En aja sähköpotkulaudalla, koska minulla on ollut 10 lukiossa fysiikassa.
Näin yksinkertaista se on. Potkulaudan kuljettajan painopiste on järjettömän korkealla ajoneuvon pohjapinta-alaan verrattuna. On itsestääns selvää, että pienikin häiriö tasapainossa johtaa kaatumiseen. Ilman suojavarusteita kaaduttaessa laudalla vammat ovat luunmurtumia ja kasvoruhjeita [viimeksi mainittu tangon yli lentäen voltilla asfalttiin].
En ole koskaan ajanut skuuttia
14
742
Vastaukset
Sinänsä jännää, että fillarilla painopiste on korkeammalla ja pohjapinta-ala pienempi. Mutta fysiikkaguruna osannet kertoa missä se suuri ero näiden kahden liikennevälineen välillä on.
Olen itse ajanut skootilla jonkin verran ja pääsääntöisesti siinä on ihan riittävän hyvä kontrolloitavuus niihin tilanteisiin, joissa sitä tarvitaan. Poikkeuksena se yksi kerta kun etupyörä puhkesi. Siinä vaihtoehtoina oli nopeasti valita kummalle puolelle kaadutaan...- Anonyymi00002
Kyllä pyörälläkin käy melko samalla tavalla, jos etuhaarukka murtuu. Siinä on naamallaan asfaltissa, eikä mitään ehdi tehdä.
Sen kun nuo keulijatkin muistasivat. - Anonyymi00003
Perse muodostaa yhden kiintopisteen lisää. Jos skuutissa olisi penkki, niin senkin hallitta olisi eri tasoa.
Anonyymi00003 kirjoitti:
Perse muodostaa yhden kiintopisteen lisää. Jos skuutissa olisi penkki, niin senkin hallitta olisi eri tasoa.
Tosin aina kun fillaria pitää oikeasti hallita, perse irtoaa penkistä per heti. Muuten ollaan tekemässä liian tarkkaa tuttavuutta ojanpohjan kanssa...
- Anonyymi00004
TheRat kirjoitti:
Tosin aina kun fillaria pitää oikeasti hallita, perse irtoaa penkistä per heti. Muuten ollaan tekemässä liian tarkkaa tuttavuutta ojanpohjan kanssa...
On tilannekohtaista.
Anonyymi00004 kirjoitti:
On tilannekohtaista.
Enpä muista koskaan fillarilla vaikkapa sivuluisussa istuneeni perse penkissä... :D
- Anonyymi00006
TheRat kirjoitti:
Enpä muista koskaan fillarilla vaikkapa sivuluisussa istuneeni perse penkissä... :D
Fillarilla sivuluisussa? Onko tuo sitten sinun ajossasi tavallistakin - ja missä se perseesi sitten on?
Anonyymi00006 kirjoitti:
Fillarilla sivuluisussa? Onko tuo sitten sinun ajossasi tavallistakin - ja missä se perseesi sitten on?
Aika harvinaista. Yleensä fillarillakaan ei tarvitse pahemmin kikkailla.
Perse on silloin ilmassa. Aika vaikea olisi pitää penkissä jos pyörä on poikittain kulkusuuntaan nähden.
Nämähän ovat juuri niitä tilanteita, joissa skootilla on ongelmia enemmän kuin fillarilla. Vaikka kyllä sitä skuutillakin pienet luisut hallussa pysyvät, mutta pidemmät ovat haastavia... Fillarilla joskus tullut mukulakivikatua alas poikittain kolmisenkymmentä metriä. Oli jännää...- Anonyymi00008
Noniin, fysiikan nobelistit. Kertokaa nyt, mikä se ero on.
Anonyymi00008 kirjoitti:
Noniin, fysiikan nobelistit. Kertokaa nyt, mikä se ero on.
Isommat renkaat. Siinä se merkittävin ero.
Toinen on etuhaarukan kulma.
Jos olet joskus ajanut skuutilla jossa on isommat renkaat, huomaat eron heti.- Anonyymi00010
TheRat kirjoitti:
Isommat renkaat. Siinä se merkittävin ero.
Toinen on etuhaarukan kulma.
Jos olet joskus ajanut skuutilla jossa on isommat renkaat, huomaat eron heti.Olen joskus ajanut fillarilla jossa ohjausakseli oli pystysuora, eikä jättämää ollut lainkaan. Ei siinä ollut mitään ongelmaa, vaikka ohjauksessa ei tuntoa ollut, eikä ilman käsiä ohjaustangossa voinut ajaa hetkeäkään.
Rengaskoko töyssyissä ja kuopissa ratkaisee lähes kaiken.
- Anonyymi00005
Skuuteissa on onnettoman pienet renkaat ja ohjausakseli pysty ja akseliväli lyhyt, kaikki nämä yhteensä tekee niistä vaarallisen.
- Anonyymi00007
Tuo pitää paikkansa.
- Anonyymi00009
Ei tekisi, jos ajoalustana olisi täysin tasainen ja sileä lattia. Mutta kun joka paikka on täynnä monttuja ja töyssyjä, pienipyöräinen on vaarallinen ilman muitakin mainitsemasi teknisiä detaljeja.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1931422
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän138913- 85872
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?52801- 51758
Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t253667Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä330639Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,9636Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk57619- 53594