Näin just oravan ottamassa jotain vaahterapuun juurelta.

Napakoissa kertovat kissojen kantavan saalistamiaan oravia kotiin. Meidän vanha narttukissa toi kotiin sellaisen 40v. sitten.
Lintujen ruokinta-aikana ne tulevat puistometsiköistä uhkarohkeasti autoteiden takaa osilleen.
Meillä maatilan aikoihin pysyivät metsien antimissa. Muutin sieltä Etelä-Suomeen työttömyyden takia sillon UKK:n aikana kymmenientuhansien muiden tapaan.
4198
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Meidän narttummekin toi hölmöyksissään alkuun näytille oravan ja pikkulinnun.
Sai nenälleen paikkallislehden läimäyksiä ja orkut ja linnut loppuivat.
Eivät kissan ruokavaliosta mutta kylläkin esittelystä.
Kun syksyllä pihan rehevät kukkapenkit kuihtuivat paljastui sieltä lukuisia oravanhäntiä ja pikkuintujen siipiä ja sulkia.

Äänestä

Oravilla menossa ruuankeruupuuhat, laittavat koloihin piiloon talven varalle.

Äänestä
  • Hautausmaalla ainakin oli kiireistä kurrella.

    Äänestä

Oravat ei mene talvihorrokseen kuten siilit ja karhut.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Napakoissa kertovat kissojen kantavan saalistamiaan oravia kotiin. Meidän vanha narttukissa toi kotiin sellaisen 40v. sitten.
Lintujen ruokinta-aikana ne tulevat puistometsiköistä uhkarohkeasti autoteiden takaa osilleen.
Meillä maatilan aikoihin pysyivät metsien antimissa. Muutin sieltä Etelä-Suomeen työttömyyden takia sillon UKK:n aikana kymmenientuhansien muiden tapaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu