Uskomatonta!! Juuri sain tietää että tulevan muuttoni yhteydessä laajakaistaa saa odottaa taas 6-8 viikkoa! Johan se ehti sen kk:n ollakin toiminnassa (ja sitäkin odotettiin se 2 viikkoa extraa eli yht. 8½ viikkoa!) Mitenköhän sitten aiempi palveluntarjoaja OPOY hoiti muuton heti seuraavana päivänä kun olin uuteen paikkaan muuttanut. Miten muilla nämä siirtoajat? Pännii niin paljon tuo Soneran odotus että taidan vaihtaa toiseen palveluntarjoajaan kohta, uudet liittymät taitavat tulla puolet nopeammin!
Laajakaistan siirto kestää 6-7 viikkoa???
Lene
51302
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Saunalahtea voi joutua odottamaan Vaasassa jopa 12(kaksitoista):kin viikkoa. Näin on minulle kertonut luotettava taho.
Eli vika on Vaasassa paikallisen verkon operaattorissa eli vlp:ssä. Tämähän on ollut jo pitkään tiedossa, että vlp jarruttaa sen minkä kykenee toisten operaattorien liittymien vuokrajohtotilauksia. Eli pelkän vuokrajohdon toimituksessa voi mennä se pari kuukautta.
Juurihan postasin ihan samasta aiheesta. Kaverini sai uuden liittymän pari viikkoa nopeammin kuin minä oman siirtoliittymäni. Soneran odotusajat ovat ihan outoja. Elisalla kuulemma myös muuton yhteydessä liittymän siirto sujuu nopeasti.
Itselläni kesti 3 vk yli luvatun. Syyksi mainittiin yhteyskaapeleiden vuokraus jota kuulemma tahallisestikin asiakkaan menettävä operaattori jarruttelee ja hankaloittaa. Kustannuksia vain tulee paljon, itse toimin 3 vk modeemilla koska työn puolesta liittymä joka päivä tarpeellinen
tossa jo useempi vastaski noista vuokrapiuhoista, mutta se odotteluaika johtuu aika pitkälti juuri sen loppupätkän omistajasta, joka on Lene:n tapauksessa ilmeisesti OPOY..
koska opoy omistaa langat siitä pistorasiasta pitkälle sinne soneran yms liittymäpisteisiin niin homma hoituu opoylta parissa päivässä ja muiden yhtiöiden pitää odotella, että opoy jaksaa pistää langat valmiiksi ja voit olla varma että siinä ei kiirettä pidetä
sama tilannehan on elisalla monilla paikkakunnilla eli yrityskauppojen yms kautta elisa omistaa sen loppupätkän