Ei ainakaan jäädä. Epämiellyttävin kunta pohjoispohjanmaalla. Sisäänlämpiävä kylä .
Vastaukset 15
- Anonyymi
Puita uuniin.
- Anonyymi
Kolmen älllän kaupunki.
- Anonyymi
Kalajokiset aina kuvittelee olevansa suurempia ja mahtavampia kuin mitä ovat. Jo Kivioja aikanaan sen totesi. Kalajoella on junttimaista nousukasmaisuutta jonkin verran enemmän kuin muualla lähiseudulla. Varsin monesti sille nousukasmaiselle käytökselle ei sitten kuitenkaan löydy katetta ja nousukas menettää kasvonsa ja joutuu häpeämään.
- Anonyymi
Noh prkele minä sanon että ihan jokaisella paikkakunnalla jokaisessa kaupungissa on omat hyvät ja paskat puolensa,aina löytyy kyttääjää ja paskanpuhujaa jotka höpisee seläntakana.Niin myös Kalajoella mutta eipä anneta sen häiritä on tällä kuitenki sentään jotain hyvääki tarvii vain löytää ne hyväy ceissit ainiin ja onhan täällä myös ihan hyviäki ihmisiä esimerkiksi minä,En kehu itseäni mutta erinomainen olen anteeksi.
- Anonyymi
Hyvät on kaljaceissit Kalajoen rapamahoilla, tulevilla puliukoilla. Se on ihan kokokori.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hyvät on kaljaceissit Kalajoen rapamahoilla, tulevilla puliukoilla. Se on ihan kokokori.
Kaljaa pitäisi saada heti aamuseitsemältä eikä vasta yhdeksältä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kaljaa pitäisi saada heti aamuseitsemältä eikä vasta yhdeksältä.
Maistuu paremmalle, kun joutuu vähän aikaa odottamaan. 😁
- Anonyymi
Mitenkähän saisit Puskarinkin tuon huomaamaan...?
Tarjoa vaikka muuttoapua sille.- Anonyymi
Tuulimyllykeisarien luvattu maa..
- Anonyymi
Kalajoki on ihan kaunis ja ihmiset ok mutta kannus ei niinkään ole mikään paratiisi,siellä menee monenmoista säveltäjää ja siellä on nuoretki täysiä terroristeja ei siellä vanhemmat osaa kasvattaa kersojaan
- Anonyymi
Kannuksesta Kalajoelle tulleet ovat normaalia heikkolahjaisempia ja matalaälyisempiä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kannuksesta Kalajoelle tulleet ovat normaalia heikkolahjaisempia ja matalaälyisempiä.
Tuskin kannuksesta kukaan uskaltaa edes tulla kalajoelle? en ainakaan usko enkä toivo niin en todellakaan kärsii koko kalajoen maine
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuskin kannuksesta kukaan uskaltaa edes tulla kalajoelle? en ainakaan usko enkä toivo niin en todellakaan kärsii koko kalajoen maine
Visiiri päässä.
- Anonyymi
Kun en löydä etsimääni tavaraa kaupan hyllyltä, en mene kysymään myyjiltä, vaan valitan asiasta somessa. Hienoa Kalajoen meininki!
- Anonyymi
Näin on. Kateellista porukkaa koko kylä täynnä
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 731157
- 711112
- 66906
- 95859
- 49747
Jasmin vauhdissa
Kyllä pitää Jassulla kiirettä, kun yhtenään menoa mun äidin, isäpuolen ja Markon kanssa Ossianin ollessa tietysti sulois244729- 72649
- 25649
- 54646
- 40590