Vaimollani ja minulla oli tuolloin yhteistä seksielämää takana reilut 30 voutta,
Seksimme oli perinteistä lähetyssaarnaajaa, joskus, jos vaimo "reihaantui", jopa seksi takaapäin oli mahdollista.
Koska vaimo ei juurikaan rakastellessamme saanut orgasmia, oli meillä tapana, että ennen sisääntyöntymistä annoin hänelle orgasmin suullani.
Vaimo ei puolestaan koskaan minulle suudeksiä antanut, joten olin tottunut ja tyytynyt asiantilaan.
Kerran, ollessamme vähän yli viisikymppisiä, tapahtui yllätys!
Olin antanut taas orgasmin vaimolle, ja olin juuri aikeissa työntyä hänen pilluunsa.
Mutta hän pyysi minua siirtymään, jolloin siirryin hänen pääpuoleensa, jolloin hän otti kullini suuhunsa. Hän aloitti sellaisen käsitttelyn suullaan, että olin aivan pyörällä päästäni! Hän hyväili kulliani suullaan ja hiveli kädellään kiveksiä.
Käsittely oli selaista, etten sitä pitkään kestänyt.
Vähän ennen orgasmiani sanoin hänelle nopeasti, että kohta tulee. Ja sitten sain mitä
parhaimman orgasmin ja vaimon suu lypsi kaiken ja nieli.
Jälkeenpäin häa sanoi, että oli vain tarkoitus saattaa kullini kovaan erektioon.
Se oli yllättävyydessään erinomainen kokemus!
Vaimon suu yllätti!
Anonyymi-ap
1
304
Vastaukset
- Anonyymi
Minusta parasta kun nai vaimoa suuhun ja samalla puristelee rintoja
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kuka maksaa Elokapinan töhrinnän?
Vieläkö tukevat Elokapinan toimintaa mm. Aki Kaurismäki, Sofi Oksanen, Paleface, Koneen Säätiö ym. ? Kenen kukkarosta ot5853879Muuttaisiko viesti mitään
Haluaisin laittaa viestin, mutta muuttaisiko se mitään. Oletko yhä yhtä ehdoton vai valmis kyseenalaistamaan asenteesi j483318- 382801
Valpuri Nykänen elokapina
Aikas kiihkomielinen nainen kun mtv:n uutiset haastatteli. Tuollaisiako ne kaikki on.662759Oon vähän ihastunut suhun nainen
Vaikka toisin jokin aika sitten väitin mutta saat mut haluamaan olemaan parempi ihminen :)192144- 322091
Se että tavattiin
Hyvin arkisissa olosuhteissa oli hyvä asia. Olimme molemmat lähestulkoon aina sitä mitä oikeasti olemme. Tietysti pieni121967- 291865
Oot pala mun sielua
Jos toivot, että lähden mä lähden. Jos toivot, että jään mä jään. Koen, että olet mun sielunkumppani, mutta lämmöllä my171810Hei T........
Ajattelin kertoa että edelleen välillä käyt mielessä.... En ole unohtanut sinua, enkä varmasti ikinä... Vaikka on kulunu471759