Sain töitä myyn kadulla

Anonyymi-ap

❤️❤️🤔😍🤔🙏😷😭✨😭🤣
Seksityöntekijöiden määrä on kasvanut heikentyneen taloudellisen tilanteen vuoksi.

Näin arvioi alan sosiaali- ja terveysjärjestö Pro-tukipiste. Sen mukaan yhä useammin alalle tulevan motivaationa toimii raha. Pro-tukipisteestä kerrotaan, että monet uudet alalle tulijat ovat nuoria aikuisia, jotka harkitsevat seksityötä toimeentulon parantamiseksi.

– Meidän palveluihimme tulee koko ajan uusia ihmisiä, uusien ja alalle palaavien määrä on lisääntynyt, sanoo Pro-tukipisteen palvelujohtaja Minna Huovinen.

Pro-tukipiste tarjoaa seksityötä tekeville matalan kynnyksen palveluita, kuten terveyspalveluita, sosiaaliohjausta sekä keskustelu- ja kriisitukea.

15

226

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Demarit..hopi.. hopi raipatii raa ruoska heiluen ostoksille!

    • Anonyymi

      ➕🏬➕😱➕🤡➕🥷🧕🌺➕💼💼💼💼💼🪨🪨🪨🪨🪨🪨
      Yritys tarvitsee yhteiskunnan sosiaalitukea kyetäkseen toimimaan, kasvamaan ja kukoistamaan.

      Parempi väki tarvitsee enemmän rahaa ja alempia veroja, että jaksavat toimia entistä tuottavammin ja toivon mukaan myös sijoitella rahojaan systeemiä hyödyttävällä tavalla.

      Mitä tarvitsee työtön? Vähemmän sosiaalitukia ja vähemmän työttömyyskorvauksia. Entäs duunari? Vähemmän vaikutusmahdollisuuksia ja pienempää palkkaa.

      Taviksia motivoidaan siis eri keinoin kuin varakkaita tai yrityksiä. Laitaoikeistohallitus on jopa sitä mieltä, että nälkä ja asunnottomuus hyödyttävät ja kannustavat ihmistä, jolla menee huonosti. Tällaiset asiat kannattaa muistaa aina äänestyspäätöstä tehdessä.

      Äänestä SDPYritystuet 2020–2022
      https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000009579833.html
      Hae taulukosta tässä vaan alkua
      Sija
      Tuen saaja
      Maksettu
      1
      UPM-Kymmene Oyj
      60 997 150,83
      2
      Viking Line Abp
      54 143 228,25
      3
      Finnlines Oyj
      41 749 129,7
      4
      Tallink Silja Oy
      32 502 729,82
      5
      Metsä Board Oyj
      20 863 622,3
      6
      Outokumpu Stainless Oy
      20 520 535,38
      7
      Nokia Solutions and Networks Oy
      19 142 163
      8
      Vermon Ravirata Oy
      18 264 947,54
      9
      Stora Enso Oyj
      17 769 031,64
      10
      Rauma Marine Constructions Oy
      17 671 530
      11
      Boliden Kokkola Oy
      17 424 277,08
      12
      ESL Shipping Oy
      16 845 665,58
      13
      Kemira Chemicals Oy
      16 290 803,52
      14
      Rederiaktiebolaget Eckerö
      15 508 111,41
      15
      MIELI Suomen Mielenterveys ry;MIELI Psykisk Hälsa Finland rf
      13 385 000
      16
      Outokumpu Chrome Oy
      12 366 341,37
      17
      Neste Oyj
      11 513 326,02
      18
      Oy Trailer-Link Ab
      11 131 782,58
      19
      Stora Enso Publication Papers Oy Ltd
      10 520 626,4
      20
      SSAB Europe Oy
      10 463 366,81
      21
      Sappi Finland Operations Oy
      10 206 442,27
      22
      Bore Oy Ab
      10 153 829,46
      23
      Tampereen Ravirata Oy
      8 548 772,15
      24
      NoHo Partners Oyj
      8 385 560,28
      25
      Scandic Hotels Oy
      8 362 384,71
      26
      Finnpilot Pilotage Oy
      O8 117 138
      27
      ICEYE Oy
      7 377 324
      28
      KONE Oyj
      7 105 833
      29
      Lahden Hevosystäväinseura ry
      7 024 099,72
      30
      Sandvik Mining and Construction Oy
      6 920 743
      31
      Etelä-Pohjanmaan Hevosjalostusliitto ry
      6 666 835,65
      32
      Fortum Power and Heat Oy
      6 639 045
      33
      Picosun Oy
      6 394 865
      34
      Stora Enso Veitsiluoto Oy
      6 183 028,99
      35
      Finnair Oyj
      6 000 000
      36
      Tervolan Saha ja Höyläämö Oy
      5 914 737,7
      37
      Yellow Film & TV Oy
      5 704 212,02
      38
      Meyer Turku Oy
      5 465 329
      39
      Langh Ship Oy Ab
      5 369 411,65
      40
      Turun Hippos ry
      5 354 271,4
      41
      Keski-Suomen Ravirata Oy
      5 157 144,4
      42
      Suomen Messut Oyj
      5 137 075,15
      43
      Pohjolan Hevosystävät ry
      5 081 934,49
      44
      NLC Ferry Ab Oy
      5 069 887,02
      45
      Metsä Fibre Oy
      5 053 763,34
      46
      Solar Films Inc Oy
      5 012 190,31
      47
      Valkealan Hevosystäväinseura r.y.
      4 988 875,22
      48
      IQM Finland Oy
      4 972 543
      49
      Kuopion Ravirata Oy
      4 836 144,4
      50
      BASF Battery Materials Finland Oy
      4 783 218
      51
      Terrafame Oy
      4 758 857,22
      52
      Eckerö Shipping Ab Ltd
      4 566 702,13
      53
      Prima Shipping Oy Ab
      4 532 140,93
      54
      Kuhmo Oy
      4 517 844,92
      55
      Kesko Oyj
      4 454 000
      56
      Holiday Club Resorts Oy
      4 337 078,94
      57
      Stora Enso Oulu Oy
      4 325 191,98
      58
      Borealis Polymers Oy
      4 297 065,39
      59
      Yara Suomi Oy
      4 230 200,55
      60
      Groke Technologies Oy
      4 201 433

      61
      Porin Ravit Oy
      4 149 245,72
      62
      Varjo Technologies Oy
      4 100 000
      63
      Hiihtokeskus Iso-Ylläs Oy
      4 061 860
      64
      Mikkelin Ravirata Oy
      3 993 146,52
      65
      Swissport Finland Oy
      3 969 463,41
      66
      Meriaura Invest Oy
      3 964 106,82
      67
      Forssan Seudun Hippos ry
      3 911 747,13
      68
      Metsä Spring Oy
      3 909 568
      69
      Finnkino Oy
      3 800 836,23
      70
      Vaaran Palkki Oy
      3 756 571
      71
      Valmet Technologies Oy
      3 739 629
      72
      Oy Nordisk Film Ab
      3 684 155,7
      73
      Vaisala Oyj
      3 680 519
      74
      Kanresta Oy
      3 645 641,4
      75
      ABB Oy
      3 612 399
      76
      Helsinki -filmi Oy
      3 492 299,2
      77
      Neste Shipping Oy
      3 441 600,65
      78
      Avecra Oy
      3 424 758,03
      79
      Compass Group Finland Oy
      3 288 908,63
      79
      Hotel Arthur Oy
      3 247 794,08
      80
      Joensuun Ravirata Oy
      3 239 328,55
      81
      Savonlinnan Oopperajuhlien Kannatusyhdistys ry
      3 195 000
      82
      Tampere-talo Oy
      3 186 339,57
      83
      SATS Finland Oy
      3 181 333,93
      84
      Valmet Automotive Oyj
      3 117 494
      85
      Bio Rex Cinemas Oy
      3 116 208,84
      86
      Elokuvayhtiö Oy Aamu Ab
      3 069 025
      87
      Pakkasmarja Oy
      3 061 693,3
      89
      CWT Finland Oy
      2 975 969,18
      90
      Fisher King Oy
      2 945 006,32

      • Anonyymi

        Kommari ei ymmärrä että tuet menee duunarin taskuun takaisin työpaikkoina.

        SDP eli SKP tosin haluaa tuet ILMAN TYÖPANOSTA!
        Suurtyöttömyys on demarin karja jota ne kaitsee ja varjelee huolella!

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kommari ei ymmärrä että tuet menee duunarin taskuun takaisin työpaikkoina.

