Vai onko oikeasti joku joka ei asiaa ymmärrä?
Keskustaa äänestäviähän oli aikanaan paljon jotka äänesti pelkästään sukuperintönä kun olivat maalta lähtöisin. Omilta vanhemmilta tai jopa isovanhemmilta tuli perintönä äänestyskäyttäytyminen ilman suurempaa omaa pohdintaa ja sukujuuriaan lähinnä ajattelen.
Sipilä hallitus ja sen toimet sai sitten sen aikaan että moni alkoi oikeasti ajattelemaan päätöksentekoa ja mitä itse äänestää. Ja lopultahan se oli siis Kokoomus joka tuhosi Keskustan kannatuksen.
Kai kaikki täällä ymmärtää että KokoomuksenJuha Sipilä tuhosi Keskustan kannatuksen lopullisesti.
8
120
Vastaukset
- Anonyymi
Kokoomus tuhoaa aina myös demarien ja persujen kannatuksen. Eläköön kokoomus!
- Anonyymi
Sipilä tuli sivusta ja ei siis ollut "haudutettu kypsäksi" Nuorisosäätiöän rötöshautomossa. Siksi lopputulos onkin erikoisen RAAKA, eli kepu on Sipilän jäljiltä 10% takiaispuolue ja lähes kirosana.
Kepulaisten naistenkaan menestys puolueensa johdossa ei ole ollut häävi.
Jäätteenmäki, Kiviniemi, Kulmuni ja Saarikko... Vestigia terrent.
Miksi kepun johtoon valitaan aina kaikkein tyhmimmät ja kieroimmat ihmiset?
No siksi, kun ne on ensin "jalostuneet" kepulaisessa rötöshautomossa eli Nuorisosäätiössä! Näin on ainakin useimpien kepun johdossa olleiden miesten kohdalla. Olisiko kepun naistenkin pitänyt olla "opissa" samassa rötöshautomossa?
Kuka kepua vielä äänestää? Typerykset.
Kepu toimii kaiken aikaa suomalaisia vastaan. Onko tämä oikeasti puolue vai rosvokopla?
Mistä kepulainen Suomen vastaisuus kumpuaa? Pyhän isän kultaiset sanat
"Muistakaa köyhän asiaa" otetaan helpolla vaaliteemaksi ääniä kalastettaessa, mutta olipa vaalitulos mikä hyvänsä, niin vaalien välissä köyhää lyödään oikein urakalla.
Kepulla oli jo kauhun paikka edellisissä kuntavaaleissa kun kannatus oli tippumassa galluppien valossa aivan takiaispuoluelukemiin. Samoin kävi eduskuntavaaleissa 2023 eli 11.3%
Nyt tulee taas kuntavaalit ja kepun "kannatus" rypee edelleen samalla tasolla. Kepu taitaa jäädäkin pysyvästi takiaispuolueeksi.
Näin Yle uutisoi 5.9.2024
https://yle.fi/a/74-20107608
Kesäkuussa 2024 keskustan johtoon valitun Antti Kaikkosen kuherruskuukausi ei kestänyt kauan. Keskustan suosio notkahti kyselyssä nyt yli prosenttiyksikön, ja tulostauluun jäi 10,8 prosentin kannatus.
Keskustan tilanne on paljon luultua heikompi ja vasta nyt kepuloiset alkavat hitaasti ymmärtämään, että tupailllat ja muut vanhanaikaiset vinkeet on historiaa ja suurpuoluetta kepusta ei enää koskaan tule.
https://www.hs.fi/politiikka/art-2000009968669.html
Kepu tilasi tutkimuksen, vaikka kaikki tietää mikä Kepua vaivaa: kannattajat ikääntyy, kuolee ja uusia ei tule!
Se raportti on tässä:
https://keskusta.fi/wp-content/uploads/2023/11/Keskusta-2010-raportti-lokakuu-2023.pdf
Kepu toimii kaikissa tilanteissa suomalaisten etujen vastaisesti ja puolue on NIIN VIERAANTUNUT KANSASTA, että vielä ihmettelee kannatuksen laskua!!!
"Raportti huomauttaa, että yleispuolueesta on nyt tullut eläkeläisten, matalasti koulutettujen ja pienten paikkakuntien puolue.
– Keskusta tuleekin menettämään pelkästään kuoleman ja terveydentilan heikentymisen vuoksi tulevan neljän vuoden aikana arviolta 30 000–50 000 vakiintunutta äänestäjää. Trendi jatkuu suurten ikäluokkien ikääntyessä, raportissa todetaan."
Siis lyhyesti näin: Aika eli ikääntyminen hoitaa kiihkokeput nurmen alle ja uusia ei tule. Ei niin puusilmäisiä ihmisiä nykyaikana enää ole eikä tule.
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/099a7f0f-b9d1-4e3e-ae12-d1eb9a95e20e
Miksi Kepu on toiminut, ja toimii, kaiken aikaa suomalaisia vastaan? Onko tämä oikeasti puolue vai rosvokopla?
http://web.archive.org/web/20180126160019/http://blogit.iltalehti.fi/aarno-laitinen/2013/10/06/puolue-vai-rosvokopla/
Kepu pettää aina, maalla, merellä ja ilmassa. Ja varsinkin suolla.
