Työnteko ei kannata!

Kolmen lapsen perheen, jossa isä käy töissä ja äiti on kotona lapsia hoitamassa kannattaa miettiä työnteon kannattavuus.

Esim. suunnitteluinsinöörin tuloilla todennäköisesti kannattaa olla kotona ja nostaa tiliä sosiaalitoimistosta.

Tämä erikoinen ongelma on suoraa seurausta sosiaalidemokraattien äärimmäisen kireästä verotuspolitiikasta.

Se on kyllä myös merkki siitä, että verovaroin toimiva järjestelmämme on saavuttamassa juuri näinä päivinä luhistumispisteen...
10603
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Ei ihme jos Suomen valtion kassa on tyhjä,kun osa porukkaa ruinaa ettei työtä kannata tehdä ja käy loisimaan toisten siivelle vaikka ovat terveitä ihmisiä.Olen myös kokenut työttömyyttä ja lomautuksia mutta kyllä olen mielellään töihin lähtenyt kun niitä on taas ollut tarjolla.On erikoista lukea tämäntasoista tekstiä noinkin koulutetulta henkilöltä,tulee kyllä mieleen pahasti omaan napaan tuijottaminen.Taitaa olla nuoremman polven edustaja joka on saanut käydä kaikenmaailman peruskoulut ilmaseksi ja vielä valittaa.Nykymaailmassa tuntuu olevan sellainen käsitys että veroja ei kukaan maksaisi mutta ollaan vaatimassa milloin mitäkin etuuksia joko valtiolta kunnilta.Kukahan sinullekkin lapsilisät maksaa,osaksi minä vaikka omia lapsia ei ole enkä valita yhtään semmoisesta "vääryydestä".

Äänestä
  • Jos tienaisit töihin menemällä 800 e/kk (netto) ja työttömänä saisit tukea 1000 e/kk (netto), menisitkö töihin?

    En ainakaan itse syytä tällaisia sosialipummeja, vaan järjestelmää. Sosialipummit toimivat pelkästään ainoalla järkevällä tavalla, mitä tuossa tilanteessa voi toimia. Ainoastaan tyhmä tekee töitä, jos se ei suurenna käteen jäävän rahan määrää.

    Äänestä

  • Asiasta huvittunut kirjoitti:

    Jos tienaisit töihin menemällä 800 e/kk (netto) ja työttömänä saisit tukea 1000 e/kk (netto), menisitkö töihin?

    En ainakaan itse syytä tällaisia sosialipummeja, vaan järjestelmää. Sosialipummit toimivat pelkästään ainoalla järkevällä tavalla, mitä tuossa tilanteessa voi toimia. Ainoastaan tyhmä tekee töitä, jos se ei suurenna käteen jäävän rahan määrää.

    Ongelma johon olet törmännyt, lienee seuraava muijas ei saa tökäreitä koska saat liian hyvät tulot.
    Ongelman korjaus, otatte avioeron, muutat pois kotoa, jonka jälkeen muijas saa normaalit avustukset yhteiskunnalta, ja sinä joudut maksamaan elatuksia.
    Mutta homman nimi onkin tämä et ole oikeasti muuttanut kuin paperilla, tosin avioeron saadessaan muijas saattaa käyttää tilaisuuden
    omaksi hyväkseen!!hahahahahaa

    Äänestä

  • joita on kiittäminen kaikesta tästä sotkusta, joihon työväestö on ajettu!

    VP. on kuitannut jo omat rahansa yrityskaupoilla, eikä enää osallistu aktiiviseen työntekoon, muuta kuin hallitustasolla.

    Äänestä

"Esim. suunnitteluinsinöörin tuloilla todennäköisesti kannattaa olla kotona ja nostaa tiliä sosiaalitoimistosta. "

Tämä on totta. Myöskään yksinhuoltajan ei kannata tehdä töitä, ellei nyt satu olemaan harvinaisen hyväpalkkainen duuni.

"Tämä erikoinen ongelma on suoraa seurausta sosiaalidemokraattien äärimmäisen kireästä verotuspolitiikasta."

Siitä ja sossujen jakopolitiikasta.

"Se on kyllä myös merkki siitä, että verovaroin toimiva järjestelmämme on saavuttamassa juuri näinä päivinä luhistumispisteen... "

Tätä toivomme.

Äänestä

"Esim. suunnitteluinsinöörin tuloilla todennäköisesti kannattaa olla kotona ja nostaa tiliä sosiaalitoimistosta. "

Virolaiselle tarvitsee maksaa palkkaa 400 euroa/kk

Äänestä
  • Myöskään lamapankkien uhrin ei kannata tehdä töitä, koska ulosotto vie kaiken yli normitulon tienatun. Joten kiitti vaan elättämisestä sosialistit, tässä ollaan vielä vuosia syntikunnossa.

    Äänestä

Verot valtion maksettaviksi,lisää liksaa mulle heti,kansalaispalkka mulle tai ainakin eukolle ei tässä muuten jaksa,autoetu valtion piikkiin,työaika lyhyemmäksi tai ainakin kunnon päiväunet välillä valtion kustantamana.Tämmöistä tuntuu olevan nykyihmisten ruikuttaminen työnteosta.Ei olla mihinkään tyytyväisiä,ei edes siihen että on töitä ja toimeentulo.Ei voi muuta kun ihmetellä tätä menoa.

Äänestä
  • Olet ilmeisesti vähän yksinkertainen, mutta tämän kerran katson aiheelliseksi tulkita toisten kirjoituksia, kun esimerkin ongelma on näin selvä.

    Kyllä suunnitteluinsinööri hyväksyy varmaan palkkansa, mutta sensijaan sitä, että joku pääsee paremmille liksoille makaamalla kotona ilmeisesti ei hyväksy. Kiukuttelu on tässä tapauksessa kyllä oikeutettua!

    On aivan selvä, että yhteiskunnassamme on vakavia ongelmia, joista tämä esimerkki kertoo osaltaan.

    Äänestä

  • Ingemar kirjoitti:

    Olet ilmeisesti vähän yksinkertainen, mutta tämän kerran katson aiheelliseksi tulkita toisten kirjoituksia, kun esimerkin ongelma on näin selvä.

    Kyllä suunnitteluinsinööri hyväksyy varmaan palkkansa, mutta sensijaan sitä, että joku pääsee paremmille liksoille makaamalla kotona ilmeisesti ei hyväksy. Kiukuttelu on tässä tapauksessa kyllä oikeutettua!

    On aivan selvä, että yhteiskunnassamme on vakavia ongelmia, joista tämä esimerkki kertoo osaltaan.

    Taisi osua arkaan paikkaan kun vedit herneet nenään.Tässä on hyvä esimerkki kuinka porot vedetään sieraimiin kun joku on vähänkin toista mieltä asioista,ja ei ole niin "sivistynyt" henkilö kun kyseessä oleva on.Myönnän kärjistäneeni tilannetta jotta perspektiiviä tulisi vähän asiaan.Periaate minusta on että töitä ei tehdä pelkästään itselle ja perheelle,vaan koko Suomalaista yhteikuntaa varten.Omahyväisyys saisi pikkuhiljalleen loppua tästä yhteiskunnasta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


VP. kirjoitti:

Kolmen lapsen perheen, jossa isä käy töissä ja äiti on kotona lapsia hoitamassa kannattaa miettiä työnteon kannattavuus.

Esim. suunnitteluinsinöörin tuloilla todennäköisesti kannattaa olla kotona ja nostaa tiliä sosiaalitoimistosta.

Tämä erikoinen ongelma on suoraa seurausta sosiaalidemokraattien äärimmäisen kireästä verotuspolitiikasta.

Se on kyllä myös merkki siitä, että verovaroin toimiva järjestelmämme on saavuttamassa juuri näinä päivinä luhistumispisteen...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu