Lopettakaa jo se ainainen ruikuttaminen kuinka teiltä vain otetaan ja rikkaat rikastuu! Suomessa se on pitkälti omista valinnoista kiinni miten pärjää myöhemmin elämässä:
Kun aloitin koulun 7 vuotiaana 70-luvulla, luokkaan istui 32 lasta eri yhteiskuntaluokista mutta kaikilla oli aivan samat mahdollisuudet menestyä. Osa meni lukioon, yliopistoon tai kauppaoppilaitokseen ja hankkiutui aloille joilla on töitä ja hyvät palkat. Me olemme nyt sitten niitä ”porvareita" ja ”rikkaita duunareiden riistäjiä" joiden pitäisi kovalla työllä ansaitusta palkastaan luovuttaa vieläkin suurempi osa valtion kassaan kuin nyt (itsellä menee jo joku 43% veroa).
Sitten on ne. joita kiinnosti kouluaikana enemmän mopoilu, perseily ja pussikaljan juonti kuin opiskelu. Eihän paperitehtaalla tai verstaalla hitsarina prosenttilaskua tai Englannin taitoa tarvittu. Sitten naitiin naapurin Lissu, ostettiin omakotitalo tehtaan kupeesta ja kuviteltiin että homma on paketissa ja roikutaan tehtaalla eläkkeelle asti.
Mutta olihan se jo selvää yli 20v. sitten että paperitehtaita odottaa sulkeminen ja kaikenlaiset verstaat ja tehtaat joissa painetaan huonosti duunia kovilla palkoilla eivät tule kannattamaan. Paperia ei maailma tarvitse enää entiseen malliin ja saman rautapultin tai kehyksen tekee Moldovalainen koneistaja yli puolet halvemmalla paikallisella verstaalla kuin duunari Suomessa. Nyt sitten on kädessä työttömyyskorvaus, talo alueella josta kukaan ei halua sitä ostaa, ei osaamista jolla voisi vaihtaa toiselle alalle, ja lapsetkin muuttavat suuriin kaupunkeihin opiskelemaan ja hommiin.
Siis mitä jäi duunarille, paitsi kauhea viha rikkaita porvareita, hallitusta, ”Helsingin herroja" ja riistäjiä kohtaan. Tuppaa vain duunarilta unohtumaan että me kaikki aloitimme ekan luokan samassa koulussa ja luokassa, ja kaikilla oli ihan samat mahdollisuudet lukea vaikka insinööreiksi, asianajajaksi tai mennä Kauppakorkeaan ja saada duuni liikemaailmasta. Se on lähes aina kiinni omista valinnoista. ahkeruudesta ja pitkäjänteisyydestä. Ei teitä kukaan riistänyt tai sortanut silloin nuorena. Se mitä teillä on nyt 50-60 vuotiaina on tulosta siitä mitä valintoja nuorempana teitte. Joten lopettakaa ruikuttaminen ja katsokaa peiliin. Sieltä se syypää teidän nykytilanteeseen löytyy (poislukien tietysti sairaat, vammaiset ja vanhukset joita pitää tukea ja auttaa parhaan mukaan).
Työttömät ja tuella elävät - lopettakaa ruikuttaminen
40
600
Vastaukset
- Anonyymi
Katsoin juuri...esim. Stadin seudulla on tuhansia vapaita duuneja. Osa jopa semmoisia joihin ei tarvitse mitään koulutusta, vaan hommaan koulutetaan paikan päällä. Joten siitä vaan tukia saava työtön nuori - rohkeasti vaan hakemaan duunia.
Tosin sehän on tietysti vaikeeta kun ”ahistaa" on ”burnoutti", ei jaksa herätä ennen puoltapäivää kun on koko yön pelannut pleikkaria tai katellut TikTokia tai ei muuten vaan huvita. Ja palkkakin ilman ammattitaitoa, kokemusta ja koulutusta olis vain muutaman satasen parempi kuin valtion tuet, niin eihän sitä viitsi.- Anonyymi
Missä duunissa sinä itse olet? Miten sulla on keskellä päivää aikaa kirjoittaa tänne?
Kyllä ne duunit tiedetään ja osaan vaadittaan ihme väh 5v kokemuksia. Miten sellaiseen voi juuri valmistunut päästä ei mitänkään? Jostainhan se on pakko aloittaa ilman kokemuksia niin olet sinäkin joskus aloittanut työurasi ilman mitään kokemuksia. - Anonyymi
Just joo
- Anonyymi
Ei ollut samat mahdollisuudet. Johtajat ottivat perustamiinsa frimohinsa omia lapsiaan suoraan päälliköksi suoraan koulun penkiltä. Eli syntyivät "kultalusikka" suussa. Näin on vielä tänäkin päivänä, että yrittäjien lapsille tarjotaan heti töitä ja duunarien lapset jää ilman., Eli työpakat menee täysin suhteilla ja jos ei ole suhteita jää helposti ilman töitä vaikka olisi kuinka osaaja ja menestynyt.
- Anonyymi
tämä on se avain asia joita kermaperseet eivät ymmärrä niinkuin sanoit suhteilla porskutetaan
- Anonyymi
Työpaikat menee suhteilla ? Aikoinaan haaveilin valtion kesätöistä ,mutta en ollut heidän puolueen, suvun jäseniä tuttuja,niinpä jäin ilman töitä. Vanhemmat eivät olleet politiikassa mukana vaan hiljaisia pieniä ihmisiä. Eli suhteet ne on tänäkin päivänä kaiken a ja o.
- Anonyymi
Miljonäärit lopettakaa köyhille vittuilu.
- Anonyymi
Joo ihme vattuilua työttömistä. En minä eikä moni muukaan tytötön ole omasta tahdosta lopettanut töitä ja ryhtynyt työttömäksi. Kyllä siellä tehtaassa olisi oltu eläkkeelle asti jos olisi vaan saanut olla, mutta rahan ahneet johtajat heitti väkeä pihalle, että ne saa lisää rahaa vaikka sitä on jo heidän pankkitilillä varmasti ennestään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Joo ihme vattuilua työttömistä. En minä eikä moni muukaan tytötön ole omasta tahdosta lopettanut töitä ja ryhtynyt työttömäksi. Kyllä siellä tehtaassa olisi oltu eläkkeelle asti jos olisi vaan saanut olla, mutta rahan ahneet johtajat heitti väkeä pihalle, että ne saa lisää rahaa vaikka sitä on jo heidän pankkitilillä varmasti ennestään.
Ymmärrätkö ollenkaan miten talous pyörii?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ymmärrätkö ollenkaan miten talous pyörii?
Kyllä hää ymmärtää, mutta kaikki ei ymmärrä olla näyttämättä tyhmyyttään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ymmärrätkö ollenkaan miten talous pyörii?
Joo, työmuurahaisten tehtävä on pitää rikkaat rikkaina.
- Anonyymi
-nyt te tärkeilijät, hopi hopi, pois käpykaartista ja osallistukaa !! Alkentakaa palkkojanne ja etujanne, kiitos.
- nyt on itte tehty yli velka tilanne Suomessa.
Ja rahat on haaskattu sinne tänne joutavaan.
Ja myönteistä kehitystä, työtä, työpaikkoja, niitä ei ole saatu aikaan.
Suomessa on ollut massa-työttömyys jo 1990 -2025.
Asiaa ei ole haluttu ja osattu hoitaa.
Julkisuus on kyllä täytetty monenlaisella dis-informaatiolla tehokkaasti, ovelasti .
Ja aivan itse, omalla politikoinnilla, Suomi on ajettu yli-velka maaksi. Jatkuvaan talous ahdinkoon.
Silti poliitikkomme esiintyvät edelleen , kuin olisivat rikkaan suurvallan "johtajia". Rahaa on vietäväksi ulkomaille asti ja käytettävissä super naivisti ideologioiden peliin.
Samaan aikaan on Suomen omat asiat hoitamatta, esim. sote ja edullinen energia, talous kasvu, työpaikat, hyvinvointi, jne... - Anonyymi
Rhan ahne yrittäjä se siellä taas vauhdissa.
- Anonyymi
Rahan ahne yrittäjä se siellä taas vauhdissa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Rahan ahne yrittäjä se siellä taas vauhdissa.
Onneksi tämä rahanahne vesipää ei tule pääsemään TAIVAASEEN
- Anonyymi
Yrittäjäthän ne ruikuttaa ja valittaa koreista veroista vaikka sen veron jälkeen heillä jää sitä rahaa ihan riittävästi ja on sitä varmasti hautaankin mukaan. Mitä sitä sillä rahalla siellä haudassa tekee?
- Anonyymi
Onko kokemusta siitä kuinka rahaa jää verojen jälkeen?
Jospa laitettaisiin yrittäjät ja duunarit puntit tasan samalle viivalle vaikkapa työeläkemaksujen kanssa.
Nythän duunari maksaa rahtusen, pari prosenttia siitä eläkemaksusta ja työnantajansa eli yrittäjä loput.
Kyllä loppuisi kateus. - Anonyymi
Yrityksen tehtävä on tuottaa mahdollisimman suuret voitot omistajatahoille. Muu ei yrityksiä kiinnosta. Hamuilevat esim. halvempaa työvoimaa, koska kun yrityksen palkkakulut pienenevät, niin voitot paranevat.
- Anonyymi
Miksi yrittäjän tai vuosikausia vaativaan ammattiin kouluttautuneen pitäisi maksaa aina vaan enemmän veroja jotta laiskat, neuroottiset ja työttömät voisivat elää heidän kustannuksellaan? Ei yrittäjä tai joku korkeasti koulutettu sen takia sitä hommaansa tee että voisi antaa enemmän valtiolle vaan sen takia että itselle ja sitten lapsille jäisi omaisuutta. Kyllä muutamaa poikkeusta lukuunottamatta ihmiset haluavat rikastua ja tienata niin että tulevaisuus on turvattu. Ja kun tuolla joku aiemmin kirjoitti että johtajat ottavat omia lapsiaan firmoihinsa suoraan johtajan paikalle ja muilla ei ole mahdollisuuksia niin tuo nyt on totta ainoastaan muutamassa perhevetoisessa firmassa kuten Kone (Herlinin suku) tai joku Wihuri. Kyllä Suomessa voi johtajaksi päästä jos opiskeli aikoinaan ahkerasti ja painoi kovasti hommia työpaikassaan.
Ja sitten nuo yritystuet ja verohelpotukset - on se kumma että työväki ulisee kun suurfirmat saavat verohelpotuksi ja tuotanto (ja sen mukana työpaikat) pysyisivät Suomessa. Jos sitten tuotanto ei jossain Juupajoella kannata ja firma sanoo laittavansa tehtaan kiinni, niin työväki huutaa hallitusta apuun jotta työpaikat eivät menisi alta. Jos ette kannata yritystukia ja verohelpotuksia yrityksille niin älkää sitten itkekö kun konepaja sulkee ovensa ja olette kortistossa. - Anonyymi
Tälläisiä taas tehdään ja senjälkeen ihemettellään, että miksi on työttömiä ja mikseivät he vain mene töihin `?
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/1bc5a9d0-ce8d-4355-a05a-447ad9aaf5e5?fbclid=IwY2xjawFLuO9leHRuA2FlbQIxMQABHad06McjiQ2Snu1tY6j7VdpOukZSN3f0QFUk8qtWyZkAnDszNCd0V6ym3A_aem_rBtj5KrxQ9VTmc_XoztLSw - Anonyymi
Ja kun tuolla joku aiemmin kirjoitti että johtajat ottavat omia lapsiaan firmoihinsa suoraan johtajan paikalle ja muilla ei ole mahdollisuuksia niin tuo nyt on totta ainoastaan muutamassa perhevetoisessa firmassa
Näitä on vaikka kuinka paljon ei tervi mennä kun tän kylän pubiin nähdäkseen, että siellä on omistajan molemmat tyttäräret tarjoilijoina.
Ihan ekessa harjoittelupaikassanikin oli TJ:n poika päällikkönä tai vara TJ mikä nyt olikaan. - Anonyymi
Jo ennestään rikkailla on paremmat mahdollisuudet menestyä. Ei ole mikään sääntö, mutta todennäköisyys asian suhteen on selkesäti paremmat, kun on rahaa.
- Anonyymi
Onhan tuo ehkä joiltain osilta tottakin, mutta ehkä nuo menestyvien lapset saavat vanhemmiltaan muutakin kuin rahaa. Ahkeruutta, oppimishalua, yritteliäisyyttä ja älykkyyttä, joita tietysti pubiruusu Jennan ja alkoholisoituneen työttömän Penan jälkikasvu ei niinkään kotona saa. Esim. Jenkeissä todellakin jos et ole rikkaasta perheestä niin on aika vaikeaa menestyä. Yliopistojen lukukausimaksut ovat sitä luokkaa ettei joka Jampalla todellakaan ole niitä varaa maksaa. Suopmessa kuka tahansa voi opiskella vaikka tohtoriksi asti jos vaan älliä riittää.
Mutta silti, työhän antaa paljon enemmän kuin vaan sen peruspalkan: tunteen että olet hyödyllinen, kuulut johonkin suurempaan, ja että sinulla on mahdollisuudet menestyä ja edetä jos olet ahkera ja opinhaluinen. Vaikka pohjalta aloittaisikin niin ainakin on mahdollisuus menestyä ja edetä. Jos joku 20-30v. tyyppi viettää aikansa mielummin keskaria juoden ja pleikkaria pelaten niin sitten on turha rutista 40-50v. kun ei ole duunia, rahaa, tai tulevaisuutta...
- Anonyymi
"Anonyymi-ap
2024-09-09 12:53:12
Työttömät ja tuella elävät - lopettakaa ruikuttaminen
.......me kaikki aloitimme ekan luokan samassa koulussa ja luokassa, ja kaikilla oli ihan samat mahdollisuudet lukea vaikka insinööreiksi, asianajajaksi tai mennä Kauppakorkeaan"
¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤
Vai että oikeen "samat mahdollisuudet"?
Onko sulla mitään tietoa paljonko koulunkäynti maksoi ?
Tavallinen oppikoulukin maksoi.
Eipä noista työläisten kakaroista montaakaan insinööri asianajajaa siis tullut.
Kyllähän näillä "kultalusikka suussa syntyneillä " oli täysin eri mahdollisuudet
kouluttaa itsensä.
Iso-isälläni oli 3 poikaa nuorin ja vanhin koulutettiin ja keskimmäinen pantiin töihin
maksamaan toisten opinnot.
Se keskimmäinen oli kas kummaa minun Isä.
Kuitenkin nämä "menkää töihin" hokevat persut ovat pääasiassa tapatyöttömiä?
Nyt ne on ottaneet asiakseen lopettaa työeläkkeet?
Ainoa peruste sille on se että me työeläkeläiset saamme parempaa eläkettä kuin
mitä tapatyöttömät persut.- Anonyymi
"Mne töihin" tyyppi on sellainen joka on töissä isänsä frimassa.
Anonyymi kirjoitti:
"Mne töihin" tyyppi on sellainen joka on töissä isänsä frimassa.
"Anonyymi
2024-09-10 16:12:30
"Mne töihin" tyyppi on sellainen joka on töissä isänsä frimassa"
------------
Varmasti niitäkin löytyy..- Anonyymi
Eihän joku oppikoulu ole maksanut mitään jo viiteenkymmeneen vuoteen. Minä aloitin kansakoulun 1971, ja olen nyt kuusikymppinen eikä ne koulut ainakaan silloin enään maksaneet. Juuri noihin aikoihin taisi tulla se peruskoulu-uudistus ja me kävimme luokat 1-6, sitten 7-9, jonka jälkeen porukat sitten menivät lukioon, amikseen tai johonkin kauppaopistoon. Muutama myös meni suoraan duuniin.
Ja kyllä ainakin minun vanhoista luokkakavereista löytyy duunareiden lapsia jotka menestyivät elämässä. Leipurin pojasta tuli diplomi-inssi. tullimiehen pojasta yritysjohtaja, ahtaajan pojasta hyvin menestyvä yrittäjä jne. Sitten on myös opettajia, sairaanhoitajia, merikapteenikin löytyy (myös ahtaajan poika), mutta myös pari vankilakerteessä olevaa ja muutama jo kuollut viinaan ja huumeisiin.
Huomattavaa on että kaikki lähdimme samalta viivalta ainakin koulun suhteen, asuimme samoissa lähiöissä ja kuljimme samoissa porukoissa. Kukaan ei ollut miljonäärin lapsi joka olisi käynyt jotain hienoa yksityiskoulua vaan kaikki istuimme samassa luokassa samojen opettajien opetuksessa. Toiset meistä vaan valitsivat tien joka johtaa kunnon elämään, työpaikkaan ja hyvään toimeentuloon, ja osa sitten päätti perseillä ne tärkeät vuodet jolloin olisi pitänyt rakentaa perustaa tulevaisuuteen. Nyt sitten me hyvin toimeentulevat joudumme kustantamaan noiden vankilakundien, nistien ja deekujen elämisen...sehän tässä vi***taa...
- Anonyymi
Turha kuvitella että syntyy uutta yritystoimintaa tarpeeksi jotta olisi riittävästi töitä kaikille. Työllistäminen käy liian kalliiksi joten jo töissä olevista otetaan ylitöillä irti kolmen työntekijän työpanos
https://www.etk.fi/suomen-elakejarjestelma/rahoitus-ja-sijoitustoiminta/tyoelakemaksut/yksityisten-alojen-elakemaksut-tyel-ja-mel/- Anonyymi
Niin, yrityksien tehtävä on tuottaa voittoja. Voitot paranevat, kun kulut minimoidaan.
- Anonyymi
Olisi syytä muistaa,
että etuudet, jotka on pala kerrallaan poistettu, nykyisen hallituksen ovat tavallisten työväen aikaansaannosta.
Aikoinaan sodan jäljeen vanhempamme halusivat hyvän
isänmaan jokaiselle suomalaiselle.
Se ei vain ole sopinut niille ihmisille, jotka ovat ennen etuuksiakin tulleet toimeen tukevasti. Ei kaikilla ole resurssit olleet samoja, ei ennen, eikä nyt. Nyt vielä vähemmän.
Sotien jälkeen se elämä vasta raskasta olikin. Ne vanhuuden eläkkeillä elävät pienituloiset, pääasiassa naiset, tarvitsevat yhtä lailla elämisenarvoisen elämän, kuin nämä porukat, jotka kuppaamalla toisten työn hedelmiä, porskuttavat nykypäivinä aivan kohtuuttomilla korvauksilla.
Missä ovat ne Purran sylikoiran hehkuttanat satatuhatta uutta työpaikkaa.
Porvarihallitus on vienyt leivän monen suusta ja saanut ksnsan jakautumaan kahtia.
Tervemenoa helvetin porteille koko sakki. Niin päin prinkkalaa ovat menneet hallituksen toimet.
Otaa aikaa, ennenkuin kaikki korjaantuu.
On se kumma, että osa näistä vouhottajista haluaisi vain kurjistaa toisten elämää.
Pohja se on rikkaankin mahalaukussa. Ei sinne enempää sovi kuin muillekaan. - Anonyymi
Niin toi alotushan oli ihan perinteinen provokaatio. Tyyppi tietää mistä aiheista kansa älähtää, ja hykertelee jokaisesta meidän kommentista. Kuuluu somen perushahmoihin.
- Anonyymi
Aloitus ei kyllä ole provo. Ottaahan se päähän kun itse on opiskellut, painanut duunia, elänyt ajoittain nuikemmin kuin nämä mediassa ruikuttavat ja sitten lukee kun jengi itkee kuinka heiltä ”otetaan" ja kuinka hyvätuloiset ovat jotain riistäjiä kun saavat hyvää palkkaa ja osanneet sijoittaa tulonsa oikein.
On kaikenlaista Jarkkaa, Penaa ja Jannaa jotka eivät kouluttautuneet, ovat laiskoja ja sitten on jotain uupumusta tai ahdistusta niin ei voi tehdä duunia mutta elelevät kuitenkin huolettomina kun vuokra ja sähköt tulee KELAN kautta, lisää ruokaa voi hakea leipäjonosta, ja lisäksi valtiolta tulee taskurahaa jolla voi ostaa röökiä ja bisseä. Päivät kuluvat kaupungilla hengaillessa, pleikkaria pelaten, ja TikTokkia katsellen. Ja nämä samat tyypit sitten valittavat että hyvätuloiset riistävät heitä ja valtiota vaikka hyvätuloinen, yksityisellä hommissa oleva korkeasti koulutettu pitkän linjan ammattilainen ei saa valtiolta mitään vaan kantaa valtion kassaan niska väärässä niitä varoja joita sitten jaetaan näille Jarkoille, Penoille ja Jannoille. Ja sen sijaan että olisivat kiitollisia, nämä valittavat kun eivät saa enemmän. - Anonyymi
Ei ole aina itsestä kiinni, että joutuu elämään tukien varassa. Voi saada lopputilin tai palkka ei muuten vaan ole tarpeeksi iso ja joutuu hakemaan tukia palkan päälle.
- Anonyymi
On täyttä paskaa jauhaa siitä kuinka kaikilla on samat mahdollisuudet. Sitä jauhamista harrastavat eniten ne joilla on taipumus haistella vain omaa persettään näkemättä maailmaa sen laveammalti.
- Anonyymi
Joo, kaikilla ei todellakaan ole tässä maailmassa samoja mahdollisuuksia.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Joo, kaikilla ei todellakaan ole tässä maailmassa samoja mahdollisuuksia.
Kaikki olisivat yhtä menestyneitä ja yhtä vauraita, jos kaikilla olisi samat mahdollisuudet. Näin ei ole.
- Anonyymi
Ei muuten ollut.Omia kuvitelmiasi.
- Anonyymi
Aloittajan on niin helppoa ulista isänsä firman apupoikana.
- Anonyymi
No ei todellakaan kaikki olisi yhtä rikkaita ja menestyviä vaikka kaikilla olisi täysin samanlaisen mahdollisuudet, kuten Suomen koululaitoksessa ainakin minun nuoruudessani 70-80-luvuilla oli. Se että on sama alkuasetelma ei tarkoita että lopputulos olisi sama. Siihen menestytkö elämässä vai et vaikuttavat seikat kuten ahkeruus, älykkyys, pitkäjänteisyys, uteliaisuus ja se että on valmis kärsimään opiskeluajan rääkkiä ja uran alkuaikojen pomojen pompotusta.
Ja muuten, ei ollut isälläni omaa firmaa vaan oli Escortilla ajeleva palkkatyöläinen 60-70 lukujen Kekkossuomessa, ja äiti oli sairaanhoitaja. He taas puolestaan kalastajan ja pientilallisten lapsia, joten tuskin oltiin rikas porvariperhe. Itse vaan tajusin joskus lukioikäisenä että jos meinaa päästä kunnon hommiin ja hyville palkoille niin opiskella täytyy, ei auta mikään...ja luin sitten ensin yo-merkonomiksi ja sitten jatkoin yliopistoon ja luin maisteriksi asti. siihen vielä vuoden verran erikoistumista päälle joten noin 20 vuotta on tullut opiskeltua. Ja ei todellakaan siksi että voisin sitten korkeasta palkastani luovuttaa yli 40 prossaa nuorille ja työkykyisille KELA-asiakkaille. Yksityisellä sektorilla jossa minäkin olen painanut duunia pärjäävät ne opiskelleet ja ahkerat, ja jos firma ei tuota niin palkattu johtoporras sitten kantaa vastuun ja hyvin nopeasti osakkeenomistajat laittavat koko poppoon vaihtoon.
Valtiolla ja kunnilla sitten mukaan tulee se ”hyväveli" systeemi jossa olet oikean puolueen jäsen ja nuoleskelet poliitikkoja niin voit päästä valtion firmaan, säätiöön tai vaikka ministeriöön hommiin. Siellä ei sitten ole tulosvastuuta eikä huonoista päätöksistä tule potkuja, vaan korkeintaan saadaan uusi hyväpalkkainen homma toisesta valtion suojatyöpaikasta. Sieltä poliitikkojen pitäisi ensimmäisenä leikata mutta eihän kukaan omaa oksaansa sahaa... - Anonyymi
Haiseeko se oma perse hyvältä kun pidät nenääsi siellä 24/7 ?
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.2926436Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill652019- 1801780
- 1191251
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä141235Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181681153Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie71116Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411011RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j521009Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.288962