Kepu pettää aina. Kepu pettää jopa omien kannattajiensa elinkeinojen
edustajat. Kepu on puolueena oman sekoilunsa tuloksena kuihtumassa pois
puoluekartalta kuten sen rikollisia pullisteleva Nuorisosäätiökin.
P.S. Kepun johtajat pettää jopa oman puolueensakin. Niin kansakunnan Kusitolppakin. - Anonyymi
Nyt Kepu kituu pysyvästi 10%:n takiaispuolueena ja Sipiläkin sai sijoituskuorensa avattua ja pääsi laskemaan miljooniaan. Oliko tämä Puolangan pessimisti "ostettu ohjus" Alkiolaisuuden arkunkantajaksi?
Täystuho-Sipilä ilmoitti, ettei ole käytettävissä ministerintehtävään.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/juha-sipilan-tyly-kommentti-herattaa-ihmetysta-vaaleilla-valitulta-erikoista-puhua-ministeriydesta-kansakunnan-kusitolppana/7841368#gs.diwbht
– Kyllä minulle tehtävät kansakunnan kusitolppana riittävät, Sipilä sanoi. - Anonyymi
Sipilä nosti keskustan kukoistukseen yli 20 %.
Lähdettyään kanantus putosi, heille jotka ei osaa puoluetta johtaa. Turhaa tämä punavihreä itkeä vollottaa, ei keskusta ala heitä palvomaan. Kansa tarvitsee ruokaa aina jota keskusta tekee, ei sitä voi lopettaa.- Anonyymi
Keskustan kannatu ei tule enää liiemmälti nousemaan, kun maatilojen määrä on vähentynyt huimastai ja vähenee edelleen.
Maatalous keskittyy suurtiloille, joiden omistajat tuntevat itsensä enemmän poroporvareiksi kuin talikkoa heilutteleviksi pussihousujusseiksi, ja äänestävät mieluummin kokoomusta kuin kepua.
- Anonyymi
Sipilä tyylillä keskusta nousisi takaiisn yli 20 % puolueeksi. Ei myötäilemällä punavihreitä.
Punavihreä aloittaja ja itseään kehuva ei saa keskustaa alas. Keskusta ei lähde punavihreitten kelkkaan enää, vei kannatuksen.- Anonyymi
Keskusta nousi nimenomaan söpö-Sipilän tyylillä pääministeripuolueeksi, mutta kärsi hänen käytännön töillään historiansa karmeimman vaalitappion.
- Anonyymi
Kepu toimii kaikissa tilanteissa suomalaisten etujen vastaisesti ja puolue on NIIN VIERAANTUNUT KANSASTA, että vielä ihmettelee kannatuksen laskua!!!
"Raportti huomauttaa, että yleispuolueesta on nyt tullut eläkeläisten, matalasti koulutettujen ja pienten paikkakuntien puolue.
– Keskusta tuleekin menettämään pelkästään kuoleman ja terveydentilan heikentymisen vuoksi tulevan neljän vuoden aikana arviolta 30 000–50 000 vakiintunutta äänestäjää. Trendi jatkuu suurten ikäluokkien ikääntyessä, raportissa todetaan."
Siis lyhyesti näin: Aika eli ikääntyminen hoitaa kiihkokeput nurmen alle ja uusia ei tule. Ei niin puusilmäisiä ihmisiä nykyaikana enää ole eikä tule.
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/099a7f0f-b9d1-4e3e-ae12-d1eb9a95e20e
Kepu tilasi tutkimuksen, vaikka kaikki tietää mikä Kepua vaivaa: kannattajat ikääntyy, kuolee ja uusia ei tule!
Se raportti on tässä:
https://keskusta.fi/wp-content/uploads/2023/11/Keskusta-2010-raportti-lokakuu-2023.pdf
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kuka maksaa Elokapinan töhrinnän?
Vieläkö tukevat Elokapinan toimintaa mm. Aki Kaurismäki, Sofi Oksanen, Paleface, Koneen Säätiö ym. ? Kenen kukkarosta ot5773846Muuttaisiko viesti mitään
Haluaisin laittaa viestin, mutta muuttaisiko se mitään. Oletko yhä yhtä ehdoton vai valmis kyseenalaistamaan asenteesi j483298- 382781
Valpuri Nykänen elokapina
Aikas kiihkomielinen nainen kun mtv:n uutiset haastatteli. Tuollaisiako ne kaikki on.662729Oon vähän ihastunut suhun nainen
Vaikka toisin jokin aika sitten väitin mutta saat mut haluamaan olemaan parempi ihminen :)192124- 322071
Se että tavattiin
Hyvin arkisissa olosuhteissa oli hyvä asia. Olimme molemmat lähestulkoon aina sitä mitä oikeasti olemme. Tietysti pieni121947- 291845
Oot pala mun sielua
Jos toivot, että lähden mä lähden. Jos toivot, että jään mä jään. Koen, että olet mun sielunkumppani, mutta lämmöllä my171790Hei T........
Ajattelin kertoa että edelleen välillä käyt mielessä.... En ole unohtanut sinua, enkä varmasti ikinä... Vaikka on kulunu471739