tavalla tai toisellasen suhteen mitä palstalla ”tapahtuu”

    Äänestä

  • Anonyymi00088 kirjoitti:

    Just joo, et ole mies ikävä kyllä edes ainoa lapsen tasolle jäänyt joka ajattelee tähän tapaan enemmän tai vähemmän tai tavalla tai toisellasen suhteen mitä palstalla ”tapahtuu”

    Sä voit olla mitä oot ja just sillä tasolla millä tasolla ite kuvitteletkaan olevas. Mä en puhunut pelkästään mitä Palstalla "tapahtuu" vaan
    jos et ymmärtänyt nii tossa luki irl juttua.
    Jotenkin tuntuu että mä en sais keskustella kun vaan sun kanssa muut sä sotket syystä mitä ei kukaan tiedä. Mut ikävä kyllä se ei oikein riitä mikä on sun kommunikaatio tapa.

    Mulle on ihan se ja sama mitä palstalla tapahtuu loppujen lopuks, tai kenestä sä mustistelet taikka keneksi sä ketäkin kuvittelet.

    Sit kun sulla on elämässäs tilanne että sä tarttisit edes kirjottelemaan ja vaikka puhumaan jonkun että jotenkin ees pystyt olee romahtamatta nii toivotaan että sulla on joku tukemassa.
    Nii aivan toivon et sulla on joku, vaikka voisin toivoo et ei tosiaan ole ketään.
    Mä oisin halunnut pysyy kasassa et pystyn pitää kasassa myös muutkin. Etenkin muksun just nyt kun ... Ei sen väliä...

    Äänestä

  • Kuule kun täs ollaan nyt siinä tilassa et romahan siitäkin jo kun tipahtaa vaikka haarukka käsistä.

    Ei toi oo mitää satunnaista joltain satunnaiselta randomilta vaan ihan tarkoituksellista jatkuvaa jostain mistä lie syystä .

    Mutta kiitos sulle...
    Ja anteeks toi äksyhkö vuodatus.

    Äänestä

  • originalpieninainen kirjoitti:

    Sun ei tarvii mua enää vainota mä en enää ole tekemisissä kenekään sun palstamiehen
    kanssa irl enkä viemässä ketään täältä.

    Kun tähdet riittävästi valaisee, niin joku voi sokeutua.

    Äänestä

  • originalpieninainen kirjoitti:

    Kuule kun täs ollaan nyt siinä tilassa et romahan siitäkin jo kun tipahtaa vaikka haarukka käsistä.

    Ei toi oo mitää satunnaista joltain satunnaiselta randomilta vaan ihan tarkoituksellista jatkuvaa jostain mistä lie syystä .

    Mutta kiitos sulle...
    Ja anteeks toi äksyhkö vuodatus.

    Jos tarttet juttuseuraa, niin yks fotoilija vois olla valmis siihen. Sivusta seuraan tätä

    Äänestä

  • Anonyymi00089 kirjoitti:

    Kun tähdet riittävästi valaisee, niin joku voi sokeutua.

    No niinpä niin tietty....
    Eipä kuule epämääräisesti sanotut ja vihjailut valaise mitään.

    Äänestä

  • Anonyymi00090 kirjoitti:

    Jos tarttet juttuseuraa, niin yks fotoilija vois olla valmis siihen. Sivusta seuraan tätä

    Tämäpä olikin selkeetä..
    Taitaa olla muutama fotoilija olemassa.

    Puusk...

    Äänestä

  • originalpieninainen kirjoitti:

    Tämäpä olikin selkeetä..
    Taitaa olla muutama fotoilija olemassa.

    Puusk...

    No, tarkemmin sanottuna Makeba.

    Äänestä

  • Anonyymi00095 kirjoitti:

    No, tarkemmin sanottuna Makeba.

    Enpä kyllä tiiä miten suhun fotoilu liittyy...

    Äänestä

  • originalpieninainen kirjoitti:

    Enpä kyllä tiiä miten suhun fotoilu liittyy...

    Oho. Laitoin sulle kyl jotain, mutta liekö sit saanut sitä..

    Äänestä

Kai vattua haluaa jokainen. No, vakavammin puheen ollen, tottakai kaivatun varmaan suurin osa haluaisi osaksi elämäänsä. Siis jos molemmat vapaita.

Äänestä
  • Olisitko valmis eroamaan? Sivu

    Äänestä

  • Anonyymi00049 kirjoitti:

    Olisitko valmis eroamaan? Sivu

    En ole ajatellut koskaan, enkä tule ajattelemaan ei ole tarvetta. Ajattelen, että syvään Rakkauteen kuuluu ylä ja alamäkiä mutta kokonsisuudessa elämämme yhteisellä taipaleella on ollut Rakkautta, iloa, onnellisuutta, huolenpitoa, luottamusta, uskollisuutta, surua ja ahdistusta, mutta pohjimmaisena syvä Rakkaus jonka eteen haluamme yhteistä elämää eteenpäin. Haluan Rakastaa ja olla puolisolleni se tärkein, jonka on myös itsekin todennut että yhdessä rakastaen ylä ja alamäessä. Uskon ja luotan meihin. Pidetään toisistamme huolta Rakastaen, anteeksi antaen elämän kriisissä josta nyt hyvin olemme päässeet eteenpäin ja tulevsisuutta suunnitellen.❤️En ole siis harkinnut eroa millonkaan, enkä usko että rakkaanikaan todellisuudessa.❤️😊😊👍☀️


    itseeni ja puolisooni

    Äänestä

Jos on Rakkaani niin kyllä

Äänestä

Ihan mielelläni, meillä

Äänestä

Ja silloin en muita tarvitse

Äänestä

Paperit on jo... Odotan hänen päätöstään

Äänestä

En. Haluaisin unohtaa hänet.

Äänestä

En halua kuollutta

1Äänestä

Kyllä haluan. Aivan mahtava tyyppi on, ja tunteetkin ilmeisesti molemmilla samat. T:lle lämpimät halit❤️💋.

Äänestä
  • T-mies halaa ja suutelee takaisin 🤗😘

    Äänestä

  • Anonyymi00058 kirjoitti:

    T-mies halaa ja suutelee takaisin 🤗😘

    Miksi T mies ei ole nukkumassa. Halaus täältä sulle.

    Äänestä

  • Anonyymi00059 kirjoitti:

    Miksi T mies ei ole nukkumassa. Halaus täältä sulle.

    T-mies oli töissä 😙

    Äänestä

Tahdon!

Äänestä

Kieltämättä ei kaikkea tule ajatelleeksi loppuun asti. Siinä ihastuksen vallassa tahtoo tuollaiset ikävät yksityiskohdat laittaa sivuun. Että se vaatisi kyllä taas tunteiden valtaan joutumista pahemman kerran. Jonkin ihmeen kaupalla siis sitä oikean elämän sysäystä mitä ei voisi kuin katsoa itsensä ulkopuolelta voimattomana.

Äänestä

Kyllä, Haluan kuulua hänelle ja olla hänelle se ykkönen ja hän minulle ykkönen, mimä en epäile itseäni tiedän kenelle kuulun ja olen kuulunut kohta 40 v.Hän rakkaani ❤️on sydämmessäni ja ajatuksissani päivittäin vaikka nähdään työpäivän jälkeen aina. Tää rakkaus on niin syvää, toivon että hänkin ajattelee samoin minusta. Miehet ei ilmaise tunteita samalla tavalla, enkä itsekään ole ilmaissut aiemmin. Elämä pyörinyt aiemmin lasten ja töiden, omien vanhempien hoitamisessa ja nyt lähes olemme kahden. On aikaa ajatella elämää ja todella yhä syvemmin tajuaa myös elämän rajallisuuden haluan antaa kaiken rakkauteni hänelle ja toivon saavani saman itsekin.❤️Ikuisesti rakastaen nyyti.

Äänestä

EN.
Olen nykyään onnellinen enkä koskaan enää palaisi siihen hirveään p-aan.
Kyllä, itkin ja kaipasin.
Taivaan kiitos kaikki se on nyt ohi ja näen asiat sellaisina kuin ne oikeasti olivat:
Hän oli julma alkoholisti. Tunteeton.
Hyi sattana.

Äänestä

En, en jaksa. Maanantai voitt

Äänestä

En halua. Olen muodostanut hänestä täydellisen mielikuvan eikä todellisuus saa tulla särkemään sitä.

Äänestä

Miksi sellaista ihmistä haluisin enään maailmaani kun hän on niin kamala ilkeä nainen parempi olla omissa oloissa

Äänestä

En tiedä enää. On tullut tunne pohjimmiltaan kylmästä ihmisestä.

Äänestä

En halua. Ehdin sanoa ehkä pari lausetta, ja hän näytti jo siinä vaiheessa kyllästyneeltä.

Äänestä

Tämä kirjoittelu kyllä sekoittaa ajatuksia ja vaikeuttaa irl kontaktia.

Äänestä

Tietenkin haluan!
Eilen, tänään, huomenna ja kaikkina tulevina päivinä sekä vuosina.
Ei ole tapana lupailla puutaheinää ❤️

Äänestä

En tiedä. Ajattelin joskus että vaikka elämä vei eri suuntiin niin päädytään joskus yhteen. No,hänellä on oma elämänsä ja on meillä jo ikää. Ehkä ei sitten.

Äänestä

Olen tosi kiintynyt häneen, eli kyllä

Äänestä

Täältä vankilasta mihinkään pääse pysty mitään toteuttaa.

Äänestä

Kyllä, mutta asuu kai eri kaupungissa niin minkäs teet.

Äänestä

Mikä kaupunki ?

