Lipponen taas ...

... alkoi äsken radiossa moittia hallitusta ja antaa sille neuvoja. Niin, nythän hän ei olekkaan toisen suuren hallituspuolueen puheenjohtaja. Hänellä vain oli hallituksen alkuaikoina sama tapa. Ilmeisesti Vanhanen tukki hänen turpansa.

Lipponen moitti entisenä EU:n mallioppilaana tänään hallituksen menettelyä EU:n äskeisessä huippukokouksessa. Hän myös näki hyväksi moittia hallitusta sen lakiesityksestä rajavartioinnin turvaamisesta mm-kisojen aikana.

Lipponen on katkera menetettyään viime vaaleissa kaikki merkittävät tehtävänsä Suomessa. Hän ei myöskään päässyt unionin komission puheenjohtajaksi. Hänen haaveensa päästä uuden unionin perustuslain määrittelemiin presidentin tai ulkoministerin virkoihin on katoamassa hamaan tulevaisuuteen, jossa siintää yhä vanhempi Lipponen.
9302
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Taitaa itse kirjoittaja olla jostainkatkera.

Äänestä
  • eikä muuta

    Äänestä

  • totuuden kirjoitti:

    eikä muuta

    ...olisi jo aika vetäytyä puutarhanhoitoon.

    Äänestä

  • K-J kirjoitti:

    ...olisi jo aika vetäytyä puutarhanhoitoon.

    Kyllä ne kasvitkin on eläviä olentoja.

    Äänestä

  • ajattele kirjoitti:

    Kyllä ne kasvitkin on eläviä olentoja.

    ...oikein. Enpä huomannut. Lipposelle taitaisi sittenkin sopia paremmin työskentely kotopihan laatoituksen parissa ja kivien keräily ihan muuten vaan harrastuksena. Toisaalta kyllä pelkään, että "huonoina päivinä", joita tv:n perusteella näyttää olevan 365 päivää vuodessa, kivetkin taitaisivat olla liian vaarallisia hänen käsissään.

    Äänestä

kun anneli valehteli itsensä ulos ja Paavo sen kuin porskuttaa....

Äänestä

Otsikko on viimeistä edellisen Suomen Kuvalehden kannessa. Sille jatkona todetaan: "Johtajuus hukassa, kansa kapinassa, talous taantumassa. EU on historiansa pahimmassa kriisissä".

Niin on, jos siltä näyttää, sanoi Kekkonenkin, ja siinä hän taisi puhua viisaasti.

Olen vahvasti siinä uskossa, että jos Paavo Lipponen olisi valittu EU:n komission puheenjohtajaksi, näin ei olisi käynyt.

Barroso on mukava mies, suosittu sekä EU:n jäsenmaiden kansalaisten että EU:n komission jäsenten keskuudessa. Hän on hieman kuin meidän Vanhasemme, ulkoisesti tosin erilainen ja hyvin kielitaitoisena kansainvälisempi, mutta mitään erikoista esittämätön, ketään ärsyttämätön, suosittu nynny. Hän ei uskalla kovistella suurten maiden johtajia, ja kuinka hän voisi sitä tehdäkään, jos hänellä itsellään ei ole visioita.

Paavo olisi ollut toista maata. Hänellä on selkeä visio, näkemys siistä, mitä EU:n tulisi olla. Ja hän olisi uskaltanut esittää näkemyksensä myös Chiracille ja Blairille, ja olisi saanut sille tuen aatetoveriltaan ja merkittävimmän EU-maan Saksan johtajalta Schröderiltä. Tällaista sotkua ei olisi syntynyt, jos Paavo olisi johtanut komissiota. Ja se olisi ollut myös meidän etumme.

Ja uskon, että Paavo olisi myös komission puheenjohtajaksi päässyt, jos hän olisi saanut kyllin voimakkaan yksimielisen tuen kaikilta suomalaisilta. Mutta kun suuri osa suomalaisista on sellaisia paukapäitä kuin Sinäkin, joille maan etua tärkeämpää on se, että saa kokea kaunaisen kostonhimonsa - mistähän? - täyttymystä, niin turhahan oli varmaan toivoakin suomalaisten ymmärtävän etunsa ja toimivan sen mukaisesti.

No, Paavo pääsee nyt helpommalla, mutta meillä on vaikeampaa.

Samassa Suomen Kuvalehdessä muuten todetaan Paavosta näin:

"Sdp:n historiaan Lipponen jää yhtenä puolueen suurista johtajista, Väinö Tannerin, Rafael Paasion ja Kalevi Sorsan sarjaan. Hänessä yhdistyvät kaikkien kolmen parhaat puolet: Tannerin käytännöllisyys, Paasion vakaus ja Sorsan äly. Viiden puolueen hallituksissa pääministeri tarvitsi niitä kaikkia".

Äänestä
  • Noin on. Oivan mielessä taitaa nyt häpeä voittaa katkeruuden, ja siksi hän ei vastaa.

    Äänestä

  • ...meillä on huomattavasti helpompaa, kun Lipposen juna on eksynyt sivuraiteelle. Nythän on sekin mahdollisuus, että kun rajavartijat lakkoilevat, niin Lipposen "savonmaanjuna" eksyy rajan yli Venäjän puolelle ja kuten tiedämme Venäjä on laaja maa ja on sekin mahdollisuus, että juna harhailee Venäjällä niin kauan (koska Venäjällä ei ole mikään mahdotonta), että rajavartoijoiden lakko loppuu ja on todennäköistä, että Lipposen passi on unohtunut, hän kun ei ollut varautunut tällaiseen mahdollisuuteen ja joutuu jäämään Karjalan korpeen, ( mikä ei olisi olleenkaan suuri vahinko). No voisihan hän yritää tässä tapauksessa ( hän kun on vajonnut toivottomuuteen päästä Eu:ssa korkeaan virkaan), pyriä vaikkapa seuraavaksi Venäjän presidentiksi. Mutta hyvänen aika, ei sentään. Sen jälkeen hän voisi "lipposdemokratian" nimissä miehittää Suomen. En minä sentään Suomelle sellaista onnettomuutta toivo. No ehkä Lipponen voisi kysyä, olisiko Berlusconilla antaa hänelle töitä Parmassa elintarvikevirastossa. Luulen, että Lipponen olisi varsin ihastunut tällaiseen mahdollisuuteen, ja mekin voisimme olla onnellisia hänen puolestaan, että hän voi sentään vielä vaikuttaa hajoamistilassa olevaan Eu:hun.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


oivahärkönen kirjoitti:

... alkoi äsken radiossa moittia hallitusta ja antaa sille neuvoja. Niin, nythän hän ei olekkaan toisen suuren hallituspuolueen puheenjohtaja. Hänellä vain oli hallituksen alkuaikoina sama tapa. Ilmeisesti Vanhanen tukki hänen turpansa.

Lipponen moitti entisenä EU:n mallioppilaana tänään hallituksen menettelyä EU:n äskeisessä huippukokouksessa. Hän myös näki hyväksi moittia hallitusta sen lakiesityksestä rajavartioinnin turvaamisesta mm-kisojen aikana.

Lipponen on katkera menetettyään viime vaaleissa kaikki merkittävät tehtävänsä Suomessa. Hän ei myöskään päässyt unionin komission puheenjohtajaksi. Hänen haaveensa päästä uuden unionin perustuslain määrittelemiin presidentin tai ulkoministerin virkoihin on katoamassa hamaan tulevaisuuteen, jossa siintää yhä vanhempi Lipponen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu