Istuin rauhallisen puiston penkillä Tukholman keskustassa. Olin yksin enkä keskustellut kenenkään kanssa enkä tavannut ketään. Selasin kännykkää, luin kirjaa, söin sämpylän ja join 24cl pikkupullon viiniä (en näkyvästi, pullo oli koko ajan laukussa). En ollut juovuksissa enkä juonut muuta alkoholia.
Olin istunut siinä noin tunnin kun suoraan eteeni puiston hiekkatielle pysähtyi hetkeksi poliisiauto ja ajoi sitten kadulle, jonne pysäköi. Poliisit tulivat sitten kysymään minulta millä asialla olen. Olin yhden päivän matkalla Tukholmassa. Pyysivät passia/henkilöllisyystodistusta, joka minulla onneksi oli mukana.
Kun kysyin miksi minulta kysellään, sanoivat vain että tuntomerkkeihini sopivasta henkilöstä tuli ilmoitus. Eivät kiittäneet tai olleet muutenkaan ystävällisiä mutta kysyivät onko minulla kaikki ok. En ollenkaan tajua miksi ei olisi ollut. Olen hyvin keskiluokkainenm terveen näköinen 55 vuotias vaalea tavallinen suomalainen toimistotyössä oleva mies ja näytän myös sellaiselta enkä mielestäni mitenkään epäilyttävältä.
Miksi ihmeessä Tukholman poliisi tulee kyselemään henkilöllisyyttä ja syytä puistossa istumiseen jos ei ole käyttäytynyt mitenkään huomiota herättävästi? Luultiinko minua vakoojaksi tai huumekaupan osapuoleksi tms? Puisto oli hyvin rauhallinen. Vain koiria ja vanhuksia. Ainoa syy jonka itse keksin on se, että istuin siinä aika kauan.

Vastaukset 5
Vanhimmat
Oishan ne voinu jatkaa:
Kaikilta muilta paitsi narkkareilta pääsy kielletty.
Ehkä satunnaisten henkilöidenratsaamisesta pidetään sikäläisessä poliisissa jotain kirjanpitoa ja siinä pitää olla jokin tasapaino että millaisia ihmisiä puhutellaan.
Luultavasti lähistöllä on ilmennyt jotakin laitonta kauppaa esim. alaikäisten kanssa tai vastaavaa. Jos istuu puistossa pitkään eikä ole ihan vanhus voi herää epäilys että henkilö odottelee jonkun tulevan jotakin laitonta toimintaa varten.
Eikö aloittaja vastannut kysymykseensä kolmannen kappaleen ensimmäisessä virkkeessä?
Juuri näin. Olof Palmen todennäköinen murhaaja oli keskiluokkainen keski-ikäinen tavallisen näköinen kantaruotsalainen mies. Tukholman poliisi otti opiksensa ja tunnistaa nyt tämän rikollistyypin.