Persut!! Bensan hinta Ruotsissa 1,43 euroa/. Koska Suomessa??

Täyttäkää nyt viimeinkin lupauksenne ja laskekaa bensan hintaa.
13258
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Miksi persut eivät tässä asiassa seuraa ruotsin mallia? Miksi persuilla ei riitä tahtoa alentaa napakasti pensan ja tiisselin hintaa? Sopii suorittaa.

Äänestä

eli niillä on diili norjan öljystä ?

Äänestä

Polttoaineiden hintoihin vaikuttaa sekoitevelvoite.

Sekoitevelvoite oli Sipilän hallituksen aivopieru. PS hyväksyi ehdoitta.

Äänestä

Edellista hallitusta syytetään korkeasta inflaatiosta, mikä oli samaan aikaan Ruotsissakin korkealla.

Nykyisen hallituksen aikana kansainvälinen inflaatio lähti laskuun, Ruotsissakin ja Suomen laskua laitettiin hauskasti hallituksen ansioksi.

Pitäisikö ottaa pöydälle, onko hallituksen "ansio" se, että inflaatio ja polttoaineen hinta ei laskenut, kuten Ruotsissa.

Äänestä
  • Et siis lukenut edellistä kirjoitusta ja tarinaa inflaatiosta ja naapurista.

    Äänestä

Systembolagetissa on paljon halvemmat kaljat ja viinakset kuin Alkossa. Samoin diesel on Ruotsin puolella monta kymmentä senttiä halvempaa kuin Suomessa. Kyllä kyrsii niin maan perskeeleesti kun Suomen hallitus ei saa hoidettua asioita kuntoon.

Äänestä

Pensa Mauri hoi. Millon pensan hinta laskee?

Äänestä

LOPEN HEINO KEROI EILISEN LUKEMAN 2,11 EKEÄ MAKSOI 95

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Täyttäkää nyt viimeinkin lupauksenne ja laskekaa bensan hintaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu