Tuleeko lisää työttömiä opettajai

Anonyymi-ap

Kun leikataan koulutuksesta

Äänestätkö opettaja kokoomusta?


Ei kannattaisi, sillä luokkakokoja isonnetaan ja erityisluokkia poistetaan käytöstä. Silloin näkee oikeiston mallin koulutuksessa, kun puolet opettajista saa potkut ja töihin jäävät nääntyvät työtaakan alle. Eikä opettamisesta tule mitään kun häiriköt häiriköi, eikä oppimaan halukkaita ehdi opastamaan yksilöllisesti.



Kokoomusta äänestää runsaasti sellaisia hyödyllisiä hölmöjä jotka vahvistavat kokoomuksen valtaa. Äänestävät itselleen vahinkoja. Tiedä sitten kuinka suurelta osin opettajat kuuluvat tähän äänestäjäryhmään. Mut ku on niin hienoa olla kokoomuslainen, muutoin joku voi luulla kommunistiksi

Moni luulee että kokoomus ja kommunistit sama

Monikkaan ei tajuu olevansa tuöläisperheestä


Kokomus on monimiljonäärien etujärjestö jonka tavoitteet in saada baltion verahat ja tuet rikkaille miljonääreille yksistään esim yritystukina ja sinä työlöinen maksat ne kaikki

Veoissasi ei eikaat veroja meksa



Kyllä ennen oli tarkkailu luokat! Ja näin myös tänäpäivänä! Oli myös kouluavustajia ja välituntivalvontaa!! Näitä tarvittas Opettajien tueksi! Mutta kun rahaa ei oo!!???





On sitä rahaa, mutta se valuu sinne minne kokoomus haluaa, eli ei ainakaan opetukseen. Eikä moniin vuosiin enää mennyt. Tässä hallituksessa määrävin valta on kokoomuksella
Purra on vain kokoomuksen vasikka


Anonyymi kirjoitti:
On sitä rahaa, mutta se valuu sinne minne kokoomus haluaa, eli ei ainakaan opetukseen. Eikä moniin vuosiin enää mennyt. Tässä hallituksessa määrävin valta on kokoomuksella
Purra on vain kokoomuksen vasalli

Lue lisää
Oli vielä sipilän hallitukseen asti, jonka ykkösmottona stupidon lausuma: "ME EMME LEIKKAA KOULUTUKSESTA".




Oli vielä sipilän hallitukseen asti, jonka ykkösmottona stupidon lausuma: "ME EMME LEIKKAA KOULUTUKSESTA".

Kokoomus leikkaa 100 miljoonaa ammatillisesta koulutukdesta, mikä tietää työpaikkojen menetystä. Toki sillä saadaan maksettua solidaarisuusveromuutoksen 60 miljoonaa hyväosaisille.



Kokoomus leikkaa 100 miljoonaa ammatillisesta koulutukdesta, mikä tietää työpaikkojen menetystä. Toki sillä saadaan maksettua solidaarisuusveromuutoksen 60 miljoonaa hyväosaisille.

Lue lisää
Jos oikein muistan niin ei se noin mennyt! Eikös ensimmäinen ammattiin koulutus ole varsin ilmainen mutta jos haluat väärän valinnan tai muun vuoksi vielä toisenkin ammatin niin se maksaa.

Kun itse aikoinaan koulun jälkeen opiskelin ammattiin niin maksoin kaiken itse ja silti pärjäsin. Ovatko nyky nuoret niin saamattomia, jotta eivät kykene asioitaan hoitamaan?




Extyökkäri kirjoitti:
Jos oikein muistan niin ei se noin mennyt! Eikös ensimmäinen ammattiin koulutus ole varsin ilmainen mutta jos haluat väärän valinnan tai muun vuoksi vielä toisenkin ammatin niin se maksaa.

Kun itse aikoinaan koulun jälkeen opiskelin ammattiin niin maksoin kaiken itse ja silti pärjäsin. Ovatko nyky nuoret niin saamattomia, jotta eivät kykene asioitaan hoitamaan?

Lue lisää
Miten liittyy aloitukseen, opettele lukemaan

Tämä nyt ei liity ko. artikkeliin, mutta kommenttisi takia seuraava faktan tarkistus: Marinin hallitus otti velkaa 40mrd €, josta suurin osa eli 37mrd oli sellaista, jonka tuolloinen oppositio eli kokoomus ja perussuomalaiset äänestyksissä hyväksyivät. Kannattaa pysyä faktoissa, vaikka kuinka polttelisi halu syyttää edellistä hallitusta kaikesta taivaan ja maailman välillä.


Opettajat kuuluvat palkansaajiin. Palkansaajan ei kannata äänestää Kokoomusta, joka ajaa palkansaajan asemaa alas.

Palkansaajan aseman alasajon tavoite on kannattavuuden lisääminen omistajalle. Tavoite ei ole työllistää tai parantaa.

Jotkut palkansaajat äänestävät vasemmiston ja kommunismin pelossa Kokoomusta tai luulevat, että Kokoomuksen äänestäjä on ns. parempaa väkeä. Sellainen ajattelu on omaa lahkeeseen kastelua.


Äänestä

🤶🌟🤶🌟🎚️🎚️🌟🤶🌹🤪📢💒💒💒
Kelalla on etuus, joka menee monelta siihen oikeutetulta ohi.

Kyse on lapsilisän yksinhuoltajakorotuksesta. Tuen nimi saattaa olla harhaanjohtava, sillä korotusta voi saada myös vanhempi, jolla on yhteishuoltajuus.

Tukeen on oikeutettu lapsen vanhempi, joka ei ole avio- tai avoliitossa. Tuen saamiseksi

11

138

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Hallitus leikkasi ammatilliselta koulutuksesta 100 miljoonaa. Ei riittänyt. Leikataan 20 miljoonaa lisää.
      Arvio 1600 työpaikkaa lähtee.

      Yksityisille lääkäriasemille puolimiljardia kelatukea. Ei riittänyt. Tuetaan 70 miljoonalla lisää. Häkkänen sanoi 70 miljoonan lisäyksestä "ei värähdäkään".

      Pitäisikö Häkkänen siis todellakin suhteuttaa asioita?

      • Anonyymi

        Ei HÄKKÄNEN YMMÄRRÄ .


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei HÄKKÄNEN YMMÄRRÄ .

        Niinpä. Häkkäsen kannattaisi jättää ylimieliset kommentoinnit ja keskittyä kiinteistökauppojen seuraamiseen.


      • Anonyymi

        Häkkänen hillitsi.


    • Anonyymi

      160000

    • Anonyymi

      Tulee jos et osaa kirjoittaa.

    • Anonyymi

      Opettajat on kyrsiintyneet hallitukseen.

    • Anonyymi

      Kokoomus on täynnä ihmisiä jotka luulevat osaavansa Maailmassa kaiken, jopa oikeinkirjoituksen ?

      • Anonyymi

        Mykkä on vaitonainen.


    • Anonyymi

      mutta se on yllättävää, että jopa perussuomalaisten vaikuttajahenkilö vaivaiutui olemaan hallituskumppanin kanssa melkein siskoksia.

    • Anonyymi

      Orpo hoksautti.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hyvästi, mies

      Tulen nyt tänne harvoin. Lakkasin unelmoimasta meistä. Päästin irti tästä meidän välisestä tilanteesta. Vaikka mitään ei
      Ikävä
      27
      2351
    2. Sä saisit kenet

      Sä vaan haluaisit
      Ikävä
      79
      1736
    3. Oikein hyvää perjantai päivää

      Hyvää huomenta ja kaikkea hyvää. ☺️🤍🍁✨🧡
      Ikävä
      222
      1062
    4. Hiihtäjälegenda Juha Mieto avautuu Farmin "leidien" käytöksestä - Tämä yllätti: "Me miehet oltiin.."

      Juha Mieto on mukana Farmi Suomi: Revanssi -realityssä. Tsemppiä Farmille, Mietaa! Lue Juha Miedon haastattelu: https:
      Suomalaiset julkkikset
      18
      989
    5. Semmonen juttu, että..

      ..ikävä iski. Mietin kaikkea sitä, mitä sä antaisit mulle ja mitä mä antaisin sulle. Millasta meillä olisi yhdessä, kos
      Ikävä
      28
      934
    6. Nuorempi mies, vanhempi nainen

      Olen aivan sekaisin itseäni n. 20 vuotta vanhemmasta naisesta. En saa häntä mielestäni millään, vaikka olen yrittänyt. E
      Ikävä
      61
      911
    7. Parisuhteettomuus- kyse valinnasta, kelpaamisesta vai siitä ettei osaa hakea

      Parisuhteettomuus- kyse valinnasta, kelpaamisesta vai siitä ettei osaa hakea? Ikivanhan aloituksen provosoimana mietin m
      Sinkut
      122
      891
    8. Mennäänkö sitten mies

      Naimisiin joskus? Haluaisitko?
      Ikävä
      43
      829
    9. Mietin vain sua

      Kuinka saat pään ihan pyörälle. Oltaisiin hyviä yhdessä. Joku uskomaton kemia meidän välillä. Ulkopuolisista varmaan näy
      Ikävä
      11
      771
    10. On ilta jälleen joten

      Uusi iltaketju tähän. Mukavaa iltaa vaan. Susi se täällä aina yksin tallustaa. 😊🐺🌃🌙☕🧡
      Ikävä
      118
      720
    Aihe