Äänestä
  • Ei välttämättä mikään. Voi olla kuntakin.

    Äänestä

  • Hän ei jätä väliä sanan ja ison välimerkin väliin, eli ohi.

    Äänestä

  • Anonyymi00103 kirjoitti:

    Hän ei jätä väliä sanan ja ison välimerkin väliin, eli ohi.

    Ei kannata ton perusteella päättää aina.
    Iteki joskus ehkä laitan ? Ja sit taas näin?
    -,sivust

    Äänestä

  • Anonyymi00104 kirjoitti:

    Ei kannata ton perusteella päättää aina.
    Iteki joskus ehkä laitan ? Ja sit taas näin?
    -,sivust

    Jotkut ihmiset tarkastaa tekstinsä ennen kuin lähettää. Ei munkaan kaivattu kirjoittais välilyöntiä ennen kysymysmerkkiä.

    Äänestä

  • Anonyymi00104 kirjoitti:

    Ei kannata ton perusteella päättää aina.
    Iteki joskus ehkä laitan ? Ja sit taas näin?
    -,sivust

    Okei. Joka tapauksessa ei niin kaukana minusta, mutta kuitenkin.

    Äänestä

Joskus ajattelen, että joo. Mut ei me koskaan oltaisi sillä tavalla tekemisissä kuin toivoin niin ehkä parempi, että ei.

Äänestä
  • Haluun onnellisen lopun

    Etkö siäkii

    Happy end

    Äänestä

  • Anonyymi00105 kirjoitti:

    Haluun onnellisen lopun

    Etkö siäkii

    Happy end

    He elivät onnellisina yhdessä elämänsä loppuun asti

    The end

    Äänestä

  • Anonyymi00107 kirjoitti:

    He elivät onnellisina yhdessä elämänsä loppuun asti

    The end

    Menen Thaimaahan siellä saa onnellisia loppuja.

    Äänestä

Hän haluaisi ehkä nähdä mutta olen tehnyt sen päätöksen että ei tulla näkemään. En halua mennä edes kahville ja syitä siihen on lukuisia.

Äänestä
  • Ja silti kaipaat

    Äänestä

  • Pysy sitten päätöksessäsi.

    Äänestä

Tarttis kaivata jottai näi turhiin kysymyksiin vois edes vastata jos järjellä ajattelis ni tietäsin hyvinkin mu koska en ol järjel tottun ajattelee vaan sen mukaan mitä suomen laki sallii ja mitä ei ni olen pyrkiny sen mukaan käyttäytyyn tieliikenne laista olen saattanu lipsua nuorempana paljonkin vanhemmiten on joutunu siinäkin oleen tarkempi kun ekan kerran kun kortin poltin olin poliisin silmätikkuna puolisen vuotta kun kortin sain takasin kuis moni sen siitä aiheutuvan paineen edes kestäs

Äänestä

En halua. Tuossa se on viikon jo istunut lomalla minun sohvalla eikä mitään tietoa milloin lähtee muuta kun, että reilun viikon päästä sillä alkaa työt. Kun ehdottaa jotain tekemistä niin vastaus on, en halua. Ruokaa ei ole ostanut, ei puhu oikeastaan mitää. Joka sana kaivettava ja kysyttävä kuulitko. Katsoo illalla televisiota pitkää ja samoten aamulla herää kymmenen tai yhdentoista aikaan. Jotkut ihmiset ei vaan tajua lähteä. Täytyy alkaa jo pikkuhiljaa kyselemään kuinka kauan meinaat oleskella täällä. Hän on ex kaivattu.

Äänestä

En olikin aivan erilainen kun aattelin

Äänestä

jj oo.

Äänestä

Ilmeisesti kyllä, hän kiihoittaa mieleäni vieläkin 🥵

Äänestä
  • Jo…Olin tänään järkyttynyt siitä, kuinka paljon tärisin, kun hän lähestyi.

    Äänestä

En.

Äänestä

Juna tuli ja meni. Loppusuoralla veti vielä maton jalkojen alta. Onneksi oli vahva intuitio tulevasta jonka vuoksi en ole hätäillyt asioiden edistämistä.

Äänestä

Niin mitä haluat?

Äänestä

Todellakin kaipaan häntä j nainen hänen kanssaan on mukava olla vaikka välillä on ärri purri laita t miehelle viestiä jos näet tämän on niin kova ikävä ja meidän mukavia keskustelua tai tule sinne yhteen paikkaan niin laitan viestiä luulen että sinullakin on ikävä minua sori kun suutuin minun vikani anteeksi

Äänestä

En ole halunnut elämääni ketään moneen vuoteen!

Äänestä
  • Oikeasti, tuota ei tarvi ilmoittaa täällä joka ketjuun.

    Äänestä

Tottakai haluan mut en sellaista ihme pelleilyä siedä sitten yhtään

Äänestä

Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Haluatko häntä, kaivattuasi, enää oikeasti elämääsi?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu