Minkä takia ihmisistä on tullut niin väkivaltaisia.
Yhtä mittaa jossain päin Suomessa on joku ammuttu
Ja katujengit lisääntyy. Maailmasta on tullut raaka. Ennen ihmiset sai kulkea kaikessa rauhassa. Nyt viedään vaatteet. Kännykät. Rahat ja kaikki raa,asti väkivallalla.
Ihmisten väkivaltaisuus
14
293
Vastaukset
- Anonyymi
Sisälsikö Korona rokote väkivalta hormonia??
- Anonyymi
No niin, siinähän se vastaus tuli
- Anonyymi
Itseasiassa ainakin henkirikoksia tehdään Suomessa nyt vähemmän kuin koskaan. Esim. 20 vuotta sitten vuosittainen määrä oli n. kaksinkertainen.
- Anonyymi
Helsinki esim. Oli 90-luvulla vielä hyvin väkivaltainen kun vertaa mitä nykyisin. Näin Poliisin mukaan. Ehkä kaikki tulee median kautta paremmin ilmi. Ja some?
- Anonyymi
Joo, netti tosiaan osaltaan selittää. Mutta pahasti siltä näyttää, että tämä vuosi on paljon mustempi kuin vaikkapa muutama viime vuosi. Vielä pahempaa olisi, jos tästä tulisi trendi. Ihan Ruotsin tiellä ei vielä olla, mutta hyvin lähellä.
Paljon julkisuutta saaneissa murhissa,tapoissa yms. todella usein alunperin Intiasta lähtöisin olevan etnisen ryhmän mies on väkivallantekijä. Miksi? Sanotaan monen olevan sen verran heikkolahjaisia etteivät läpäse edes peruskoulua ja ovat impulsiivisia mistä seuraa mm. huono ongelmanratkaisukyky. Oppiminen noin yleensäkin on heikentynyt. Ei taida naisten arvostus olla hääppöistä, vaan mies määrää kaikesta ja puolustaa omaa kunniaansa vaikka tappamalla.
lajijsuris
- Anonyymi
voiko olla oikeesti joku joka ei tiedä?
- Anonyymi
Suurin yksittäinen välitön syy ilmiöön on varmaankin valtavasti kasvanut huumeiden käyttö ja siihen liittyvät haitat, kuten velanperintä, sekaisinolo
lajijasuris- Anonyymi
yhden pisteen vihje.. vuosi 2015
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
yhden pisteen vihje.. vuosi 2015
Hmm,veikkaisin mamu...😉 Joo tämä selittää hyvin melkein kaiken mikä liittyy viimeisen 10 vuoden aikana pahentuneeseen katujengien ja huumeiden aiheuttamiin haittoihin.
lajijasuris
- Anonyymi
Taas Helsingissä väkivallan teko. Miestä puukotettu perjantaina . Ainahan ne tekee mitä vaan kun eivät saa tuomioo.ollaan jo kuin villissä lännessä
- Anonyymi
Osa tämän jutun ajatuksista selittää katuväkivallan kasvua: https://yle.fi/a/74-20111130
Toi tunnepuhe on mennyt jo niin pitkälle, että jopa jotkut soteammattilaiset pitää tunnevammaisena, jos menee järki edellä edes sillon, kun se on tarkoituksenmukaista.
On ihan omaa kokemusta. Molempia tarvitaan, järkeä&tunteita, ja näiden ohjaukseen voi kehittää parhaimmillaan automaattisia vakauttajia. Se ei ole helppo rasti mutta esim. poliisit, pelastusala, soten trauma-ja kriisiyksiköt tarvii ihan välttämättä noita taitoja.
lajijasuris - Anonyymi
Veljekset kuin ilvekset, ei maailma paremmaksi muutu.
- Anonyymi
Kaikki huumeet pitäs tuhota maailmasta.
Mutta itse olen kyllä tehnyt havainnon että kun alettiin antaa koronarojotteita, ihmisistä tuli aggressiivisia. Väkivaltaisia ym. Ja että ihmiset muuttui välinpitämättömästi j
, mutta kuitenkin väkivalta lisääntyi
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mietin yön yli
Sinua ja minua. Laitan viestiä sinulle suoraan sitten, jos nyt mitään tolkkua tulen meistä saamaan. Jos en laita, niin e814764Kyllä minä sen vielä tähän sanon
Olen ollut tänään vähän alamaissa ja luullut etten sano enää ksokaan.... Rakastan sinua! Hyvää yötä.244039- 302351
Jussi Rainio rehellisenä - Tämä hiersi Vain elämää -kuvauksissa: "Oltiin kaikki samassa kusessa..."
Vain elämää -sarjassa on tänä syksynä mukana Jussi Rainio. Tämä tyyppi on kyllä symppis- ja mikä ääni! Kuka muistaa "...72028- 251842
Missä meni pieleen
kun kuvittelin sinun tuntevan saman poltteen. Olit korkeintaan vähän ihastunut tai kiinnostunut. Rakastunut ihminen on o641736- 971719
Vaneritehdas lakkautetaan?
Metsä Group suunnittelee Suolahdessa sijaitsevan vaneritehtaan sulkemista.1071508Maapallon nykyinen elämä on romahtamassa
Ilmastokatastrofi tulee ja eliölajeja kuolee vauhdilla sukupuuttoon, mutta väestönkasvu jatkuu ja kaikki hakevat loputon1541414Tänään vietetään maailman mielenterveyspäiväävää
Miten edistät mielenterveyttäsi? Itse vastaan, yksinkertaisesti tekemällä kivoja asioita :)351056