        SDP eli SKP tosin haluaa tuet ILMAN TYÖPANOSTA!
        Suurtyöttömyys on demarin karja jota ne kaitsee ja varjelee huolella!

        Vasemmisto jonka kannatus sitten -60 luvun on pudonnut puoleen haluaa paljon työttömiä. Se kuvittelee jotta ne kaikki ovat luopuneet paremmasta ja äänestävät vasureita vaaleissa. Osa kuitenkin huomannee tuon huijauksen ja ryhtyy järkevämpiin ratkaisuihin.

        Työttömyyshän ratkeaa vain sillä, jotta saamme talouden ja yritysympäristön kuntoon joka innostaa yrittämään. Uudet yritykset tuottavat niin veroja kuin työpaikkojakin ja työttömät jos työhön kykenevät työllistyvät!

      • Anonyymi
        Extyökkäri kirjoitti:

        "Työttömyyshän ratkeaa vain sillä, jotta saamme talouden ja yritysympäristön kuntoon joka innostaa yrittämään. Uudet yritykset tuottavat niin veroja kuin työpaikkojakin ja työttömät jos työhön kykenevät työllistyvät!"

        Ajatus hyvä, ja ehkä noin tapahtuu tulevaisuudessa. Nykyisen hallituksen aikana mahdoton ajatus kuten varmasti sinäkin olet lukenut. Nyt ei mitään mahdollisuuksia moiseen. Toivottavasti ihmiset ja yhteiskunta kestää ensi vaaleihin asti. Paljon on yrityksiä jotka ei kestä jos mediaan on uskomista, tai onhan yritykset itsekin tuoneet julki että nyt kestämätön tilanne.

        Mitenkäs nykyinen hallitus sitä estäisi jotta yrityksiä saadaan lisää tuottamaan tulosta?

        Kyllä se este on viime vuosikymmenet ollut siellä ay mafian kainalossa!

        Yrityksille valtaa koska ne tuottavat mitä meillä yleensä tuotetaan, ay mafia tuottaa pelkkää kurjuutta.

        Jos yrityksellä menee hyvin niin ei sitä kaada mikään vuoden epäjatkumo kuten ay mafian lakkosodat tämän hallituksen aikana! Se on pidempää perua SS viisikon ajoilta!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kommari ei ymmärrä että tuet menee duunarin taskuun takaisin työpaikkoina.

        SDP eli SKP tosin haluaa tuet ILMAN TYÖPANOSTA!
        Suurtyöttömyys on demarin karja jota ne kaitsee ja varjelee huolella!

        Menee kuule kokkarepelle omistajien taskuun. Suomesta on tullut Euroopan takapajula, kun mikään ei enää kannata tuloksen teossa. Toimeentulotuella nuo firmat elelee ja johto vaurastuu. Sairasta

      • Anonyymi
        Extyökkäri kirjoitti:

        Mitenkäs nykyinen hallitus sitä estäisi jotta yrityksiä saadaan lisää tuottamaan tulosta?

        Kyllä se este on viime vuosikymmenet ollut siellä ay mafian kainalossa!

        Yrityksille valtaa koska ne tuottavat mitä meillä yleensä tuotetaan, ay mafia tuottaa pelkkää kurjuutta.

        Jos yrityksellä menee hyvin niin ei sitä kaada mikään vuoden epäjatkumo kuten ay mafian lakkosodat tämän hallituksen aikana! Se on pidempää perua SS viisikon ajoilta!

        Kylläpä on lapsellista edes kirjoitella Ay mafiasta , kun se on pelkkä työntekijän edustaja , ei mikään työnantajan kurittaja vaan asiallisen ja tarpeellisen työntekijän osuuden puolustaja ja kaikki miksi sitä leimataan ja nälvitään että se vesi leivän pöydästä ja aiheuttaisi vain pahaa on todella typerää .
        Kuten men kaikki tiedetään työntekijän oikeuksiin kuuluu asiallinen vastine töistään eli palkka joka meillä suomessa on pienen pientä.
        Kun jopa saksassa bemarin kokoomisessa turkkilaisilla on isommat palkat , pohjoismaissa myös muulla kuin hoitoalalla on suurempi liksa jopa mamuilla.

        Mutta täällä oikeiston pönkittämä jaaritus ammattityhdistyksen vahingollisuudesta on niin satua ja typerää.
        Ja kun tuota listaa katsoon niin työtä tosiaan tuottavaakin firmaa ja jotkut maksavat yhteisöverojakin ja jotkut juurin tukensa verran osinkoja omistajille ,
        että sellaista se bisnes on että me varonmaksajat se tuki annetaan rikastua rikkaille.

        Kyllä jos hieman katselet avoimin silmin niin ay mafia on mafia koska se käyttää mafian konsteja uhkailun ja kiristyksen osalta!

        Ay mafia on todella vaarallinen yhteiskunnan taloudelle koska se ei näe virheitään ja me kaikki niistä kärsimme!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kommari ei ymmärrä että tuet menee duunarin taskuun takaisin työpaikkoina.

        SDP eli SKP tosin haluaa tuet ILMAN TYÖPANOSTA!
        Suurtyöttömyys on demarin karja jota ne kaitsee ja varjelee huolella!

        Ei mene.

        Yhtiöt nostaa tuet ja tehostaa toimintaansa kannattamattoman. Samaan aikaan johtoa voidaan palkita .Jos nuo tuet jonnekin menee ,niin johdon palkkioihin ja osakkeen omistajien taskuun. Palkansaajat ovat tuossa myllyssä vapaata riitaa jota hyödynnetään kaikin mahdollisin toimin.

    • Anonyymi

      Kokoomuksen 20 vuotisen työllisyyspolitiikan saavutuksia: ammattimainen uhkapeli, prostituutio, huumediileri, orjatyö, pikavippiharrastus. MItä vielä Orpon lahjalaatikosta oikein löytyykään

      • Enemmän nuo mainitsemasi liittyvät ay mafian toiminnan tuloksiin!

        Ay mafia ei edes opuksissaan korosta työn tuottavuuden tarpeellisuutta!

    • Anonyymi

      Nuorena on vitsa väännettävä .
      Silloin vielä taipuu.

    • Anonyymi

      Hei, Satusetä Satonen sai aikaan uutta yrittäjäbuumia.

    • Anonyymi

      Toiminimellä kevyemmin voi yrittää .

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hyvästi, mies

      Tulen nyt tänne harvoin. Lakkasin unelmoimasta meistä. Päästin irti tästä meidän välisestä tilanteesta. Vaikka mitään ei
      Ikävä
      27
      2351
    2. Sä saisit kenet

      Sä vaan haluaisit
      Ikävä
      79
      1736
    3. Oikein hyvää perjantai päivää

      Hyvää huomenta ja kaikkea hyvää. ☺️🤍🍁✨🧡
      Ikävä
      222
      1062
    4. Hiihtäjälegenda Juha Mieto avautuu Farmin "leidien" käytöksestä - Tämä yllätti: "Me miehet oltiin.."

      Juha Mieto on mukana Farmi Suomi: Revanssi -realityssä. Tsemppiä Farmille, Mietaa! Lue Juha Miedon haastattelu: https:
      Suomalaiset julkkikset
      18
      989
    5. Semmonen juttu, että..

      ..ikävä iski. Mietin kaikkea sitä, mitä sä antaisit mulle ja mitä mä antaisin sulle. Millasta meillä olisi yhdessä, kos
      Ikävä
      28
      934
    6. Nuorempi mies, vanhempi nainen

      Olen aivan sekaisin itseäni n. 20 vuotta vanhemmasta naisesta. En saa häntä mielestäni millään, vaikka olen yrittänyt. E
      Ikävä
      61
      911
    7. Parisuhteettomuus- kyse valinnasta, kelpaamisesta vai siitä ettei osaa hakea

      Parisuhteettomuus- kyse valinnasta, kelpaamisesta vai siitä ettei osaa hakea? Ikivanhan aloituksen provosoimana mietin m
      Sinkut
      122
      891
    8. Mennäänkö sitten mies

      Naimisiin joskus? Haluaisitko?
      Ikävä
      43
      829
    9. Mietin vain sua

      Kuinka saat pään ihan pyörälle. Oltaisiin hyviä yhdessä. Joku uskomaton kemia meidän välillä. Ulkopuolisista varmaan näy
      Ikävä
      11
      771
    10. On ilta jälleen joten

      Uusi iltaketju tähän. Mukavaa iltaa vaan. Susi se täällä aina yksin tallustaa. 😊🐺🌃🌙☕🧡
      Ikävä
      118
      720
    Aihe