Hallituksen uusin leikkaus iskee eläkeläisiin

🎩🎩🎩🏬🏬🏥🎩💼💼🌺🥊👲🏬🛻🚓🏥🌰📜🏛️💼🪨😆😆😆🤶😆🤶
Hallituksen uusin leikkaus iskee eläkeläisiin – katso laskelma
Hoiva- ja hoitotyön kotitalousvähennys puolittuu ensi vuonna.


Jaa

Tallenna

Esimerkiksi fysioterapeutin kotikäynnistä on voinut saada korotettua kotitalousvähennystä. Ensi vuonna tämäkin etu aiotaan poistaa.
Esimerkiksi fysioterapeutin kotikäynnistä on voinut saada korotettua kotitalousvähennystä. Ensi vuonna tämäkin etu aiotaan poistaa. Kuva: Saara Mansikkamäki / HS


Kuuntele juttu
Perttu Pitkänen
15.9. 19:45
Lue tiivistelmä
Hoiva- ja hoitotyön kotitalousvähennyksen määrä vähenee ensi vuonna noin puoleen.

Leikkaus osuu erityisesti eläkeläisiin.

Vähennyksen enimmäismäärä laskee 1 600 euroon, omavastuu nousee 150 euroon.

Teemu Lehtinen Veronmaksajain Keskusliitosta pitää leikkausta huolestuttavana.


Sulje
Kotitalousvähennyksen leikkaus osuu ensi vuonna erityisen kovaa niihin, jotka ovat hankkineet sen avulla hoiva- ja hoitopalveluja, sillä kotitalousvähennyksen määrä vähenee kerralla noin puoleen.

– Olen tästä erittäin huolissani, sanoo toimitusjohtaja Teemu Lehtinen Veronmaksajain Keskusliitosta.

– Tämä kotitalousvähennys on erityisen tärkeä tässä tilanteessa, kun sote-kustannukset ovat karanneet ja sote-palvelut ovat rahoituskriisissä. Moni ikääntyvä suomalainen on entistä enemmän näiden palveluiden varassa, että selviää pitempään kotona.

Vuodesta 2022 lähtien erilaisten hoiva- ja hoitopalveluiden kustannuksista on voinut saada korotettua kotitalousvähennystä. Näistä töistä vähennyksen enimmäismäärä on nyt 3 500 euroa henkilöltä, kun se esimerkiksi remonttitöistä on on 2 250 euroa.

Hallitus esittää, että ensi vuonna kotitalousvähennys pudotetaan molemmissa tarkoituksissa 1 600 euroon. Lisäksi vuosittainen omavastuu nousee 150 euroon nykyisestä 100 eurosta henkilöltä.

Tänä vuonna hoiva- ja hoitotöistä on voinut vähentää 60 prosenttia työn osuudesta, jos työn on ostanut yritykseltä, ja 15 prosenttia palkasta, jos avuksi on palkattu työntekijä. Kotiremonteissa käytetyn yrityksen työn osuudesta on saanut vähentää vain 40 prosenttia.

Hallituksen budjettiesityksen mukaan vähennystä tiputetaan molemmissa tapauksissa yritysten kohdalla 35 prosenttiin, ja palkoista 13 prosenttiin.

Lue lisää: Budjettiriihi sinetöi kotitalous­vähennyksen rajun leikkauksen – riihen ”kummallisin vero­ratkaisu”

Korotettua kotitalousvähennystä voi nykyään saada esimerkiksi sairaiden, vammaisten ja vanhusten hoitamisesta
4204
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Kokoomuslaisellekin kelpasi sossutuki: Kokoomuslaiset tekivät koronan aikana kotitalousvähennyksillä artiumpihoja ym. "koti uusiksi"- remontteja,
mutta huonokuntoiset ja pienituloiset eläkeläiset eivät saa saada apua
mitään persuhallituksen mielestä. 👺

Äänestä

EN MUUTA KEKSINYT

Äänestä
  • TUO EI OLLUT KOVIN PALJON

    Äänestä

TÄMÄ ON KASVUTOIMI.
TEE SE ITSEMENETELMÄÄ NÄIN KANNUSTETAAN

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

🎩🎩🎩🏬🏬🏥🎩💼💼🌺🥊👲🏬🛻🚓🏥🌰📜🏛️💼🪨😆😆😆🤶😆🤶
Hallituksen uusin leikkaus iskee eläkeläisiin – katso laskelma
Hoiva- ja hoitotyön kotitalousvähennys puolittuu ensi vuonna.


Jaa

Tallenna

Esimerkiksi fysioterapeutin kotikäynnistä on voinut saada korotettua kotitalousvähennystä. Ensi vuonna tämäkin etu aiotaan poistaa.
Esimerkiksi fysioterapeutin kotikäynnistä on voinut saada korotettua kotitalousvähennystä. Ensi vuonna tämäkin etu aiotaan poistaa. Kuva: Saara Mansikkamäki / HS


Kuuntele juttu
Perttu Pitkänen
15.9. 19:45
Lue tiivistelmä
Hoiva- ja hoitotyön kotitalousvähennyksen määrä vähenee ensi vuonna noin puoleen.

Leikkaus osuu erityisesti eläkeläisiin.

Vähennyksen enimmäismäärä laskee 1 600 euroon, omavastuu nousee 150 euroon.

Teemu Lehtinen Veronmaksajain Keskusliitosta pitää leikkausta huolestuttavana.


Sulje
Kotitalousvähennyksen leikkaus osuu ensi vuonna erityisen kovaa niihin, jotka ovat hankkineet sen avulla hoiva- ja hoitopalveluja, sillä kotitalousvähennyksen määrä vähenee kerralla noin puoleen.

– Olen tästä erittäin huolissani, sanoo toimitusjohtaja Teemu Lehtinen Veronmaksajain Keskusliitosta.

– Tämä kotitalousvähennys on erityisen tärkeä tässä tilanteessa, kun sote-kustannukset ovat karanneet ja sote-palvelut ovat rahoituskriisissä. Moni ikääntyvä suomalainen on entistä enemmän näiden palveluiden varassa, että selviää pitempään kotona.

Vuodesta 2022 lähtien erilaisten hoiva- ja hoitopalveluiden kustannuksista on voinut saada korotettua kotitalousvähennystä. Näistä töistä vähennyksen enimmäismäärä on nyt 3 500 euroa henkilöltä, kun se esimerkiksi remonttitöistä on on 2 250 euroa.

Hallitus esittää, että ensi vuonna kotitalousvähennys pudotetaan molemmissa tarkoituksissa 1 600 euroon. Lisäksi vuosittainen omavastuu nousee 150 euroon nykyisestä 100 eurosta henkilöltä.

Tänä vuonna hoiva- ja hoitotöistä on voinut vähentää 60 prosenttia työn osuudesta, jos työn on ostanut yritykseltä, ja 15 prosenttia palkasta, jos avuksi on palkattu työntekijä. Kotiremonteissa käytetyn yrityksen työn osuudesta on saanut vähentää vain 40 prosenttia.

Hallituksen budjettiesityksen mukaan vähennystä tiputetaan molemmissa tapauksissa yritysten kohdalla 35 prosenttiin, ja palkoista 13 prosenttiin.

Lue lisää: Budjettiriihi sinetöi kotitalous­vähennyksen rajun leikkauksen – riihen ”kummallisin vero­ratkaisu”

Korotettua kotitalousvähennystä voi nykyään saada esimerkiksi sairaiden, vammaisten ja vanhusten hoitamisesta

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu