En ajatellut koskaan

että tarvitsisin elämääni uuden ystävän tai kaverin. Se oli jo selvää heti aikoinaan tapahtuneen eroni jälkeen, että uutta parisuhdetta en tule koskaan haluamaan. Olin suunnitellut, että olisin saanut tehdä töitä itselle hyvin mieluisassa työpaikassa vielä yli eläkeiänkin jälkeen. Olisin myynyt ensimmäisen asuntoni ja ostanut pienemmän asunnon. Mutta oli pakko lähteä pois sellaisesta missä ei ollut asumisrauhaa ja sitähän oli useammassakin paikassa! Olen voinut todella huonosti ja koin pakokauhun tunteita ja siksi oli pakko muuttaa monta kertaa. Vaikka ymmärsin myöhemmin se ei se helpottanut tilannetta, koska en ole koskaan voinut sietää sitä, että valtavan iso määrä täysin tuntemattomia ihmisiä ikään kuin tiesivät elämästäni ja aina sinne missä minä kuljin. Mieluusti antaisin pois elämästäni ne vuodet, jotka alkoivat siitä hetkestä, kun menetin pysyvän työpaikan. Yksittäisten henkilöiden lähestymiset eivät olleetpääsyy siihen että aloin voida todella huonosti, vaan se syy oli juuri niiden ison ihmisten määrä, joita pakoon en tuntunut pääsevän koskaan. Siksi ovesta ulos lähteminen on yhä vaikeaa ja tulee sitä olemaan niin kauan kuin ns. kertominen jatkuu tavalla tai toisella.