KELA-korvauksen pitää olla sama kaikille

Perustuslain mukaan ihmisiä pitää kohdella tasapuolisesti.

Ei olemitään perustetta sille, miksi KELA-korvauksen yksityislääkärikäynnistä pitäisi olla pienempi kuin sen kustannus julkisella puolella.
Vielä järkevämpää on, että julkinen korvaus on halvimman vaihtoehdon mukaan riippumatta sitä, onko halvin kustannus yksityisellä vai julkisella puolella.

Ei ole uskottavaa että esimerkiksi hammaslääkärikäynti yksityisellä olisi halvempi silloin, kun väliin leivotaan kunnan osto-organisaatio.

Jos juku sitten haluaa käydä yksityisellä tai julkisella puolella, hän maksaa siitä sen verran kuin hoito menee yli halvimmasta vaihtoehdosta.

Voi olla, että halvin hoito onkin yksityisellä koska sama lääki hoitaa tuplasti potilaita.

Jos sitten joku haluaa aatteellisista syistä käyttää vain julkista, hän maksaa siitä sen verran kuin hänenb aatteensa tulee kalliimmaksiyhteiskunnalle. Ja tietenkin toisinkin päin.
3146
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Julkinen terveydenhoito kaipaa sparrausta.
Jos korvaus maksettaisiin saman suuruisena kaikille, niin julkisellekin puolelle tulee paineita tehostaa toimintansa.

En väitä, etteikö julkisella puolella tehtäisi ihan hirveästi. Siellä vain tehdään vääriä asioita ja juostaan väärään suuntaan. Syynä on peäilemättä poliittinen johto, joka kaipaa huomiota kuin pieni lapsi.

Äänestä

Julkisella puolella koulutetaan lääkärit, hoitajat ynnä muut terveysalan toimijat. Lääkärien koulutus maksaa noin 50.000 € lukukausi.
Kandit harjoittelevat julkisella puolella.

Julkinen puoli hoitaa noin 80 % terveyspalveluista, muun muassa yliopistollisten sairaaloiden tutkimus- ja kehitystyö.
Yksityisen puolen terveysbisnekseen kuuluu lähinnä yksityislääkäreiden palvelut, mutta yksityiset lääkärit lähettävät julkiselle puolelle sairaalapalveluita tarvitsevat vanhukset, monisairaat, leikkauspalveluja tarvitsevat jne.
Kuinka monella on varaa maksaa kaihileikkaus, noin 2000 €/silmä yksityisellä?

Yksityistämisen seurauksena Suomessa on nyt jopa yli puolen vuoden jonot. Esimerkiksi Heinolan Reumasairaalan lopettamisen jälkeen luultiin että yksityinen (Invalidisäätiö?) sektori voisi korvata lopetetun Reumasairaalan monipuoliset palvelut.

Mitä enemmän terveyspalveluja julkiselta puolelta heikennetään, sitä suuremmat tulevat olemaan menot ja rahassa ei voida mitata kärsimyksen määrää, kun hoitoonpääsyä joutuu leikkausjonossa odottamaan yli puoli vuotta, tai kun lapsi syntyy pitkällä matkalla sairaalaan puhumattakaan mielenterveyden hoitojonoista, jotka kasvavat ja joihin vain harvoilla on rahaa.

Nyt on tutkittu, että yksityisen puolen kela‐korvauksen nosto 30 eurolla ei lyhentänyt julkisen puolen jonoja , Kun julkiselta puolelta leikataan ja verorahoja jaetaan yksityiseen terveysbisnekseen, siitä seuraa terveyserojen iso kasvu.

Äänestä
  • Julkisella puolella lääkäri hoitaa puolet siitä potilasmäärästä, minkä yksityinen. Julkinen puoli niitä jonoja kasvattaa. Lääkärit riittäisivät mainiosti, jos kaikki tekisivät yhtä paljon töitä. Vuonna 1997 julkinen puoli teki sen, minkä yksityinenkin, Nyt ei enää.

    Ei ole mikään ongelma, jos yksityinen lääkäri kirjoittaa potilaalle lähetteen. Sehän johtuu siitä, että potilas on sairas.
    Olet ihan idiootti, jos ajattelet, ettei potilasta hoideta, jos se on käynyt yksityisellä.
    HÄPEÄ!

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Perustuslain mukaan ihmisiä pitää kohdella tasapuolisesti.

Ei olemitään perustetta sille, miksi KELA-korvauksen yksityislääkärikäynnistä pitäisi olla pienempi kuin sen kustannus julkisella puolella.
Vielä järkevämpää on, että julkinen korvaus on halvimman vaihtoehdon mukaan riippumatta sitä, onko halvin kustannus yksityisellä vai julkisella puolella.

Ei ole uskottavaa että esimerkiksi hammaslääkärikäynti yksityisellä olisi halvempi silloin, kun väliin leivotaan kunnan osto-organisaatio.

Jos juku sitten haluaa käydä yksityisellä tai julkisella puolella, hän maksaa siitä sen verran kuin hoito menee yli halvimmasta vaihtoehdosta.

Voi olla, että halvin hoito onkin yksityisellä koska sama lääki hoitaa tuplasti potilaita.

Jos sitten joku haluaa aatteellisista syistä käyttää vain julkista, hän maksaa siitä sen verran kuin hänenb aatteensa tulee kalliimmaksiyhteiskunnalle. Ja tietenkin toisinkin päin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu