Parikymppisenä ollaan niin hoikkia ja pitkätukkaisia. Mutta jo kolmikymppisenä alkaa kilot kertymään, hiukset lyhenee, hampaat kellastuu ja ryhti huononee? Ikävä säilyviä naisia.
Miksi naiset mummoutuu niin nopeasti?
Anonyymi-ap
2314625
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 12 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 231
Vanhimmat
Joku suojautumiskeino ja keino selvitä. Kolmekymppisenä on stressi etsiä parisuhdetta. Miehet jättävät. On kriisejä. 40-50 v. naiset joutuvat hoitamaan iäkkäät vanhemmat. Miehet eivät välitä.
Höpö höpö. Itse olen melkein 50v ukko ja minulle sanotaan että näytän 30-40 välissä olevalta. Olen nuorekas pilke silmäkulmassa oleva. Harrastan liikuntaa en ryyppää enkä polta (enää). Olen hoitanut vanhempiani ja kokenut elämässäni kaikenlaisia kriisejä ym paskaa enkä silti näytä papalta.
Kyse oli naisten mummoutumisesta, miten kirjoituksesi siihen liittyy?
Onko olemassa mitään setämiehempää kuin sanonta pilke silmäkulmassa 🤢
No minä olen 60 v nainen. Enpä näytä juuri tanssii tähtien tuomari Helenaa vanhemmalta.
Okeij, no kiva. Olen "09-10 10:16:08" kirjoittanut henkilö.
Naama alkaa valua naisilla...pakkelilla korjaantuu
mietin samaa😅
Suomi24 vanhentaa myös.
No Helena on 56-vuotias, etten ihan tolla leijuisi.
kyl ne geenit,elämäntavat näkyy ihmisest ja sit tietynlainen tätimäinen tyyli (marimekkogang) tuntuu olevan muodis jo yhä nuoremmil muijil. ei siin siis mitää jokanen on semmone ku on. Ja mikä nyt kellekin on sit ’hyvin säilyny’ seki on vähä suhteellista
Tavoitteet on jo saavutettu...
Sähän voit äitiltäsi kysyä tuota kun meet syömään ja pesettää pyykkejä.
Ihan paras vastaus! Hyvä!
Mikäs ihme tuo on. Biologisesti ihminen voi hyvin olla 35vuotiaana mummo/vaari. Keski-ikäisenä voi miettiä jo muuta kuin parikymppisiä naisia.
Onhan ne kauniita,mutta siihen katseluun se saa jäädä. Ei kiinnosta itseä puolet nuorempia vokotella,naurettava ajatuskin. Voin olla poikkeus.
No epävarma en ole. Enkä välttämättä taka-alallakaan jos joku 40-50v ukko iskee parikymppistä nuorta. Voin kyllä kysyä onko kaikki hyvin.
Tietäisitpä, miten paljon naimisissa olevat 40-50 v. miehet ostavat seksipalveluja tyyliin 20-25 v. naisilta. Et tule koskaan tietämäänkään, ja hyvä niin. Erittäin vaiettu salaisuus. Nykyään niin helppoa että valkkaat suomalaisen tiukan mimmin netistä ja treffit.
No kuinka paljon? Kun kaveripiiri on laaja enkä tiedä yhtäkään. Ja ei takuulla olisi salaisuus jos joku sais nuorempaa edes rahalla. Kyllä se on niin että kuvitellaan että halutaan,kun kuvitellaan että kaikki muutkin,vaikka ilman viagraa ei pärjätä edes vaimon kanssa.
Todella harva 20 vuotias haaveilee 50 vuotiaasta ukosta. Miettikään nyt vähän itsekkin. Olisitteko itse olleet 20 vuotiaana vanhempienne ikäisen kanssa. 50 vuotiashan on 20 vuotiaan mielestä jo hautausta vaille valmis. Katsokaa peilistä niitä naamojanne ja verratkaa 20 vuotiaaseen. Kuin isä ja tytär. Etsikää oman ikäistänne seuraa niin voitte saadakkin jotain joskus. Monen 20 vuotiaan mielestä 30 vuotiaskin on jo liian vanha ukko.
Seksipalvelujen ostaminen on aivan eri asia eikä liity mitenkään siihen että saisi oikeasti 20 vuotiaan 50 vuotiaana.
Naisetkin mummoutuvat, kun tekevät lapsen +40 vee ja ovat hinkanneet tuhansien kanssa ennen sitä synnytyselintään.
Sitten vielä todistelevat, että kuka on tämän lapsen isä?
Sukupuolitauditkin tällaisilla morsiamilla olleet jo moneen kertaan?
Mummoksi käyvät lapsilleen ja isästä ei o tietoakaan
No kyllä on naisia joita vanhemmat ukot kiinnostaa. Huvittavaa kun itseänikin katsoo noin 20 vuotta vanhemmat papat, siis jo papat koska olen nelikymppinen. 60-vuotiaat ukot ei huoli oman ikäisiä.
Kuka on hinkannu tuhansien kanssa? Taidat olla katsonut pornoa liikaa. Ei tavisnaisilla ole kuin muutama ja meillä jämillä ehkä 10 kpl ja jämillä tarkoitan nyt kaltaisiani vanhojapiikoja jotka eivät nyt ihan kotiinsakkaan ole hautautuneet vaan ovat käyneet viihteelläkin välillä.
Mitä nuori nainen, 20-25 v, näkee 45-55 v miehessä? Rahaa
En ottaisi 10 vuotta vanhempaa ukkoa.
Ai. Montako tunnet. Omasi varmaan on tuollainen ?
Juuri näin.
Nyt puhut höpöjä
-sivusta
ja vaimollekin saa tuliaiset samaan rahaan
Sitä juuri tarkoitin. Ei minulla sen ikäisenä miehenä kävis edes mielessä että nuoret voisi olla kiinnostuneita siinä mielessä ja sama toisinpäin. Mutta ei jaksa nyt vatvoa,tykätkööt toiset äideistä ja toiset tyttäristä. Joku niistä mummoistakin🙂
Se on tietysti raha.
Johtuisko se siitä, kun vilkasee sohvalle, että mikä siellä makaa, niin menee mielummin jääkaapille?
Vitsi vitsinä. En kyllä ymmärrä näitä aloituksia, mutta siinä kun se nainen (ehkä) synnyttää jälkeläisiä, niin on kädet täynnä jo sitä hommaa tai vaikkei synnytäkkään, niin käyvät myös töissä. Yleensä ne naiset aloittaa sitten sen toisen työpäivän, kun kotiutuvat. Oletko ajatellut, vaikka nyt jotain luuloasi tuhersitkin, että voisit auttaa kotitöissä, sitten voisitte lähteä yhdessä ulkoilemaan, olis nääs aikaa tai hoitaisit edes tenavaa/tenavia.
Samalla kun kauhistelet naistenulkomuotoja, älä unohda itse vilkaista peiliin. Luulen, ettei sieltä sua katso adonis. Niitä kun ei tässä maassa ole.
Ei ole tosiaankaan paljon eikä kovin fiksujakaan.
Miksiköhän naiset eivät enää halua tehdä lapsia ?
Olisikohan syynä tämä ulkonäon muuttumisen arvostelu.
Hmm...Elämän helppous ,vastuun kannon puute sekä työn teon karttelu...Kas siinäpä ne päällimmäiset
Ei ulkonäköä voi valita. Itse olen ollut mummomainen jo nuorena.
Kukkii se perunakin
Entäs se kimitys?
Miks pitää lapsen äänellä vaikka laulaa?
Tavara ja ääni ei kohtaa?
Kiitos tästä !
Hmm..Joku voi nokkia tienreunalta jopa voikukukankin...
Hmm...Ei mikään Ruusu,mutta kukka kumminkin...
Niinhän tekee esim Maija Vilkkumaa
Pitäiskö sun eli naistenvaatteisiin pukeutuvan ätmin välillä katsella itseään peilistä? Vai mitä luulet pedari
Kyllä parikymppiset on suurin osa vielä lapsia henkisesti, lähes teini-ikäisiä.
Näin on. Saattavat kuitenkin olla 14 vuotiaata asti harjoituspatjoja.
Ruuhkavuodet työn, lasten ja ikääntyvien vanhempien kanssa vanhentaa. Miehillä on helpompaa.
Mun muijja sai olla kotona lasten kanssa,itse ajelin työn perässä viikot ympäri Suomea ja ulkomaita raskaitten töitten perässä vuosia! Pitihän eukolle saada leninkirahat ja lapsille koulutus!sitten koittikin aika kun piti jäädä työkyvyttömyyseläkkeelle,kumpikohan pääsi helpommalla!?
Oksettava sana "ruuhkavuodet", joita pikkuäippylit inisee yhden tenavan kanssa. Mites ne isomummot aikanaan, kun kakaroita oli vähintään viisi ja raskaat kotityöt ilman koneita, oli ehkä elikoitakin hoidettavana. Kehtaatkin kitistä"ruuhkavuosista" vpi jumalauta
olisit eronnut
et sitten olis tehnyt niitä lapsia
Kyllä maar tuetun elämä on helpompaa.Oli se sitten yksityistä- taikka valtion tukea.
Kun mikään ei koskaan kelpaa aloittajan kaltaisille yksilöille. Silti haukutaan myös h alkavalla sanalla jos pukeutuu kauniisti, esteettisesti ja hoitaa ulkonäköä.
Se onkin outoa.
Vauvan saanti sen tekee älkää tehkö vauvoja
Monet äidit ovat hottiksia.
Mutta se vasta näky kun mummot alkaa leikkimään teinejä,legginsit ja korkkarit jalassa sekä tukka violettina!
3 lasta ja ei yhtään liikakiloja.
No se on rumaa.
eihän niitä enää kukaan teekään
Miten niin rumaa ? Kauankos siitä on kun naiset ei saanu pitää pitkiä housuja ? Se korvien välissä vika jos kuvittelee että ikä on este määrätynlaiselle pukeutumselle tai hiusmuodille.
Burkha päälläkö pitäis kulkea kun ikää tulee ?
Mummoutuminen on likimain suorassa suhteessa naisen elimistön tuottaman seksihormoniryhmän estrogeenit määrään. Kun nainen tulee hedelmälliseksi, noin 10v ikäisenä, hänen elimistössään estrogeenien tuotanto käynnistyy kaikkein suurimmalle teholleen. Pääosa estrogeeneistä muodostuu munasarjojen munarakkuloissa, naisella on kaikki munarakkulat syntyessään, niitä ei valmistu lisää. Jokainen kuun kierto vähentää (ovulaatiossa) naisen munarakkuloita keskimäärin saman verran, kunnes munarakkulat loppuvat, tyypillisesti 45-55 ikävuosien välissä, riipuen naisesta, jolloin naisella sanotaan olevan menopaussi. Estrogeenien määrä siis vähenee likimain samassa suhteessa kuin munarakkuloiden määrä. Estrogeeni vaikuttaa aivan kaikkialla elimistössä, iholla, luustossa, ihan joka ikisessä solussa, ja myös libido on siitä riippuvainen kuten aivojen yleinen kognitio ja taantumisen vakavuusaste. Esimerkiksi erittäin jyrkästi kasvava äkäisyys, pirullisuus ja kärttyisyys, säärikarvojen, viiksikarvojen ja jopa partakarvojen lisääntyminen, hiusten hapertuminen, ihon rypistymien, ym. johtuvat estrogeenien tuotannon romahtamisesta lähes nollille. Puhumattakaan kaikista niistä funktioista joiden toiminta lakkaa naisen tavarassa. Alkuvaiheessa estrogeenien tuotanto on ylenpalttisesti runsasta, mutta pian täytettyään 30v alkaa estrogeenien väheneminen jo vaikuttamaan havaittavasti, kuten libidon (peuhaamisinnon) selvä heikkeneminen ja vauvakuumeen ilmeneminen. Joitakin näitä ongelmia voidaan helpottaa estrogeenilisillä, mutta aivojen taantumista ne eivät estä, estrogeenilisillä on myös vakavia terveydellisiä haittavaikutuksia.
Varsinainen rusinoituminen alkaa pian naisen täytettyä 40v, sillä ennen menopaussia naisella on niin kutsuttu vaihdevuodet -aikajakso, jonka keston sanotaan olevan välillä 2-8 vuotta, riippuen naisesta. Perinteisesti aikajaksoa vaihdevuodet plus menopaussi on kutsuttu nimellä elämänmuutos, pahimmillaan elämänmuutoksen ongelmat voivat siis alkaa jo 45-8= 37 vuoden iässä, hyvässä tapauksessa 55-2= 53 vuoden iässä. Vaihdevuodet ovat siis aikajakso jolloin estrogeenien tuotannon määrä on niin pieni että siitä aiheutuu rankkoja vieroitusoireita, ja menopaussi on se hetki kun vieroitusoireet ovat loppuneet. Monet naiset kuitenkin näyttelevät/sepittelevät vaihdevuosioireita pitkään niiden loppumien jälkeen, koska saavat siten itselleen erilaisia vahvoja reseptilääkkeitä (mielialalääkkeitä) sekä empatiseerausta.
Sinullakin on Äiti.
Maalaat piruja seinille. Itselläni loppuivat kuukautiset, ja siinä oli minun vaihdevuodet; en muuta edes huomannut. Liikun ja pidän lihaksia yllä, syön terveellisesti, huolehdin itsestäni kaikin puolin huolellisesti, ja tietysti harrastan myös hyvää seksiä säännöllisesti tähän hommaan valikoidun itseäni hiukan nuoremman miehen kanssa. Mikäs tässä ollessa. T nainen 50 v.
Romahdus on vasta tulossa
Kuukautisten loppuessa pitää naiset päästää eläkkeelle.
40 vee vois nainen eläköityä. Miehet raatakoon töissä. Vaihdevuodet on niin rankat.
Miehet kanssa kun testosteroni alkaa laskemaan!miten voi töissä käydä kun väsyttää ja vituttaa koko ajan!
Moni nainen synnyttää 40 vuotiaana, että se niistä vaihdevuosimummoista.
sillonhan se riemu vasta repeää pienellä hormoonihoidolla ja ilman raskauden pelkoa
niin viagrankin annosta saa koko ajan nostaa, ei tule halvaksi sekään
Iitse asiassa naisen estrogeenitaso alkaa laskea jo 20 ikävuoden kohdalla.
On,on. Ja ompa minulla ollut kolme imettäjääkin ja vieläpä erisuvusta,että se noista pienten jalkojen tepsuttelusta.
Aivan totta. Pitää valita sellainen, joka on tikkulaiha parikymppisenä. Sellaiset pysyvät luonnostaan hoikkina ja vain paranevat vanhetessaan.
Samaa mieltä😁
Ainoa vaan, että selkä vetää kasaan...
Tarkoitat että kuivuvat kasaan,,rusinoituvat ja rypistyvät.
Kansallisuuksissa on isoja eroja
Kannataisiko keskittyä ihan vaan oman hyvinvointiin kun varmaan siinäkin paljon parantamisen varaa, sillä itseensä tyytyväinen ihminen ei tunne tarvetta puuttua muiden oloon ja olemiseen.
Naiset vanhenevat kuin viini, miehet happanevat kuin maito.
Nykyään naiset ovat vielä 60-vuotiaina ja sen jälkeenkin todella kauniita ja hyvässä kunnossa, näyttävät nelikymppisiltä, varmasti johtuen miehiä huomattavasti terveellisemmistä elämäntavoista.
Miehet sen sijaan ukkoutuvat jo kolmekymppisinä. On kaljamahaa, tupakan kellastuttamat hampaat, päälakikalju, resuinen olemus, erektio-ongelmia, ovat kärttyisiä ynnä muuta.
Onneksi Suomessa on enemmän nuoria miehiä kuin nuoria naisia, jotta vanhemmille naisillekin riittää tasoistansa seuraa.
Elli Aaltonen on poikkeus
No hänhän onkin jo 70-vuotias, mutta mm. kaunis, tyylikäs ja ilmeisen hyvässä kunnossa hän on edelleen jokatapauksessa.
Ja komeampaa.
kuka on Elli Aaltonen ?
Ehei sulla ikävä mitään hyvin säilyviä naisia ole vaan omaa peilikuvaasi parikymppisenä. Nyt peilistä tuijottaa harmaa hapsinen harvahammas. Naama roikkuu rinnuksilla. Se saa oman itseinhon kääntämään itkut ikäisiinsä naisiin. Lytätäkseen, näin epätoivoisesti itseään korottaakseen. Ja mikä on tulos? Säälittävää säälittävämpikin tunteen purkaus,jolla ei luo mitään tervettä tai hyvää,ainoastaan itselleen säälittävän nolon turhanpäiväisen vuodatuksen noo helpottiko? Voin vastata puolestasi, ehei. Tuskasi ja mustasukkaisuutesi moninkertaistui. 🤷♀️
Voin kertoa myös sen,että henkisesti kehittymätön kesken kasvuinen,luulee ja olettaa että onni ja onnellisuus löytyy,hänen itsekkäistä munaminä toiveistaan. Ja että jos nainen ei moiseen shaisseen alennu,on se keskenkasvuiselle muna minä miehelle kuin nyrkki naamaan. Munaminä ei kykene moisesta loukkauksesta toipumaan. Ei ikinä. Niin kauan kun henki pihisee,munaminä vaahtoaa,ja mitä saavuttaa? Ei niin yhtään mitään. 🤷♀️
Muna minä on sellainen heinä,joka ei itänyt. Vilja,joka ei tuulettunut. Ihminen joka ei hokannut🤷♀️
😂 niin että turha ruikutiruidailla
Missähän ihmeessä sä mahdat pyöriä, kun tuollaisiin naisiin törmäät. Täällä meilläpäin eivät seitsenkymppisetkään yleensä vielä täytä kuvaustasi kotialueesi kolmekymppisistä.
Ikävä palauttaa reaalimaailmaan, mutta parikymppisissä on suhteessa huomattavasti enemmän ylipainoisia kuin vanhemmissa. Sun kannattaa jatkossakin pitäytyä katselemassa vain niitä somejulkaisuja, niin et pääse järkyttymään todellisesta asiaintilasta.
Todella hirveitä ovat nuoret norsun kokoiset naiset tiukkoine vaatteineen. Ei tarvitse hävetä omaa 50 vuotiasta sporttimimmiä.
Ihan on itsestään kiinni mm. Ruokavalio, urheilu, tyylitaju jne
Mitä hiuksiin tulee niin jokainen voi kasvattaa pitkän tukan mutta hiusten paksuus tulee vanhemmilta. ( itse hankin ekat sinetti pidennykset hiuksia tuuheuttamaan jo 18 vuotiaana, ja yhä 10 vuotta myöhemmin käytän.) valitettavasti isän ja äidin ohuet hiukset periytyy… ☹️👩🏼
Vielä tämä. Aivan ihanaa että laitat näitä itsekeskeisiä ilkeitä aloituksiasi tänne. Moni muu näistä jotain ja jopa hyvin merkityksellistä hokaa. Näkee ettei tuolle tasolle tahdo vajota. Että 👍🤷♀️
Ja loppujenlopuksihan kyse on omasta huonosta itsetunnostasi. Jonka puet niin merkityksettömään asiaan kuin pllun saamiseen. Sielullisesta onttoudesta,oman itsesi alentamisesta noin ala- arvoiselle eläimelliselle,sielutiedottaomalle.tasolle. kuules,kaikki ei siellä ole. Että purkauksesi on kuin hyttysen ininää. 🤷♀️
Taidat puhua miehistä, kun kilot alkaa kertyä jo kolmekymppisenä, hiukset harvenee, hampaat kellastuu ja ryhti lösähtää.
Ja jalassa 2 viikkoa pidetyt golleget. Kaljapurkki tiukasti kädessä.
Oisko miehet syy tähän!
Itse asiassa on. Miehet ja lapset! 😂
Koska eivät pidä itsestään huolta. Teinivuosista eteenpäin eletään tinderöinnin aiheuttamista dopamiinitripeistä seuraaviin ja kuvitellaan kelpaavansa ylemmän tason miehille vielä loppuunajettuina ja rupsahtaneina kolmekymppisinäkin. Parin tunnin spermaränneiksi voivat kelvata, mutta vierelleen eivät kunnollista enää saa.
Ai jaa. En ole ollut tinderissä päivääkään . Ottajia olisi tälläkin hetkellä,enkä ole enään edes nuori. Siis voisitko edes sen hokata ettet yleistäisi? Ettet luulottelisi ja laittaisi omia ajatuksiasi toisten ajatuksiksi? Jos tuon opit,niin aika jo tuolla pitkälle pääset. Sinusta kiinni.🤷♀️
Yrität epätoivoisesti korottaa itsesi arvoa lyttäämäällä. Noo,onko se arvoasi korottanut,vai onko alentanut? Olisiko aika kääntää kelkkaa,ja hakea hyväksyntää armollisuudella,rakkaudella,ja hyväksymisellä? Miksi vaadit noita itsellesi,jos et niihin itse kykene?🤷♀️
Ja mikä vika mummoissa on. Saman ikäinen kehittynyt pappa hakee ja rakastaa ikäistään mummoa. Ja mummo ikäistään pappaa. Eriasia jos on jäänyt henkisesti jälkeen,kehittymättömäksi. Ykkösluokalle. 🤷♀️
Hyvin sanottu!
Mummoissa on tulevaisuus.
Tuota se pornon katselu teettää. Oikeat naiset on oikeita naisia omine elämineen eikä ne oikeat naiset minään spermaränneinä pyöri. Ihan voivat olla vuosiakin ilman seksiä jos ovat sinkkuja. Itsellä oli sinkkuna ainakin usean vuoden seksittömiä kausia joten en ole päässy pahemmin kulumaan.
Hmm..Siinäpä ääni kiristyy kun korppu kuivahtaa vaikka kuinka sitä yrittää kastaa...
Koulumummoissa-ja papoissa on tätä nykyä Suomen koululaitoksen tulevaisuus.
Aika tyly kommentti. En kyllä allekirjoita tuota. (m. sivusta)
Oletkin alikehittynyt. Opi.
Kiitos. Rauhaa sinulle!
Tällaista tämä on nykyään, jatkuvaa naisten haukkumista miesten taholta. Ei ole mikään ihme, että naiset alkavat vihaamaan miehiä. Onneksi sinun kaltaisia miehiä vielä on.
"Tämä sivusta
Niin tuntuu, että miehet sallivat itselleen kaljuuntumisen, kaljamahan , erektiovaikeudet ja suorituspaineet.. nekin on aina naisen vika. Kaiken tämän jälkeen he kokevat ansaitsevansa nuoren kauniin naisen, koska kukkarossa on muutama tuhat lappunen. Naisen jolle riittää, että mies huomioi rahallisesti. Mitä mies loppujen lopuksi saa. ..Seksiä silloin kun avaa kukkaronsa. Onko tämä sitten onnea?
Ei tietenkään. Se on luulottelua. Kokoajan on pelko persiissä ettei rahat riitäkkään. Että pitää aina vaan enemmän pusertaa itsestään . Ja miksihän? Siksi että on egonsa ja munansa vanki. Luulottelee ikuisen elämän saavansa ottamalla nuoremman naisen. Perustavansa epätasapainoisen suhteen. Tai oman itsekkeskeisen munan palvonnan? Ehei ole sellaisessa onnesta tietoakaan. 🤷♀️
Oikasti täysin ulkokultaisesta hötöstä riippumaton aito rakkaus,voi syntyä vaikka satavuotiaina vanhuksina. Ja se on paljon arvokkaampaa kui mikään edellinen.🤷♀️
Niin totta niin totta kuin olla ja voi!
Olet täysin oikeassa. Seksin merkitystä arvostetaan ihan liikaa. Henkinen rakkaus ja toisesta välittäminen ovat kaikkein tärkeimpiä asioita suhteessa. Läheisyys ilman seksiä on ihan parasta suhteessa.
No jos sohvalla löhöö joku mummon näköinen olio niin ei kait silloin ota miehellä eteen!mutta en haluais kyllä katella mitää Aira Samuliakaan!
No kerroppa miksi naisesi pitäisi välittää itse itsestään jos et sinä tee muutenkaan muuta kun haukut häntä
Mulla on aina ollut suomalaisen ohut tukka, joten ei osu. Lihomaan aloin vasta 40v. jälkeen. Sitä ennen sai syödä mitä vaan. Ihmiset ikääntyy hyvin eri tahtiin. Vaihdevuoet voi olla 45-60v henkilöstä riippuen. Älä siis yleistä.
Entäs miehet sitten. Tukka lähtee 30v tai aiemmin ja sperma on käyttökelvotonta jo 30v. Ja he lihovat naisia nuorempina. Just oli Hesarissa juttua nuorten miesten lihomisesta. Lihavia nuoria miehiä on paljon enemmän kuin naisia.
omaavat naistissitkin
Mitä aloittajan leveälle keskijakaukselle kuuluu? Vieläkö kampaat sitä kaljusi peitoksi luonnollista kasvusuuntaa vastaan?
Varmaan stressi, vaivat ja ilottomuus vanhentaa tai sitten naiset vain ottavat sellasen mitä väliä asenteen.
Stressi se eniten vanhentaa, kun unirytmi on sekaisin, on unettomuutta ja pitäisi koko ajan pärjätä vaikka et pärjäisikään ja jaksaisikaan. Itse vanhenin ulkoisesti vuosia, hoitaessani läheisiäni useita vuosia putkeen, stressiä ja valvottuja öitä riitti, ei jaksanut enää huolehtia itsestä ja liikkuminen jäi vähemmälle, kun hoidettavia ei saanut yksin jättää pitkäksi aikaa. Ei siis ihme, ett näytän ikäistäni vanhemmalta ja tunnen itseni vanhaksi, on jotkut sanonutkin suoraan, ett näytän vanhalta ja kamalan näköiseltä, pitäisi kuulema muuttaa kaikki ulkonäössä, ett kelpaisin muille, tuon sanonut ei kyllä itsekään mikään missi ulkonäöltään ollut, oli reilusti ylipainoa vaikka oli mua nuorempi naishenkilö, hän taas kuvitteli lapsellisesti näyttävänsä joltain parikymppiseltä, mikä ei todellakaan pitänyt paikkaansa. Olenhan mä jo vanha, kropassa on kipuja ja särkyjä, tukassa ollut jo alle nelikymppisenä harmaita suortuvia johtuen geeneistä. Painoa pitäisi saada vähemmäksi, oman voinnin takia, muuten ei ole väliä. Tässä iässä ei enää jaksa panostaa ulkonäköön, varsinkin kun on aina saanut kuulla muilta miten ruma olen, joten turhaahan se olisi ja rahanhukkaakin😉😂
Eniten vanhentaa vaihdevuodet (elämänmuutos).
Ei välttämättä, se on yksilöllistä niinkuin myös se milloin vaihdevuodet alkavat, jo nelikymppisellä ja sitäkin nuoremmilla voi alkaa vaihdevuodet, ei he silti ikälopuilta näytä tai vaikuta. On hormonihoitoja olemassa joilla vähennetään vaihdevuosien vaikutuksia ja ongelmia. Geeneistäkin se vanheneminen johtuu, ikääntymisen merkit määräytyy myös niistä. Kaikki elämässä tapahtuvat asiat vaikuttavat ihmisen mieleen ja kehoon ja myös ikääntymiseenkin.
Kun vaihdevuodet alkavat ennen 40 ikävuotta, on niiden nimi enneaikaiset vaihdevuodet, kun ne alkavat vasta 40 vuoden iässä tai myöhemmin on niiden nimi vaihdevuodet.
Oletko itse katsonut peiliin 😂
Hmmm 🤔 Ei ole alkanut vaihdevuosioireet (hikoilu, ärtyneisyys ym.), vaikka viimeisimmistä menkoista on yli 2 v. Kaikki vanhetaan ja ei täällä elämässä tyylipisteitä jaeta.
Minulla tulee Halloweenina täyteen 1v. Ilman menkkoja.Vaihevuode oireet loppui hikoilu ja migreenikin.Vaihevuosi oireeni alkoi jo 35v.Viimeiset 8v.oli menkkojen pikkuhiljaa hiipuminen ja vuodot oli mitä sattuu.Loppuaika 2v.menkat tuli 3kk-4kk välein todella runsaina.
Hyvä olla aikaansa edellä, kunhan ei ala nahkatakki sirpa mummoa leikkimään vanhoilla päivillään, se jos mikä on noloa. Hauskaa on virttyneissä verkkareissa katsoa kun samanikäiset miehet kiihkoaa nuorempien perään ja jotkut nuoremmat miehet kerjäävät hyväksyvää katsetta kun nuorikot etsii sokeria sokeria.
Koita välillä kirjoittaa aloitus ilman provoamista. Osaatko?
Mulla on ratkaisu: vaihda miehiin. Ei siinä ole mitään vikaa. Sopisi sinulle hyvin.
Toi oli hyvä kommentti. 😀 -sivuhuomio
Suosittelen etsimään säilyviä naisia hautaustoimistoista/ruumiskylmiöistä, etenkin niistä, jotka käyttävät balsamointiaineita. Etenkin ulkomailla on noita, jos vainajan arkku halutaan pitää auki hautajaisissa. Sieltä ainakin löydät hyvinsäilyneitä naisia. Luulen ettei sulle ole niin väliä, onko niillä naisilla edes pulssia.
- Muffin top lady
Ap:n aloitukset taitaa lähteä aina kulloisestakin mielentilasta. Taas pyörii oma ulkonäkö mielessä, onhan sitä usein haukkunutkin että kun ei naisille nämä piirteet kolahda (ovat niin pinnallisia) ja ikääkin kertyy. Mutta ei ku te ootte rumii ja vanhoi ja haluun teinitytön kun muutkin sai.
Punaviinin litkimisen seuraukset alkaa näkyä, korkki pitäs laittaa kiinni 30 ikävuoden jälkeen
Tupakkaa ei koskaan, se lyhentää naisen elämää 20 vuotta.
Samassa suhteessa kun miehille alkaa kertyä pelastusrenkaita ja hiukset harmaantua, ei enää alakerta toimi. Luonnonlaki
Vain yli 70-vuotiaiden ikäryhmässä lihavia naisia on enemmän kuin lihavia miehiä. Ehkä lihavat miehet ovat tuolloin jo kuolleet. Kaikissa muissa ikäryhmissä lapsuudesta alkaen lihavia miehiä on enemmän kuin lihavia naisia. Mietipä sitä.
5-kymppisenä suun ympärys aavikoituu ja uutuus.Eipä haittaa, sieviä ovat.
Ihminen on kyllä tilanteensa tasalla. Sitä vain oppii menemään ikänsä ja ulkonäkönsä mukaan. Ei sen kummempaa. Nuorille tuntuu olevan vanheneminen jostain syystä pelottavaa, samoinkuin ulkonäön muuttuminen. Ikääntyviä ei haittaa ollenkaan.
Joten kannattaa elää sitä omaa elämäänsä vain./ Sivusta
Kyllä nelikymppisillä se rupsahtaminen alkaa jo näkyä ja silloin kun itse huomaa niin on jo myöhäistä. Muutoin kroppa voi olla vielä hyvässä kunnossa. Miehet eivät tunnu huomaavan omaa rupsahtamistaan etenkään jos ovat hoikkia vaikka ryppyjä olisi jo paljon.
kyllä tässä odotetaan kampaajalle pääsyä tämän Pehkon kanssa 😘 pitkät on hiukset mutta ei kyllä kovinkaan kauniit. tuskastuttaa kyllä itseäkin jo.
Miksi akat meikkaa, kun kumminkin pestään pois?
Minua ällöttävä meikattu akka
Miksi ukot meikkaa?
Se on sitä kun ollaan epätäydellisiä - Aadamin ja Eevan perisynnin jälkeläisiä - Jos et usko niin eipä ole muiden kuin oma vikasi
Sulta puuttuu lähimmäisenrakkaus ja voit miettiä vaan hiljaa mielessäsi mikä ja kuka itse olet. Itse en haluaisi miestä jolle mikään muu kuin ulkonäkö on kaikkein tärkeintä. Sellaiset ovat itsekeskeisiä narsisteja ja pintaliitäjiä. Piste.
Akat nimenomaan on sellaisia, ihmettelen että kuka sellaista haluaa katella 1 min kauempaa!
Sen huomaa kun käy lukemassa treffi-ilnoituksia. Kuva on naisilla tärkein, sitten tulee miehen varallisuus. Rakkaus tulee kun nainen hyötyy jotenkin miehestä. Ja mies on naisen tahdon alla.
Pitää myös olla lompakka turpeana hyvää huumoria sekä karismaa.
Sanoisin että rummoutuvat 20v jälkeen! Elämän tavoistahan tuo johtuu. Ei liikuta ja syödään kaikkea paskaa. On harvinaisuus että 30v nainen olisi enää tikissä. Pariutumisen jälkeen se on heti +5kg vuosivauhtia painon nousu. Kreikassa vois kävellä jonku timmin ampiasvartaloisen perässä ja huomata että nainenhan on 50-60v vuotias. Näitä ei suomessa ole! Ylipainoinen on mielestäni heti turnoff!
Kyllä ylipainoiset naiset on tosi hotteja. Ennemmin katselee hieman muodokasta kuin luuta ja nahkaa olevaa.
Aamutelkkariakaan ei voi enää katsoa, kun sinne raahataan vain Marimekkoon kiedottuja reilusti ylipainoisia naisia puhumaan yleensä ihmissuhdeongelmista tai tasa-arvosta parisuhteesta tms asioista, jotka eivät voisi aamulla vähempää kiinnostaa.
Ei niitä läskejä suvakkilehmiä kiinnosta katsoa mihinkään aikaan päivästä.
Tarkoitushan on, että nainen pysyy tavoiteltavana vain niin kauan, kuin on mahdollisuus saada lapsia. Senjälkeen pitää ainoastaa kyetä hoitamaan perilliset omille jaloilleen.
Naisen haluttavuuskin katoaa äkkiä kun vyötärö alkaa kainalosta ja päättyy polviin. Kyllä se on suoro oikosena heti vaikka olisi pitkässäkin suhteessa jos eukko on tiimalasi.
Ai näinkö? Oletko edes naista päässyt koskettamaan? Lihavaa taikka laihaa? Ja jos,niin onko hän ollut pahasti kännissä? Oletko kenties itse känniin juottanut? Olet siten häntä itsekkäästi hyväksikäyttänyt. Vai onko näin ettei tuo ole sinulta ,kaikesta änkkävänkkä tyrkky yrittämisestäkään ole onnistunut? Ja oi voi kun se sattuu,niin pahasti sattuu. Se on yhyy se👎🤷♀️
Ja ketä kiinnostaa sinun munasi kiihottumiset? Kenelle sillä on mitään merkitystä? Ja pitäisikö edes olla? Jos pitäisi,niin miksi ihmeessä? Mikä saatanan jumala luulet olevasi muninesi ja himoinesi? Siis,ketä kiinnostaa???? Tee itsestäsi kiinnostavampi. Omaa arvot! Ne arvot ei löydy alushousuistasi😳🤷♀️
Narsut vaatii ja voivottelee. Pitäisi 'leipäkin voidella valmiiksi',että raasut tuntisivat itsensä arvokkaiksi.Luuli että tänne elämään tullaan saamaan ja vaatimaan,ei antamaan ja palvelemaan. Itsekkyys on se,jota emme tänne oppimaan tulleet. Mutta sitä on kaikkialla,politiikassa etunenässä. Mitä rikkaampi,sen röyhkeämpi ja sielutiedottomampi. Ja samanmoisia arvonsa aivopesineitä loisia nämä raharikkaat hyväksikäyttää. Ovat kuin illimadot tai nahkiaiset. Verenimiät.🤷♀️
hyvä vihje kun haluaa olla rauhassa
Totta.Harvan Suominaisen geenit ovat kuin Helena Ahti Hallbergilla, joka on kuvankaunis edelleen.
Pulla, siideri,tupakka ja sohva tekevät tehtävänsä.Joka kolmas on ylipainoinen.
Helenaa on auttanut varmasti ruokavalio ja paikat on piukkana tanssin takia.Hellä ja kiltti luonne on pitänyt rypytkin minimissä.Upea nainen.Harmi että jos halajaa samankaltaista tasoa, on etsittävä ulkomailta kun Suomessa nuo harvat ovat jo varattuja.
Helena lienee ollut munaminä miesten tossun alla. Harjannut sellua sääristään 24 /7. Käynyt leikkelemässä kasvojaan, ja minkä vuoksi? Siis,keskittykää kysymykseen, minkä vuoksi?🤷♀️
Ja tässä höttöpöttö riippuvuudessaan ajaa naisia samaan riippuvuuteen. Olisiko kyse kuitenkin omista peloista ja median sun muun asettamista paineista. Eikö ole tuossa iässäkään valintojaan kyseenalaistamaan ja heräämään. Esimerkkiä näyttämään.🤷♀️
Kertomaan,että älkää tehkö niinkuin minä tein. 👍🤷♀️ siinä on viisaus.
Siis minkä vuoksi tällaisia edes kysellään ?
Tyhmiä pohdintoja ? Tollon touhua.
Kyllä siinä väsyy kun kolmekymppisenä tekee lapset ja sen jälkeen nukkuu vuosikaudet neljä tuntia yössä. Synnytyksessä vielä tulee vaurioita joita ei suomalainen terveydenhuolto korjaa. Terveyskeskuksesta ei saa apua. Lääkäri kieltäytyy vastaanottamasta. Kyllä siinä kyynistyy ja muuttuu vihaiseksi akaksi, joka ei jaksa enää itsestään huolta pitää.
Nyt pitäisi vielä hoitaa omaa äitiä, joka aikoinaan ilmoitti, ettei auta minua lasten kanssa. Appiukkoa ja anoppia autettiin, anoppi vaan hoiteli oman tyttärensä lasta, sieltä ei apua meille tullut.
Seuraavaksi vuorossa on dementoituva aviomies. Vituttaa nyt kuusikymppisenä. Suurin virheeni oli tehdä lapset. Ilman niitä olisin nyt se ihailemasi hyvin säilynyt nainen, jolla on ollut koko elämä aikaa itselleen
En nyt tiedä tuosta lapsettomuudesta? Useimmat tuntemani lapsettomat naiset on myös rupsahtaneet ja lisäksi pystyyn kuolleet.
Olet kaunis ja ihana, vaikka kaikki tuo on tapahtunut. T. Mies
Sanan helinää,Se pitää muna kolahtaa istuessa ruokapöydässä pöydän kanteen,alapuolelta, silloin tietää nainen olevansa ihana.
(Ilman viagraa tietenkin.)
Hyvä sisko!Täällä saman kokenut melkein.
Kauneus on katsojan silmässä, yleensä rumuus lisääntyy ja rypyt iän myötä.
Myös rumuus on katsojan silmissä. Sisäinen Kauneus kun lisääntyy ja sielutietoisuus.siinä ei jotkt rypyt merkkaayhtään mitään.🤷♀️
Kaikki muumioituu omaa tahtia
"Mun" S ei ole kurppaantunut, vaikka joitakin juonteita kasvoissa onkin;kaunistavat häntä tietyllä lailla.
Ihanaa olla mummoutunut. Ei tarvitse kärsiä bussissa takapuoleen hinkkaavista miehistä eikä enää ole ällöttäviä ehdotteluita kaupan kassajonossa tai työpaikalla. On vihdoinkin rauha elää ja olla. Oma mies riittää joka on tyytyväinen mummoilevaan vaimoonsa.
Just näin. Elämä on elämämisen arvoista ihanaa,kun sen oikein oivaltaa.. 🤷♀️
Kylä aloittajakin tiedostaa sen .mutta kun sössi ja ui ns. Lietteeseen niin ottahan se koville. Arvosta isi oppikouluaan Tsemppiä ap👍🤗🤷♀️
Fiksu kommentti
Höpö, höpö, jos treenaa ja syö terveellisesti niin näyttää hyvältä, ja ryhti säilyy , hampaat voi valkaista, tai laminoida.
Jos hiukset ohuet ja ne ei kunnolla kasva, niin voi ottaa hiuspidennykset.
Monet miehetkin ukkoontuvat kolmenkympin jälkeen kantavat isoa paskamahaa , olut ja tupakka maistuu , mutta ei liikunta ja terveellinen ruoka.
Miksi pitäisi valkaista ja laminoida. Siis miksi? Kenen mieliksi? Onko se luonnonluomaa,luonnollista? Miksi pitäisi ottaa hiustenpidennykset? Kenen mieliksi? Itsesikö, miestenkö? Miksi et riitä omana itsenäsi,edes itsellesi? 🤷♀️
Naisten pitäisi näyttää ikuisesti hyvältä. Miehet näyttää 30v 60-vuotiaalta, on ylipainoisia, ei peseydy tai siivoa.
Oletko itse säilynyt ?
Hautasin vaimoni parikymmentä vuotta sitten en ole siihen lajiin silmiäni kohottanut sen koommin.
Pienet lapset on rasittavia mutta isot ne vasta ovatkin.
Ei enää kerta riitti.
Ap on kateellinen ' mummoille' jotka rulettaa. Oma elämäkun on läpi tylsää,mummoille kateellista ja katkeraa.🤷♀️
Väitättekö olevanne aikuisia ihmisiä, kun kirjoitatte näin rumalla kielellä toisista ihmisistä? Hyi olkoon.
Ulkonäon palvonta on mennyt sairaalloiseksi.
Ryhtiliike saa kilot karisemaan, hiukset kasvamaan, hampaatkin voi valkaista ja ryhtikin paranee gorilla-nostoilla.
Mitäpä nainen ei tekisi, että saisi passattavakseen ja palvottamakseen miehen.
Se on vaan ikävä puoli, että miehen pääkoppaa ei saa kuntoon, toisin kuin naisen ulkoisen olemuksen.
Mitä siinä kitsee, siirtyy nuorempiin naisiin, voi tosin tulla yllätyksenä että joutuu samalle viivalle norempien miesten kanssa.
Miehen pääkoppaa ei saa kuntoon. Sen olen kyllä nähnyt ja havainnut.
Saa olla kaikki miehet naisenpuutteessa. Tuollaisella naisten haukkumisella ei saa muuta kuin tuhoa aikaiseksi.
Rahalla saa ja hevosella pääsee. Siinä jää nuoremmat miehet toiseksi. Kunnon taalaukot ottaa nuoren naisen koska haluaa, sanoit ihan mitä tahansa.
Jätä minut rauhaan jo.
Mummotkin on naisia.
Itse rakastelin nuorena huomattavasti vanhempien naisten kanssa, sillä kookas elimeni ei olisi sopinutkaa tyttösten sinne. Sitäpaitsi vanhemmat naiset tykkäsivät ja sai panna paljaalla.
Äitejä ja vanhempia viisaita naisia. Nämä palstamiehet eivät osaa muuta kuin louskuttaa leukojaan ja näppäillä.
Minä miehenä pidän kaikenikäisiä naisia 70 asti kauniina. Jokunen tietenki rupsahtaa nopeammin.
Ihmislasten kasvattaminen vie niin kauan, noin 15v. Naisten täytyy lopettaa lisääntyminen senverran aikaisin että saa hoidettua pesueensa elinkelpoisiksi. Eli lisääntymiskyky loppuu viimeistään viisikymppisenä ja hormonituotannon loputtua mummoutuminen alkaa.
Ei ala mulla mummoutuminen koskaan, sillä aion käyttää forever hormonikorvausta. Olen lähes 50..Ikävä kyllä tälläisiä lääkäreitä vähän keltä saa reseptin pysyvään hormonikorvaushoitoon. Syyttäkää siis naisten itsensä sijasta sitä enemmistöä mielivaltaisia lääkäreitä, jotka eivät anna potilaan päättää itse!
Liian hapokas ympäristö ei pysty
Nainen on nuori niin kauan kuin haluaa rakastella.
Nainen on nuori niin kauan kun oikeasti haluaa rakastella, eli kun haluaa tosirakastella, oikearakastella, aitorakastella.
Miksi komeat urokset ottaa itselleen kumppaniksi näitä pullamössöjä?
Kun katsoo kaupungilla on komea uroa ja rinnalla lihava, pulska tätäimäinen daami.
Rasvakerrokset roikkuu ja habitus suttainen.
Kelpaako tosiaan hyvännäköisille miehille vain jokin lepakko, ihmettelen suuresti vai onko s eok kun on reikä jalkovälissä ja se riittää.
Useinhan näillä pulskilla on on jalkovälissä hiivaa ja kaineklaista hiertymää kun vielä käyttävät stringejä.
On se tämä maailma nykyään niin kummallinen ja kun ei tiedä mitä vastaan tulee.
Munasarjakkaista tulee rumapainoisia sitten vasta kun ovat saaneet miehen lukittua suhteeseen.
Ikävä säilyviä naisia? Meinaatko tosissasi että naiset ennen olisivat säilyneet paremmin, taidat olla pahasti houreissasi. Kyllä naiset sekä miehetkin ennen vanhaa vanheni nuorempina, elettiin rankempaa elämää eikä tavallista kansaa samalla tavalla kiinnostanut ulkonäöstä huolehtiminen kuten tänä päivänä ja vaikka olisikin kiinnostanut ei rahaa ja aikaa ollut. Oma mummoni oli viidenkymmenen kun minä synnyin, ja hänestä kuvia katsoessani voisin arvata hänen olevan lähemmäs 80 jos en paremmin tietäisi.
Sitä paitsi luuletko että me naiset olemme täällä sinun silmää miellyttääksemme? ihan kuin te miehetkään kaikki säilyisitte ikuisesti parikymppisen näköisinä.
Ei kaikki. Mielessä yksi tuttu itseäni vanhempi, hyvävartaloinen nainen. Harmittaa paljon että viime näkemisestä on jo aikaa. Kun vaan taas kohdataan, pääsee himot pintaan. Muutenkin mukava nainen.
Tuo aloituskommentti ,ei ihan mennyt putken ,onkohan kommentoijalla asiaa silmälääkäriin ? n.20 v ovat vasta laihoja ,kuin kuivankesän oravat ! Naisellisesti kiloja oikeissa kohis vaan parantaa vuosien tullessa näköä, ennemmin hiukan naisellista näköä,ei liian hoikka eikä ainakaan laihannäköinen missään nimessä saa olla , ehkäpä miehienkin pitäisi naisia moittiessaan turhasta vilkaista peiliin omaa ilmestystään !Kaikki eivät nuoretkaan ole "adoniksia" tosiaan. Ja niin se on ,et kaikis löytyy kaikennäköistä ,näin olkoon .
Hiihto ja sauvakävely ehkäisevät mummoutumista ja siirtävät rollaattorikauttakin myöhemmäksi. Ryhtiä! Aivojen mummoutumista estää tekninen työ ja mummoutuneiden vältteleminen. Asennetta!
Minulle ainakin tullut muutakin kuin seksi päähän iän myötä.
En ole enää niin ulkonäköpainotteinen ja pukeudun enemmän oman mieleni mukaan kuin miellyttääkseni vastakkaista sukupuolta. Ja pidän väljistä vaatteista nykyään enemmän.
Tosin hiukseni ovat pitkät ja blondit ja olen hoikka, mutta vähät välitän siitä, mitä miehet ajattelee minusta.
a.p kirjoittaa taas jostain pää ....
Mielestäni tollaine vahtaaminen naisia kohtaan on jo sairasta.
Voi kun kaivattuni tykkäisi sinun laisesta mutta se tykkää tummista "romaanittaren " näköisistä moneen kertaan käytetyistä pubiruusuista pöydän alla piilossa.
"Minulle ainakin tullut muutakin kuin seksi päähän iän myötä."
Useimmilla on ollut päässä muutakin kuin seksi jo ennen iän karttumista.
Mummoilu on vasta elämääääääääää👌😍♥️!!
Ihanaa mummoutua😁 tarvii enää olla objekti. Munaminä miesten lääpittävänä ja puristeltavana . On nääs tärkeämpikin tarkoitus tässä elämässä.😳🤷♀️
Olen päättänyt että yksikään seksinnälkäinen munaminä ei enää limaisilla sormillaan minuun koske. Ja se päätös on tuonut paljon hyvää elämääni. Olen onnellisempi kuin elämässäni koskaan aiemmin. Olen velvollisuuksista ja vaatimuksista vapaa. Voin viimeinkin hengittää.✌🤷♀️
40 äitin POIKA mitäs siitä REVITÄÄN?
Kiva olla mummo on lapsenlapsikin!Se että olisin kuin,joku irstas naisia alaarvioiva pervo äijä ulkonäkö komentoija kyylä.
Ei tuo oo paha vielä ,60v.on jo.
Minä olen yli 40v saan kuule seuraa miehistä jos haluan mutta ei innosta nyt nautin myös urheilusta ja omasta ajasta ja lapsikin kasvatettu aikuiseksi nautin nyt elämästä isot tulot :) ei rahahuolia. PS. se laihduttaa kun ei tarvii huolehtia 6 numeroinen luku tilillä pystyy rentoutuu
Ällöttäviä tollaiset äijät ,jotka puuttuu toisten elämään,ja levitellään perättömiä asioita.Yksi asia etenkin, että naiset yleensä äijien rahojen perässä loisivat.
Oma mummoni oli ennustaja neuvoi miten saadaan miesten päät pyörälle, ,sellainen kyläpyörä.
Mielummin pyörä kuin huoraksi haukuttu,joka ei pidä paikkaansa tää menee kuusankoskelle
jos elämä hyökkäs piälle ja ravisteli vähän.. ei tää laiffi kaikille ole pelkkää ulkomaanmatkaa ja kampaajalla käyntiä
Kampaajalla käyntiä ei tarvitse käydä ,kun osaa hoitaa itse hiukset paremmin.kotimaa on paras nykymailmaa seuraten.
Kateelliset kampaajat pilasi minun hiukset monesti kun olin nuori.Empä oo ollut ainut.
Eikö sinulla on Äitiä keltä kysyä vai etkö uskalla?Jäät perinnöttömäksi.Hyvissä kantimissa on Äitilläs asiat ,voi pitää aikuiset pennut talutusnuorassa.
Mummo on nainen jolla on lapsenlapsia. Hän ei välttämättä ole iäkäs. Muita naisia ei voi mummotella.
Miehillä testosteroni vähenee iän myötä. Hiukset ohenevat ja vatsa kasvaa. Rinnat kasvavat, kivekset roikkuvat ja sukupuolinen kyvykkyys hiipuu. Suomalaiset vanhemmat miehet eivät myöskään yleensä huolehdi hygieniastaan, hiuksistaan, kynsistään ym. Suomalainen mies ei yleensä myöskään osaa pukeutua. Jos olet vanhempi mies,
mene peilin eteen ja katso itseäsi kriittisesti.
Ainahan NUORTA SAA, mutta oletko saanut koskaan KUNNON VANHAA?
Just noin😂😂
Aineski meilläpäin mummoutuminen johtuu pääasiassa iästä. Kyöpeli
Tämä yleistys ei pidä lainkaan paikkansa. Harvoin parikymppiset enää ovat hoikkia ja ptkätukkaisia, 60"s luvulla olivat ja pukeutuivat vartalonmyötäisiin vaatteisiin, siitä eteen päin elintaso on noussut ja samalla ulkonäkö niin miesten kuin naisten osalta on pyöristynyt. Liikkuvammat ja liikuntaa harrastavat miehet ja naiset ovat edelleen sporttisemmassa kunnossa. Kolmekymppiset naiset ovat suurimmalta osalta sieviä ja hyvin söötin näköisiä, vartaloltaan naisen näköisiä eli kauniita, miehet miehekkään näköisiä jos ulkonäöstä on huolehdittu. Neljäkymppiset naiset ovat suurilta osin hyväkuntoisen ja naisellisen näköisiä, silmäkulmiin syntyvät ensimmäiset hennot rypyt , mutta ne usein korostavat naista kohtaan tuntemaa hellyyttä kuin epäkohteliaisuutta. Sen jälkeen miehet ja naiset menevät omia portaitaan, ulkonäöstä huolentien ja nuorentavia geenejä toivoen tai manaten. Rakkaus ja onnellisuus on kuitenkin pitkän iän ja iloisuuden lähde, se pursuaa ympärille ja saa osallistujat näyttämään iättömiltä.
https://youtu.be/-uH2oBNyTt0
Kunhan ihmisellä olisi sisäinen kauneus ja hyvyys ,niin sillämennään normaalisti aika pitkälle, niin tietenkin vaatii kummaltakin osapuolelta,ei toimi muuten, ihminen yleensä puolison löytää ,oli ulkonäkö mikä tahansa,, ja kaikki vanhenevat ,sitä ei karkuun ,millään tehohoidolla saa kuin pienen hetken ja maksaa yleensä maltaita , sitäpaitsi kaikki "lisukkeet toboksit ym joutavat lisukkeet" ovat entisestään RUMENTANEET ottajan ,jopa kauhean näköiseksi . Näin se van on. Jokainen luulkoon ja uskokoon ja kuvitelkoon sitten mielessään, olen nyt niin kaunis.. HA HA.
ALOITTAJA VOISITKO KIRJOITTAA POSITIIVISEMPIÄ ALOITUKSIA!
Eivät kaikki naiset mummoudu. Monet ovat hyvinkin sensuelleja ja intohimoa herättäviä keski-ikäisinä; riippuu paljon koulutustaustasta, paljonko on maailmaa nähnyt, kuinka pitänyt huolta itsestään ja kehostaan, ja kuinka pukeutuu. Tuollaisen naisen otan mennen tullen. T. keski-ikää lähestyvä mies